Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla aloimme jo hieman treenailla ensi viikon sunnuntain koulukisoja varten harjoittelemalla K.N. Specialista tuttuja kohtia. Ratsukseni sain Peran, ja tunnilla ratsukoita oli yhteensä seitsemän. Treeniaiheina olivat loivat kiemuraurat, voltit sekä laukannostot ravista. Alkuverryttelyn saimme mennä molempiin suuntiin itsenäisesti. Siinä kokeilin houkutella Peraa pyöristymään väistättämällä takaosaa ympyröillä ulommas ja yrittämällä huolehtia aktiivisesta etenemisestä. Meno oli kuitenkin aika haparoivaa enkä saanut Peraa kuulolle, joten aloin nopeasti häseltää kaikkea vailla kunnon suunnitelmaa. Lopulta vaihdoin askellajin laukkaan, jossa saatoin keskittyä paremmin. Jostain syystä laukan työstäminen Peran kanssa tuntui helpommalta, vaikka siinäkään askellajissa emme automaattisesti saaneet onnistumisia. Paikoin Pera kuitenkin vähän tajusi pyyntöjäni ja oli hetken kuulolla, kunnes unohdin ratsastaa ja jäin matkustamaan.
Alkuverryttelyn jälkeen aloimme ratsastaa ensin hetken käynnissä ja sitten jo ravissa loivaa kiemurauraa. Opettaja neuvoi kiinnittämään huomiota kunnon asetuksiin ja taivutuksiin sekä huolehtimaan tahdin säilymisestä. Asetus vasemmalle oli aina kinkkisempi, sillä Pera tykkää luontaisesti kulkea turpa oikealla. Lisäksi en saa omaa istuntaani korjattua riittävästi, jolloin kenotan itsekin vinossa. Opettaja toivoikin meiltä selvempiä asetuksia sekä Peralle parempaa pyöreyttä. Tai ylipäänsä oikeastaan pyöreyttä, sillä Pera leikki hirveä sangen lahjakkaasti. Ulkoavut tahtoivat myös unohtua, kun keskityin nyhertämään sisäohjalla epätoivoisesti. Opettaja neuvoi ratsastamaan Peraa mahdollisimman paljon jalalla, kun se yritti venyä pitkäksi ja alkaa luikerrella. Ohjat piti muistaa pitää kädessä, mutta niillä ei saanut värkätä mitään ylimääräistä. Tämän kommentin jälkeen huomasin taas ikävästi, kuinka pohkeeni vain lepattivat mukana tekemättä juuri mitään hyödyllistä.
Loivan kiemurauran kanssa pyörittelimme myös päätyihin voltteja. Kai niiden piti olla kymmenen metrin voltteja, mutta välillä unohdin tämän ja pyörittelin isompia ja pienempiäkin. Ravissa aloin hiljalleen korjata istuntaani tuomalla lantiota alle ja rintakehää sen päälle. Raskastahan se oli vääntää mutkalle kiertynyttä kroppaa oikeinpäin, mutta Pera alkoi palkita heti, kun sain itseäni yhtään paremmin. Niinä hetkinä se vähän tasoittui ja jopa pyöristyi, kun sain omia palasiani yhtään paikoilleen. Tämä kannusti kovasti korjaamaan istuntaa, vaikka melkoista vääntämistä se välillä olikin. Pohkeet eivät kuitenkaan alkaneet hevillä yhteistyöhön, jolloin paras onnistuminen jäi saavuttamatta. Välillä tosin sain ratsastettua niilläkin enkä vain näperrellyt ohjaa ja tuuppinut istunnalla, jolloin muutamat hetket olivat ihan asiallisia.
Vasenta laukkaa treenasimme kouluohjelman mukaisesti eli nostimme sen ravista keskihalkaisijalta. Aluksi nostot olivat vähän ampaisevia, kun keikkuessani harjoitusravissa en saanut pohkeita pysymään tuntumalla, jolloin laukka-avut tuntuivat tulevan Peralle tyhjästä. Vasen laukka nousi kuitenkin joka kerta oikein. Sen sijaan vaadittua paria askelta emme päässeet kovin suoraan, sillä päästin Peran ennakoimaan ja kääntymään liian aikaisin. Opettaja neuvoi antamaan laukka-avut pehmeämmin, jotta Pera ei säikähtäisi niitä. Tähän auttoi harjoitusravin ratsastaminen lyhyemmäksi, mutta silti aktiiviseksi ja ennen kaikkea pohkeiden säilyttäminen tuntumalla. Kun vielä yhdistin rauhallisen uloshengityksen nostoon, saimme pari ihan hyvää siirtymää laukkaan. Kun laukan sai nousemaan vähemmän jännittyneesti, pääsimme paremmin hetken suoraan ennen käännöstä. Mitä siis opin? Vähemmän painetta, enemmän rentoutta.
Oikeaa laukkaa työstimme pääty-ympyröillä. Sain taas opettajan vinkistä ratsastaa kunnolla pohkeella päästämättä Peraa edestä pitkäksi, jolloin saimme muutamia ihan makeita hetkiä lopulta. Pera alkoi kantaa itseään paremmin eikä enää yrittänyt venkoilla vastaan tai leikkiä hirveä. Kovin pitkiä nämä hetket eivät olleet, mutta muistinpa silti nauttia niistä ja rentoutua enkä jäänyt pitelemään hevosta. Vielä kun saisin yhdistettyä rentouteen sen, että pysyn tuntumalla enkä heittäydy kokonaan vapaalle. Näin hyvät hetket voisivat sekä säilyä pidempään että palata nopeammin takaisin palasten levitessä hetkellisesti. Joka tapauksessa oikean laukan hyvät hetket piristivät kummasti, sillä siihen saakka tunti oli mennyt aika pohjamudissa möyrien.
Loppuravissa pääsin vielä opettajan syyniin, jotta sain Peran vielä ravissa oikeinpäin. Opettaja tuumasi, että Peran on ravissa vähän haastava kantaa itseään oikein, mikä tuntui kyllä tällä tunnilla korostuneen tavallista enemmän. Hevonenhan on ratsastajansa peili, joten enpä ihmettele syytäkään. Lopulta sain opettajan neuvoessa Perasta irti joustavaa ravia, jossa takajalat tulivat paremmin alle, ja harjoitusravissa istuminen oli sangen vaivatonta. Tällaista en ollut saanut itsenäisesti tunnin aikana hevosesta irti, joten oli kerrassaan mukavaa päästä hetkeksi opettajan syyniin. Jos saisin tällaista ravia esitettyä läpi kouluohjelman, niin olisin aika fiiliksissä. Siihen on kuitenkin vielä pitkä, mutta toivottavasti ei kuitenkaan loputon matka.
