Torstaina kävin ekstratunnin Helin estevalmennuksessa hyppäämässä
Pupella. Yritin lietsoa itseeni varmuutta ja päättäväisyyttä ratsastaa paremmin, sillä muutamat viime hyppykerrat Pupen kanssa ovat olleet töppäilyn juhlaa. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja menimme taas kentällä. Puppe jatkoi tunnille suoraan edelliseltä. Rohkenin arvella, että Puppe voisi olla mukavasti lämmennyt hommiin, mutta eipä se silti sitä tarkoita, että hevonen tekee kaiken työn. Tämä tuli huomattua kantapään kautta. Alkuverryttely kieli kaiken tulevasta tunnista: meno oli nihkeää, Puppe etupainoinen eivätkä pohkeeni tarkoittaneet useimmiten mitään. Olin ihan neuvoton enkä saanut tilannetta korjattua. Jatkossa tähän pitää puuttua heti eikä vasta näin koneen äärellä istuessa. Skippaan tällä kertaa taas kaiken muun tunnin kulun ja hyppään suoraan rataan, joka tultiin kahdesti. Ensin noin 60, sitten ehkä noin 70-75 sentin korkeudella.
Molemmilla kierroksilla rata sujui ihan siedettävästi esteeltä 1 esteelle 3. Innariesteille 2a-2b Puppea sai aina vähän käskeä eteen, sillä se pyrki hidastamaan niitä kohti. Niiden jälkeen pääsimme kuitenkin aina toivotusti noin 17,5 metrin matkan kolmoselle neljällä askeleella. Puppe myös vaihtoi kolmosesteellä itsensä molemmilla kerroilla pyydetysti vasempaan laukkaan. Sittenpä tulikin tunnin vaikein osuus: yhden laukka-askeleen sarja. Ennen ratoja olimme esittäneet tähän muistaakseni kaksi kieltoa sekä lukemattoman määrän kahden askeleen välejä. Voi huoh! Radallakaan meno ei parantunut. Molemmilla kerroilla tulimme liian lähelle a-osaa, jolloin Puppe ei vain venynyt yhteen askeleeseen. Kerran kielto, kerran kaksi askelta, aivan kuin tämä olisi jo ennakkoon harjoiteltu menemään näin. Rämmimme kuitenkin sarjasta lopulta molemmilla kerroilla yli päätyen aina väärään laukkaan. Ensimmäisellä kierroksella unohdin kokonaan radan jatkuvan vielä yhden esteen verran, ja opettaja sai muistuttaa minua jatkamaan. Toisella kerralla muistin asian jopa itse. Jostain syystä viitoselle tulivat radan parhaat hypyt, sillä sitä kohti Puppe reipastui, mutta ei lähtenyt venymään. Ponnistuspaikka oli helposti nähtävillä, rytmi tasainen, ja kaiken kruunasi laukanvaihto jo hypyssä. Toisen radan jälkeen saimme tulla sakkokierroksena vielä esteet 4a-5. Vihdoin ja viimein jotain tapahtui, ja Puppe venytti itsensä sinnikkäästi a-osalta b-osalle yhdellä askeleella, vaikka jäikin b-osalta kauas. Ehkä tässä vaiheessa olin itse viimein menossa sen verran, että Puppekin jaksoi yrittää.
Tunnin fiilis? PLÄÄ! Kyllä, isoilla kirjaimilla. Meiltä Pupen kanssa puuttui terävyys, lyhyys ja oikea asenne. Tajusin monta kertaa tunnin aikana, että jotain pitäisi tehdä, mutta tekemisen sijaan hyydyin ihan täysin. Puppe matki tämän, ja niinpä möngimme esteiden yli tai stoppasimme. Turhautti niin pahasti, että hymyn rippeet katosivat täysin. Yleensä osaan ottaa töppäilyt jokseenkin huumorilla, mutta nyt ei naurattanut tippaakaan. Suvantovaiheet tämän niin kuin monen muun lajin parissa ovat tavallisia, mutta näemmä olisin halunnut liihotella pilvilinnoissani vielä hetken. Opettaja lohdutti sanomalla, että muuten meno oli ihan kohtuullista, mutta askeleen sarja ei nyt sujunut. Itsestä ei tosin tuntunut, että mikään olisi sujunut tänään, mutta minulla on myös vähän tapana draamailla. Harmittaa vain, kun tajuaa asioiden olevan pielessä, mutta ei kykene korjaamaan niitä. Mutta jospa sitä tästä taas. Eteenpäinpyrkimystä ja reaktiokykyä vain paremmaksi, niin siitä se toivottavasti lähtee taas sujumaan.
