Tiistaille tuli ylimääräinen ratsastustunti, kun lähdin kahden työkaverini kanssa jälleen Tuomikosken tilalle meille pidetylle tunnille. Satuin paikalle sopivasti opettajan jakaessa hevosia, jolloin sain esittää toiveen uuden hevosen testaamisesta. Kerroin vielä olevani enemmän ruunaratsastaja, ja sen perusteella opettaja jakoi minulle 2002 syntyneen Taifun-ruunan. Taistona tunnettu ratsu menisi helposti suomenhevosesta, mutta on oikeasti jonkinlainen virolainen yhdistelmä. Säkäkorkeus ratsulla on arvioni mukaan 150 senttiä, ja rungoltaan se on aika kapoinen. Tuli melkoinen poniratsastajaolo tämän kyydissä, kun pohkeet tahtoivat haroa ilmaa, vaikka niitä pyrin tuntumalle taiteilemaan. Opettajana toimi ratsastuksenohjaajaopintoja viimeistellyt uusi tuttavuus.
Aluksi saimme verrytellä käynnissä ja ravissa aika itsenäisesti. Opettaja kertoi Taiston kaipaavan hyvin paljon pohkeita, jotta sen saisi kulkemaan oikein. Taistohan kyllä liikkui ihan kivasti itse, mutta tasaisuuden, taipumisen ja melkein kaiken muun eteen olisin saanut käyttää pohkeita rutkasti enemmän. Alkuverryttely vierähtikin aika hirvimäisissä tunnelmissa Taiston kipittäessä menemään. Opettajalta tuli kommenttia kantaa kädet, pitää ylävartalo ryhdissä, ottaa ohjat lyhyemmiksi ja säilyttää tuntuma sekä saada ne pohkeet tuntumalle ja käyttöön. Hyvin siis uusi opettaja bongasi perusvirheeni.
Tunnin varsinaisena tehtävänä tulimme keskihalkaisijaa, jonka alkupuolelle, keskikohtaan ja loppupuolelle pyöräyteltiin voltit aina vuorosuuntiin. Tehtävää tultiin ensin kokonaan harjoitusravissa. Sitten tehtävästä pudotettiin yksi voltti pois, ja jäljelle jääneet kaksi volttia mentiin laukassa ja muut tehtävästä harjoitusravissa. Harjoitusravissa meno oli edelleen melkoista hirveilyä ja kurvailua. Taisto kuunteli kyllä, mitä yritin siltä pyytää, mutta pyyntöni olivat kovin huteria. Niinpä taipumiset volteilla jäivät aika puolitiehen, vaikka opettaja huomautti niistä mukavan sinnikkäästi. En vain yksinkertaisesti saanut pohkeitani tuntumalle ja tuppasin lannistumaan yrittämisen sijasta. Muutaman kerran sentään sain vähän palasia kohdilleen, ja Taisto palkitsi yritykseni pehmenemällä hieman. Muuten menimme melkoisessa hirvimoodissa jäykistellen. Olipa taas kinkkistä!
Kun kuvioon otettiin mukaa laukka, meno parani aavistuksen verran. Sain istuttua laukassa vähän paremmin toisin kuin harjoitusravissa, jolloin häiritsin Taistoa vähemmän ja sain oltua tuntumalla aina välillä. Taisto nosti laukat ravista aika mukavasti ja hurautti kymmenen metrin voltin helposti. Opettaja tosin muistutti laittamaan Taisto laukkaamaan kunnolla, jotta takajalatkin olisivat töissä. Laukan jälkeen ravi tahtoi olla taas vähän kipitystä, ja välillä pidätteeni eivät juuri menneet läpi. Miksipä olisivatkaan, kun pohkeeni lepattivat taas irti hevosen kyljistä. Laukkahetket olivat silti tunnin parasta antia, vaikka niissäkin pohkeiden puute näkyi enemmän kuin hyvin. Käväisipä mielessä myös ajatus, että tällä ruunalla voisi olla kiva hypätä.
Loppuraveissa yritin vielä saada niin pohkeitani tuntumalle kuin Taistoa rentoutumaan. Pohkeeni eivät vieläkään löytäneet paikkaansa, jolloin Taistokin pysyi aika samanlaisena kuin mitä oli läpi tunnin ollut. Opettaja kyseli fiiliksiä, ja vastasin Taiston olleen mitä parhain hevonen paljastamaan onnettoman pohjeratsastukseni. Tietysti ratsu oli hieman liian pieni minulle, mutta ei sillä auttanut selitellä asiaa sen kummemmin. Menenhän monella muulla koon puolesta minulle sopivalla ratsulla, ja siltikin pohkeidenkäyttö on hyvin puutteellista. Taistosta jäi ratsuna hyvä mieli, sillä se puksutti menemään, vaikka kuski sääti selässä mitä sattui. Työmoraali tuntui tällä ruunalla olevan kohdillaan, kun se niin kiltisti sieti kuskin, joka ei oikein tahtonut osata mitään. Tulipahan taas kerran huomattua, että ratsastus osaa olla melkoisen kinkkinen laji.
