Kääntämistä tiimalasilla

Lauantaina suuntasimme kaverini kanssa pitkästä aikaa Tallinmäelle ratsastamaan. Kun lähdimme matkaan, auton mittari näytti ihan siedettävät -10 astetta ulkona ratsastamista ajatellen. Niin vain perille päästyämme pakkanen olikin ovelasti kiristynyt -20 asteeseen (välimatkaa näiden kahden mittauspaikan välille kertyi noin 23 kilometriä). Kaikeksi onneksi olin pakannut topparatsastushousuni mukaan, ja muutenkin vaatteita oli riittävästi, joten tunnista muodostui loppujen lopuksi varsin lämmin. Opettaja antoi meille ratsuiksi Melban ja Jetin. Koska kaverini ei ollut mennyt Melballa ja minä olin, sain tällä kertaa Jetin, joka tosiaan Sukupostin kuviin verrattuna on rutkasti valkoisempi nykyään, kuten Tallinmäen kuvakansiosta voi nähdä.

Alkuverryttelynä menimme kaikkia askellajeja kohtuullisen leppoisin mielin. Jetti hiippaili ravissa hyvin kiireettömästi menemään, mutta hetkittäin reipastui vähän. Laukassa se puolestaan tarjosi hidastetusta filmistä napsaistua esitystä, jolloin opettaja komensikin meitä liikkumaan eteenpäin. Jetti reipastui kohtuullisesti ja liikkui, kun muistin itsekin sitä ajatella. Jos taas jäin katselemaan kaunista auringonpaistetta tai miettimään, että ovatpas hevoset kovin kauniita eläimiä, oli Jettikin pian omissa ajatuksissaan. Sellainen ratsu kuin kuski -ajatus toimii varsin hyvin Jetin kohdalla. Opettaja kertoi Jetin toimivan niin kuin ennenkin eli kulkevan kyllä, jos sen annetaan tehdä asiat rauhassa eikä jäädä päkertämään ylimääräistä varmuuden vuoksi. Tällöin Jetti nimittäin saattaa mennä jumiin, kun asiaa tulee liiaksi. Hurautimmepa laukassa vielä parit vaihdot lennosta, ja Jetti teki ne varsin näpsäkästi jo tässä vaiheessa. Innostun yhä askeleessa tehdyistä vaihdoista kuin ne olisivat korkeaakin korkeampaa kouluratsastusta, joten olin taas mielissäni.

Tunnin päätehtävänä oli ratsastaa kentällä tiimalasin muotoista kuviota tarkasti ja kohtuullisen nopeasti kääntäen. Kuvittelen tehtävän näyttäneen suunnilleen hahmottelemani kuvan kaltaiselta. Aluksi tosin mielikuvani tiimalasista oli vähän vinkkarallaan ja ratsastin kuviota vähän miten sattuu. Kun seurasin tunnin muita ratsastajia, aloin lopulta päästä kartalle. Tiimalasin vasemman kierroksen puolikkaan ratsastaminen osoittautui hankalaksi. Mikäli sain Jetin kääntymään näppärästi, en saanut asetusta läpi. Jos taas sain asetuksen läpi, oli kääntyminen enemmänkin valumista. Vasen pohkeeni vihelteli joutessaan, sillä töitä se ei ainakaan tehnyt. Tällä kertaa pohkeenikin kertoivat sen, etteivät osaa tehdä töitä yhtä aikaa, vaan jommankumman on aina huilittava vuorollaan. Kaikeksi onneksi oikealle menty tiimalasin puolikas sujui helpommin. Asetuksen sai ilman, että Jetti pullahteli, ja pääsin opettajan hoksautusten avulla kääntämään vähän terävämmin valumisten sijasta.

Samaa kuviota tultiin käynnin lisäksi myös ravissa ja laukassa, jossa lävistäjien loppupuolella vaihdettiin laukka lennosta. Ravissa vasemman puolen pulmat korostuivat, ja muutenkin hetkittäin unohdin kääntää riittävän nopeasti. Jetti kyllä kääntyi, joten lähinnä itse jäin pyytämään turhan epämääräisesti. Välillä tosin päästin Jetin hiippailemaan, jolloin sain taas hoputtaa sitä liikkeelle. Laukassa meno oli melkoisen ponnetonta paikoitellen. Kuvioon keskittyminen tuntui vievän minulta kyvyn ajatella etenemistä, jolloin mielestäni matelimme paikoin liikaa. Laukassakin Jetti kääntyi aika kivasti isoksi hevoseksi, mutta olisin tietysti toivonut aktiivisuutta enemmän. Ehkä mielessäni lausuma toiveeni tavoittaa Jetin vielä jokin päivä, kun en tainnut avuillani sitä sille tällä kertaa välittää. Laukassa oli kuitenkin kiva huomata se, etteivät käynnissä ja ravissa vaivanneet puolierot tulleet niin vahvasti esille. Laukatkin vaihtuivat sangen helposti, sillä Jettikin tuntui olevan kartalla ja huomaavan, että pian oli taas aika vaihtaa vastalaukaksi muuttuva meno myötälaukaksi.

Loppuraveissa pyrimme venyttämään hevosia tuntumalla eteen ja alas. Jetti oli viimein herännyt kauniin aurinkoiseen pakkaspäivään ja hetken aikaa kipitti menemään. Opettajan neuvoilla hain Jettiä vähän lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, jonka jälkeen houkuttelin sitä taas venyttämään ohjan perässä askeltakin samalla venyttäen. Hetkittäin tämä onnistui, hetkittäin taas ei niinkään. Jetti kuitenkin malttoi lakata kipittämästä, varmaankin huomattuaan, että tunti veteli viimeisiään. Loppukäynneissäkään ei tullut vilu, vaan koko tunnin tarkeni mainiosti ja välillä jopa pukkasi kuumakin. Sopiva pukeutuminen yhdistettynä hieman nohitettavaan hevoseen lienee sopiva yhdistelmä pakkaspäivän maneesittomaan ratsastukseen. Tämän kerran iloja olivat tietysti laukanvaihdot askeleessa sekä ne muutamat hetket, kun Jetti kääntyi näpsäkästi. Parannettavaa olisi ollut asetusten läpisaamisessa samoin kuin siinä, että olisin komentanut hevosen kerralla liikkumaan enkä aina antanut sen ensin hiipua huomattavasti. Onneksi taas on hyvä tuumata, että tuskin sitä tunnissa valmiiksi tulee, joten ei huolta tästä. Aina on ensi kerta.