Kiemurtelua kavaleteilla

Vielä ennen kouluväännön pariin palaamista änkesin torstain B-tunnille, jonka aiheena oli kavaletteja. Opettaja oli pistänyt minulle ratsuksi Elmon, ja suhtauduin tulevaan tuntiin positiivisin mielin, sillä aiempi estetunti oli mennyt ponin kanssa ihan mukavasti. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja tunnin maksimikorkeus taisi olla noin 50 senttiä.

Alkuverryttelyn ravissa tulimme suoraa linjaa puomeja ylittäen. Elmo tahtoi hidastaa tahtia puomien aikana ja vähän mutkitella. Opettaja neuvoi antamaan Elmolle tilaa ohjalla, jotta se saattoi kaulaansa venyttämällä tasapainottaa itseään. En meinannut saada ravia tasaiseksi, vaan meno oli välillä spurttaamista, välillä matelua. Kun päästin Elmon matelemaan, se teki perat eli alkoi kiemurrella omiaan. Kun taas sain pyydettyä sitä pohkeella eteen tuntuma säilyttäen, tarjosi Elmo vaivattomampaa ja suorempaa ravia. Laukkasimme verryttelynä myös vasempaan kierrokseen välillä kevyessä istunnassa käyden. Laukka ei lähtenyt pyörimään kovin hyvin, vaikka koetin nohittaa Elmoa töihin. Sitten maneesin katolta tuli lunta alas, jonka suhisevaa ääntä Elmo säikähti, käännähti äkkinäisesti ja syöksyi varsin vikkelään laukkaan. Säikähdin itse Elmon reaktiota, vaikka se rauhoittui ja palasi kuulolle nopeasti. Keksin kuitenkin jäädä jännäämään koko tunnin ajaksi tippuvia lumia, jolloin rentous ratsastuksestani oli kaukana.

Laiskuuksissani kirjoitan tällä kertaa vain loppuun kahdesti hypätyn radan sujumisen. Sen osia tietysti harjoittelimme ennen kuin tulimme sen kerralla kokonaan. Kuten tavallista, samat pulmat osissa harjoitelluissa tehtävissä näkyivät myös radan aikana. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, joka ei lähtenyt rullaamaan toivotusti. Ykkönen ylittyi silti ihan hyvin, ja kaarteessa kannustin Elmoa laukkaamaan opettajan ohjeen mukaan. Kakkoselle tiestä tuli hyvä, mutta laukka hidastui. Yli päästiin edelleen, mutta laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan piti vaihtaa ravin kautta. Vaihto kesti sen verran kauan, etten saanut Elmoa kunnolla vasempaan laukkaan, jolloin kolmosen rämmimme yli. Väli tuli kuudella askeleella, mutta yritin jostain syystä puskea Elmon viidellä. Eihän se tietysti lähtenyt järjettömän kaukaa, mutta itse olin jo menossa. Hieno sukellus, ja Elmo-reppana otti vielä sen kuudennen askeleen. Viitoselle vievä kaarre hyydytti laukkaa taas samoin kuin se, että en ollut itse tasapainossa, jolloin kehtasin vielä ennakoida sen hyppyä ja lähdin kevyeen istuntaan tovi ennen hevosta. Opettaja huusikin tulemaan linja heti uudelleen, joka nyt yksittäisenä ratsastettuna onnistui paljon paremmin kuudella askeleella kuin radan aikana häsellettynä.

Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi ratsastamaan rohkeammin reippaampaa laukkaa. Ykkös- ja kakkoseste ylittyivät sen turvin kohtalaisen hyvin, mutta laukka jäi edelleen vaihtumatta kakkosesteellä oikeasta vasemmaksi. Sen korjaamiseen meni taas oma aikansa, jolloin kolmosen ja nelosen linja ei mennyt enää ihan niin hyvää laukkaa, mutta kuitenkin järkevällä kuudella askeleella päästiin. Taisin luovuttaa tässä vaiheessa, joten en juuri saanut tsempattua viitosesteelle, jolloin sen yli mentiin Elmon ansiosta. Hassua, miten yhden radan aikana ehtii olla tarmokas ja sitten taasen lyödä hanskat tiskiin. Suoritus kun kestää sellaisen minuutin, niin aika hyvin ehtii vaihdella tunteitaan niiden sekuntien aikana. Miksi on niin vaikeaa säilyttää se tarmokkuus, jonka avulla osaisi varmasti korjata eteen tulevat virheet paljon sujuvammin?

Tunnin jälkeen harmitti taas kerran. Tuntuu, että viime aikoina ote hyppelystä on ollut pääosin kadoksissa, vaikka hyviäkin hetkiä on ollut. Tällä kertaa ärsyynnyin taas itseeni pahemman kerran. En saisi antaa periksi heti, kun asiat eivät menekään niin kuin haluan. Sen sijaan pitäisi keskittyä ratsastamaan, ei jättää asioita etenemään omalla painollaan. Elmon kanssa on ollut paljon parempia hyppelyitä, joten omalla ratsastuksellani sain sen menemään veltosti ja sitä kautta hieman kiemurtelemaan. Opettajakin tuumasi, että yhdessä hetkessä Elmo näyttää liikkuvan oikein hyvin ja toisessa hetkessä taas ei. Eli unohdan reagoida kunnolla silloin, kun meno alkaa muuttua ei-toivottuun suuntaan. Pah. Elmo on kuitenkin sen verran kiva, että se kyllä menee esteestä yli, kun se vain tuodaan sille järkevästi. Jos jatkan tätä huteraa ratsastamista, voi sekin pian huomata, ettei sen kannata yksin nähdä kaikkea vaivaa. Siksipä saisin skarpata ja mielellään pian.