Mikä fiilis!

Esteratsukko. Kuva: Taina A.

Seurani vuoden ensimmäiset estekisat koittivat lopulta sunnuntaina. Mahanpohjaa kutkutti, sillä kehnosti sujunut kenraalitreeni vaivasi melkoisesti. Pera ei jostain syystä ollut kelvannut kenellekään muulle kisaratsuksi, joten se pääsi päivästä helpolla: luvassa oli vain yksi startti minun kanssani 80 sentin luokassa. Samassa luokassa kisasivat myös Nora ja Kaisa, joten heppabloggaajatiimimme oli mukavasti kasassa.

Luokkana oli 80/90/100 senttiä itse valitulla korkeudella. Oman tallin hevosilla tosin saa osallistua maksimissaan 80 senttiin, mikä oli minulle ja Peralle sopiva korkeus tällä kertaa. Luokassa oli seitsemän osallistujaa, ja verryttelyryhmiä oli kaksi. Koska lähtövuoroni oli toisena, olin ensimmäisessä verryttelyryhmässä kolmen muun ratsukon kanssa. Tätä ennen olin kävellyt Peran kanssa kentällä, ja se oli hieman unelias. Maneesin verryttelyssä meno ei juuri parantunut. Pera oli löysä enkä saanut sitä napakaksi. Verryttelyhypyt aloitimme pieneltä ristikolta (ratapiirroksen este 7) molemmista suunnista. Ponnistuspaikka oli hukassa, mutta ihmeellisesti maltoin odottaa. Hypyt eivät olleet sujuvia, ja pieni jännitys paheni. Sitten ristikko nostettiin pystyksi ja sitä tultiin vasemmassa kierroksessa muutaman kerran. Meno oli edelleen aika kamalaa, kunnes lopulta sain yhden hyvän hypyn. Se sai riittää sille esteelle. Tulimme vielä oikeassa laukassa okseria (este numero 4). Ponnistuspaikkapaniikki iski, ja survoin Peran kertaalleen esteelle. Se ei ihme kyllä vetänyt hernettä turpaansa, mutta oma luottamukseni horjui pahasti. Saimme okserille yhden vähän sinnepäin olleen hypyn, joka ei ollut sujuvaa nähnytkään. Tiesin olevani itse niin hätäinen, että homma ei paranisi siitä. Niin päätin ottaa riskin ja jättää verryttelyhypyt siihen. En halunnut ottaa alle vielä kamalampaa hyppyä, vaan päätin luottaa siihen, että radan aikana saisin niin itseni kuin sitä myöten Peran hereille.

Este numero 2 ja 12. Kuva: Mira K.

Ennen radalle lähtöä ehdin onneksi katsoa yhden suorituksen alle ja puhallella pahimpia jännityksiä pois. Luokan arvosteluna oli 367.1, ja päätin ratsastaa perusradan kaikessa rauhassa ja päättää sen perusteella, mitä ratkaisuja tekisin uusinnassa, jos sinne pääsisimme. Tervehdyksen jälkeen lähdimme oikeassa laukassa kohti ensimmäistä estettä. Pera eteni ihan ok, ja pyrin itse yksinkertaisesti hengittämään. Ykköselle tulimme vähän lähelle, minkä huomasin enkä sännännyt. Myötäsin ylimitoitetusti varmistaakseni, etten kiskaisisi Peraa heti radan alussa suusta. Pera oli hienosti hereillä ja vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi. Kakkosesteellä oli valkoisia lankkuja, joiden takia päätin rohkaista Peraa varalta äänellä. Se hyppäsi esteen mutkitta ja vaihtoi laukan siinä oikeaksi. Esteiden 3–4 suora linja oli muistaakseni 24 metriä. Ajauduimme lähestymisessä vasemmalle, mikä saattoi olla jopa onni. Pera tosin vaihtoi kolmosesteellä laukan turhaan vasemmaksi. Hieman vasemmalta mennyt tie kuitenkin sujui siten, että väli meni tasaisesti kuudella askeleella. Pera myös vaihtoi nelosokserilla laukan takaisin oikeaksi.

Viitoselle tuli hyvä tie ja ponnistuspaikka, ja Pera vielä vaihtoi laukan vasemmaksi. Oma mukautumiseni oli muuten ok, mutta minulla oli hoppu kesken kaiken satulaan. Hypyn jälkeen Pera oli vähän vauhdissa, ja tajusin rauhoittaa tilannetta puolipidätteillä. Pera otti ne hyvin vastaan, ja matka jatkui rennommin. Kuutoselle tuli kuuluva kolautus, kun kiirehdin taas kesken hypyn satulaan. Laukka vaihtui taas pitkälti Peran ansiosta. Tässä kohtaa iskikin pieni katkos, kun aloin miettiä seuraavan eli seitsemännen esteen paikkaa. Jostain syystä mielsin senkin lävistäjähypyksi, kunnes peilipäädyssä huomasin esteen olevankin jo edessä. Onneksi se sattui tulemaan vastaan noin, sillä muuten pieni katkos olisi voinut johtaa koko radan unohtumiseen. Seiskalle tuli vähän hassu tie, kun en ehtinyt ratsastaa sitä, mutta Pera ylitti vielä senkin ongelmitta, ja niin olimme ratsastaneet perusvaiheen puhtaasti.

