Totuttelemista ja pieniä onnistumisia

Vuoden viimeinen estevalmennus hurahti Loren kyydissä. En ollut siis itse ehtinyt toivoa ratsua, mutta olin varovaisen yllättynyt opettajan valinnasta. Vaikka viime estetunti tämän hevosen kanssa ei mennytkään ihan putkeen, oli minulla Loresta kuitenkin hyvä fiilis. Kuten monien muiden hevosten kanssa, homma toimisi, jos kuski vain on hereillä.

Alkuverryttelyssä pyörittelin ravissa ja laukassa ympyröitä. Oma istunta oli varsin epätasapainossa etenkin laukassa, joten keskittymistä meni valtavasti tukevamman istunnan löytämiseen. Jostain syystä Loren laukka oli muka sellaista, että seilasin selässä miten sattuu. Kevyt istunta auttoi tähän, mutta koko tuntia en kuitenkaan siinäkään asennossa olisi voinut kököttää. Hiljalleen sain itseäni paremmin laukan rytmiin, mutta parannettavaa olisi ollut rutkasti. Lore kulki ihan kivasti eikä kaivannut kummempia hoputuksia. Hidastamiset puolestaan vähän venyivät, joten testailin sitten muutamat siirtymät alaspäin. Tätäkin olisi saanut viilata enemmän, mutta huithapelina jätin homman puolitiehen. Kaikeksi onneksi Lore ei missään vaiheessa koettanutkaan ottaa vauhtia omiin kavioihinsa, joten puolittain tehdyt hidastamistreenit eivät pilanneet tätä kertaa.

Tunnin mielenkiintoisin tehtävä oli minulle kahden ympyrän harjoitus. Siinä isommalla ympyrällä oli kaksi kavalettia ja pienemmällä ympyrällä yksi puomi. Tarkoituksena oli saada mentyä molemmat ympyrät tasaisesti aloittaen isommasta ja siirtyen pienempään. Kavalettien väliin haettiin ensin neljä askelta. Aluksi saimme mentyä tehtävän Loren kanssa kivasti. Se kääntyi hyvin ja säilytti silti tasaisen menon. Sitten tehtävää muutettiin siten, että ensin matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ja kavalettien väliin pistettiin neljä askelta. Suunta vaihdettiin hyppäämällä kauempana ollut ristikko laukka oikeaksi vaihtaen ja siitä sama homma oikeaan kierrokseen. Sen jälkeen puolestaan yksittäisen kavaletin avulla laukka vasemmaksi ja kavalettien väliin kolme askelta. Siitä vielä suunnanvaihto ja oikeassa kierroksessa sama.

En tajua, mitä oman vuoron odottelun aikana tapahtui, mutta töpeksimme Loren kanssa tehtävän heti alusta alkaen. Väliin hurahti heti kolme askelta, vaikka neljää tavoiteltiin. Kun yritin vaikuttaa menoon, väisti Lore puolestaan ensimmäisen kavaletin. Melkoisesti saimme säätää ennen kuin lopulta saimme neljät askeleet toivotusti. Kolme askelta ei sitten ollutkaan mikää ongelma, kunhan annoin hevosen edetä. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että pienempi ympyrä sujui jokaisella kerralla ihan kivasti. Vielä iloisempi olin siitä, että sain suunnanmuutoshyppyjen aikana laukat vaihtumaan. Kerrankin katseeni ja johtamiseni olivat mukana hommassa. Parempi mieli olisi tosin taattu sillä, että olisin tajunnut, mitä tein neljän askeleen väleissä väärin, kun en saanut hevosta hallintaan tai aiheutin sen väistämiset.

 Lopuksi pääsimme hyppäämään vielä radan. Tunnin aikana isoimmat ongelmat olivat olleet joko vaihtumattomissa laukoissa tai vääräksi esteellä vaihtuneissa. Muuten Lore kulki ihan mukavasti ja valtaosan ajasta olin tietoinen siitä, mistä kohti hypätään. Radalla ei sitten tullutkaan onneksi uusia ongelmia. Ykkösesteellä sain laukan vaihtumaan, joten kakkoselle ja kolmoselle pääsi jatkamaan hyvin. Väliin meni sujuvat kuusi askelta. Neloselle suunnatessa Lore yrittin vähän puskea sisälle, mutta saimme kuitenkin kohtuullisen tien. En edes yrittänyt vaihtaa laukkaa tässä vaiheessa, vaan jätin sen viitosesteelle. Tie vähän kärsi matkan aikana, joten johtamiseni viitosella oli puutteellinen, jolloin laukka jäi vaihtumatta. Lore ei tosin heti halunnut pudottaa raville uuden laukan nostoa varten, jolloin tie kuutoselle oli hirveä. Lore kuitenkin kiltisti ylitti sen ja laukkasi seiskalle neljällä askeleella.

Radasta päällimmäisenä harmituksena oli viitosen ja kuutosen mokat. Ilmeisesti emme töpeksineet kuitenkaan riittävästi, sillä emme päässeet ottamaan sitä kohtaa uusiksi. Aikakin tosin oli jo tässä vaiheessa vähissä. Radassa olin kuitenkin tyytyväinen sen kohtuulliseen tasaisuuteen. Aiemmin tunnilla tekemäni mokat ja niistä johtuneet Loren kavalettien väistöt saivat minut ilmeisesti keskittymään hieman paremmin siihen, että tuon hevosen esteelle järkevästi. Niinpä Lore hyppeli esteet ongelmitta ja pysyin itsekin niissä hyvin mukana. Tunnin aikana tosin tunsin muutamia kertoja, kuinka pohkeeni heilahtivat taakse. Olin sitten unohtanut pitää jalkani kevyesti tuntumalla, kun näin pääsi käymään. Kiitosta annan itselleni kuitenkin katseen ja johtamisen ihmeen hyvästä yhteistyöstä tällä tunnilla.

Tunnista jäi hyvä fiilis, vaikka minulla menikin aikaa siihen, että totuin Loren menoon. Pienet onnistumiset palkitsivat mukavasti, ja tohdinkin pyytää Lorea ensi viikollekin ratsukseni. Jospa näitä pieniä mukautusmiongelmia olisi silloin vähemmän, ja pääsisimme treenaamaan alusta alkaen vähän sujuvammin. Lore ei välttämättä olisi yhtään hullumpi esteratsu. Nähtäväksi jää, miten mahdollinen yhteistyömme alkaa sujua.

Keskittymisen hyvä vaikutus

Vuoden toiseksi viimeinen estevalmennus hurahti toivomani Eetun kyydissä. Muut ratsastajat menivät ilman satulaa, mutta minä nynnyilin ja otin satulan matkaan. Tunnin alussa aioin yrittää mennä kuitenkin ilman jalustimia, mutta niin vain tunnin lopussa tajusin pitäneeni ne sinnikkäästi matkassa. Ehkäpä joskus voisi esimerkiksi jumppasarjalla treenailla ilman jalustimiakin.

Alkuverkka mentiin taas itsenäisesti eikä siinä ollut kummempaa. Eetu oli kivasti kuulolla, mutta edelleen melkoisen jännittynyt. En vielä näiden kertojen aikana ole keksinyt, miten muuten kuin löysäämällä ohjaa reilusti voi saada tätä ponia rennommaksi. Ehkäpä jokin koulutunti voisi antaa vihiä asiasta. Ennen rataa tehdyissä hypyissä keskityttiin hyviin teihin myös esteen jälkeen sekä toisena koetettiin vaihdella laukkoja oikein. Minulle tuli noottia siitä, että annan hevosen puskea esteen jälkeen ihan minne se haluaa. Niinpä ohjeeksi tuli käyttää koko tila hyväksi.

Oikeassa kierroksessa tämän toteuttaminen oli hitusen helpompaa, mutta vasemmassa kierroksessa sisäpohkeeni ei tuntunut haluavan tehdä mitään asian eteen. Kumma juttu, sillä yleensä vasen pohkeeni on joskus jopa toiminut. Kenties siihen suuntaan vinkkurallaan oleva istuntani antoi hevoselle vihiä, että karkaa vain tänne. Lisäksi johtamiset esteillä lisäsivät ongelmaa, sillä silloin keskityin aivan liikaa ohjiin pohkeiden sijasta. Onneksi saimme muutamia kertoja jatkettua esteenkin jälkeen toivotusti suoraan, jolloin saimme vähän ongelmaa korjattua.

Korkeudet radalla pysyivät 50-60 sentin tuntumassa. Ensimmäinen kierros meni meillä vähän ajatuksetta. Ykköseste oli kavaletti, joka ylitettiin ympyrällä vasemmassa kierroksessa. Siitä jatkettiin esteille kaksi ja kolme. Väliin meni meillä neljä askelta, vaikka tuntuikin hitusen ahtaalta. Olisi pitänyt siis ottaa joko kiinni tai pyytää reippaammin eteenpäin. Kolmosen jälkeen tuli muistikatkos, joten pyöräytin ylimääräisen ympyrän, jotta pääsin ylittämään neloskavaletin. Siitä viitoselle ja johtaminen, mutta laukka jäi vaihtumatta. Eetu nosti ravin kautta nopeasti oikean laukan. Sitten mentiin taas kavaletti ympyrällä ennen menoa seiskalle, kasille ja ysille. Väliin meni muistaakseni kolme ja viisi askelta. Siitä kympille, jossa keskityin taas johtamaan liikaa, jolloin tie yhdelletoista kärsi ja mentiin vähän miten sattuu. Kaksitoista meni ok, hitusen ehkä ahtaasti. Kolmeatoista ei ensimmäisellä kerralla hypätty ollenkaan, kun se tuli vasta toiselle kierrokselle lisäyksenä.

Ensimmäinen kierros tuntui melkoiselta hutiloinnilta. Tiet olivat vähän miten sattuu, mutta Eetu meni kiltisti yli. Parit välit tuntuivat turhan ahtailta, jolloin paljastui, etten yrittänyt pitää laukkaa samanlaisena läpi radan. Tiet taas kärsivät aina, kun mietin laukanvaihtamista. Jostain syystä ajatukseni keskittyvät aina ohjiin siinä vaiheessa, ja pohkeet jäävät johonkin odotustilaan. Opettajalta tuli myös jälleen kommenttia siitä, että tila tulisi käyttää paremmin.

Toiselle kierrokselle lähdin sitten tsempaten itseäni keskittymään. Ei liene yllätys, että keskittymisen kanssa rata meni niin paljon helpommin. Uusia ongelmia ei tullut, päinvastoin. Tällä kertaa ehdin miettiä enemmän teitä ja lakata murehtimasta laukanvaihtoja, sillä Eetu oli vikkelä vaihtamaan myötälaukan ravinkin kautta. Radassa olin erityisen tyytyväinen esteiden 10 ja 11 tiehen, sillä ensimmäisellä kierroksella valuin kunnolla vasemmalle ja ylitimme esteen numero 11 vasenta reunaa hipoen. Tällä kertaa olin jo ennen kymppiestettä hereillä, jolloin saatoin valita paremman tien yhdelletoista. Eetu myös meni tämän kierroksen paljon tasaisemmin. Ilmeisesti sekin huomasi, että kuski oli jopa hereillä.

Tämän kerran anti oli keskittymisen taika. Nyt pitäisi opetella keskittymään kunnolla koko estevalmennuksen ajan eikä vain muutaman viimeisen minuuttin ajaksi. Tällä tavalla pystyisi todennäköisesti alkaa korjata niitä ikuisuusongelmia sen sijaan, että uusia ongelmia pulppuaa koko ajan lisää. Eetu ansaitsi kyllä tästäkin kerrasta kiitokset. Se on mukavan kiltti poni, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää kuskiaan. Ja vaikka ei pääsisikään ratsastajan mietteistä perille, menee se eteen laitetut esteet mukisematta yli. Nyt sitten vain hetkellisesti kutistavaa konetta joulupukilta kovasti vielä toivomaan, niin Eetu-putken ei tarvitse päättyä tähän.

Hörisevän ihanaa joulua kaikille!

Istuntaharjoitukset paikallaan

Tällä kertaa tuli melkoinen yllätys pollearpajaisissa. Olin kyllä nähnyt, että ikiaikaista suosikkiani eli herra Hilanteria on liikuteltu hiljalleen, mutta sen paluu tunneille oli täysi yllätys. Hilanterilla oli siis ollut jonkinlainen jalkavaiva, jonka seurauksena se taisi olla tunneilta poissa yli vuoden. Kipusinkin aika odottavaisin mielin tämän herran kyytiin kovasti muistellen, milloin sillä viimeksi olen mennyt. Blogi osasi kertoa, että viime kertamme oli 1.10.2010 ja silloin hommat menivät aikalailla puihin. Hilanterihan toimii sen mukaan, mitä sattuu sen kerran kuskista tykkäämään. Mikään hernepeltoturpa se ei ole, mutta ei ala arvailla, mitä kuski mahtaa pyytää. Meillä on joskus homma toiminut varsin kivasti ja sitten taas on ollut kertoja, kun polle joko luulee olevansa rodeoratsu tai sitten tyynesti parkkeeraa itsensä keskelle maneesia eikä liikahda. Silti tämä hevonen pysyy suosikkien kärjessä, juuri ihastuttavan ja vihastuttavan luonteensa takia.

Tällä kertaa tunnin aiheena oli istuntatreeni. Porukka oli aloitellut asiaa jo viime kerralla, jolla en itse ollut. Olin siis aika tyytyväinen, kun sama teema jatkui. Istuntaa kun ei koskaan voi harjoitella liikaa, valitettavasti. Ensimmäisenä opettaja ohjeisti hengityksen kanssa. Sisäänhengityksessä piti ajatella, että kyljet paisuvat samoin kuin vähän selkäkin. Uloshengistyksessä puolestaan kyljet saivat tipahtaa alas ja vatsa vähän mennä selkää kohti, jolloin mahdollinen notkoselkä vähän oikenisi. Paikoillaan harjoiteltuna sain vähän asiasta kiinni, mutta liikkeelle lähtiessä oli haastavampaa. En osannut keskittyä sekä hengittämiseen että hevoseen, joten vuorottelin niitä. Sisäänhengityksen tajuaminen oli helpompaa, mutta uloshengityksessä oli vaikea saada vatsaa vedettyä sisään rennosti, ei pakottamalla.

