Maanantaina Tallinmäen tunnilla pääsin treenaamaan Jetin kanssa asettamista, taivuttamista sekä laukanvaihtoja. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja kenttä oli mainiossa kunnossa, joten kaikki askellajit olivat käytettävissä. Alkuverryttelyssä pyörittelimme käynnissä, ravissa ja laukassa keskiympyröitä edeten muuten uraa pitkin. Tällä kertaa asetus tuntui olevan hukassa molemmilta puolilta. Oikeassa kierroksessa en saanut Jettiä asettumaan juuri nimeksikään ja vasemmassa kierroksessa asetusyrityksissä koko ratsu lähti valumaan sisälle. Ei kovin lupaava aloitus tunnille, mutta luvassa oli onneksi lisätreeniä samalla aiheella.
Jatkoimme saman asian työstöä kolmikaarisella kiemurauralla, johon pyöräyteltiin myös ympyrät ja suorituskohdissa käytiin parin askeleen verran käynnissä. Suoristuskohdissa piti muistaa tietysti myös suoristaa. Asetus oikealle alkoi löytyä hiljalleen, ja opettaja muistutteli myös myötäämään nopeasti, etten jäisi kiinni sisäohjaan. Oikeassa kierroksessa sain kohtuullisesti toteutettua tätä, mutta vasen kierros oli jälleen kerran vaikea. Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan paremmin kädessä ja välillä jopa ajattelemaan asettamista ulos. Näin Jetin ei pitänyt päästä mutkalle kaulastaan ja sitä myöten pullahtamaan sisälavan kautta karkuun. Lisäohjeena oli huolehtia, ettei oma sisäjalkani estä Jetin kääntymistä, vaan antaa tilaa. Oman huomioni mukaan en saanut asetusta rehellisesti läpi kuin ehkä kerran kymmenestä yrityksestä. Lisäksi tunsin, kuinka lantioni oli vinossa siten, että vasen puoleni oli edempänä oikeaan verrattuna. Tihkasta, tihkasta ja vielä kerran tihkasta. Epämääräisellä puuhaamisella loppua kohti meno parani, mutta ei se vain helppoa ollut. Välillä tuskastutti kovasti, kuinka vaikeaa meno oli ja noina hetkinä unohdin aina olla rento. Huono yhtälö. Olisin myös saanut kiinnittää paremmin huomiota hyvinä hetkinä siihen, miten päin olin ja mitä tein, jotta olisin voinut yrittää jatkaa sen työstöä sen sijaan, että palasin melkein aina lähtöpisteeseen.
Laukanvaihtokuviona oli tulla kolmikaarista kiemurauraa, mutta koska törmäsimme Jetin kanssa ongelmiin, tulimme kuviota kahdeksikkona. Suoristuskohdassa tuli siis aina vaihtaa laukka ilman, että hevonen pääsee kaatumaan uuden laukan suuntaan. Jostain syystä tein itse laukanvaihdosta niin ison numeron, että aloin valmistella sitä liian aikaisin, jolloin Jetti pääsi ennakoimaan uutta suuntaa ja puskemaan sinne. Itse laukanvaihto jäi tekemättä, jolloin humputtelimme muutamia kertoja vastalaukkaa vailla ongelmia. Harmi vain, ettei se ollut harjoituksen tarkoitus. Opettaja muistutti tulemaan suorempana ja tekemään vaihdon puolihuolimattomasti. En tiedä, miten onnistuinkin tekemään tästä harjoituksesta näin vaikean. Muistelin kyllä, että ihan alkuaikoinani vaihtelin Jetillä vailla huolen häivää laukkoja tuosta noin vain, mutta nyt sitten teen niistä ihan käsittämättömän vaikeita suorituksia. Jetti-parka, kun se joutuu miettimään, mitä ihmettä yritän sekavilla avuillani kulloinkin tarkoittaa. Lopulta taisimme saada laukat vaihtumaan lennosta, mutta ei nyt aivan oikeassa kohdassa saati suorassa pysyen. Harmitti kyllä, miten keräsinkin niin paljon paineita yhdestä tehtävästä ja kuinka onnettomasti sain nollattua tilannetta vaikeina hetkinä.
Loppuverryttelyssä tulimme sitten ravissa loivia kiemuroita. Jetti eteni ihan kivasti, ja tarkemmalla ratsastuksella sain paikoin Jettiä asettumaan molempiin suuntiin ja jopa rentoutumaan. Jihuu! Välillä tosin taas unohdin ratsastaa tai luovutin kesken, jolloin viurahtelimme kuviolla vähän epämääräisesti. Tunnista päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka tärkeää rentous on, etenkin Jetin kanssa. Jos sitä jää pusertamaan ja puskemaan, niin se alkaa jumittua ja venkoilla enemmän. Monet tehtävät onnistuisivat paremmin, mikäli saisin ensin itseni viriteltyä sopivan huolettomalle fiilikselle, joka toivottavasti myös tarttuisi Jettiin. Silloin kumpikaan ei ottaisi mistään ylimääräisiä paineita, ja tunti voisi sujua paremmin.