Uusinnan ensimmäinen este eli numero 8. Kuva: Mira K.

Koska perusrata oli sujunut ihan ok, päätin ratsastaa uusinnassa nopeammin. Kasina olleella esteellä oli sinisiä laineita, jolloin turvauduin taas äänellä rohkaisuun. Pera hyppäsi esteen hieman kauempaa vasemmasta reunasta. Esteen jälkeen olimme ehkä askeleen tai pari ristilaukassa, kunnes Pera korjasi takapäänsäkin vasempaan laukkaan. Itse puolestaan keikahdin satulasta vähän irti sivulle ja vaikeutin Peran menoa. Tasapainon horjahdus hidastutti menoa, ja kaarteesta ysiesteelle tuli suurempi kuin olin toivonut. Pera oli kuitenkin hyvin menossa, jolloin laukka oli rullaavaa.

Ysieste ylittyi helposti, ja laukkakin vaihtui oikeaksi. Tie ysiltä kympille oli radassa mielestäni haastavin, mikä näkyi myös uusinnassa. Hyppy ysille oli iso enkä ihan heti saanut tiestä kiinni. Paremmalla tiellä kympille olisi päässyt kuudella askeleella, mutta reittivalinnasta johtuen näin kuuden jäävän liian kauas. Ponnistuspaikkapaniikki yritti iskeä, mutta kerrankin sain sen häivytettyä, pidin jalat tiiviisti tuntumalla ja luotin Peran menevän esteestä yli näillä avuilla. Niin kuin se tekikin, vaikka tulimme turhan lähelle okseria. Matka jatkui tämän jälkeen silti ihan hyvin, ja este numero 11 ylittyi sutjakasti laukan vaihtuessa. Kurvasin esteelle 12 lyhyempää tietä, mikä tuli vähän Peralle yllätyksenä. Se kuitenkin lähti rohkeasti hyppyyn hitusen kauempaa ja vähän yllätettynä. Laukkakin vaihtui hypyssä oikeaksi, ja kurvasimme vielä viimeistä estettä kohti. Este numero 13 ylittyi puhtaasti, ja kisasuorituksemme oli siinä. Puhdas rata, jes!



Radan jälkeen olin niin fiiliksissä ja taputtelin kehujen saattelemana Peran hyväksi. Se oli hieno! Ei tietoakaan niistä stopeista ja mönkimisistä, joita esitimme harjoituksissa. Pieni kisavire näemmä sai meistä paremman yrittämisen irti, mikä oli todellakin tarpeen. Radassa tietysti oli myös parannettavaa, ja keskeisimpänä oli oman istunnan horjuminen kaarteissa. Olin vähän turhan paljon irti satulasta, jolloin valahtelin kaarteissa paikoin aika pahasti. Lisäksi kamala kiire satulaan palaamisessa aiheutti kolautuksia puomeihin, jotka kaikeksi onneksi pysyivät paikoillaan. Yhdessä hypyssä jäin pahemmin jälkeen, mutta muistin kehua Peraa heti kiitoksena. Erityisen iloinen olin siitä, että yhtä vaille kaikki laukat vaihtuivat hypyissä puhtaasti eikä Pera epäröinyt niissäkään hypyissä, joihin tulimme vähän lähelle. Kerrankin ajatukseni oli aina yli esteen eikä Pera kyseenalaistanut sitä, vaan tuli mukana suosiolla. Jes!

Jälleen kohti heppajuttuja -tiimiläiset eli
Kaisa, Nora ja minä kunniakierroksella.
Kuva: Tiina L.

Palkintojenjaon koittaessa yllätyin lopulta: Pera nimittäin kiidätti meidät luokan voittoon! Ehdin seurata muutaman suorituksen, ja ainakin yksi teki vielä yhden oikoreitin uusinnassa, jolloin en uskonut voittoon. Peran laukka on näemmä kuitenkin parhaimmillaan sen verran pitkää ja nopeaa, että sillä voi pärjätä, vaikka ei kaikkia oikoteitä huomaisikaan. Palkintojenjakoon oli mukava mennä myös toisesta syystä. Sain nimittäin viereeni Noran, joka sijoittui hienosti toiseksi sekä Kaisan, joka sai siisteimmän radan kunniamaininnan. Hyvä Nora ja Kaisa, hyvä me! Tässä lajissa on kyllä niin paljon hyvää ja parasta tietysti on, kun tätä voi harrastaa mukavien kavereiden seurassa!

Videosta kiitos Alekseille! Kuvien ottajat mainittu niiden yhteydessä.