Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnilla ratsukoita oli kuusi, ja olin toivonut mielessäni jotain täysin satunnaista ratsua. Arpaonni kuitenkin lätkäisi minulle Jussin. Kouluratsastus ei olisi voinut vähempää kiinnostaa (yleinen fiilis aina koulukisojen jälkeen), joten kiipesin edellistunnilta jatkavan ratsuni selkään vähän hajamielin. Tunnin aiheena oli pääty-ympyrällä hevosen jumppaamista ja sen niskan saamista korkeimmaksi kohdaksi.
Käynnissä haimme ensin myötäasetuksen, ja kun se löytyi, teimme välillä takaosan väistätystä ulommas. Tarkoituksena oli saada hevosia oikeinpäin siten, että niska on korkein kohta. Jussin kanssa tehtävässä oli kaksi suurta ongelmaa: pidätteet eivät menneet kovin hyvin läpi, ja Jussi pyrki vastaamaan jokaiseen pyyntööni niksauttamalla kaulan pyöreäksi lintsaten kaikessa muussa. Vasemmassa kierroksessa onnistuin saamaan muutaman väistöaskeleen siten, että Jussi pyöristyi rehellisesti ja käytti selkäänsä. Tällä kertaa jopa onnistuin tuntemaan eron satulaan, kun opettaja oli avustamassa. Hetket ilman väistöjä menivätkin sitten taas tahattoman rollkurin hengessä, kun Jussi pyrki kaikin tavoin viemään turpaansa ryntäisiin sen sijaan, että olisi ryhdistäytynyt ja kantanut itsensä. Oikeassa kierroksessa emme saaneet tehtävässä oikeastaan yhtään kunnon onnistumista. Jussi jyräsi pidätteitä vastaan tässä kierroksessa pahemmin ja väistöyrityksissä pääsi pullahtelemaan vasemman lavan kautta karkuun. Voi sitä turhautumisen määrää, kun en saanut Jussia tajuamaan, mitä siltä halusin! Opettaja yritti auttaa, mutta siitäkään huolimatta en saanut apuja kohdilleen ja tehtävää toimimaan.
Ravissa puolestaan haimme edelleen myötäasetuksia, mutta nyt niiden onnistuessa hevoset saivat venyttää hetken eteen alas. Venytyksen jälkeen ne haettiin taas lyhyemmäksi niska edelleen korkeimpana kohtana pitäen ja toistettiin sama homma uudelleen. Tässä tehtävässä sentään onnistui jokin, nimittäin Jussi venytti hienosti ohjan perässä eteen alas. Mutta kun niska piti saada taas korkeimmaksi kohdaksi, tulikin taas liuta pulmia. Jussi halusi rullautua, ja minä yritin kertoa, etten halunnut sellaista. Tässä kohtaa turhautumismittarini oli niin punaisella, että paras vaihtoehto olisi ollut heiluttaa valkoista lippua ja siirtyä katsomon puolelle. Välillä nollasin oman pääni vain humputtelemalla menemään, kunnes taas sain kerättyä vähän keskittymistä ja yritin uudelleen. Oikein sujuneita hetkiä tehtävään ei juuri mahtunut, mutta välillä meno oli sinnepäin. Tarkoittaen sitä, että Jussi ei sukeltanut, mutta ei myöskään ollut pyöreä. Jussi on hyvin näppärästi oppinut siihen, että moni ratsastaja (minä vielä jokin aika sitten mukaan lukien) on huijattavissa, kunhan vain niksauttaa kaulan pyöreäksi ja köpöttää menemään.
Laukassa työstimme edelleen hevosen muotoa niskaan huomiota kiinnittäen. Ei varmaan tule yllätyksenä, ettei tässäkään mitään loistavia hetkiä nähty. Jussi laukkasi kyllä tasaisesti, mutta joko melkein kokonaan väärinpäin tai sitten virheellisesti päätään liian alas vieden. Laukassa Jussi tuntui myös edestä raskaammalta, kun taisin sortua välillä vetokisaan sen kanssa. Pohkeita, pohkeita ja vielä enemmän pohkeita sekä riittävästi ohjasotteita, ettei hevonen pääse valumaan omille teille! Laukassa parasta tällä kertaa oli se, että Jussi puksutti siinä tasaisen varmasti menemään. Välillä jäin istumaan kyytiin kuin olisin ollut karusellissa ja miettimään maailman menoa. Siitäkin huolimatta Jussi puksutti menemään. Jos laukan suurimmat onnistumiset olivat siinä, että ratsu jatkoi hommiaan kuskin ollessa muissa maailmoissa, niin jo on tunti ollut melkoinen. Omat taidot eivät tällä kertaa riittäneet eikä yrityskään ollut kovin hääppöistä.
Loppuraveissa hevosia haettiin venyttämään vielä eteen alas. Jussi osasi tämän asian näppärästi, mutta opettaja hoksautti huolehtimaan vielä liikkeen säilymisestä. Tämä osuus tunnista sentään meni kohtuullisesti. Kun muistin säilyttää Jussin eteenpäinpyrkimyksen, venytti se hienosti ohjan perässä ja tuntui liikkuvan rennommin kuin koko tunnin aikana. Nyt ei ollut tietoakaan pidätteistä läpi jyräämisestä tai ohjille painamisesta. Tähän oli hyvä lopettaa tunti, joka ei mennyt nappiin saati lähellekään. Sinällään tehtävät eivät olleet vaikeita, mutta oikeat avut olivat vain pahasti hukassa. Perusratsastus tulee aina tarpeeseen etenkin tällaisina kertoina, kun sen puutteellisuus paljastuu näin karusti.
