Sain yhdistettyä työ- ja hevostelumatkan, kun torstaina lähdin Noran matkassa ratsastamaan Uotilan Ratsastuskeskukseen Nurmijärvelle. Luvassa oli pienryhmän estetunti, ratsukoita oli viisi. Ratsukseni sain 2006 syntyneen Lida-tamman, jota en löytänyt Sukupostista. Tallin sivuilla Lidaa kuvaillaan kivaksi, rehdiksi hevoseksi, joka liikkuu kauniisti ja hyppää mielellään. Koulupuolella Lida taitaa helpon B:n asiat ja estepuolella siltä sujuu metri.
Alkuverryttelyssä saimme mennä osittain itsenäisesti ja osittain ympyrällä kahta puomia tahkoten. Lida oli aika rauhallinen ja sitä sai vähän patistella liikkumaan. Siitä tuli nopeasti mieleen Pera, sillä kun se ei liikkunut kunnolla, jäi sille aikaa kiemurrella moneen suuntaan. Opettaja neuvoikin ratsastamaan Lidan ohjan ja pohkeen väliin. Oikea kierros tuntui minulle hankalammalta. Siinä Lida pääsi venkoilemaan hieman enemmän. Vasemmalle sain sitä vähän paremmin suoristettua. Ulkoapujen merkitys korostui jälleen hyvin. Puomit sinällään menivät niin ravissa kuin laukassa ok. Kun vain sain Lidan etenemään hyvin ja suorana. Muutoin se pääsi liirailemaan tai hidastamaan. Lidan laukka tuntui siltä, että siinä saattoi ottaa monta pientä askelta tai sitten venyttää sitä isommaksi. Me menimme välillä tosin vähän mitä laukkaa sattuu, kun oikea vaihde ei sattunut silmään.
Ensimmäiset hypyt otimme molemmista suunnista ympyrällä ristikolle. Opettajalta tuli hyvin kommenttia mukautumisestani hyppyyn. Se kun tahtoo olla mennyt enemmän syöksymiseksi eteen ja jalustimille. Lisäksi myötäämistä piti miettiä tarkemmin: ei liikaa, mutta ei liian vähänkään. Esitettyäni vaikka millaisia muutoksia, napsahtivat muutamat hypyt mukautumisineen kohdilleen. Niiden tuntuma jäi hyvin mieleen: helppoa, sujuvaa ja kaiken lisäksi samassa tahdissa hevosen kanssa. Hypyn odottaminen oli tietysti avainsana samoin kuin se, että lähdin hyppyyn rauhassa ja liikoja itse ponnistamatta.
Tämän jälkeen tulimme vasemmassa kierroksessa kolmen ristikon innarisarjan ja siitä neljän askeleen päässä olleen puomikasan, joka nousi lopulta okseriksi. Meillä Lidan kanssa tehtävä sujui aina sen mukaisesti, millaista laukkaa olimme tulleet innarille. Jos tulimme hitaasti, rämmimme. Jos tulimme liian pitkänä, rämmimme. Yllättävää, eikö? Tunnustelin ja haeskelin oikeanlaista laukkaa ja pari kertaa sen löysinkin, mutta vaikeaa se oli. En vain saanut siihen sellaista otetta, että se olisi löytynyt joka kerta uudelleen. Innarin ja puomikasan/esteen väli taas tuppasi jäämään ahtaaksi. Lida pääsi innarisarjan jälkeen venyttämään niin, että ahdasta oli. Niinpä rymistelimme puomikasan parikin kertaa matalaksi. Ehkä myös okserilta otimme puomin mukaamme. Lopulta tajusin ottaa pidätteen heti viimeisen innariristikon jälkeen, mikä auttoi hieman. Paras vaihtoehto olisi toki ollut saada oikeanlainen laukka kuntoon jo ennen innarille tuloa, vaan nyt menimme näin.
Tunnin loppuun hyppäsimme vielä suoralla linjalla olleet innarisarjan ja okserin, jatkoimme siitä ensimmäiselle lävistäjäpystylle, jonka jälkeen tulimme vielä toisen lävistäjäpystyn. Innarisarja ja okseri menivät samaan tapaan kuin tähän asti. Lävistäjäpystyn lähestymisessä jäin arpomaan ponnistuspaikkaa, jolloin emme sattuneet kovin hyvään kohtaan, ja Lida nappasi puomin mukaansa. Toiselle lävistäjäpystylle tuli hieman kiireinen käännös, mutta pääsimme sen yli hieman paremmin. Saimme kuitenkin tämän ensimmäisen lävistäjähypyn, ja nyt tarkemmalla ratsastuksella se meni asiallisesti.
Siihen päättyikin minun hyppelyni ja pääsin viereiselle kentälle tekemään loppuverryttelyn. Tallilla on tosiaan yksi iso kenttä jaettu este- ja koulupuoleksi. Kuinka näppärää! Loppuravissa Lidan moottori käynnistyi viimein, ja se tarjosi mukavan vetävää ja pyöreää ravia ja ennen kaikkea suoraa moista. Hyppääminen oli näemmä viimein herättänyt sen, ja se tuntui tällaisena varsin kivalta. Jos olisin saanut sen viriteltyä moiseksi jo hyppyjen aikana, olisi homma parantunut selvästi. Vaan oli kiva nähdä tammasta tämäkin puoli, vaikka sitten vasta loppuravissa. Tunti oli joka tapauksessa hyödyllinen. Opettaja korjasi hyvin mukautumistani esteille, ja tehtävät pysyivät sopivina siihen nähden, että olin uudella ratsulla liikkeellä. Korkeudetkin olivat maltillisia, maksimissaan 70–75 sentin tuntumassa. Kivaa siis oli ja tulipahan testattua pitkästä aikaa uusi talli! Kiitos tästä ja kaikista järjestelyistä Noralle! Ei muuta kuin seuraavaa tallitestausta odottamaan.