Seuraavaksi hengitystä käytettiin osana siirtymisiä. Sisäänhengitys tehtiin normaalisti ja uloshengityksen lopussa hevonen aluksi pysäytettiin ja siirryttiin takaisin käyntiin ja seuraavaksi nostettiin ravi ja siirryttiin käyntiin. Alussa Hilanteri ei halunnut pysähtyä sutjakasti, vaan koetti valua eteenpäin. Yritin keskittyä hengittämisen sovittamiseen apujen kanssa, jolloin pysähdykset alkoivat sujua aika hyvin. En tiedä sitten, teinkö jo ennakkoon jotain pieniä apuja, mutta Hilanteri tuntui huomaavan, että uloshengitykseni tarkoitti pysähtymistä ja oli mukavasti niinä hetkinä kuulolla. Sama homma kävi myös ravista käyntiin siirtymisissä. Hilanteri siirtyi näpsäkästi, ja hihkuin mielessäni. Raviin siirtymiset onnistuivat ihan ok, mutta tarmokkuus oli vähän kaukana. Ihan pahimpia raahautumisia ne eivät olleet, mutta parannettavaa olisi ollut melkoisesti.

Hilanterilla ei vielä saanut laukata kauhean paljoa, joten laukkatehtävää pääsimme tekemään kahdesta kolmeen kertaan suuntaansa. Pitkän sivun alusta nostettiin hengitysharjoituksen mukaisesti laukka, pyöräytettiin keskiympyrä ja laukattiin sivun loppuun. Tavoitteena oli istua mahdollisimman eleettömästi. Hilanteri oli tunnin aikana tarjonnut monet kerrat hidasta rämpimistä, ja olin ilmeisesti ollut liian nukuksissa vaatiakseni sitä niinä hetkinä liikkumaan. Tämä kostautui kauniisti laukkaosuudessa. Hilanterin saaminen laukkaan vaati melkoisia ponnisteluja samoin kuin sen pitäminen siinä. Turhauduin melkoisesti, mikä oli toinen vikatikki tämän hevosen kanssa. Peli on aikalailla menetetty, jos Hilanteri huomaa kuskin hiiltyvän. Yleensä oma toiminta menee myös tässä vaiheessa häseltämiseksi, jota hevonen ei arvosta yhtään. Yritin nollailla omaa päätäni, jotta saisin edes kohtuullisen laukkapätkät. Yhdellä kerralla sain opettajalta kommentin, että istun laukassa hyvin, mutta muita kommentteja ei sadellut, kun aikani meni Hilanterin kanssa väitellessä siitä, laukataanko nyt oikeasti vai pelleilläänkö. Jäin tässä tappiolle valitettavasti.

Loppuun otettiin vielä tiukempia kulmakääntymisiä, jossa omaa vartaloa piti muistaa kääntää käännöksen suuntaan sen sijaan, että retkahtaisi käännöksen suuntaan. Tässä kohtaa Hilanteri muistutti minua, miksi siitä tykkään. Polle kääntyi varsin terävästi ja hyvin pitkälti pelkästään oman vartaloni käytöllä. Jopa harjoitusravissa saimme hyviä käännöksiä, vaikka oma istuntani hajoili vallan tehokkaasti. Hilanterille helpommalta suunnalta tuntui vasen kierros, kun taas oikeaan sai vähän käyttää ulkoapuja terävämmän käännöksen saamiseksi. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka pienillä avuilla tämäkin ratsu halutessaan saattoi toimia.

Tunnin aikana ei opettajalta onneksi tullut mitään uutta ja mullistavaa istuntavirhehoksautusta. Kommenttia sain siitä, että kevyessä ravissa jään vähän liikkeestä jälkeen, joten saisin keventää vähän enemmän eteen. Kevennyksestä tuli kehu siitä, että se on sopivan pientä eikä sen luulisi häiritsevän hevosta. Harjoitusravissa taas tykkäsin nojailla taakse, joten ajatus vähän eteenpäin kallistumisesta oli paikallaan. Laukassa sen yhden kommentin perusteella meni ihan hyvin. Olisi mielenkiintoista päästä hiomaan istuntaa ja korjaamaan sitä vasemmalle kiertyneisyyttäni. Pitäisi löytää jostain joku istuntaguru ja lähteä sinne tuskailemaan ja toivottavasti myös onnistumaan. Kuten aina, hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Tyytyväinen poniratsastaja

Eetu tallin kesäkuun 2011 kisoissa. En siis ole itse kuskina.

Toiveeni meni kuin menikin läpi ja kipusin tämän kerran estevalmennuksessa ihanaisen Eetun kyytiin. Hihittelin melkoisesti, kun menin Eetun karsinaan. Poni oli muistelemaani vähän vielä pienempi, mutta selästä käsin sitä ei onneksi tuntenut. Vähän tosin mietitytti, miten tunti mahtaa mennä, sillä viimeksi olen mennyt Eetulla huhtikuussa 2010 enkä ole sen kanssa puomeja kummempaa koskaan mennyt. Onneksi Eetu on niin kiltti, että menisi tehtävät varmasti ilman ratsastajaakin.

Alkuverkka mentiin itsenäisesti ravaillen ja laukaten. Eetu jännittyy todella helposti ja sen rentouttaminen on hieman haastavaa. Alkuverkassa en saanut ponia kovin rennoksi, vaan ravailut ja laukat menivät vähän jännittyneenä. Eetu kuitenkin kuunteli tarkasti pyyntöjä, joten kiihdyttämiset, pidättämiset ja kääntymiset menivät varsin vaivatta. Ponilaukkakin vähän nauratti, mutta onneksi Eetu pian näytti, että kyllä siltä irtoaa ihan etenevääkin menoa. Ottipa se ravista yhden lyhyen laukkalähdönkin säikähdettyään maneesiin vilahtaneita katsojia. Onneksi Eetu säikähti niin, että painauduin vain tiukemmin satulaan siitä irtoamisen sijaan.

Ennen rataa otetut hypyt sujuivat ihmeen helposti siihen nähden, että hyppäsin Eetulla ensimmäistä kertaa. Sen laukka oli tasaista ja siitä oli helppo laskea askeleet hyppyyn, jolloin mukautuminen sujui aika vaivatta. Välillä Eetu vähän innostui ja yritti itse päättää vauhtia, jolloin keskityin enemmän rauhoittamaan menoa. Opettaja tarkkaili myös jumppasarjalla taas istuntaamme. Minulle tuli kommenttia olla edelleen vähän pystympänä. Katse ja kädet sen sijaan toimivat hyvin. Toisen tehtävän aikana kavaletin ja porttiesteen väliin haluttiin viisi askelta. Jätin ratkaisun tekemisen aina esteiden väliin, mistä tuli opettajalta noottia. Hän sanoi, että oikea vauhti on otettava ennen ensimmäistä estettä ja antaa hevosellekin mahdollisuus ratkaista tilanne. Nyt jäin vähän häiritsemään hevosta, kun aloin maiskutella juuri ennen toista estettä. Otin tästä nootista kuitenkin opikseni ja sain Eetun menemään jo ennen ensimmäistä estettä sellaista vauhtia, että viisi askelta meni sutjakasti ilman omaa häseltämistä.

Tuttuun tapaan sitten itse rataan. Esteet 1-7 olivat perusrata, jonka jälkeen hyppäsimme erillään tiukempia käännöksiä sisältäneen uusinnan eli esteet A-C. Perusrata alkoi vasemmassa laukassa ykkösokserin yli. Laukka ei vaihtunut tässä, mutta Eetu nosti nopeasti ravin kautta oikean laukan. Esteet 2-4 menivät hyvin kolmen laukka-askeleen väleillä. Sen sijaan viitossarjalle tultaessa oli hitusen liikaa vauhtia, jolloin se tuntui hivenen ahtaalta. Kuutoselle päästiin kivasti ja tässä laukka vaihtui oikeasta vasemmaksi. Sen sijaan kaarre seiskalle venyi liikaa nelosta kohti, jolloin tuli tehtyä ylimääräinen mutka, jota piti suoristaa seiskalle päästäkseen. Seiska meni hyvin ja olin perusrataan aika tyytyväinen. Ei ollut häseltämistä, ponnistuspaikat olivat aika selviä, ja poni meni yhtä kiihdytystä lukuun ottamatta aika tasaisesti.

Uusintaan lähdettiin oikeassa laukassa kaartamalla kakkos- ja seiskaesteiden välistä A-esteelle. Siitä laukka vipsautettiin vasemmaksi ja kaarrettiin B-esteen yli. Siinä laukka takaisin oikeaksi ja jälleen kakkos- ja seiskaesteen välistä C-esteen yli ja vielä oikealle kaartaen. Uusinnan ratsastimme kahdesti. Ensimmäinen kierros meni ihan kivasti, mutta hitusen isoilla teillä. Eetu kuitenkin vaihtoi laukat ja kääntyi varsin sutjakkaasti. Toisella kierroksella olin enemmän hereillä ja uskalsin ratsastaa tiukemmilla teillä. Eetu näytti tässä vaiheessa sen, miksi se on yksi suosituimmista esteratsuista tallilla. Se kääntyi tiukasti, pysyi hyvässä laukassa ja vaihtoi laukat ongelmitta. Vaikka tiet olivat tiukkoja, se eteni helpon oloisesti ja kevyesti. Opettajalta tulikin suorituksestamme kehuja, jotka annoin täysin ponille. Eetu teki työtä käskettyä mukisematta, jolloin sitä oli ilo ratsastaa. Tästä jäi todella hyvä fiilis, sillä harvoin uusintateiden harjoittelu on ollut näin tasaista ja sujuvaa.

Eetun kanssa oli siis kaikin puolin todella mukava hypätä. Poni teki kaiken pyydetyn ja vähän enemmänkin. Pienet esteet sillä meneekin kuin vettä vain, kun sen kanssa on aiemmin kisattu 90 sentin ratoja. Ainoa viilattava asia on Eetun pieni, hetkittäinen innostuminen, kun se koettaa ehdottaa sille sopivaa vauhtia. Toisaalta sen varmasti saa antaa edetä, mutta tässä vaiheessa tykkään vielä itsekin olla päättämässä, mitä tahtia mennään. Hymyilin kyllä leveästi tunnin jälkeen ja olin sangen tyytyväinen poniratsastaja. Siksipä kehtasin toivoa, että saisin mennä vielä ensi viikolla Eetulla. Joululahjaksi voisin toivoa sitä, että kutistun itse hieman tai että Eetu saa vähän korkeutta lisää. Uskon kyllä, että se jaksaa kantaa minut, mutta olemme silti vähän eriparia keskenämme. Mutta jospa sitä nyt kerran tai kaksi voi näyttää vähän hassultakin, jos meno sujuu molemmilta muitta mutkitta.

Hyvän mielen kerta

Tänään minusta tuli sitten liki kolmen vuoden jälkeen pelkkä tuntiratsastaja. Päätin lopettaa Veronan vuokrauksen, koska motivaationi itsenäistä ratsastusta kohtaan oli kadonnut jo jokin aika sitten ja oma jaksaminen on ollut vähän kortilla. Päätin ratsastella viimeisen kerran Veronan kanssa rennosti, jotta sekä minulle että sille jäisi hyvä mieli.

Aluksi suuntasin pellolle käppäilemään käynnissä. Pyörittelin siellä muutamat kiemuraurat ja ympyrät, kunnes suuntasin maneesiin. Pahaksi onneksi siellä oli jälleen estevalmennus menossa, joten puolisen tuntia meni siihen, että pyörin sinne tänne pienessä tilassa ratsukkoa väistellen. Tein sitten siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Yritin keskittyä itseeni jopa hevosta enemmän, sillä siirtymissä tuppaan joko jäämään pidätteissä kiinni tai sitten nakkaamaan ohjat ylöspäin siirryttäessä löysäksi. Pysähdykset sujuivat kivasti ja käyntiin päästiin kohtuullisen hyvin. Verona tuntui napakammalta, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla myös käyntiä pyytäessäni. Se ei myöskään yrittänyt itse lähteä hiippailemaan pysähdyksistä käyntiin, vaan malttoi hienosti.

Ravista päästiin myös käyntiin helposti, mutta palaaminen takaisin raviin oli vähän hidasta. Huomasin myös, että ravia nohittaessa päästin hevosen valumaan taas pidemmäksi. En näemmä osannut keskittyä kahteen asiaan kerralla, vaan jommankumman oli kärsittävä. Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä, että jos olisin keskittynyt pyytämään nostoja hyvällä tuntumalla, olisiko tahmeus väistynyt sen seurauksena? Nyt annoin hevosen joka kerta valua raviin tarmokkaamman noston sijasta. Kiva saada näitä ajatusvälähdyksiä tässä vaiheessa, mutta onhan näistä toivottavasti jatkoa varten vähän apua.

Kun estevalmennuslainen jätti esteiden hyppimiset, hyödynsin maassa maanneita puomeja. Niitä pääsi menemään joko kahden puomin verran suoraan tai kolmen puomin verran vähän kaarrellen. Menin niitä hyvän tovin ravissa, ja Verona näytti tykkäävän pienestä vaihtelusta. Välillä sitä sai jopa jarrutella, kun se lähti vähän kiihdyttämään puomit huomattuaan. Puomeilla keskityin kääntämään hyvin sekä tavoittelemaan tasaista vauhtia. Veronalla meni tovi ennen kuin se jaksoi alkaa keskittyä puomeihin, mutta sen jälkeen turhat kolistelut vähenivät kummasti. Kaartamiset onnistuivat mukavasti, kun en jäänyt tuijottamaan seuraavaa puomia, vaan maltoin katsella aina vähän kauemmas. Suoralla olleiden puomien väliin tein välillä pysähdyksiä, jotka Verona kuunteli mukavasti. Muutaman kerran hain väliin myös vähän enemmän askelia ja sitten taas vähän vähemmän. Puomitreeni oli kivaa, ja saatoin vain kummastella, miten en aiemmin ollut voinut treenailla niiden kanssa enemmän.

