Sunnuntaina oli jälleen aika suunnata Jetin ja viiden muun ratsukon kanssa maastoon. Keli oli ihanan aurinkoinen, ja metsässä oli vähän luntakin, jolloin kaikki näytti niin kivalta. Otimme alkumatkasta pidemmän laukkapätkän, jossa Jetti pääsi etenemään rennon letkeästi. Sen moottori käynnistyi mukavasti, mutta se ei silti hötkyillyt minnekään. Päinvastoin. Lähinnä tuntui siltä, että se laukkaisi vaikka auringonlaskua kohti samalla vauhdilla, mutta oli silti valmis lisäämään kierroksia, jos sellainen pyyntö olisi tullut.
Muutoin menimme pitkälti käynnissä välillä vähän ravaten. Oli tosi kiva samoilla pitkin metsiä välillä polulta irrottautuen. Ratsukot saivat mennä omia teitään, kun tilaa oli. Niinpä oli hauska katsella, kuinka joukon reippaimmat menivät edellä rauhallisempien tullessa hitaasti ja varmasti perästä. Jetti tuntui etenevän mukavasti automaattiohjauksella, jolloin saatoin hengailla selässä ja nauttia. Tuli tarpeeseen! Tällaisen reissun jälkeen ymmärrän enemmän kuin hyvin, miksi maastot ovat tarpeellisia hevosille (ja kuskeille).
