Tänään minusta tuli sitten liki kolmen vuoden jälkeen pelkkä tuntiratsastaja. Päätin lopettaa Veronan vuokrauksen, koska motivaationi itsenäistä ratsastusta kohtaan oli kadonnut jo jokin aika sitten ja oma jaksaminen on ollut vähän kortilla. Päätin ratsastella viimeisen kerran Veronan kanssa rennosti, jotta sekä minulle että sille jäisi hyvä mieli.
Aluksi suuntasin pellolle käppäilemään käynnissä. Pyörittelin siellä muutamat kiemuraurat ja ympyrät, kunnes suuntasin maneesiin. Pahaksi onneksi siellä oli jälleen estevalmennus menossa, joten puolisen tuntia meni siihen, että pyörin sinne tänne pienessä tilassa ratsukkoa väistellen. Tein sitten siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Yritin keskittyä itseeni jopa hevosta enemmän, sillä siirtymissä tuppaan joko jäämään pidätteissä kiinni tai sitten nakkaamaan ohjat ylöspäin siirryttäessä löysäksi. Pysähdykset sujuivat kivasti ja käyntiin päästiin kohtuullisen hyvin. Verona tuntui napakammalta, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla myös käyntiä pyytäessäni. Se ei myöskään yrittänyt itse lähteä hiippailemaan pysähdyksistä käyntiin, vaan malttoi hienosti.
Ravista päästiin myös käyntiin helposti, mutta palaaminen takaisin raviin oli vähän hidasta. Huomasin myös, että ravia nohittaessa päästin hevosen valumaan taas pidemmäksi. En näemmä osannut keskittyä kahteen asiaan kerralla, vaan jommankumman oli kärsittävä. Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä, että jos olisin keskittynyt pyytämään nostoja hyvällä tuntumalla, olisiko tahmeus väistynyt sen seurauksena? Nyt annoin hevosen joka kerta valua raviin tarmokkaamman noston sijasta. Kiva saada näitä ajatusvälähdyksiä tässä vaiheessa, mutta onhan näistä toivottavasti jatkoa varten vähän apua.
Kun estevalmennuslainen jätti esteiden hyppimiset, hyödynsin maassa maanneita puomeja. Niitä pääsi menemään joko kahden puomin verran suoraan tai kolmen puomin verran vähän kaarrellen. Menin niitä hyvän tovin ravissa, ja Verona näytti tykkäävän pienestä vaihtelusta. Välillä sitä sai jopa jarrutella, kun se lähti vähän kiihdyttämään puomit huomattuaan. Puomeilla keskityin kääntämään hyvin sekä tavoittelemaan tasaista vauhtia. Veronalla meni tovi ennen kuin se jaksoi alkaa keskittyä puomeihin, mutta sen jälkeen turhat kolistelut vähenivät kummasti. Kaartamiset onnistuivat mukavasti, kun en jäänyt tuijottamaan seuraavaa puomia, vaan maltoin katsella aina vähän kauemmas. Suoralla olleiden puomien väliin tein välillä pysähdyksiä, jotka Verona kuunteli mukavasti. Muutaman kerran hain väliin myös vähän enemmän askelia ja sitten taas vähän vähemmän. Puomitreeni oli kivaa, ja saatoin vain kummastella, miten en aiemmin ollut voinut treenailla niiden kanssa enemmän.
Laukkaa en tällä kertaa ottanut ollenkaan, sillä tallivihkosestakin selvisi tammalla olevan edelleen siinä askellajissa virtaa. En halunnut pilata hyvää mieltä mahdollisella kaahotuksessa, vaan jätin sen askellajin mieluusti väliin. Loppuun pyörittelin ympyröitä ravissa ja hain asetuksia läpi. Hetkittäin Verona malttoikin rentoutua ja antaa myöten. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa hevosen venyttää alas eteen ohjan perässä. Tämän kerran tavoitteeni toteutui eli koko ratsastuksen ajan pysyi hyvä mieli eikä yhdestäkään asiasta tarvinnut oikeasti alkaa kinastella hevosen kanssa.
Ratsastuksen jälkeen oli pakko vielä hemmotella Veronaa leipä- ja porkkanapalalla. Pienesti jäi harmittamaan se, etten tässä 11 kuukauden aikana päässyt ihan niin hyvin perille tästä ratsusta kuin olisin halunnut. Pieniä edistymisiä havaitsin nyt syksymmällä, mutta esimerkiksi laukan suhteen emme päässeet oikeastaan yhtään eteenpäin. Siihen olisivat tosin auttaneet yksityistunnit, mutta kun nekään eivät kovin ilmaisia olleet. Mikään ratsastus ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan, joten eiköhän Verona ehtinyt opettaa minulle asian ja toisenkin tässä ajassa. Kiitokset siitä tälle nuorekkaalle 18-vuotiaalle tammalle.