Laukkaa en tällä kertaa ottanut ollenkaan, sillä tallivihkosestakin selvisi tammalla olevan edelleen siinä askellajissa virtaa. En halunnut pilata hyvää mieltä mahdollisella kaahotuksessa, vaan jätin sen askellajin mieluusti väliin. Loppuun pyörittelin ympyröitä ravissa ja hain asetuksia läpi. Hetkittäin Verona malttoikin rentoutua ja antaa myöten. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa hevosen venyttää alas eteen ohjan perässä. Tämän kerran tavoitteeni toteutui eli koko ratsastuksen ajan pysyi hyvä mieli eikä yhdestäkään asiasta tarvinnut oikeasti alkaa kinastella hevosen kanssa.

Ratsastuksen jälkeen oli pakko vielä hemmotella Veronaa leipä- ja porkkanapalalla. Pienesti jäi harmittamaan se, etten tässä 11 kuukauden aikana päässyt ihan niin hyvin perille tästä ratsusta kuin olisin halunnut. Pieniä edistymisiä havaitsin nyt syksymmällä, mutta esimerkiksi laukan suhteen emme päässeet oikeastaan yhtään eteenpäin. Siihen olisivat tosin auttaneet yksityistunnit, mutta kun nekään eivät kovin ilmaisia olleet. Mikään ratsastus ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan, joten eiköhän Verona ehtinyt opettaa minulle asian ja toisenkin tässä ajassa. Kiitokset siitä tälle nuorekkaalle 18-vuotiaalle tammalle.

Pahojen tapojen opettaja

Valaistuin tänään, kun huomasin osaavani opettaa ratsuani tekemään asioita. Harmi vain, että näytän olevan keskittynyt opettamaan esteratsujani järkevien oppien sijasta kieltämään tai väistämään esteen. Estevalmennus Pokun kanssa sisälsi siis melkoisesti noita hetkiä, kun annoin hevosen joko kieltää tai väistää kertomatta sille, että nyt muuten teit pikkaisen väärin.

Alkuverkassa tein siirtymiä ja temponvaihteluita ja yritin keskittyä siihen, etten antaisi Pokun valua mahdottoman pitkäksi. Hetkittäin sain Pokun liikkumaan mukavasti pohkeesta eteen, mutta välillä taas pyyntöni menivät vähän kuuroille korville. Laukassa opettaja kehotti kaikkia hakemaan muhkeaa laukkaa, jolloin nousin kevyeen istuntaan ja koetin painattaa ainakin pitkät sivut vauhdilla. Välillä Poku lähtikin mukavasti etenemään ja oma kevyt istunta tuntui jämäkältä, mutta sitten meno aina hyytyi, tahdostani riippumatta.

Ennen pidempien ratojen ratsastamista opettaja pisti meidät hyppäämään kaarevilla teillä olevia esteitä laukkoja vaihdellen sekä ympyröillä yksittäisiä esteitä. Kaarevan reitin esteillä sain Pokun lähes aina vaihtamaan oikean laukan vasemmaksi, mutta vasemman laukan saaminen oikeaksi epäonnistui monen monta kertaa. Poku puski aika surutta sisäpohkeeni läpi, jolloin en saanut johdettua kunnolla, kun keskityin pitämään hevosen suunnilleen suorana ennen estettä. Silti se pääsi vilahtamaan oikealle karkuun vastalaukassa, jolloin laukka putosi raville ja siitä vasta sain myötälaukan. Pohjetta en saanut toimimaan tässä harjoituksessa kertaakaan, joten onnistumisia ei saatu.

Ympyröillä hypätyillä esteillä opettaja syynäsi istuntaa. Minulle tuli kommenttia siitä, että pohkeiden pitäisi pysyä paremmin kiinni ja että sukellan ylävartalollani liikaa. En saanut Pokua liikkumaan tässä vaiheessa kunnolla, joten jäin soutamaan selkään, mikä taas aiheutti monet kiellot esteelle. Opettaja yritti hoksauttaa, etten omalla heilumisellani saa mitään muuta kuin hallaa aikaan, mutta en saanut Pokusta tehoja irti raipalla saati kannuksillakaan kunnolla. Opettaja nosteli kuitenkin pystyä mukavasti ja jos en väärin katsonut, oli se korkeimmillaan 80 senttiä. Yli päästiin siitäkin, mutta ei kyllä kauhean sutjakasti. Tunsin myös, kuinka pohkeet heilahtivat taakse. Jatkossa täytyy miettiä kunnolla sitä, että pohkeeni ovat hypyissä kiinni, mutta ei pusertamassa. Tuota sukeltamistakin pitää vähentää, muuten päädyn jokin kerta vielä esteen sekaan kiellon tai väistön sattuessa kohdalle.

Lopuksi hypättiin vielä rata. Saimme tämän ensimmäisellä kierroksella varsin mukavasti suoritettua, ja Poku jopa laukkasi kohtuullisesti koko radan ajan. Olin tosi tyytyväinen menoomme, sillä Poku vaihtoi jopa nelosella vasemman laukan oikeaksi ihan itse. Opettaja korotti esteitä toiselle kierrokselle ja jotain tapahtui. Poku vilahteli ainakin parista esteestä kauniisti vasemmalta ohi ilman, että ehdin tehdä mitään. Opettaja komensi olemaan vasemman pohkeen kanssa jämäkkänä, ettei hevonen karkaisi taas. Yhden esteen kohdalla sain korjattua menon, mutta sitten ilmeisesti nukahdin ja taas menimme muualta ohi. Loppuun saimme uusia vielä esteet 8-10 sekä siihen perään esteet 1-2. Tällä kertaa pääsimme kaikesta yli, mutta sujuvuus oli jäänyt matkasta. Esteet olivat korkeimmillaan ehkä 65-70 cm.

Selostaja-minäni oli sattunut tunnille mukaan, sillä tunnuin joka probleemaan keksiväni jonkin selityksen opettajalle. Keskeisimmäksi ongelmakseni tajusin sen, että jään säätämään selkään liikaa. Yritän heilumalla saada hevosta liikkumaan sen sijaan, että napakasti aina kertaalleen pyytäisin sen menemään. Toiseksi annoin periksi liian helposti ja suorastaan opetin Pokun kokeilemaan kieltoja ja väistöjä ihan varmuuden varalta. Hevonenhan toki testasi turhankin monta kertaa, että onko ihan pakko. Eipä sitä voi syyttää, kun omalla käyttäytymiselläni sanoin varmaan sille, että itse saat päättää.

Tarvitsen Pokun kanssa siis enemmän jämäkkyyttä ja päättäväisyyttä, jotta hevonen ei kyseenalaista pyyntöjäni, vaan tekee kaiken kiltisti. Olen kuitenkin sangen tyytyväinen ensimmäiseen rataamme, jolloin taisin onnistua olemaan selässä rauhallisempi. Silloin Pokullakin on mahdollisuus tehdä pyyntöjeni mukaan eikä mennä sekaisin häseltävästä kuskista. Pakko myöntää, että olen yrittänyt keksiä tallin hevosvalikoimasta seuraavaa ratsua testiin. Vaihtoehtoja tosin on aika vähän, joten heitin opettajalle villinä korttina, että saisin mennä vaikka vain kerran Eetulla. Saahan tällainen hongankolistajakin välillä leikkiä poniratsastajaa, joohan? Ensi valmennusta siis jännityksellä odottaen.

Asetuksista jumppaamiseen

Päätin Veronan kanssa mennä tällä kertaa mahdollisimman perusratsastusta keskittyen siihen, että saan asetukset läpi. Tammalla oli taas vauhtia, mutta aina saadessani asetuksen edes sinnepäin, malttoi tamma hiljentää tahtia ja kuunnella hieman pyyntöjä. Ravissa pyörittelin hyvät tovit ympyröitä, joilla koetin aktivoida omaa sisäpohjetta, pitää ulkokäden vakaana ja pyytää sisäkädellä asetusta. Hetkittäin Verona palkitsi yrittämiseni pyöristymisellä, joten olin kohtuullisen tyytyväinen menoon.

Aikani ravattua päätin kokeilla laukkaa jo tässä vaiheessa. Oikea laukka nousi kivasti ja ennen kaikkea rauhallisesti. Menimme pääty-ympyrällä muutamia kierroksia, minä leuka maata viistäen tamman rauhallisuutta ihmetellen. Halusin sitten kokeilla vielä vasempaan kierrokseen, mahtaisiko meno jatkua yhtä tasaisena vai saisiko tamma virtapiikin tässä vaiheessa. Vasenkin laukka nousi maltillisesti, ja meno oli rauhallista, mutta jotenkin tönkköä. Siirryimme sitten raviin ja aloin tarkkailla hevosen menoa. Sitten alkoikin tuntua, ettei tamma kulje ihan puhtaasti. Onneksi paikalla oli muita ratsastajia, joilta saatoin kysyä mielipidettä. Tamman arveltiin varovan jompaakumpaa takajalkaansa. Isossa ravissa meno muuttui varsin kulmikkaaksi, mutta tamma silti ravasi itse hyvin reippaasti eteen. Vinkkinä tuli jumpata hevosta käynnissä.

Tein sitten käynnissä pohkeenväistöjä ja sulkutaivutuksia koettaen saada hevosta venyttämään niiden avulla takapäätään. Muutamat sulut menivät peileistä katsottuna teknisesti kivasti, mutta vauhti hiipui. Samoin kävi monissa väistöissä. Joko hevonen oli kunnolla jumissa tai sitten en vain osannut sekä pyytää sitä väistämään että pysymään kunnolla liikkeessä. Aikani jumppayrityksiä tehtyäni hyppäsin kyydistä ja taluttelin loppukäynnit tuttuun tapaan maasta. Käynnissä en huomannut tamman liikkeissä mitään erityistä. Tunnustelin myös jalat, mutta omiin kätösiini ne vaikuttivat normaaleilta. Toivottavasti kyse on taas vain pienestä jäykkyydestä eikä mistään vakavammasta.

Puomeilta laukanvaihtoihin

Näemmä opettaja muisti estevalmennuksen hevostoiveeni, sillä perjantain puomitunnille pääsin pitkästä aikaa Potterin kanssa. Puomit olivat pysyneet samoin kuin estevalmennuksessa, joten oli mukava päästä uusimaan hiomista vaatinutta tehtävää. Alkuverkassa puomeja ravattiin yli mahdollisimman tasaisesti ja keskeltä. Potterin ravi oli keventäenkin taas vähän töyssyistä menoa ja kesti hetken ennen kuin aloin pysyä matkassa paremmin. Potter oli jäykempi vasemmalle ja tahtoi valua liikaa sisäpuolelle puomeilla siinä kierroksessa. Oikeassa kierroksessa puolestaan hevonen koetti valua ulos, joten sain hyvin keskittyä korjaamaan menoa molempiin suuntiin.

Laukassa puomeilla oli tavoitteena saada pisimpään väliin kolme askelta, seuraavan kaksi ja sitten vielä yksi. Aluksi töpeksin tehtävää, kunnes opettajan vinkistä tajusin alkaa mennä puomit hitusen sisäreunasta, jolloin tämän mieluummin lyhyessä laukassa pysyttelevän hevosen askeleet mahtuivat toivotusti väleihin. Potter osaa kyllä mennä ihan hevosenkin laukkaa, mutta en tässä vaiheessa vielä osannut pyytää siltä moista. Hetkittäin saimme puomeille hyvän ja tasaisen menon, jossa oli helppo olla mukana. Välillä tosin Potter teki oman ratkaisunsa ja singahti puomille kauempaa, jolloin rytkähtelin mukana. Jostain syystä oletan hevosten ottavan sen yhden lisäaskeleen ennemmin kuin harppaavan kauempaa, mutta näemmä tallin hevoset eivät ole kanssani samoilla linjoilla. Kumpi tapa muuten mahtaa olla kannattavampi esteradalla? Oletuksella toki, ettei siihen parhaimpaan hyppypaikkaan nyt vain satu.

Lopulta pääsimme myös menemään miniradan, jossa harmaat kohdat olivat puomeja ja mustat noin 40 sentin pystyjä. Matkaan lähdettiin oikeassa kierroksessa ylittämällä puomit niin kuin aiemmin tehdyssä tehtävässä. Niiden jälkeen ylitettiin suunnanmuutoseste numero viisi ja jatkettiin matkaa vasemmassa laukassa. Kuutossarjan väliin piti pistää kaksi askelta, jonka jälkeen kaarrettiin vielä kertaalleen suunnanmuutoseste numero seitsemän ja vaihdettiin vasen laukka oikeaksi.

Ensimmäisellä kierroksella töpeksin vauhdin kanssa, ja tulimme armottoman hitaasti. Laukat taidettiin saada vaihdettua esteen jälkeen lennosta ja toisella kerralla esteellä. Sarjan väliin tosin livahti kolme askelta, joten opettajalta tuli ohjeeksi tulla seuraavalla kerralla reippaammin. Hukkasinpa jälleen kerran jalustimenkin, jolloin en tohtinut hypätä seiskaa, vaan pyöräytin ylimääräisen ympyrän, jonka aikana kaivoin jalustimen takaisin jalkaan. Toisella kierroksella pyysin Potterin napakampaan laukkaan, jolloin puomirykelmä ylittyi nätisti toivotuilla askelilla, oikea laukka vaihtui vasemmaksi suunnanvaihtoesteellä, sarjan väli päästiin kahdella askeleella ja toinen suunnanmuutos eli vasemman laukan vaihtaminen oikeaksi onnistui myöskin esteellä. Olin aika tyytyväinen menoon, mutta opettaja hoksautti vielä huolehtimaan siitä, etten jää ajamaan hevosta enempää eteen, kun se jo liikkuu hyvin. Vauhtisokeuteni iski sitten jälleen, joten taas olisi yksi asia treenattavaksi. Potterin kanssa oli kuitenkin turvallinen olo mennä näitä miniesteitä hitusen vauhdikkaasti.

Tunnin lopuksi ravailimme kolmikaarista kiemurauraa aloittaen aina oikeassa kierroksessa. Sitten teimmekin laukannostoja kaarteisiin ja lopulta vaihdoimme ravin kautta laukkoja. Minä tosin aloin intoilla ja kokeilin itsekseni, josko Potter vaihtaisi lennosta, ja sehän vaihtoi. Opettajalta tuli kehu, mutta samalla pyyntö malttaa odottaa. Luvassa oli nimittäin ihan kaikille tarkoitetut laukanvaihdot askeleessa kiemurauran aikana. Olin aika innoissani, sillä muistini mukaan tunneilla ei ole aikaisemmin treenattu näitä sileällä. Potter on näpsällä esteillä vaihtamaan laukkaa, joten rohkenin toivoa, että sama onnistuisi myös sileällä. Jos en väärin muista, saimme tehtyä kuvion aikana ne kaksi laukanvaihtoa jokaisella kerralla. Potterille tai minulle hankalammalta tuntui vaihtaa vasen laukka oikeaksi, mutta pienellä raipan napsautuksella uuden ulkopohjeen puolelle sekin luonnistui.

