Alkuverkka mentiin taas itsenäisesti eikä siinä ollut kummempaa. Eetu oli kivasti kuulolla, mutta edelleen melkoisen jännittynyt. En vielä näiden kertojen aikana ole keksinyt, miten muuten kuin löysäämällä ohjaa reilusti voi saada tätä ponia rennommaksi. Ehkäpä jokin koulutunti voisi antaa vihiä asiasta. Ennen rataa tehdyissä hypyissä keskityttiin hyviin teihin myös esteen jälkeen sekä toisena koetettiin vaihdella laukkoja oikein. Minulle tuli noottia siitä, että annan hevosen puskea esteen jälkeen ihan minne se haluaa. Niinpä ohjeeksi tuli käyttää koko tila hyväksi.
Oikeassa kierroksessa tämän toteuttaminen oli hitusen helpompaa, mutta vasemmassa kierroksessa sisäpohkeeni ei tuntunut haluavan tehdä mitään asian eteen. Kumma juttu, sillä yleensä vasen pohkeeni on joskus jopa toiminut. Kenties siihen suuntaan vinkkurallaan oleva istuntani antoi hevoselle vihiä, että karkaa vain tänne. Lisäksi johtamiset esteillä lisäsivät ongelmaa, sillä silloin keskityin aivan liikaa ohjiin pohkeiden sijasta. Onneksi saimme muutamia kertoja jatkettua esteenkin jälkeen toivotusti suoraan, jolloin saimme vähän ongelmaa korjattua.
Ensimmäinen kierros tuntui melkoiselta hutiloinnilta. Tiet olivat vähän miten sattuu, mutta Eetu meni kiltisti yli. Parit välit tuntuivat turhan ahtailta, jolloin paljastui, etten yrittänyt pitää laukkaa samanlaisena läpi radan. Tiet taas kärsivät aina, kun mietin laukanvaihtamista. Jostain syystä ajatukseni keskittyvät aina ohjiin siinä vaiheessa, ja pohkeet jäävät johonkin odotustilaan. Opettajalta tuli myös jälleen kommenttia siitä, että tila tulisi käyttää paremmin.
Toiselle kierrokselle lähdin sitten tsempaten itseäni keskittymään. Ei liene yllätys, että keskittymisen kanssa rata meni niin paljon helpommin. Uusia ongelmia ei tullut, päinvastoin. Tällä kertaa ehdin miettiä enemmän teitä ja lakata murehtimasta laukanvaihtoja, sillä Eetu oli vikkelä vaihtamaan myötälaukan ravinkin kautta. Radassa olin erityisen tyytyväinen esteiden 10 ja 11 tiehen, sillä ensimmäisellä kierroksella valuin kunnolla vasemmalle ja ylitimme esteen numero 11 vasenta reunaa hipoen. Tällä kertaa olin jo ennen kymppiestettä hereillä, jolloin saatoin valita paremman tien yhdelletoista. Eetu myös meni tämän kierroksen paljon tasaisemmin. Ilmeisesti sekin huomasi, että kuski oli jopa hereillä.
Tämän kerran anti oli keskittymisen taika. Nyt pitäisi opetella keskittymään kunnolla koko estevalmennuksen ajan eikä vain muutaman viimeisen minuuttin ajaksi. Tällä tavalla pystyisi todennäköisesti alkaa korjata niitä ikuisuusongelmia sen sijaan, että uusia ongelmia pulppuaa koko ajan lisää. Eetu ansaitsi kyllä tästäkin kerrasta kiitokset. Se on mukavan kiltti poni, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää kuskiaan. Ja vaikka ei pääsisikään ratsastajan mietteistä perille, menee se eteen laitetut esteet mukisematta yli. Nyt sitten vain hetkellisesti kutistavaa konetta joulupukilta kovasti vielä toivomaan, niin Eetu-putken ei tarvitse päättyä tähän.
Hörisevän ihanaa joulua kaikille!
