Keskiviikon valmennusryhmän koulutunti toimi viimeisenä treeninä sunnuntain koulukisoja varten. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä, ja sain tietysti vielä Peran ratsukseni. Se oli tehnyt yhden tunnin alle ja huilannut tunnin ennen kuin lähti kanssani treenien pariin. Tunnin aikana harjoittelimme B-merkin kouluohjelman asioita, kuten ravivoltteja ja laukannostoja käynnistä ja ravista.
Alkutunnin ravityöskentelyssä pyrin löytämään omaan istuntaani tolkkua sekä tajuamaan, miten saisin Peran liikkumaan sopivasti eteen niin, ettei sille jäisi aikaa kiemurrella. Välillä Pera tykkäsi kipittää, jolloin en saanut siihen mitään otetta. Oma istuntani pysyi välillä matkassa, mutta pohkeet lepattivat useimmiten irti hevosen kyljistä. Opettaja hoksautti tarkkailemaan ulkokättä, ettei se lähtenyt seikkailemaan omille teilleen. Välillä se leijailikin hyvän matkan päässä oikealta paikaltaan. Lopulta tajusin yrittäväni paikata sillä puutteellista sisäpohjettani. Eli kun Pera valui sisemmäs, yritin hinata sitä ulko-ohjalla takaisin paikoilleen. Toimiko? No ei. Oli kiva kuitenkin tajuta, mitä ihmettä oikein yritin tehdä. Opettaja neuvoi välillä tuomaan ulkokäden melkein kiinni hevosen kaulaan, jotta sain varmasti ulkopuolen haltuun. Käsi karkaili tuosta kohdasta toistuvasti, mutta Peran hyvät reaktiot tasaisempaan ulko-ohjan tukeen kannustivat yrittämään. Vaikka ravityöskentely ei ollut taaskaan kaikista parasta, ei Pera onneksi ollut niin pahasti edestä tyhjä kuin joinain kertoina.
Tunnin aikana treenasimme vasemmassa kierroksessa laukannostoja ravista pääty-ympyrän keskeltä sekä oikeassa kierroksessa käynnistä lyhyen sivun keskeltä. Pitkällä sivulla sai puolestaan kokeilla keskilaukkapätkiä. Laukannostot ravista onnistuivat piirun verran paremmin kuin nostot käynnistä, mikä oli hivenen yllättävää. Ravia sai kuitenkin säätää melkoisesti aina ennen kuin sain muutamat järkevät nostot. Aluksi Pera tahtoi olla liian kiireinen, jolloin nostokin oli hätäinen. Sitten välillä sorruin jarruttelemaan liikaa, jolloin nosto tuli myöhässä oikeasta kohdasta ja aika löysänä. Ratkaisu ongelmiin oli taas sopiva rentous ja puolihuolimattomuus. Näin ollen en ehtinyt sekoittaa Peraa lukuisilla avuilla, vaan se pääsi nostamaan laukan rauhassa. Käynnistä tehtyjen nostojen ongelma oli yksinkertaisesti se, etten saanut käyntiä rullaamaan. Joko menimme liian hitaasti tai sitten liian nopeasti. Samalla huomasin jääväni pitämään laukannostoapuja päällä ja odottamaan, milloin Pera reagoisi niihin. Olin armottoman hidas ja pusertava, mikä ei auttanut tippaakaan. Käyntinostot tahtoivat olla tuskaisia emmekä saaneet kovin montaa järkevää tehtyä. Itse laukka oli vähän lentävää, kunnes opettaja muistutti ulkopuolen tuen tärkeydestä. Kun sain siitä otteen, suoristui Pera paremmin, ja laukka rullasi paikoin aika makeastikin. Keskilaukkatreenit jätin pitkälti välistä, sillä muun tehtävän parissa riitti tarpeeksi tekemistä.
Lopuksi pyörittelimme vielä ravissa kymmenen metrin voltteja sekä otimme kahdet keskiravilävistäjät. Volteilla unohdin taas välillä ulkopuolen tuen, jolloin kuvio oli kaukana ympyrästä. Pera liikkui aavistuksen tasaisemmin kuin alkutunnista, mutta vieläkin se tahtoi vähän kiirehtiä. Epätasainen tuntuma niin ohjilla kuin pohkeilla varmasti sai Perankin vähän kiemurtelevaksi. En vieläkään saa väännettyä (rautakanki täällä hei) itseäni istumaan niin, että saisin oltua tasaisesti hevosen ympärillä. Välillä tuntuu siltä, että istunta menee vain huonompaan suuntaan, mutta ehkä sen sijaan sitä vain löytää aina uutta parannettavaa eikä tyydy siihen, että kunhan jotenkin keikkuu mukana. Keskiravit jatkoivat tunnin yleistä teemaa eli ne olivat vähän hätäisiä, mutta sentään ero tavalliseen raviin syntyi. Saisin vain enemmän keskittyä valmistelemaan keskiravin rauhassa enkä vain heti hoputtamaan hevosta eteen, kun lävistäjä avautuu edessä.
Tunnin isoin anti oli taas tajuta sen mysteerisen ulko-ohjan ja ylipäänsä ulkopuolen tuen merkitys. Sen saaminen saati säilyttäminen ei ole minulle itsestäänselvyys, sillä ihastukseni sisäpuoleen on vieläkin elossa. Ylipäänsä oman ulkopuoleni hahmottaminen ja pitäminen jämäkkänä on vaikeaa. Aivan kuin minulla ei olisi mitään tuntumaa siihen. Istuntatunnit olisivat taas enemmän kuin tarpeen. Joskus olisi kiva ottaa siitä asiasta ihan yksityistunti, jossa ehtisi käydä asioita vaikka kädestä pitäen läpi. Yhtenä haaveena onkin päästä osallistumaan Aira Toivolan tunnille, toivottavasti se toteutuu vielä. Tunnin jälkeen ajatus tulevista koulukisoista ei tuntunut enää niin kamalalta, vaikka tuntimme suoritukset eivät valtaosin olleet ihan sellaisia, joita koulukisoissa kannattaisi esittää. Hyviäkin hetkiä oli, joten nyt oli parempi keskittyä niihin ja ajatella kisoja vain yhtenä tapana saada palautetta ratsastuksesta.