Oli tosi mukavaa mennä kiemurauraa laukassa samalla kohtuullisen sujuvasti laukanvaihdot tehden. Tilanne olisi ollut varmasti toinen, jos allani olisi ollut vähemmän helposti vaihtava heppa. Potterin kanssa sain kuitenkin kivoja onnistumisia, joten tunti päättyi varsin mukaviin fiiliksiin. Tunnilla myös moni muu hevonen esitteli laukanvaihtotaitojaan sen verran hyvin, että haaveilen pääseväni niilläkin treenailemaan tätä asiaa.

Hyviäkin hetkiä esteillä

Estevalmennukseen toivoin Potteria, mutta se sattui olemaan toisella ratsastajalla. Niinpä kipusin jälleen Pokun kyytiin. Alkuverkassa tahkottiin ravissa ja laukassa puomeja. Poku pudotteli melkoisen monesti puomitehtävällä laukasta raviin. Välillä puolestaan ratti ei ollut matkassa, ja ylittelimme puomeja vähän miten sattuu. Hevonen tuntui hyytyvän aina puomien lähelle päästyään, joten koetin kannustaa sitä etenemään. Hetkittäin Poku jopa innostui, mutta sitten monta kertaa sitä ei kauheasti voinut enempää kiinnostaa. Vieläkin mysteerinä on se, miten tämän hevosen saa tarmokkaaksi, mutta lyhyeksi. Tällä hetkellä saan Pokun välillä tarmokkaaksi, mutta samalla siitä tulee kilometrin mittainen. Ohjilla tätä asiaa ei ainakaan yllättäen tehdä, sillä se vain jarruttaa menoa. Tämäkin tuli toki tänään kokeiltua.

Tässäpäs viimeisenä hypätty rata. Harmaat merkinnät tarkoittavat sitten maapuomeja eli ihan noin valtavasti ei esteitä menty. Mustat puolestaan ovat tavallisia esteitä, joiden korkeus nousi maksimissaan 70 senttiin. Radalle lähdettiin vasemmassa laukassa ja ensimmäisenä ylitettiin suunnanvaihtoeste eli ykkönen. Siitä laukka oikeaksi ja puomien 2-5 yli. Sen jälkeen kuutossarjaesteen yli, väliin muistaakseni kaksi tai kolme askelta, jonka jälkeen taas suunnanmuutoseste eli seiska. Vasemmassa laukassa puomirykelmän 8-11 läpi ja lopuksi suunnanmuutoksena este numero 12 ja laukka oikeaksi. Sellainen rata tällä kertaa.

Tunnin harjoitusten aikana ja itse asiassa radallakin tulin tehneeksi tuttuun tapaan samoja mokia: vauhtia oli paikoin liian vähän, paikoin liikaa ja lisäksi ratti vähän katosi, ja tuloksena oli muutamat huonot reitit ja kieltojakin. Radalla suurimmat onnistumiset olivat suunnanmuutosesteellä. Muutamia kertoja sain sille hyvän tien, Poku liikkui itse ja laukka vaihtui helposti. Näinä hetkinä muistin taas, miksi Poku on aikoinaan kiikkunut esteratsujen kärkikastissani. Ongelmia sen sijaan oli etenkin puomien kohdalla. Meno hyytyi, ja Poku tahtoi oikaista oman mielensä mukaan etenkin oikeassa laukassa. Sisäpohkeeni ei halunnut toimia, vaan taisin jäädä pungertamaan ohjalla vastaan, mikä ei luonnollisesti auttanut. Olisi pitänyt osata vaatia pohje läpi, jolloin todennäköisesti sekä tie että vauhti olisivat toimineet paremmin.

Tämän kerran tunti ei ollut ihan niin tahmea kuin aiemmilla kerroilla. Ei Poku vieläkään liitokavio ollut, mutta sentään hitusen aktiivisempi. Innostuipa se välissä myös imemään esteelle, mikä loi itselle varmuutta siitä, että yli mennään. Vaikka välillä mentiinkin vähän reippaammin pitkänä mötkylänä, ei vauhti huolestuttanut saati pelottaut. Kielto ja esteen ohituskin sujuivat niin rauhallisesti, ettei niistä tarvinnut säikähtää. Tunnin aikana yritin miettiä sitä, että pyytäisin hevosta pohkeilla eteen, mutta pitäisin etupään hanskassa. Olisin kaivannut tähän ohjeistusta, sillä pidätteillä ja pohkeilla en saanut rullattua Pokua lyhyemmäksi. Seuraavalla kerralla pitää kysyä tarkempia ohjeistuksia tähän asiaan. Sitten kun hevosen moottorin saisi pysymään kunnolla käynnissä ja oman keskittymisen mukana, niin radoista Pokunkin kanssa voisi tulla vähän tasaisempia ja sujuvampia.

Sitten vielä jotain muuta. Sain blogihaasteen iDing-blogin Marilta. Tällä kertaa ajattelin jopa jaksaa rustailla tämän tänne, vaikka yleensä olen melkoisen laiska näissä. Haasteen säännöt ovat seuraavat:

a) kiittää haasteen antajaa: Kiitos siis Marille!
b) haastaa kahdeksan blogia mukaan: jos olen vastaamisessa huono, olen jakamisessa eteenpäin vielä huonompi. Tämä siis tyssää tähän, pahoittelen.
c) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

1. Heppahulluuteni ei rajoitu vain oikeisiin hevosiin, vaan olen nimennyt autoni sen värin perusteella Uljaaksi Mustaksi.
2. Joskus toivoin olevani lyhyempi, jotta saisin mennä pienemmilläkin ratsuilla. Tällä 178 sentin mitalla monet ponit jäävät testaamatta.
3. Lapsena kotikylässäni pidetyillä markkinoilla roikuin lähes kaiken ajan talutusratsastuspisteellä.
4. Aloitin säännöllisen ratsastuksen ollessani 21-vuotias. Sitä ennen hallitsin perusteet.
5. Haaveilen omasta hevosesta, mutta haaveen toteuttaminen taitaa jäädä tekemättä. Olen aina välillä rehellisesti hyvin onnellinen, että ratsastelen muiden hevosia eikä omasta tarvitse kantaa huolta.
6. En ole liikunnallinen ihminen luonnostani, vaan minun pitää maanitella itseni aina kuntoilun pariin.
7. Lempiruokani ovat aivan tavalliset kotiruoat, kuten lihapullat ja muusi tai lasagne.
8. Tykkään katsella hömppäsarjoja ja -elokuvia. Kauhusta en taas pidä ollenkaan.

Avotaivutuksia tai sen kaltaisia

Tälle kertaa olin jopa suunnitellut treenikuvioita Veronan varalle, nimittäin avotaivutuksia. Satuin kuitenkin tallille huonoon aikaan, sillä käynnissä oli juuri yhden ratsukon estevalmennus. Muuten pysyin ratsukon jaloista poissa, mutta esteet veivät maneesista melkoisesti tilaa. Alkukäynnit ja -ravit humputtelin vikkelää alta pois. Veronassa oli taas virtaa, ja jarrut tuppasivat olemaan jo tässä vaiheessa hukassa.

Avotaivutuksia jouduin aluksi tekemään ilman peilien apua, mikä tuotti vähän vaikeuksia tajuta, milloin hevonen teki pyydetysti. En pysty vielä istunnalla tuntemaan avotaivutuksia, joten epäilen, että valtaosa yrityksistä oli enemmänkin asetuksia hevosen kulkiessa muuten normaalisti. Lopulta pääsin kurkkimaan menoa peileistäkin. Käynnissä saimme muutamia hyviä hetkiä, kun sain avut kohdilleen. Niinä hetkinä Verona myös pyöristyi mukavasti ja oli kuulolla. Huomasin kuitenkin tekeväni korjauksia liian hätiköiden, jolloin meno oli välissä melkoista mutkittelua. Välillä sössin avut niin epämääräisesti, että hevonen reagoi siirtämällä takaosaansa. Olin ilmeisesti enemmän sulkutaivutusmaailmoissa, kun etupään kontrollointi unohtui aina välillä.

Ravissa homma meni enemmänkin kinasteluksi siitä, kipitetäänkö nyt vai ei. Veronalla oli virtaa, ja se tykkäsi olla kuuntelematta pidätteitäni. Koetin hakea hevosta kuulolle stoppailemalla ja tekemällä peruutuksia, jos se yritti päättää itse menosta. Ilmeisesti tämä harjoitus ei ollut kuuliaisuutta kasvattava, sillä aina liikkeelle päästyään hevonen unohti läksytykseni. Kun sain hevosen tyyrättyä jotenkin avotaivutusta muistuttavaan menoon, malttoi se ravatakin rauhallisemmin. Peilistä tarkasteltuna saimme muutamat askeleet avotaivutusta tehtyä ravissakin, mutta oma pakettini hajoili aina sen verran, ettei sujuvasta menosta ollut toivetta.

Loppuun pyörittelin vielä käyntiympyröitä hakien hevosta rennommaksi ja rauhallisemmaksi. Tällä kertaa ohjien ja pohkeiden yhteistyö sujui vähän normaalia paremmin, ja pätkittäin sain Veronan myötäämään mukavasti. Miinusta tosin siitä, että meno ei ollut kauhean energistä. Unohdin siis ratsastaa takaa eteen ja keskityin mitä ilmeisimmin miettimään vain sitä etupäätä. Laukkaa ei tosiaan tällä kertaakaan otettu muutamaa ympyrää enempää, sillä homma oli niinäkin kertoina siinä ja siinä, että se lipsahtaisi hevosen päätettäväksi. Hivenen turhauttavaa luovuttaa taas, mutta odottelen sitä valaistumista jarrutustaidon suhteen. Ehkä vielä jokin päivä saan muutamia ahaa-elämyksiä tätä asiaa auttamaan.

Sillisalaatin parissa

Väsymyksen takia ja kirkkaan treeniaiheen ollessa hukassa päädyin ratsastamaan Veronan melkoisella sillisalaattitarjonnalla eli otin vähän sitä sun tätä ilman, että jäin kunnolla treenaamaan mitään. Tamma oli reippaalla tuulella alusta alkaen ja kulki alkukäynnit mukavan pitkällä askeleella. Ravikin nousi näpsäkästi, mutta hidastamisen kanssa pitikin vähän neuvotella.

Päätin käyttää tämän energian hyväksi väistöissä käynnissä ja ravissa. Välillä väistätin pitkältä sivulta lävistäjälle ja siitä takaisin. Välillä taas muutaman askeleen pitkältä sivulta keskemmäs, siitä takaisin ja sama uudelleen. Hetkittäin väistöt lähtivät mukavasti eikä vauhtikaan ihan pahiten hiipunut. Ulkopuolelta sai tosin ottaa pidätteitä, ettei Verona koettanut pullahtaa sieltä karkuun. Ravissa pidätteitä sai ottaa vielä vähän enemmän, jotta tamma kuunteli väistättävää pohjetta vauhdin lisäämisen sijaan. Oma vinkkara istuntani vaikeutti taas väistöä oikealle enkä vieläkään ollut kauhean vetreä korjatakseni sitä kunnolla.

Väistöt olivat oikeastaan ainoa asia, joita tein vähän pidempään. Muuten ujutin väliin siirtymiä, peruutuksia ja asetuksia. Alaspäin tehdyt siirtymät eivät oikein sujuneet, mutta raviin päästiin käynnistä ja peruutuksesta kohtuullisesti parin käyntiaskeleen kautta. Peruutukset puolestaan menivät hitusen sutjakammin kuin aikaisemmin, mutta aina kolmannen askeleen jälkeen meno hyytyi. En ollut niin paljoa hereillä, että olisin tajunnut siinä kohdassa tekemäni virheen ja korjannut sen. Jälkikäteen voisin analysoida, etten ollut myötäämisen kanssa hereillä. Siitä johtuen hevonen ei välttämättä ollut tuossa kohtaa enää varma, tekikö se pyydetysti vai ei.

Tallivihkosta olinkin jo ennakkoon lukenut, että Veronalla on taas ollut virtaa laukassa. Saman asian olin tosin jo käytännössä kokenutkin muutamilla viime kerroilla. Laukkanostoihin tamma vastasi reippaasti, joten jäin pääty-ympyrälle laukkaamaan. Vähänkään suoraa nähdessään tamma yritti kiihdyttää, joten kääntämistä sai taas harjoitella. Koetin pidättää, myödätä ja rauhoittaa menoa äänellä, mutta kovin suurta tulosta ei syntynyt. Niinpä pari kierrosta edes suunnilleen hallittua laukkaa riitti, ja jätin asian sikseen. Jarrutustaitoni tämän hevosen kanssa ovat täysin hukassa. Ymmärrän vallan hyvin, että ohjiin kiinni jääminen ja oman istunnan jännittyminen ja sitä kautta satulasta irtoaminen eivät auta tippaakaan, päinvastoin, mutta toistaiseksi en osaa itse ratkoa tätä ongelmaa yhtään enempää. Rentous ja määrätietoisuus olisivat tarpeen, mutta nyt ne katoavat siinä hetkessä, kun tamma lakkaa kuuntelemasta melkein mitään.

Loppuraveissa koetin saada Veronaa maltillisempaan menoon ja venyttämään ohjan perässä. Hetkittäin se malttoikin mennä letkeämpää ravia ja antaa myöten, mutta jälleen ne pahamaineiset suorat nostivat sen pään ja lisäsivät kavioihin vauhtia. Oma puhti oli pahasti hyytynyt, joten useimpina noina hetkinä katselin menoa matkustajan paikalta. Jos jollain on hyviä treenejä siihen, miten hevosen kuuliaisuutta parannetaan, niin vinkatkaa toki. Muutamat kuuliaisuussulkeiset tekisivät varmasti sekä minulle että hevoselle enemmän kuin hyvää.

