Maanantain koulutunti Jetin kanssa meni ilman satulaa toisen ratsukon kanssa. Tunnin treeniaiheina olivat pohkeenväistöt ja siirtymät. Kaikki oli minulle tuplasti jännempää, mutta samalla myös kehittävää, kun satulaa ei ollut tukena ja turvana.
Pohkeenväistöt tehtiin samaan tapaan kuin parina aikaisempana kertana eli pitkillä sivuilla ensin etuosa uralla pitäen ja takaosa sisemmäs väistättäen, sitten suoristuksen jälkeen toisinpäin: takaosa jäi uralle, etuosa sisemmäs. Niin kuin aina, väistöt oikealle vaativat enemmän työtä. Opettaja muistutti ratsastamaan tässä suunnassa aina yhden askeleen väistöä ja toisen askeleen eteenpäin normaalisti, jotta Jetti ei lähtisi väistämään liikaa ja sitä myöten karkaisi oikean lavan kautta tiehensä. Tämä suunta oli vähän vaikeampi, mutta pientä edistystä oli onneksi jo havaittavissa. Puolihuolimattomuus ja ajatus eteenpäin auttoivat kummasti.
Seuraavaksi tulimme isoa kahdeksikkoa, jonka suunnanvaihtokohdassa teimme ravista siirtymän käyntiin ja palasimme nopeasti takaisin raviin. Jetti liikkui ihan mukavasti, ja asetukset oli kohtuullisesti saatavissa läpi. Siirtymiset käyntiin sujuivat hyvin, mutta paluu raviin oli aina vähän hidas aktiivisuuden ollessa hukassa. Opettaja neuvoi pitämään käyntiaskeleiden määrä minimissä, jotta Jetti ei ehtisi hyytyä. Vinkki auttoi, ja lopulta saimme muutamia paljon parempia siirtymisiä myös takaisin raviin.
Samaa tehtävää muutettiin sen verran, että nyt askellajeina olivat käynti ja laukka. Kinkkisin osuus oli saada pidettyä käynti niin aktiivisena, että laukka oli helppo nostaa siitä. Alun nostot olivatkin vähän venymisiä ja vanumisia, kunnes välillä sain aina pidettyä käynnin rullaavana. Niinpä saimme muutamat ihan asialliset laukannostot molempiin suuntiin. Siirtymät laukasta käyntiin tulivat yleensä muutaman raviaskeleen kautta, vaikka Jetti olisi pystynyt helposti parempaan. En vain saanut itse vakautettua istuntaani niin, että olisin ollut jämäkästi mukana. Laukassa oli muuten onneksi aika helppoa istua ilman satulaakin, ja välillä tuntui, että Jetti liikkui jopa paremmin ilman sitä. Ehkä pääsin istumaan lähempänä sitä ja sain pidettyä jalat paremmin sen ympärillä.
Loppuraveissa tehtävänä oli saada hevoset liikkumaan rennosti pitkällä askeleella. Jetti oli mukavasti herännyt tunnin tehtävien myötä ja tarjosi pitkälti automaattisesti hyvää ravia. Oli taas kerran hienoa istua selässä, kun hevonen liikkui vapaaehtoisesti hyvin. Niinpä sain keskittyä siihen, että olin itse mahdollisimman hiljaa ja rauhassa, jotta Jetti sai liikkua vapaasti. Siltä irtosikin varsin mukavaa ravia, jossa oli kaiken lisäksi helppo istua. Enpä edes muista, milloin olisin kentällä edelliskerran saanut tällaista menoa kokea. Tunti päättyi siis todella hyviin fiiliksiin. Liekö tosiaan rentous ja letkeys tullut satulattomuudesta vai mistä, mutta tätä tunnetta pitää kyllä yrittää hakea muinakin kertoina. Eikä se ilman satulaa meneminenkään pahaa tee, vaikka tällaista tätiratsastajaa se välillä vähän jännittääkin.
