Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan perusjuttuja, sillä kenttä kovettui sateen vaihduttua pieneen pakkaseen. Perusteiden hinkkaaminen tuli enemmän kuin tarpeeseen, sillä harvoin jaksan itsekseni paneutua niihin ja opettajan silmän alla niitä on muutenkin kivempi treenata. Ratsukoita tunnilla oli kolme.
Aloitimme ensin tekemällä paikoillamme reiluja ylitaivutuksia. Tavoitteena oli saada hevonen seuraamaan ohjaa melkein ratsastajan kenkään saakka kurkottaen. Vasemmalle Jetti seurasi ohjaa aika kivasti, mutta oikealle ei niinkään. Sain aina tovin houkutella ennen kuin Jetti antoi yhtään periksi ja sitten sain vielä jatkaa maanittelua, että pääsin oikeasti ylitaivuttamaan. Kun tämä onnistui paikoillaan, teimme samoja käynnissä. Tiellä ei tällä kertaa ollut väliä, kunhan hevonen liikkui ja taipui reilusti. Aluksi tuntui itsestä mahdottomalta taivuttaa hevosta niin paljon liikkeellä pysyen, mutta kyllähän se hiljalleen onnistui. Vauhti tosin hyytyi ja kuvioksi tuli pienellä ympyrällä pyöriminen, mutta Jetti alkoi antaa periksi molempiin suuntiin. Oikea oli tosin edelleen tihkaampi puoli.
Tämän jälkeen ratsastimme koko kenttää kahdeksikkona ravissa asetellen ja taivutellen nyt normaalisti. Oikea kierros alkoi sujua ihan kivasti, mutta vasen oli tuttuun tapaan vaikeampi. Opettaja hoksautteli useampaan kertaan olemaan nopeampi myötäämään, kun Jetti teki oikein. Itse tuppasin jäämään pitelemään varmuuden vuoksi, jolloin Jetti ei oikeastaan päässyt rentoutumaan. Muistutuksena tuli myös se, että mikäli Jetti alkaa jännittyä, on ratkaisu antaa sille pidempää ohjaa. Tuntuma ja sen sisällä eläminen ovat vielä minulle näemmä vähän mystisiä asioita. Jetti kuitenkin reagoi mukavasti pehmenemällä aina, kun olin myötäämässä oikeaan aikaan. Tuppasin tosin usein olemaan sangen hidas, kun en tuntenut pieniä merkkejä, vaan odotin sitä isompaa elettä. Välillä onneksi sain oltua herkempi reagoimaan ja vielä oikeaan aikaan, jolloin Jetti palkitsi yrittämiseni rentoutumalla paremmin.
Seuraavaksi työstöön otettiin peruutukset. Tavoitteena oli saada tehtyä pysähdys pyöreällä hevosella käynnistä ja siitä tietysti samassa muodossa pysyen peruutus. Siirtymisissä alaspäin en osaa säilyttää hevosen pyöreyttä oikeastaan kuin vahingossa. Niinpä Jetinkin kanssa saimme koko tehtävän aikana ehkä kerran tai kahdesti sinnepäin menneen pysähdyksen, kun muut kerrat olivat enemmän hirveilyä. Opettaja neuvoi tekemään pysähdyksessä pientä liikettä kädellä, jotta Jetti ei jännittyisi paikallaan olevan ja mahdollisesti kovankin käden takia. Vinkki auttoi jonkin verran, mutta saisin treenata oikein ajatuksen kanssa pyöreyden säilyttämistä siirtymisissä alaspäin. Jos (ja kun) Jetti pääsi pysähdyksessä nostamaan päänsä, tuli se ennen peruutusta houkutella pienellä kuolaimen liikkuttamisella takaisin. Vasta sen jälkeen sai lähteä peruuttamaan. Yritysten ja erehdysten kautta saimme Jetin kanssa muutaman kivan peruutuksen, jonka se teki aika oikeaoppisesti. Tällä kertaa en kippaillut ainakaan omasta mielestäni kovin pahasti etukenoon, vaan sain kevennettyä istuntaani hieman ilman sitä virhettä. Oli kyllä kivaa harjoitella peruutuksia pitkästä aikaa ja ennen kaikkea saada vähän tuntumaa, miltä niiden oikein tehtyinä pitäisi tuntua.
Tunnin lopuksi teimme vielä takaosakäännöksiä pysähdyksestä aloittaen. Käännökset vasemmalle onnistuivat aika kivasti ilman sen kummempaa säätämistä. Sen sijaan käännökset oikealle olivat pääosin melkoisia pyörähdyksiä ilman kunnon askelia. Pääsinkin sitten tahkoamaan tehtävää huolella tähän suuntaan, mikä oli vain hyvästä. Opettaja tarkkaili tilannetta ja huomautti Jetin vasemman takajalan pääsevän puuhamaan ihan omiaan. Se puolestaan selittäisi paljon sitä, miksi esteradoilla päädymme ristilaukkaan tai vasempaan laukkaan, kun en saa kontrolloitua sitä vasenta puolta nimeksikään. Hetken pähkäilyn jälkeen huomasin unohtavani ajatella takaosakäännöksessä liikettä myös eteen, sillä keskityin vain kääntämään. Kun ajattelin molempia yhtä aikaa, sain Jetin ottamaan askeleet oikein eikä vain pyörähtämään takajalkojensa ympäri vailla askelia. Opettaja neuvoi treenaamaan itsenäisilläkin ratsastuskerroilla sitä, että saan tuonkin puolen toimimaan kunnolla. Täytyypä pitää mielessä.
Hassua, että kun tunnin tehtävät ovat kivoja, niin ei sitä laukkaa tai kunnon ravityöskentelyä jää kaipaamaan. Nytkin tunnilla oli mukavasti aikaa keskittyä aina yhteen tehtävään, ja pääsin pitkästä aikaa tekemään juuri peruutuksia ja takaosakäännöksiä. Sen kyllä olen hyvin tiennyt, että Jetin kanssa saisin pakertaa rutkasti koulun parissa. Kun alan oppia ratsastaa sitä sileällä paremmin, luulen yhteistyömme parantuvan myös esteillä. Mutta jos sileällä menee ihan miten sattuu, niin tuskin meno siellä esteilläkään on kovin kaunista katsottavaa.