Ensimmäiset koulukisat sinivalkoisella tuloksella

Ensimmäiset koulukisani ovat takana, ja otsikostakin voi päätellä sisäisen kouluratsastajani näyttävän esteminälleni pitkää nenää. Ihme ja kumma kyllä en nähnyt kisoja edeltävänä yönä yhtään painajaista, joskin heräsin kolmea varttia ennen herätyskelloa. Luottavaisin mielin maalailin tietenkin synkkiä pilviä taivaalle ajattelemalla, että unista puuttuneet painajaiset käyvät sitten ohjelman aikana toteen. Kaikeksi onneksi olin väärässä ja nyt olen ratsastanut hienon Peran kanssa hyväksytysti 130,5 pisteellä eli 65,25 prosentilla kouluohjelman helppo C:1 2000.

Verryttelemään pääsin siinä vaiheessa, kun minua ennen oli vielä neljä ratsastajaa. Ehdin katsoa Peran aikaisemman ratsastajan radan, ja heppaparka tykkäsi vähän kyttäillä etenkin tuomaripäätyä. Verkka mentiin maneesissa kouluradan jättämässä tilassa. En ollut kaikessa muussa hosumisessa suunnitellut kunnolla, mitä asioita pitäisi testata ennen omaa vuoroa. Kokeilin kuitenkin saada Peraa liikkumaan vähän paremmin itse, saada sitä antamaan myöten, seisomaan pysähdykset hyvin sekä peruuttamaan ja siirtymään raviin. Lisäksi pyörittelin vähän aikaa laukkaa ja koetin saada oman istunnan pysymään siirtymisissä takaisin raviin kasassa.

Pera tarjosi mieluusti hitaampaa menoa enkä saanut sitä rehellisesti aktiivisemmaksi. Etenkin peruutuksesta raviin siirryttiin aika nihkeästi. Peruutukset menivät muutaman töksähtävän jälkeen ihan hyvin, mutta olivat kaukana siitä pöllöenergian siivittämästä vauhdista. Laukat onneksi nousivat molempiin suuntiin hyvin, mutta oma istuntani oli taas hakusessa siirtymisessä raviin. Suurimmaksi mietinnäksi verryttelyn pohjalta jäi se, saisinko Peran menemään koko radan suunnilleen siedettävää ravia vai tulisiko menosta epätasaista. Toisena pysähdys, peruutus ja siirtymä raviin mietitytti nihkeyden takia ja itseäni tehtävänä arvelutti laukkalävistäjät ja siirtymät raviin.

Oma vuoroni tuli sopivasti, sillä en arvellut saavani enää hevosesta kummempaa irti. Ehdin kaikeksi onneksi ravailla koko kouluradan ympäri kertaalleen ja huomata, että tuomaripääty ja koulukirjaimet pistivät hevosen kyttäämään. Kehuin hevosta niinä hetkinä, kun se unohti kyttäämisen ja rentoutui ihan hitusenkaan. Lopulta jäin pyörimään yhteen kohtaan odottaen tuomarin vihellystä. Lopulta se tuli ja lähdin matkaan tulevaa ohjelmaa mielessäni kertaillen.

 

Pysähdys ja tervehdys onnistuivat ihan hyvin. Ravi nousi siitä muutaman käyntiaskeleen jälkeen, ja pääsimme tekemään askeleen pidennyksen lävistäjälle. Mielestäni se meni ihan mukavasti, mutta tuomarilta oli tullut aiheellinen kommentti: lähtee hyvin, hyytyy loppua kohti. Keskityin ilmeisesti liikaa jo siirtymään harjoitusraviin. Olisin kuitenkin voinut tehdä selvemmän eron askeleen pidennyksen ja harjoitusravin välille. Oma istuntani pysyi kasassa ihan siedettävästi. Kiemuraura meni epätasaisesti, kun unohdin hevosen ja keskityin vain kiemurtelemaan. Tuomarilta tuli noottia siitä, että ensimmäinen ja kolmas kaarre olivat pienehköjä, kun taas toinen kaarre oli iso. Suorittamiseen keskittyminen vie kummasti huolellisuudelta mahdollisuuden.

Askeleen pidennys keventämättä uraa seuraten jäi vaatimattomaksi, kun istuntani tuntui huteralta. Pysähdys tuli vähän töksähtäen ja luulen, että olimme paikoillamme yli neljä sekuntia. Peruutus ei lähtenyt ihan ensimmäisestä pyynnöstä, mutta ilmeisesti apuni olivat sen verran huomaamattomat, että tuomari arvioi peruuttamisen sujuvaksi. Toinen lävistäjällä tehty askeleen pidennys meni minusta edelleen ok, mutta tuomari toivoi menoa vielä rohkeammin eteen. Kai se keventäminen toi jonkinlaisen harhakuvitelman siitä, että tämähän menee sutjakasti. Laukannostot molempiin suuntiin onnistuivat hyvin, ja tuomarilta tuli oikean nostosta kehu energisyydestä, mutta toive runsaammasta ylämäkeen nostamisesta. Keskiympyrät sujuivat molempiin suuntiin kivasti, ja olin erityisen tyytyväinen siihen, että tiet niissä olivat hyvät.

Ensimmäisen laukkalävistäjän lopussa en ollut tarkka, ja Pera pudotti liian aikaisin raville. Toisessa puolestaan pääsin hitusen paremmin, mutta istunta vähän levisi, ja pompsahdin selässä. Loppuun tehty ravivoltti meni muuten ok, mutta Peran takaosa jäi sisemmäs. Tätä en itse tajunnut, mutta onneksi tuomari oli sen näkemässä. Muistin ratsastaa tervehdyksen oikeaan kohtaan, ja Pera pysähtyi helposti. Tuomari hoksautti hevosen jääneen oikealle asettuneeksi, mutta pysähdyksen olleen muuten suora ja täsmällinen.

Ja niin ensimmäinen kouluohjelmani oli ohi. Taputin Peraa kiitollisena siitä, että vaikka se radallakin vielä vähän tuijotteli, oli se muutoin riittävästi kuulolla. Olisin toki saanut ratsastaa sitä enemmän rennoksi, mutta tässä vaiheessa oma keskittyminen meni vain seuraavien kohtien muistamiseen ja välillä siihen heräämiseen, että minullahan on hevonenkin matkassa. Yleisvaikutelmaksi opettaja oli kirjannut kommentteina seuraavasti: siisti, tasainen kokonaisuus. Toivoisin vielä lisää tarkkuutta, pientä hienosäätöä teihin. Hyvät taivutukset kulmissa ja kaarevilla urilla.

Huomiot olivat aiheellisia etenkin koskien teiden ratsastamista. Taivutusten onnistumisesta olin iloinen, sillä joskus tahdon tehdä ne vähän puolihuolimattomasti. Pakko sanoa, että sinivalkoinen ruusuke tuli yllätyksenä, mutta todella iloisena sellaisena. Ainoana jäi harmittamaan se, että Pera oli siirtynyt jo uuden kuskin alle enkä päässyt vastaanottamaan ensimmäistä voittoruusukettani hevosen kanssa saati päässyt kunniakierrokselle. Mutta onpahan jatkoon tavoitetta: saada vielä joskus sinivalkoinen ruusuke niin, että pääsee nauttimaan siitä yhdessä hevosen kanssa. Tämä oli sisäisen kouluratsastajani päivä, ja ehkäpä se pääsee vielä pistämään silinteriään ojoon ja yrittämään toistekin. Kuvasta päätellen minä ja Pera suuntaamme ajatukset jo tulevaisuuteen.

Tässä vielä tuomarin arvostelut katsottavaksi. Jospa siitä jotain selvää saa, vaikka ryppyisen paperin kuvaaminen olikin hieman huono ajatus.








Videosta kiitos Noralle ja kuvasta kiitos Kaisalle!

Niin mönkään kuin vain voi

Siinäpäs otsikossa onkin kauniisti tiivistetty, miten tämän aamun itsenäinen ratsastukseni Peran kanssa meni. Tarkoituksenani oli siis kertailla helpon C:n kouluohjelmaa huomisia kisoja ajatellen, mutta kaikki tuntui olevan ajatusta vastaan. Ensinnäkin maneesissa oli menossa valmennus, jossa treenattiin myöskin samoihin kisoihin. Sain siis pyöriä liki koko tunnin ovipäädyssä pienessä tilassa. Sekään ei olisi ollut niin paha, mutta Pera-reppanan pasmat menivät sekaisin kovasta tuulesta ja lepattaneista ovista, joita piti säikkyä, pyörähdellä karkuun ja tuijotella koko tunti.

Kaiken huipuksi Peraa myös ahdisti olla ihan ilman omia kavereita maneesissa, joten se kiljui säännöllisin väliajoin ja tepasteli varsin malttamattomana. Edes paikalla olleet kaksi muuta hevosta eivät rauhoittaneet tätä kiljuhanhea. Tuloksena oli häseltävä hevonen ja hermostunut kuski, jolloin lähtökohdat olivat ihan pielessä. Inhottavaa, kun oma asenne pääsee valahtamaan miinukselle, niin sitä ei sieltä hevillä nosteta.

Kaiken häseltämisen ohella yritin kuitenkin ensin treenailla ohjelman asioita palasissa. Testailin sitten peruutuksia, pysähdyksiä, lisäyksiä ja ympyröitä. Pysähdykset menivät suurimman osan kerroista pieleen, kun Pera ei malttanut seistä, vaan pyöri miten halusi. Peruutukset sen sijaan olivat todella tarmokkaita eli viimein löysin hevosen, joka käytti pöllöenergiansa hyödyksi tässä tehtävässä. Raviin siirtyminen peruutuksesta ei kuitenkaan sujunutkaan enää niin kivasti, vaan valui enemmän hipsimiseksi. Lisäykset keventäen sujuivat puolestaan ihan ok, mutta keventämättä olikin vaikeampaa. Oma istuntani tahtoi levitä kunnolla, jolloin en tohtinut pyytää kunnon lisäystä.

Istuntaongelmiin törmäsin kunnolla myös siirtymisissä laukasta takaisin raviin. Pompsahtelin kyydissä melkoisen hirvittävästi ja kauhistelin jo ennakkoon, kuinka kehnot pisteet saan istunnasta. Tajusin sentään, että asiaa parantaakseni minun tulisi ottaa Pera lyhyempään laukkaan ennen siirtymistä, mutta hevosen ollessa virittynyt omille taajuuksilleen ei ajatuksen toteuttaminen onnistunut. Samalla huomasin, että alaspäin tehdyissä siirtymisissä jalkani karkasivat eteen. Positiivista oli kuitenkin se, että laukat nousivat kohtuullisen hyvin. Tosin ohjastuntuma olisi saanut olla tasaisempi. Laukassa puolestaan oli vähän turhan paljon virtaa hetkittäin, mutta toivon sen johtuneen pelottavasta tuulesta ja hermostuneisuudesta, jotka molemmat toivottavasti ovat huomenna vähempänä. Ympyröiden pyörittelyt onnistuivat ihan hyvin samoin kuin laukkalävistäjät. Pera ei yrittänyt pudottaa niiden aikana raville saati vaihtaa, joten elättelen toiveita, että kykenen huomennakin ratsastamaan ne kohtuullisesti.

Ehdin ratsastaa radan kertaalleen läpi. Samat ongelmat kulkivat tiiviisti mukana eli hevonen ei kuunnellut, kyttäsi ovipäätyä, pysähdyksistä ei tullut oikein mitään ja oma istuntani levisi sen minkä ehti. Saatoin vain toivoa, että näin kenraaliharjoituksessa on ihan hyvä käydä kaikki virheet läpi, jotta niitä ei tarvitsisi oikeassa suorituksessa tehdä. Tämä kerta oli kyllä ehdottomasti huonoin kouluvääntökerta Peran kanssa ikinä. Jos en saa Peraan otetta silloin, kun se on rauhassa, on toivotonta saada siitä hitustakaan hallintaan hermostuneena. Eikä tilannetta auta se, että hermostun itsekin ja alan säheltää tuplasti.

Kaikeksi onneksi tuntiin mahtui muutamia hetkiä, kun Pera kulki minua jopa ainakin toisella korvalla kuunnellen mukavan pyöreänä. Rentoutta nyt ei kauheasti ollut, mutta sentään muutama pätkä muistutti siitä, miksi tämän hevosen olin koulukisoihin valinnut. Rehellisyyden nimissä olisin kyllä käynyt viivaamassa nimeni kisalistasta yli, jos se tässä vaiheessa olisi vielä ollut mahdollista. Tämä ratsastus ei rauhoittanut mieltäni, mutta pitää yrittää kasata huomenna kaikki keskittymisen rippeet, jotta saan kuitenkin edes hyväksytyn tuloksen C:stä. Sen jälkeen onkin hyvä eläköityä koulukisapuolelta.

Sujumista ja tökkimistä

Viime kerran estevalmennuksessa jäi turhan epävarma olo Peran kanssa, joten tällä kertaa esteratsunani toimi Poku. Alkuverkassa keskityin siihen, että hevonen liikkuu pyynnöstäni. Poku yritti ainakin vähän, sillä reippaamman käynnin pyynnöstä se nosti aina ravin. Olin muka tyytyväinen, vaikka oikeasti minun olisi pitänyt vaatia käynti reippaammaksi raville karkaamisen sijaan. Laukassa painalsin muutamat pitkät sivut reippaammin ja kuvittelin, että pollehan on ihan hereillä. Harmi vain, että esteet nähtyään Poku tahtoi välissä hyytyä, välissä kiihdyttää kuskia juuri kuuntelematta.

Yksittäisissä hyppytehtävissä harjoiteltiin pääosin kääntämistä ja laukanvaihtamista. Meillä meni aika vaihtelevasti. Välillä sain Pokua liikkumaan, jolloin laukat vaihtuivat, ja hypyt olivat helppoja. Sitten taas oli hetkiä, kun en meinannut saada hevosta ollenkaan hereille ennen estettä, jolloin muutamia kertoja Poku joko stoppasi sen eteen tai jopa väisti sen. Oma kunto oli taas kunnolla koetuksella, mutta sykemittari kertoi silti tunnin aikana palaneen vaivaiset 259 kcal. Tuntui kyllä moninkertaisesti rankemmalta. Ilmesesti viime ajan kuntoilut ovat tepsineet, sillä alkusyksystä estetunnilla sykemittari paukutteli helposti yli 350 kcalin lukemia.

