Keskiviikon tunnilla oli koulua peräti yhdeksän ratsukon voimin. Tuntuipa se paljolta pitkästä aikaa. Ratsukseni sain Manun, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin teemana oli kulmien ratsastaminen sekä ulkoapujen käyttö. Ratsastimmekin koko tunnin kulmia ja pääty-ympyröitä. Kulmat teimme ensin pysähdyksen kautta. Kun se alkoi toimia, siirryimme käyntiin ja raviin. Lopulta kulmia sai tulla laukassa, mikäli se oli sopivasti hanskassa.
Pysähdyksen kautta ratsastetuissa kulmissa ehdin hyvin ajatella ulkoapujen käyttöä ja sisäohjan jättämistä rauhaan. Minunlaiselleni sisäohjan lumoihin joutuneelle oli todella opettavaista oikeasti nakata se löysäksi ja mennä kulmat ulkoavuilla. Manu hoksasi tehtävän jujun nopeasti, se taisi tehdä samaa kuviota jo edellistunnilla. Opettaja oli ihanan tarkka ja huomautti pienimmästäkin roikkumisesta sisäohjassa. Sen ansiosta sain jätettyä sen minuksi ihailtavan hyvin rauhaan niin pysähdysten kautta kuin käynnissä tehdyissä kulmissa. Ulkopohje käänsi ja ulko-ohja tasapainotti tarvittaessa, mutta sisäohja pysyi hiljaa. Koko ajan käynnissä pysyen tehtävä sujui myös mukavasti. Mitä nyt Manua sai hieman nohitella liikkumaan hieman pontevammin.
Kun ulkoapujen käyttö alkoi luonnistua, sai kulmia alkaa ratsastaa tavallisesti asetuksen kanssa. Sisäohja pääsi siis käyttöön, mutta edelleen piti muistaa sen pieni rooli. Lumouduin tietysti paikoin sisäohjasta, mutta sain kuitenkin petrattua ulkoapujen käytössä. Manu oli hyvä peili sille, milloin tein kulmat oikein, milloin roikuin apinana sisäohjassa. Kun käänsin ulkoavuilla ja pyysin sisäohjalla vain kevyen asetuksen, meni Manu kulmat tasaisesti ja pyöreähkönä. Jos taas nyin sisäohjaa ja odotin ihmettä, kipitti Manu kulmat hirvenä. Ravissa meillä oli Manun kanssa vähän erimielisyyksiä etenemisestä. Manu halusi kipittää, minä taas mennä vähän rauhallisemmin. Neuvottelimme tästä oikeastaan tunnin läpi, mutta onneksi pääsimme aina hetkittäin yhteisymmärrykseen. Niinä hetkinä ravi oli mukavan tasaista ja pyöreää vailla kiirettä ja hätäilyä. Etuosa olisi toki saanut olla kevyempi, mutta opettaja kehui Manun ottavan vatsalihaksensakin paikoin käyttöön.
Ratsastimme kulmien lisäksi pääty-ympyröitä niin ravissa kuin laukassa. Lopulta laukkaa sai mennä myös koko kentällä, jos se oli sen verran hanskassa. Raviympyröillä ulkoapujen merkitys korostui hyvin. Manu pyrki hieman suurentamaan ympyrää, jos en muistanut kääntää sitä ulkoa kunnolla. Sisäohjassa roikkuminen kun ei yllättäen korjannut tätä. Ympyrällä ehti kuitenkin mukavasti korjata tilannetta, kun siinä saattoi olla kierroksen tai pari. Vuorottelin aika paljon kevyen ja harjoitusravin välillä. Manu tuntui toimivan vaihtelevasti niiden välillä, joten ilmeisesti hetkittäin istuin asiallisesti, sitten taas hytkyin epätasapainossa.
Laukassa sisäohjan jättäminen rauhaan oli vaikeinta. En tiedä, millaisena oikotienä sitä pidin, vaikka se ei kyllä auttanut missään. Pitäydyimme Manun kanssa valtaosan laukkaosuudesta ympyröillä. Manu kun pääsi vähän kipittämään, joten ympyrä auttoi kursimaan sitä kasaan. Oikeassa laukassa sain ulkoapuja toimimaan paremmin, joten siihen suuntaan saimme järkevimmät hetket. Niissä Manu laukkasi maltilla, mutta ihan pontevasti ja hitusen jopa lyhyempänä. Sain istuttua myös paikoin aika hiljaa, mikä tietysti paransi menoa. Oikeassa laukassa tohdinkin kokeilla muutamat kulmat, jotka sujuivat ihan hyvin. Vasemmassa laukassa ulkoavut jostain syystä jäivät puoitiehen. Sinällään hassua, sillä vasen käteni ei ole kovin hyvä sisäkätenä eli periaatteessa en sillä pysty niin roikkumaan ohjassa kiinni. Ilmeisesti oikea puoleni ei toisaalta ole kamalan hyvä ulkopuolena, mikä varmaan selitti vähän tätä. Niin tai sitten oikealle kiertyvällä istunnallani oli oma lusikkansa sopassa. Kunnon loksahdusta emme vasemmassa kierroksessa saaneet, mutta paikoin siinä oli kuitenkin oikeaa ajatusta.
Loppuraveissa neuvottelimme vielä kertaalleen siitä, onko kipittäminen hyvä vai huono juttu. Päädyimme puolittaiseen kompromissiin: välillä Manu kipitti, välillä ei. Tiedän Manun reagoivan epätasaiseen istuntaan kipittämällä, vaan eipä sitä yhden tunnin aikana korjata. Onneksi kuitenkin tajusin aina miettiä istuntaani, kun pidätteet eivät menneet oikeaoppisesti läpi. Tunnissa parasta olivat ne hetket, kun sain tehtyä käännökset sisäohjalla rennosti asettaen ja oikeasti ulkoavuilla kääntäen. Kulmat olivat silloin niin helppoja. Ei tietoakaan punkemisesta minnekään. Laukassa puolestaan oikean kierroksen hallitut ja tasaiset hetket olivat tosi kivoja. Nekin hetket olivat helppoja ja sujuvia eikä silloin tarvinnut huolehtia mistään ylimääräisestä. Kun saisin Manun kaikissa askellajeissa samanlaiseksi, olisi meno sangen mainiota. Treeniä Manun kanssa lienee luvassa jatkossakin, se kun sattuu näillä näkymin olevan todennäköisin koulukisaratsuni.
