Perjantaina pääsin jälleen ihmettelemään tätä talvea Jetin kanssa. Asteita oli +2 ja pieni tihkusade riesana sekä kenttä pitkälti sula. Mitä ihmettä? Toisaalta ihan hyvä vain, kyllä sula kenttä maaliskuussa voittaa koppurakentän mennen ja tullen. Tämän kerran pääideana oli ratsastaa tulevien koulukisojen rata eli B-merkin kouluohjelma läpi. Enemmänkin sillä ajatuksella, että opin radan kuin että oikeasti hinkutan sen viimeisen päälle. Tämä lisäys siksi, että menin tunnin ilman satulaa enkä luottanut siihen, että tasapainoni pitäisi yhtä rataa alusta loppuun asti.
Ennen kertaalleen ratsastettua ohjelmaa tein siirtymiä sekä väistöjä. Siirtymiä tein käynnistä raviin ja takaisin sekä laukannostoja käynnistä ja ravista. Käynti-ravi-käyntisiirtymät alkoivat toimia herättelyn jälkeen ihan ok. Etenkin siirtymät ravista käyntiin sujuivat mukavasti istunnalla. Siirtymät ylöspäin olivat vähän hitaita, ja istuntani oli jotenkin tosi epävakaa. Yritäpä siinä sitten tehdä asiallista nostoa, kun en meinaa itse pysyä rauhassa selässä. Tämä ongelma vaivasi eniten tietysti ravissa. Jostain syystä polveni tykkäsivät pusertua Jettiin kiinni, mikä taas vei Jetin liikkumisinnon. Jos sain polvet rennommiksi, aloin pomppia kyydissä melkoisesti. Olipa taas vaikeaa!
Itse kouluohjelma olikin sitten melkoinen esitys. Keskittymiskyky, onko se jotain syötävää? Suurimmat ongelmat aiheutti istuntani heikunkeikun-meininki. En vain päässyt istumaan rennosti ja välillä jopa huomasin puristavani Jetti-reppanaa polvillani. Ruuna vastasi moiseen hölmöyteen jarruttelemalla, mikä onneksi herätti minut aina korjaamaan istuntaani. Kymmenen metrin voltit olivat vähän epäsäännöllisen muotoisia. Oman haasteensa toi asettaa Jetti keskihalkaisijalla vasemmalle ennen voltille lähtöä, sillä sisäpohkeeni unohti vähän olla tukena. Ravissa tehty temponlisäys oli aika vaatimaton, ja kippasin näyttävästi takanojaan sen aikana. Ohjastuntuma karkasi samalla. Käyntikohdassa meno hyytyi, ja sorruin tuuppaamaan. Kaukana olivat rentous ja letkeys. Pohkeenväistöt menivät hiippaillen, mutta välillä sain nollattua omaa ratsastustani enkä alkanut häseltää kovin paljoa. Se vähän paransi tilannetta, mutta kovin huimia pisteitä väistöistä ei olisi irronnut.
Oikea laukka nousi mukavasti pisteessä, mutta meno oli hyytynyttä. Istuntani ei pitänyt yhtään eikä Jetti tykännyt pusertamisestani. Keskiympyrä oli taas muodoltaan aika jännä, sillä ympyrän hahmottaminen näyttäisi olevan minulle todella vaikeaa. Laukkalävistäjä meni ihmeen mukavasti, vaikka aloin itse ennakoida siirtymistä raviin turhan nopeasti. Vasemman laukan nosto I-pisteestä ei onnistunutkaan, vaan sain sen nousemaan railakkaasti myöhässä. Valmistelut unohtuivat eikä Jetti tajunnut heilumiseni tarkoittavan laukannostoa enkä kyllä ihmettele. Lopulta pääsimme laukkaan C:ssä ja siitä lähdimmekin jo lävistäjälle esittämään keskilaukkaa. Koska istuntani oli mitä oli, en tohtinut juuri pyytää eroa harjoituslaukkaan. Positiivista oli kuitenkin se, että lävistäjä päästiin aika loppuun ennen kuin siirryimme raviin. Tässä kohtaa Jetti liikkui jo paljon paremmin, jolloin ohjelman päättäminen lopputervehdykseen sujui helpommin.
Kokonaisuudessaan päivän treeniä voi kuvata sangen huteraksi. Jostain syystä en vain pysynyt kyydissä tasaisesti, mikä heijastui kaikkeen muuhun tekemiseen. Jetti ei päässyt liikkumaan kunnolla, kun välillä joko pompin tai takerruin kiinni. Niinpä en saanut houkuteltua sitä liikkumaan rennon letkeästi ja tuppasin vähän ottamaan turhia paineita ohjelman yksittäisistä kohdista. Jatkossa saisin opetella ymmärtämään, että ohjelma on kuitenkin kokonaisuus. Vaikka jokin yksittäinen asia ei välttämättä onnistuisi, ei se tuhoa koko ohjelmaa. Onneksi nyt treenin ideana oli vain painaa mieleeni ohjelman kulku. Olisin silti voinut samalla kyllä treenata myös omaa asennoitumistani. Pala kerrallaan sen kummempia hötkyilemättä. Tulipahan kuitenkin ratsastettua ohjelma yhden kerran läpi ja seuraavan kerran se on luvassa viikon päästä sunnuntaina kisaradalla. Hui jännä!