Radalla tunnin kääntämisajatus pysyi vahvasti mukana. Ykköselle lähdettiin oikeassa laukassa ja sen aikana koetettiin saada laukka vasemmaksi. Siitä kakkoselle ja taas laukanvaihtoyritys oikeaksi, josta kolmosen yli ja laukka vasemmaksi. Sen jälkeen neloselle ja laukka oikeaksi, jonka jälkeen viitosen ja kuutosen väliin muistaakseni viidestä kuuteen askelta. Tästä seiskan yli, laukka vasemmaksi ja kasisarja yhdellä laukka-askeleella ja ysikavaletille kolme tai neljä askelta. Ongelmat radalla olivat joko vauhdin puute tai sitten hevosen kiihdyttäminen ja samalla mahdottoman pitkäksi venyminen. Myönnän, että usutin hevosen mieluummin pitkään, vauhdikkaaseen laukkaan, sillä sen avulla tiesin saavani sen miniesteistä (korkeus maksimissaan 60 cm) yli paremmin kuin hyytyneellä humputtelulla.

Niinä kertoina, kun Poku itse vähän syttyi ja imi esteelle, vaihtuivat laukatkin hyvin. Muutamia kertoja piti tehdä vaihdot ravin kautta, kun olimme tulleet löysänä esteelle. Käännöskohdat tuottivat ongelmia, sillä ne veivät pienenkin vauhdin pois enkä jostain syystä onnistunut saamaan hevosta uudelleen kunnolla liikkeelle ennen seuraavaa pidempää suoraa. Onnistuneimmat kohdat radalla olivat viitosen ja kuutosen sekä kasisarjan ja ysin välit. Sain Pokun etenemään, joskin pitkänä, jolloin leiskautimme välit pienemmillä askelmäärillä sujuvasti.

Pokun kanssa plussaa on se, ettei sen kyydissä tarvitse pelätä yhtään. Se kyllä osaa myös pysähtyä esteen eteen tai väistää sen, mutta se varoittaa asiasta niin hyvissä ajoin, että yleensä itsekin tietää kiellon tulevan muutamien askelien päästä. Poku ei myöskään ole kovin hyvä mutkittelemaan tai venkoilemaan, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia. Opettaja kertoikin, että nuorempanakin Pokua sai usuttaa laukkaamaan kunnolla eli iästä ei ainakaan tämän hevosen hidastelut johdu. Toinen haaste tämän hevosen kohdalla on samalla se, että kun sen saa liikkeelle kunnolla, pitäisi se osata keriä vähän lyhyemmäksi, jotta hypyistä tulee hyvän pyöreitä.

Tunnin aikana myönnän nakelleeni hanskojani tiskiin aika monet kerrat. Samalla iski epätoivo, kun tajusin, ettei tallissa tällä hetkellä ole yhtään esteratsua, jota osaisin ratsastaa. Useita en saa liikkumaan kunnolla ja loput puolestaan liikkuvat liikaakin enkä saa niihin otetta. Sisäinen kouluratsastajani yritti supattaa, että vaihdapas nämä estehömpötykset kunnon kouluvääntöön, mutta toistaiseksi en haluaisi kuunnella sitä silinterihörhöä. Yksi ratkaisu olisi keksiä, miten saan Peran taas hyppysiini, jolloin ongelma olisi ratkaisu. Tämä olisi hyvä vaihto sen sijaan, että keskityn uikuttamaan sitä, kuinka hevonen vie ja minä vikisen. Toisaalta Peran kanssa olen alkanut jännittää hyppäämistä, mikä taas pahentaa tilannetta. No, sunnuntaina sisäinen kouluratsastajani pääsee testaamaan elämänsä ensimmäiset koulukisat. Saa nähdä, kuoriutuuko minusta sitten kouluratsastuksen nimeen vannova ratsastaja vai pompinko silinterin lyttyyn katkaistun esteraippani viereen.

Jumppaa käynnissä

Veronan jalka yritti jälleen kerran oireilla, joten sain toiveeksi ratsastella hevosen liikkumisen mukaan ja jumpaten. Niinpä pääsin viimein käyttämään iDing-blogista bongaamaani harjoitusta, joka samaisesta paikasta lainatussa kuvassa näyttää seuraavalta.

Kuva: sweetdingo.wordpress.com

Luvassa oli siis väistöjä ympyrällä ja lävistäjällä eli kerrassaan mainio jumppaharjoitus. Laiskuuksissani jätin satulan matkasta ja pehmitin Veronan selkää taittelemalla huovasta pehmustetta takaliston alle. Tuloksena oli hitusen kivempaa menoa, mutta oma tasapainoni oli jäänyt matkasta. Niinpä hinkkasin väistökuviota vain käynnissä.

Takapään siirtäminen ulos tuotti minulle alussa hahmotusvaikeuksia. Joko pullautin koko hevosen jollain ihmeellä ulommas tai sitten väänsin pollen kaulan mutkalle ilman, että takapää teki mitään. Lopulta ymmärsin alkaa hallita ulkopuolta samalla, kun pyysin takaosaa ulommas. Verona hoksasi tehtävän jujun mukavan nopeasti, ja kun osasin pyytää oikein, keveni ja pehmeni hevonen varsin mukavasti.

Kun aloin tajuta apujen käytöstä jotain, aloin saada itseäni myös järjestykseen. Tuloksena oli omasta mielestäni hyvin työskennellyt hevonen, jota osasin kiittää useissa toimineissa hetkissä. Miinusta tosin siitä, että välillä meno meni aika hiippailuksi. Toisaalta järkeilin tekeväni asian mieluummin hitaasti kuin hutiloiden. Tosin liikkeen vaikutus ei liene silloin niin tehokas, ainakin jos järkeilee asian toimivan samoin kuin itse löysäilisi jumpassa.

Väistöt lävistäjillä menivät myös aika kivasti. Yritin muistaa korjata omaa istuntaani, mikä oli toki oikealle tehdyissä väistöissä jälleen haastavampaa. Huomasin, että tällä kertaa ilman satulaa olikin vaikeampi saada hilattua painoa vasemmalta keskemmäs. Syytä en tosin tähän keksinyt, joten kunnon korjaustapa jäi löytymättä. Väistöissä meno hiipui, mutta peileistä tarkasteltuna Verona otti monia hyviä askelia. Ilman satulaa menosta oli sen verran hyötyä, että takajalkojen liikkeen tunsi selkään paljon paremmin.

Kokeilin myös muutamat pätkät sulkutaivutuksia niin pitkille sivuille kuin ympyrällä tehtynä. Aluksi asetuksen pitäminen oikein ei tahtonut onnistua, mutta hiljalleen opin pyytämään ja hellittämään oikein, jolloin Veronakin ymmärsi tarkoitukseni. Väistöjen ansiosta takapään kontrollointi onnistui aika kivasti. Välillä tosin jäin omiin maailmoihini, jolloin joko etu- tai takapää lipsahti karkuun. Kun sain keskittymisen taas kohdilleen, meni Verona hyviä pätkiä sulkutaivutusta mukavan pyöreänä.

Loppuun juoksutin tammaa vielä hetken tarkkaillakseni, varooko se vielä vasenta etustaan. Käyntitehtävissä kun en ollut huomannut mitään outoa. Ravissa kuitenkin pitkään tuijotettuani tuumin, että kyllä se vähän varoo jalkaansa. Sitä ei tosin herkästi olisi uskonut, sillä Verona kiihdytteli ravissa mielissään. Päätin sitten pyytää vielä pätkät laukkaa, josta tamma ilahtui. Laukassa en huomannut ongelmaa, vaan tamma meni reippaasti hommasta nauttien. Siitä raviin palatessa taas tulin tulokseen, ettei hevonen kulkenut ihan priimana. Pää ei tosin nyökkäillyt tällä kertaa, vaan enemmänkin toinen puoli näytti vähän jäykemmältä. Kummia nuo hevoset, jos ne mahdollisesti kipeästä jalasta huolimatta kirmaavat mielissään menemään. Eläinlääkärikin oli tutkinut jalkaa aikaisemmin eikä ollut löytänyt mitään, joten jospa siellä olisi vain jokin jumppaamisen avulla katoava jumi.

Takaisin perusteisiin

Veronan edelliskerran laukkakaahailut harmittivat vielä tänään sen verran, että päätin tehdä tamman kanssa kunnolla perusratsastusta vaatien asiat mahdollisimman hyvin läpi. Ensimmäisenä aloitin siitä, ettei tamma tapansa mukaan yrittänyt lähteä hiippailemaan heti, kun pääsin selkään ja yritin säätää jalustimia. Tovi siihen meni, mutta lopulta tamma seisoi kaikessa rauhassa, kunnes hyvän odottelun jälkeen pyysin sen matkaan. Tein näitä stoppitestejä alkukäyntien aikana ja ilokseni tamma malttoi melkein joka kerralla jäädä kiltisti paikalleen.

Tämän jälkeen aloin pyöritellä ympyröitä käynnissä hakien asetuksia ajatuksen kanssa läpi. Oikeassa kierroksessa muistin pitää huolta myös ulkopuolesta ja vasemmassa kierroksessa puolestaan korjasin omaa istuntaani säännöllisemmin. Ohjat pysyivät tänään ihmeen hyvin käsissäni ilman, että jäin niihin roikkumaan. Tajusin pitkästä aikaa sen, mitä rentoutuminen tuntumalla tarkoittaa omasta näkökulmastani. Ohjia ei siis tarvitse nakata löysäksi kiittääkseen hevosta, vaan käden rentouttaminen ohjia silti pidellen toimii, yllätys. Oikealle asetukset alkoivat mennä mielestäni kohtuullisen kivasti läpi, ja alkoipa Verona antaa myötenkin. Vasemmalle sain samoja hyviä tuloksia, kun onnistuin korjaamaan oman istuntani niin, etten ollut kovin pahasti valumassa sisäpuolelle.

Ravissa työstöön menikin pidempi hetki, sillä alussa jouduimme käymään hevosen kanssa keskusteluja vauhdista. Oma keskittyminen ei pystynyt siihen, että hevonen olisi mennyt reippaasti, joten otin tietoisesti rauhallisemman tahdin. Siinä saatoin taas alkaa pyytää asetuksia samalla tarkkaillen, mitä kohtaa hevosessa pitäisi korjata. Oikea alkoi sujua taas vikkelämmin, kun taas vasen oli hankalahko. Näemmä ravissa oman istunnan korjaaminen ei olekaan niin vaivatonta. Lopulta tajusin harjoitusravin auttavan asiaa hieman, jolloin asetukset vasemmallekin alkoivat luonnistua vähän paremmin. Raviinkin onneksi mahtui muutamia rentoja, pyöreitä hetkiä, jolloin ratsastaminen tuntui taas ihmeen helpolta. Itselleni raskin antaa plussaa siitä, että hetkittäin sain pidettyä oman pakan kasassa ja annoin hevosen tehdä asioita rauhassa.

Pyöreistä, hyvistä hetkistä innostuneena kokeilin, saisinko tehtyä käynti-ravi-käyntisiirtymiä hevosen tuntumalla pitäen. Ilmeisesti valmisteluni olivat onnettomat, sillä raviin päästiin siirtymään vähän ponnettomasti ja pää ylös nousten. Kun taas ravissa onnistuin saamaan hevosen vähän antamaan myöten, niin muutamat siirtymät käyntiin onnistuivat ihan ok. Tosin siirtymis-sanan käyttö on vähän liioiteltua, enemmän taisimme hiiviskellä ja hyytyä kuin rehellisesti tehdä oikeita siirtymiä.

Tässä vaiheessa päätin, että on aika ottaa revanssi eilisestä laukkamatsista, jonka hävisin kirkkaasti. Tein muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia tarkastellen, että hevonen on kuulolla. Sitten rauhallinen laukannosto, jonka jälkeen minulla ei taas paljon ollut sanottavaa. Verona laukkasi siis jälleen turhan reippaasti, joten päädyin pääty-ympyröille pyörimään. Koetin istua jämäkästi, ottaa ohjilla pidätteitä ja muistaa myös päästää sekä rauhoittaa äänellä. Tällä kertaa tammalla ei mennyt hernettä nenään, vaikka muutamat pidätteet olivatkin jo aika selviä. Muutamia hetkiä sain tamman uskomaan, että myös rauhallisemmin voi mennä, mutta niistä selvittyään se ehdotteli taas liian reipasta menoa. Olisi siis pitänyt ehtiä keksiä hyvinä hetkinä asiat, jotka teen oikein ja keskittyä niihin, jolloin parannusta olisi varmaan tullut. Ajatukseni ei vain juossut niin vikkelää, joten hevonen pääsi taas päättämään. Molempiin suuntiin lopetin hetkeen, jossa kuvittelin ainakin hiuksenhienosti olevani määräysvallassa, mutta hyvää mieltä ei tästäkään kokeilusta saanut, pah.

Laukan jälkeen Veronalla oli taas virtaa ravissakin. Ei muuta kuin pysähdykset ja peruutukset peliin, kunnes hevonen rauhoittui. Jännää tosin oli se, ettei peruutuksessa vieläkään ollut virtaa. Toki energian suuntaaminen taaksepäin on haastavampaa, mutta jotkut pöllöilyhevoset ovat kyllä esittäneet tarmokkaita peruutuksiakin tällaisissa tapauksissa. Toisaalta Verona ei tuntunut kovin arvostavan peruuttamishommia, jolloin se nollautui nopeammin toivomaani tilaan.

Loppuraveissa tavoitteenani saada rentoa menoa mieluusti pitkiä pätkiä pyöreänä. Tässäkin vaiheessa kävimme taas neuvotteluita siitä, kuuluuko vielä kipittää vai ei. Hiljalleen Verona taas ymmärsi, että rauhallisestikin voi mennä. Sen seurauksena asetukset alkoivat taas mennä läpi, ja hevonen pyöristyi hetkittäin mukavan kevyeksi tuntumalla ainakin suunnilleen pysyen. Vaikka otin taas lahjakkaasti tappion laukkaosuudessa, jäi tunnista muilta osin eilistä parempi fiilis. Tällä kertaa jaksoin keskittyä normaalia paremmin, pohkeeni olivat toiminnassa, ja käteni ymmärsivät tehdä muutakin kuin roikkua kiinni ohjissa. Kaiken lisäksi muistin tarkkailla myös sitä, miten hevonen kulkee ja miten sitä tulisi korjata. Sisäinen kouluratsastajani oli siis noussut tänään oikealla jalalla, ja pieniksikin jääneet onnistumiset maistuivat varsin hyvältä. Vielä kun osaisin virittäytyä tähän jämäkkään ratsastusmoodiin useammin kuin silloin tällöin.

