Tiistaina kävin Tallinmäen tunnin hieman tavallista aikaisemmin, ja ratsunani oli kaiken lisäksi Hilima. Kolmen ratsukon tunnilla oli luvassa koulua sekä hieman hyppelyitä.
Koulupuolella teimme ravissa loivia kiemuroita sekä sen keskikaareen voltin. Tie löytyi kiemuralle ihan hyvin, mutta paikoin Hilima jäi kiireiseksi eikä asettunut toivotusti. Yllättäen oikea kierros oli se vaikeampi, jälleen kerran. Asetukset tosin menivät siihen suuntaan vasempaan verrattuna helpommin läpi, mutta Hiliman sisälle punkeminen oli siinä jopa ravissa paikoin melkoista. Vasemmassa kierroksessa tehdyt voltit oli helpompi pitää oikeanlaisina, mutta asetus ei puolestaan aina mennyt läpi. Välillä sain kuitenkin molempiin suuntiin rauhallisempia ja tasaisempia hetkiä, vaikka niidenkin eteen sai työskennellä hitusen tavallista enemmän.
Seuraavaksi otimme laukan työstöön. Kuviona oli pyöräyttää pääty-ympyrä ja mennä sitten lävistäjä hallitusti sen lopussa raviin siirtyen. Joo ei. Nakkasin tehtävän kuultuani hanskat tiskiin. Minä, hallittu laukka, lävistäjä ja Hilima emme toistaiseksi mahdu samaan lauseeseen, ja sekös ärsyttää! Asennevammani ei auttanut. Vasemmassa kierroksessa laukka oli ihan ok, mutta putosi naurettavan aikaisin lävistäjällä raviin. Oikeassa laukassa ei edes pääty-ympyrästä tullut oikein mitään. Hilima kipitti ja punki sisälle, minä mutristelin ja sadattelin selässä. Hoh! Opettaja yritti parhaansa mukaan auttaa, mutta minä olin jo luovuttanut enkä saanut yritettyä kunnolla. Sisäinen pirulaiseni hoki vain, kuinka en osaa enkä tule oppimaankaan eikä mikään saanut minua enää tsemppaamaan kunnolla. Viime aikoina koulutuntien laukkatehtävät Hiliman kanssa ovat poikkeuksetta aiheuttaneet vain todella pahan mielen. En vain yksinkertaisesti osaa ratsastaa Hilimaa kunnolla saati tehdä oikeanlaisia korjauksia. Se ärsyttää niin paljon! Tällä asenteella ei kyllä sinne satulaan olisi asiaakaan, vaan kuvittelen aina oppineeni kuin taikaiskusta ratsastamaan. Hampaita purren sain ehkä pari kolme järkevämpää laukka-askelta oikeassakin laukassa, kunnes tehtävä sai riittää meille. Lävistäjiä en siis juuri tahkonnut, kun koko paletti levisi oikeassa laukassa käsiin.
Hyppelyt otimme ympyrällä niin pystylle kuin okserille. Ne sujuivat ihan kohtuullisesti, vaikka aikaisemmat kinastelumme olivat virittäneet Hiliman levottomaksi enkä saanut enää sitä kovin rentoutettua. Tällä kertaa kuitenkin sain odotettua hypyt enkä sukeltanut omia aikojani pahemmin. Hyppäsimme myös pari kertaa kahdeksikon, johon sisältyi kaksi kaarevaa linjaa. Ensimmäinen kierros meni vähän lyhyellä, jännittyneellä laukalla, jolloin meno ei ollut kovin rentoa. Toinen kierros meni jo paremmin, vaikka vieläkin olisi saanut olla paljon rennompaa ja huolettomampaa. Positiivista oli se, että maltoin edelleen odottaa hyppyjä, ja Hilima taisi napata kaikki laukanvaihdot oikein.
Loppukäynnit menimme peltolenkin kautta. Onneksi, todellakin onneksi tunti päättyi muutamaan ihan kivaan hyppyyn. Vaikka niistäkin huolimatta kylvin pohjamudissa ja piiskasin itseäni kurjasta ratsastuksesta. Vähitellen onneksi sain kiivettyä itsesäälilammikosta ja tulin siihen tulokseen, että Hilima on erilainen ja eri tavalla ratsastettava hevonen verrattuna esimerkiksi Jettiin, joten en voi olettaa, että se toimisi samoilla säädöillä. Toki toivoisin osaavani ratsastaa sitä paremmin, mutta siinä on vielä työnsarkaa edessä. Halusin tai en. Näppärä ja mukava hevonen se on, mutta ei se kyllä turhaan ratsastajan virheitä paikkaile. Sepä tekeekin siitä hyvin opettavaisen ratsun. Kunhan vain saan oman asenteeni ja pinnani kuntoon, niin sitten voimme taas treenailla lisää.