Kertausta kouluohjelmasta

Luvassa on jälleen kerran koulukisojen treenaamiseen liittyvä postaus, kun h-hetki on peräti viikon ja päivän päässä. Tällä kertaa ratsuna oli tosin Verona, mutta treeniaiheet noudattelivat samoja asioita kuin aikaisemminkin. Tehtävinä olivat siis kiemuraura, pysähdykset ja peruutukset sekä askeleen pidennykset.

Aloitin kolmikaarisen kiemurauran käynnissä ja olin ihmeen skarppina tarkkailemassa hevosen menoa ja pyytämässä sitä asetuksiin kunnolla. Verona liikkui mukavasti itse, jolloin ehdin kiinnittää myös huomiotani oman istuntani korjaamiseen. Käynnissä kiemuraura menikin aika kivasti, ja Verona jopa välissä antoi myöten ja kulki hetkiä pyöreämpänä. Hankalammalta puolelta tuntui tuttuun tapaan vasen, jossa yritin vielä enemmän miettiä omaa istuntaani. Käynnissä ajatukseni ja niiden toteuttaminen onnistuivat, mutta ravissa Verona tahtoi mieluusti kipittää turhan reippaasti, jolloin oma keskittyminen rakoili.

Ravissa Veronaa sai pidätellä kiemurauran suoristuskohdissa melkoisesti, sillä muutoin se mielsi ne kohdat kiihdyttämiselle sopiviksi. Lopulta tajusin istahtaa harjoitusraviin, jolloin sain tammaa paremmin kuulolle. Asetukset vasemmalle kuitenkin olivat jälleen kurjempia esityksiä. Koetin ottaa hommaa haltuun tekemällä kohottavia pidätteitä vasemmalla ohjalla samalla, kun yritin aktivoida sisäpohjetta toimimaan. Vasen jalkani oli kuitenkin päättänyt keskittyä olemaan lähinnä koriste-esine, joten jäin turhan paljon ohjan varaan. Lisäksi minun olisi pitänyt jaksaa kiinnittää huomiota vielä enemmän oman istunnan korjaamiseen.

Kiemurauran jälkeen tein ravista pysähdyksen, peruutuksen ja takaisin raviin palaamisen. Veronalle tuotti vaikeuksia malttaa seistä paikallaan. Tuloksena oli se, etten oikein pääsyt rentoutumaan, kun jouduin sen neljän sekunnin ajan vartioimaan, ettei hevonen lähde hiippailemaan eteenpäin. Pidätteet olisi pitänyt siis saada paremmin läpi, jolloin hevonen olisi myös ymmärtänyt seistä paikallaan rennosti. Peruutuspyynnön tamma nappasi ihan hyvin, mutta itse toteutus olikin vähän hitaanpuoleinen. Yleensä sain pyydetty kolme askelta ja neljättä sain jo maanitella. Jäinköhän sitten liikaa vaatimaan, jolloin hevonen puolestaan ei ollut aivan varma, tekikö se peruuttaessaan oikein? Tämä teoria ainakin selittäisi sen, miksi peruuttamiset olivat vähän tihkaita. Peruutuksesta päästiin raviin kohtalaisesti, mutta ainahan sitä tarmokkuutta olisi saanut olla hitusen enemmän.

Seuraavaksi ajattelin treenailla laukkaa keskiympyröillä ja lävistäjillä. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat, kun Veronalla oli pitkästä aikaa reipas kaahotuspäivä. Ensimmäisestä nostosta alkaen tamma painalsi menemään turhan reippaasti eivätkä pidätteet oikein toimineet. Kertaalleen se jopa protestoi pidätteitäni kunnon päänheilutusshow'lla, jolloin arvelin olevan parempi nollata tilanne ennen kuin tamma keksisi kokeilla karistaa kuskinsa matkasta. Rauhoitin tilanteen käynnin kautta ja kokeilin, josko vasen laukka rullaisi rauhallisemmin. Ei valitettavasti. Keskiympyrälläkin tamma keräsi vauhtia, joten aloitin pidäterumban uudelleen ja koetin rauhoitella äänellä. Kun tamma vähän hiljensi ja kuunteli, siirryin kiltisti raviin ja käyntiin. Oma varmuuteni ei riittänyt testaamaan sitä, kuuntelisiko tamma näin reippaana minua vai ei.

Päätin sitten ratsastaa kisoihin tulevan ohjelman muutoin läpi, mutta jättää laukkaosuudet tekemättä. Tällä kertaa olin hieman tarkempi valmistelemaan asiat samoin kuin ratsastamaan kulmatkin vähän paremmalla ajatuksella. Kiemuraura samoin kuin pysähdys, peruutus ja siirtyminen raviin menivät ihan ok. Sen sijaan askeleen pidennykset lävistäjillä olivat enemmänkin kaahotusta kuin hallittua pidentämistä. Verona hoksii vikkelästi, missä kohti saa mennä reippaammin ja hyödyntää sen, ettei kuski ole hereillä. Uralla tehty askeleen pidennys oli hallitumpi, mutta samalla vaatimattomampi. Ravissa tehdyt laukkakohdat menivät muuten hyvin, mutta lävistäjillä sain olla tarkkana, ettei tamma kuvitellut saavansa kipittää taas.

Yleisfiilis suorituksesta jäi pakkasen puolelle. Ratsastukseni oli kaukana rennosta, sillä jouduin jarruttelemaan hevosta monessa kohtaa. Ympyröillä sentään yritin muistaa rentoutua, jolloin Veronakin antoi vähän myöten. Avainsanana taitaisi olla saada hevonen kuuntelemaan alusta asti, jolloin suorituksen aikana ei tarvitsisi alkaa neuvotella siitä, mitä tehdään ja kumman ehdoilla. Nyt menen enemmänkin pätkä kerrallaan näitä asioita samalla käsitellen.

Loppuun pyöritellyillä ympyröillä sain kuitenkin vähän paremman mielen, kun jaksoin skarpata taas hitusen. Pyysin asetuksia tarkemmin, ja jopa sisäpohkeeni toimivat hetkittäin molempiin suuntiin. Tuloksena Verona rentoutui vähän rauhallisempaan raviin ja pyöristyikin aina hetkittäin. Venyttipä tamma vielä lopuksi mukavasti ohjan perässä, jonka jälkeen olikin hyvä siirtyä loppukäynteihin ja päättää tämän kerran treenailut.

Kouluradan harjoittelua osissa

Olin toivonut perjantain tunnille Peraa, mutta nimeni olikin rustattu Aten kohdalle. En ollut kauhean tyytyväinen, mutta ajattelin, että jospa itsekin valaistuisin tämän hevosen kanssa edelliskertaa enemmän. Ratsastajia tunnilla oli kuusi, joten sain näppärästi hihkuttua, että treenaillaan koulukisoihin tulevaa helpon C:n ohjelmaa. Opettajalla oli samat ajatukset mielessä, ja koska kukaan muu porukasta ei osallistu kisoihin, sain treenailla mukavasti kaikki ohjelmaan kuuluvat liikkeet.

Ensimmäisenä aloitettiin kolmikaarisesta kiemuraurasta käynnissä ja ravissa. Maneesi oli rajattu suunnilleen kouluradan kokoon, mutta kirjaimet eivät luonnollisesti olleet oikeilla paikoilla. Niinpä kuviossa sai pyöritellä päätään, mikäli mieli yhtään tehdä tasaista kiemurauraa. Onneksi opettaja oli merkkinä yhdessä kohdassa, joten ainakin sen sai ratsastettua suunnilleen oikein. Kiemurauralla minun ja Aten vaikeudeksi koitui asettaminen vasemmalle, tai oikeastaan sen puute. Polle ei millään halunnut asettua siihen suuntaan, vaan oli jäykkä ja singahti pientenkin yritysten jälkeen päänsä kanssa hitusen oikealle. Niinpä kaaret tähän suuntaan olivat vailla asetusta tai sitten selvästi havaittavaa kinastelua hevosen kanssa. Asetus oikealle sujuikin tämän johdosta varsin helposti, mutta ongelmana oli hevosen pullahtaminen vasemmalta karkuun. Lopulta tajusin hallita oikealle asettaessa myös hevosen ulkopuolta, jolloin sain Aten käynnissä ja ravissa muutamia kertoja menemään tämän kaarteen hyvin ja suoristuskohdat kohtuullisen kivasti. Helppoa ei kyllä ollut ja kiukutti melkoisesti, kun en osannut vaatia pohkeita tai asetuksia vaikeaan suuntaan millään läpi.

Tämän jälkeen siirryttiin tekemään ravista neljän sekunnin pysähdys ja siitä neljän askeleen peruutus, josta siirryttiin taas raviin. Tehtävä tehtiin kääntymällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle valitsemastaan kohdasta. Opettaja ohjeisti ottamaan hevosia ajoissa vähän lyhyemmälle askeleelle, jolloin pysähtymisen pitäisi sujua paremmin. Unohdin tämän aluksi, jolloin pysähtymiset valuivat Aten kanssa tai olivat turhan näkyviä sellaisia. Käyntiaskeliakin taisi moneen mahtua mukaan, kunnes skarppasin ja sain pari toimivaa pysähdystä. Atte seisoi paikallaan ihan kivasti, ja peruutukset alkoivat sujua muutamien haparoivien yritysten jälkeen. Kauhean energisiksi en niitä saanut, mikä taas vaikeutti takaisin raviin siirtymistä. Jos en väärin muista, emme saaneet yhtään kunnon siirtymistä peruutuksesta raviin, vaan väliin mahtui aina pari käyntiaskelta. Ei hyvä.

Sitten vuorossa olikin jo laukkakuvio. Aluksi nostimme lyhyeltä sivulta laukan ja teimme keskiympyrän, molempiin suuntiin toki. Ensimmäiset laukkanostot ravista olivat aika haparoivia. Olin jälleen unohtanut valmistella hevosen niihin. Lopulta laukka nousi, mutta ei kauhean hillitysti ja hallitusti. Keskiympyrät sujuivat kohtuullisen kivasti, kun opettaja seisoi merkkipaaluna. Plussaa siitä, ettei Atte kauheasti puskenut laukkaympyrällä kumpaankaan suuntaan, ja pysyin myös itse hereillä ohjaamassa hevosta. Tämän kuvion jälkeen kokeiltiin vielä lyhyeltä sivulta nostetussa laukassa lävistäjän meno niin, että harjoitusraviin ehditään siirtyä kouluohjelman mukaisesti. Pari kertaa Atte pudotti laukan pois hyvissä ajoin ennen palaamista uralle, kun en muistanut olla tukena. Muut kerrat päästiin laukassa, mutta valitsin tien muutamia kertoja kehnosti, sillä sitä piti korjata melkoisesti kesken lävistäjän. Raville Atte siirtyi hyvin, mutta olisin saanut olla tarkemmin ottamassa sitä hallitumpaan menoon.

Loppuun treenattiin vielä alkutervehdyksessä tarvittavaa ravista tehtyä pysähdystä ja hetken seisomista, siitä siirtymistä raviin ja pitkälle sivulle tehtyä askeleen pidennystä harjoitusravissa. Pääsimme Aten kanssa kohtalaisen suoraan tervehdykseen, ja pysähdyksetkin menivät ihan ok. Muutamia kertoja opettaja sanoi hevosen jäävän vähän kenottamaan vasemmalle, johon osasin jopa tehdä muina kertoina korjauksia jo ravatessa tervehdykseen. Askeleen pidennyksissä päästin Aten enemmänkin kipittämään kuin pidentämään. Oma istuntani tahtoi myös levitä tässä vaiheessa jonkin verran. Opettajalta tuli kommentti onnistuneimmista suorituksista, että ihan hyvin meni, vaikka Aten pidennys ei kuulemma huima olekaan. Sentään siinä oli jokin ero, joten siihen saattoi olla suunnilleen tyytyväinen.

Lopputunnista aloin olla jo melkoisen epätoivoinen asetusten saamiseksi vasemmalle. Voivottelin asiaa opettajalle, joka mukavasti pisti koko poppoon tekemään loppuverkan vasempaan kierrokseen ravissa. Ohjeina tuli viedä sisäkättä lähemmäs kaulaa ja ottaa tarvittaessa kohottavia pidätteitä. Samalla sisäpohkeen piti pyytää hevosta väistämään ulommas. Alku oli melkoista kinastelua, kun minä yritin vaatia, ja Atte puolestaan järjestelmällisesti ei tajunnut pyyntöjäni. Harmistuin melkoisesti ja yritin keskittää kiukkupuuskani sisäpohkeen aktivointiin. Aika heikoin tuloksin, vaikka hetkittäin sain sisäpohkeella hevosta vähän väistämään. Tässä vaiheessa olin toki autuaasti unohtanut, että vasemmassa kierroksessa istuntani valuu vasemmalle, mikä varmasti aiheutti jälleen miljoonannen kerran nämä samat ongelmat. Hiljalleen jankutukseni alkoi tehota, ja Atte vähän pehmeni muutamat kerrat. Niinä hetkinä tajusin vähän hellittää, jolloin Atte venytti hetken ajan ohjan perässä.

Pakko myöntää, että Atte on melkoinen mysteeri minulle vielä. Plussaa siinä on se, että kyllähän se liikkuu itse, mutta minun hyppysissäni näemmä valitsee reipastumisen mieluummin kuin asian maltillisen toteuttamisen. Oikeastaan luulen, että olen itse Aten kanssa liikkeellä sillä hoplaa-asenteella, jolloin itsekin teen tehtävät enemmän sinnepäin kuin ajatuksella huolellisesti. Onpahan kuitenkin taas yksi hevospähkinä ratkottavaksi, ja kenties vielä jokin päivä alan saada niitä ahaa-elämyksiä tämänkin hevosen kanssa. Siinähän kun ei luonnollisesti ole vikaa, mutta minun mukautumiskyvyssäni on senkin edestä.

Ajattelua, mutta ei toteuttamista

Kolmen ratsastuksettoman päivän jälkeen oli aika hypätä taas Peran kyytiin estevalmennuksessa. Mietiskelin jo ennen tuntia viime kertojen ongelmia eli lähinnä sitä, kuinka olen hukannut hyvän tuntuman tästä hevosesta. Välähtipä mielessä myös ajatus, että ratsun vaihto taas hetkeksi voisi olla paikallaan. Opettajaltakin ehdin ennen treenien alkua toivoa, että tunnilla keskityttäisiin yhteen tai maksimissaan kahteen asiaan, sillä oma pakkani näyttäisi leviävän välittömästi, jos ajateltavaa on tuota enemmän.

Tasaisempaa ja hallitumpaa menoa toivoessani jätin myös yleensä käyttämäni kannukset pois. Ajattelin tällä tavoin ehkäistä sitä, etten tahattomasti osu niillä hevoseen ja sitä kautta virittele pollea ihan vääriin taajuuksiin. Alkuverkassa olikin sitten tuttuun tapaan vähän hitausongelmaa, mutta keskityin tekemään siirtymiä ja pysäytyksiä. Välillä ne sujuivat kivasti, välillä taas Pera ei olisi malttanut seistä ja odottaa. Muutoin verkkasimme kolmen puomin suoraa ravissa ja laukassa. Yritin tunnustella hevosta ja reagoida ja hellittää tarpeen mukaan. Omasta mielestäni olin ilahduttavan skarppina huomaamaan, jos Pera yritti kiihdyttää ennen puomia tai jos se puolestaan vähän hidasti. Koetin noina hetkinä joko pidättää ajoissa ja rentoutua tai sitten tukea pohkeilla tasaisemman menon toivossa. Ilmeisesti hereillä olo auttoi hieman, sillä pääosin verryttelytehtävät menivät hyvin.

Lopulta hypimme palasina treenatun radan kokonaan läpi. Radalle lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen ykkösokseri, suunnaten siitä kakkosportille ja edeten muistaakseni noin kuuden tai seitsemän laukka-askeleen päässä olleelle pystylle. Siitä kaarrettiin sopivasti nelospystylle ja yritettiin päästä viitosportille kolmella laukka-askeleella. Lopuksi vielä kuutosokseri, seiskapysty ja kahdeksikkokavaletti. Ei siis teoriassa yhtään hullumpi rata, sillä laukka tarvitsi saada vaihdettua vain kerran ja muun ajan saattoi käyttää sujuvan laukan ja hyvien teiden valitsemiseen. Käytännössä toheloin sen verran lahjakkaasti, että saimme sakkokierroksia sekä koko radan uusimisen että ongelmaksi koituneille esteille 4-8.

Radan keskeisimmäksi ongelmaksi muodostui tuttu asia eli tasaisen ja sujuvan laukan puuttuminen. Opettajalta tuli noottia tästä asiasta monet kerrat, vaikka hetkittäin luulin parantaneeni menoa. Tarkemmin ajateltuna tajusin, että meno oli ihan ok esteillä 1-3, mutta nelosen töpeksin jännittämällä jo viitosporttia, jolle Pera oli hidastellut aikaisemmin kiitos minun vaikutukseni. Päästin laukan sammumaan aina ennen nelosta, jolloin väliin hurahti neljää askelta. Lopulta opettaja alkoi ajoissa huudella, että hyppäisin nelosen vähän enemmän vasemmalta, jolloin lyhyempi kaarre mahdollistaisi kolmen laukan ratsastamisen. Tätäkin piti treenata hetki, sillä vaikka muka sihtasin vähän vasemmalle nelosella, unohdin kääntää viitoselle, jolloin valuimme taas neljän laukan menoon. Viitosen jälkeen puolestaan annoin Peran pyörähtää sen verran tiukasti vasemmalle, ettei kuutoselle lähestyminen enää onnistunut. En käsitä, miten olin niin hukassa hevoseen vaikuttamisen kanssa, että tein kerta toisen jälkeen samoja virheitä samoille esteille. Ilmeisesti viime aikojen toheloinnilla aiheutetut kiellot ovat saaneet luottamustani Peraan järkähtämään taas sen verran, että nynnyilen mieluummin ja valmistaudun kieltoon kuin ratsastaisin rohkeasti.

Lopulta saimme Peran kanssa mentyä radan esteet 4-8 kahdeksan siten, että hevonen kulki suunnilleen sujuvasti, nelosen ja viitosen väliin riitti kolme askelta, ja pääsimme kuutoselle, vaikka ei nyt kauhean hyvällä tiellä. Onnistuimme myös mahduttamaan kuutosen, seiskan ja kasin väleihin toivotut kolme askelta ja pysyin kaikki hypyt hyvin matkassa. Hitaassa menossa kun meillä oli Peran kanssa ollut useampia erimielisyyksiä siitä, hypätäänkö läheltä vai kaukaa. Minä olisin mennyt kauempaa, kun Pera taas otti lisäaskeleen, jolloin kuski ja ratsu lähtivät kumpikin omia aikojaan hyppyyn. Ei kovin nättiä, mutta Pera sai joka kerta isot kiitokset siitä, ettei kieltänyt. Aihetta olisi kyllä ollut, sillä tuskin meno epävarman kuskin kanssa oli sillekään kauhean kivaa.

Tunnin jälkeen murehdin opettajalle ongelmaani. Hän sanoi tietävänsä, miltä tuntuu mennä hevosella, johon ei tunnu saavan otetta, jolloin meno tuntuu vähän huteralta. Hänen lääkkeensä ongelmaan on se, että vaikeuksia tuottavaa asiaa tahkotaan kerta toisen jälkeen uudelleen, estepuolella aloittaen matalista korkeuksista, kunnes homma toimii niin kuin pitääkin. Päädyin sitten siihen tulokseen, että pyysin ensi viikon valmennukseen Pokua. Opettaja sanoikin aikoneensa ehdottaa sitä jo tälle kertaa, mutta se oli kiireessä jäänyt tekemättä. En tajua, mitä tässä parin kuukauden aikana on tapahtunut, sillä alkusyksystä minulla oli ainakin omasta mielestäni tosi hyvä ote Peraan, ja selvitimme estetehtäviä hyvin ja sujuvasti. Nyt puolestaan minusta tuntuu, että sekä minä että Pera olemme ihan eri maailmoissa, vaikka kuinka yritän ajatella ottavani sitä kuulolle ja minun hallintaani. Jopa radalla pääni sisäinen kommentaattori selosti tilannetta kertoen, mitä pitäisi tehdä, mutta näemmä ajatukset jäivät pahemman kerran toteuttamatta. Mitään kun ei kuitenkaan näyttänyt ulkoisesti tapahtuvan, jolloin meno oli kaukana sujuvasta ja helposta.

Olen piiskannut itseäni tästä asiasta melkoisesti, joten jos nyt jotain positiivista haen tästä tunnista, niin ainakaan ei tullut kieltoja, se ainoa laukanvaihto radalla onnistui käsittääkseni joka kerta, ja muutaman kerran sain vielä vihiä siitä vanhasta hyvästä menosta, jossa olemme Peran kanssa suorittamassa rataa yhdessä. Ensi kerralla minun tuskin tarvitsee huolehtia liian reippaasta menosta, vaan voin päinvastoin palata miettimään Pokun kanssa sitä, miten hevosen saa liikkumaan ja ylittämään esteet. Ehkä sitä kautta myös opin taas vaikuttamaan hevoseen siten, että se on kuulolla ja reagoi pyyntöihini toivotusti.

Ps. Rustasin nimeni koulukisojen listaan. Jännäksi menee, sillä olin Peralle kolmas kuski. Toivottavasti neljättä ei enää tule, sillä muuten kuskit valitaan arpomalla. Pistin kyllä Jussin varasijalle, mutta kovasti toivon saavani mennä ykkösvaihtoehdollani.

Kouluradan harjoittelua kisoja varten

Parin viikon päästä sunnuntaina olisi vuorossa ensimmäiset koulukisani, jos en ala nynnyillä ja jätä ilmoittautumatta. Tavoitteena on kuitenkin rohkaistua ratsastamaan helpon C:n ohjelma. Sen takia suuntasin tallin opettajan luo, hyppäsin Jetin kyytiin ja aloin tahkota kouluohjelmaa helppo C:1 2000.

Tässäpä itse ohjelma, jota olen itse asiassa aikaisemmin treenaillut Veronan kanssa. Tällä kertaa vedimme radan lopuksi kertaalleen läpi ja muun tunnin harjoittelimme sen palasia omina kokonaisuuksinaan. Ensimmäisenä aloimme tahkota kolmikaarista kiemurauraa aluksi käynnissä ja sitten ravissa. Meno oli alussa vähän hidasta ja kiemurauralla hyytymistä tapahtui vielä enemmän. Opettajalta hoksautti, että kun keskityn kuvion ratsastamiseen, unohdan tarkkailla hevosen etenemistä. Jätimme kiemurauran hetkeksi ja teimme uralla hevosen hakemista lyhyempään, mutta tarmokkaaseen askeleeseen, josta rentouttamalla oli tavoite saada hevonen liikkumaan itse eteen.

Tätä asiaa pitikin treenailla enemmän, sillä en saanut Jettiä alussa lyhyelle ja ponnekkaalle askeleelle eikä muutosta ei oikein tapahtunut. Hiljalleen tajusin pitää ohjat kunnolla tuntumalla ja tarvittaessa pienillä raipannapsutuksille pitää takapään polkemassa. Tuloksena Jetti rentoutui pidempään askeleeseen vähän helpommin, kun vain maltoin tehdä valmistelun huolella. Tämän jälkeen treenasimme vielä hetken kiemurauraa, joka alkoi kulkea paremmin. Asetus oikealle olisi kuitenkin saanut olla paljon selvempi, mutta jotenkin en saanut ohjasotteita saati pohjetta kunnolla sille puolelle läpi.

Seuraavana tehtävänä oli harjoitella askeleen pidennyksiä lävistäjillä. Opettaja neuvoi ottamaan aiemmin treenattua lyhyempää ravia ja päästämään hevonen lävistäjälle pidempään raviin, jonka jälkeen saattoi vielä pyytää lisää. Alkuun tein aika vaatimattomia pidennyksiä, kun en jotenkin tohtinut pyytää. Noottia tuli myös siitä, että pidennyksissä ohjastuntumani löystyi, jolloin hevonenkin piteni. Lopulta sain kuitenkin ihan mukavia pidennyksiä lävistäjille, mutta enteilin varsinaiselle radalle ongelmia, sillä pidennyksiin tarvitsin sekä ääntä että vähän raippaakin.

Laukkaa treenattiin vielä ennen rataa nostamalla se aina lyhyeltä sivulta ja pyöräyttämällä keskiympyrät sekä lävistäjät. Laukka oli vähän ponnetonta ja vinkiksi tuli ajatella liki esteradan laukkaa. Jettiä sai vaatia melkoisesti, että sain sujuvampaa menoa. Ympyrät ja lävistäjä menivät ihan hyvin, mutta oma istunta levisi kunnolla laukasta raviin siirtymisen jälkeen. Olisi siis pitänyt osata ottaa laukkaa etukäteen lyhyemmäksi, jotta sen jälkeinen ravi ei olisi ollut niin isoa ja sitä kautta pompottavaa.

Loppuun yhdisteltiin treenatut kohdat radaksi. Pysähdys ja tervehdys sujuivat hyvin, mutta raviin siirtyminen olisi saanut tapahtua nopeammin. Ensimmäinen askeleen pidennys oli hivenen ponneton, mutta sentään siitä oli kohtalaisen helppo istua takaisin harjoitusraviin. Kiemurauralla keskityin taas liikaa kuvioon, jolloin meno vähän hyytyi. Asetus oikealle oli edelleen myös vähän hukassa. Uraa myöten harjoitusravissa tehdyllä askeleen pidennyksessä oma istunta levisi taas inhottavasti. Pysähdys lyhyen sivun keskelle onnistui ihan ok eikä Jetille tuottanut vaikeutta seisoa neljää sekuntia. Peruutus olisi voinut olla paljon sujuvampi samoin kuin siirtyminen siitä raviin. Toinen askeleen pidennys lävistäjällä oli ehkä hitusen parempi, mutta ei siitä kyllä pisteitä olisi ropissut.

Töpeksin sitten kunnolla ja yrittäessäni nostaa lyhyen sivun keskeltä laukkaa, niin päädyimmekin kouluradalta ulos. Hups. Ei muuta kuin takaisin radalle ja uusi yritys. Nyt laukka nousi, mutta meno oli ponnetonta eikä parantunut keskiympyrän saati lävistäjän aikana. Vasemman laukan nostamisessa turvauduin raippaan, jolloin se nousi ok, mutta ei siinäkään ollut oikein potkua. Lävistäjällä laukatessa päästin myös Jetin pudottamaan raville turhan aikaisin ja pahensin menoa vielä hytkymällä kyydissä hirveästi. Sain itseäni hitusen kasaan, jolloin sain pyöräytetty vielä pitkän sivun keskelle voltin ja päästyä radan lopputervehdykseen.

Pitää toivoa, että on vain hyvä tehdä kaiken maailman mokat tässä harjoitteluvaiheessa, jotta niitä ei tarvitsisi tehdä kisatilanteessa. Tässä vain huomaa todella hyvin sen, että oma keskittyminen menee vielä aivan liian paljon reittien miettimiseen, jolloin jätän itse ratsastamisen aika huomiotta. Tuloksena on laiskaa menoa, huonoja kulmia ja epäonnistuneita siirtymiä. Plussaa kuitenkin siitä, että muistin radan. Laiha lohtu, mutta onpahan edes se. Sorruin myös radalla käyttämään muutamia kertoja ääntä ja raippaa. Toiseen voin sortua kisoissakin, mutta onneksi ei sentään ole raippaa mukana. Pitää nyt toivoa, että kisakutsu tulee pian, jotta ehdin takoa ohjelman kunnolla päähäni. Silloin saatan radalla välillä jopa muistaa, että minullahan on hevonenkin ratsastettavana.