Alkuverryttelyssä tulimme toisella pitkällä sivulla puomeja ravissa käyttäen niiden välissä käynnissä. Alkuun Elmo liikkui tuttuun tapaan vähän hitaasti ja yritti kiskoa ohjia pidemmäksi. Komensin sitä topakammin liikkumaan, jolloin se malttoi keskittyä paremmin ja ensimmäiset puomit ylittyivät hyviin. Siirtymiset käyntiin eivät tuottaneet ongelmaa, sillä Elmo tykkää kovasti mennä hitaampaa. Ravi nousi käynninkin jälkeen ihan hyvin, mutta olisin läpi linjan saanut keskittyä tasaisempaan tahtiin ja suorempaan tiehen. Kuviota muutettiin vielä sen verran, että ensimmäisten puomien jälkeen siirryttiin edelleen käyntiin, mutta ravin sijasta nostettiinkin laukka ja ylitettiin toinen puomi. Aluksi tahdoin hoputtaa Elmoa liikaa jo ravipuomeilla, jolloin meno meni hätäiseksi. Käyntiin päästiin edelleen ihan ok, ja laukatkin nousivat pääosin hyvin ja vielä toivotusti vasempana. Kertaalleen nosto ei mennytkään läpi, vaan Elmo nosti ensin ravin ja hitusta ennen puomia laukan. Laukassa Elmo tuntui hieman löysältä, mutta en sitten tohtinut jännityksissäni komentaa sitä liikkumaan, sillä pelkäsin nynnynä Elmon joko ampaisevan innoissaan tai pukittavan protestina.
Sitten tulimme 26 metrin suoraa linjaa nyt minikavaletteina sekä jatkettiin siitä toisella pitkällä sivulla olleelle puomin, pystyn ja puomin viritelmälle. Suora linja meni vähän niin ja näin hetkittäin, sillä laukka ei oikeassa kierroksessa lähtenyt rullaamaan toivotusti. Muutamia kertoja rämmimme välin miten sattuu ja yksittäisen esteen myös. Kaarteet esteille menivät hieman puskien, jolloin laukka kärsi edelleen samoin kuin lähestyminen. En ollut kovin napakkana ratsastamassa Elmoa, jolloin se ehti muutaman kerran pudottaa tehtävällä ravillekin. Ilmeisesti pieni jännitykseni sotki tätäkin, vaikka Elmo kulki edelleen pientä aktiivisuuden puutetta huomioimatta tasaisesti. Olisin myös voinut keskittyä rutkasti paremmin muun muassa niiden kaarteiden ratsastamiseen, mutta jotenkin hihkuin vain tulevia esteitä niiden välistä piittaamatta.
Seuraavaksi tulimme suoraa linjaa nyt pieninä pystyinä tavoitteena ensin saada väliin mahdollisimman monta askelta, sitten mahdollisimman vähän. Laukan lyhennyksessä töpeksin alussa siten, etten lähtenyt lyhentämään riittävän ajoissa, jolloin Elmo pääsi ensimmäiselle esteelle miten sattuu. Niinpä väli hurahti kahdeksalla askeleella, kunnes tajusin lyhentää ajoissa ja pitää ensimmäisen hypyn pienenä. Sitten saimme sentään väliin yhdeksän askelta. Tie esteiden välissä mutkitteli hieman, kun en muka osannut sekä lyhentää laukkaa että ratsastaa suoraan. Kehtasinpa kertaalleen lähteä sukeltamaan, kun luulin Elmon lähtevän kauempaa. Kertaalleen puolestaan jäin matkasta, kun Elmo ampaisikin kaukaa. Päästin ohjat pitkäksi, jolloin Elmo ajatteli lipuvansa reitiltä ja ohittavansa toisen esteen, mutta onnekseni sain ohjia hinattua sen verran takaisin, että sain Elmon suuntaamaan esteeltä. Kuten olen parissa muussakin estetuntikirjoituksessa todennut: sangen epämääräistä menoa.
Sitten tehtävää tultiin pidentämällä laukkaa, mikä taas tätä nynneröä jännitti. Sitä ei helpottanut se, että muutaman kerran Elmo vinkaisi ennen siirtymistään laukkaan. Vinkaisut ovat yleensä edeltäneet sinkaisua, mutta tällä kertaa Elmo tyytyi yhteen moiseen ja varsin hillittyyn sellaiseen. Lopulta aloin taas luottaa Elmoon ja uskalsin vähän ratsastaa sitä eteen. Elmon askel venyikin helposti, ja pääsimme välin lopulta mainiosti seitsemällä sujuvalla askeleella. Oikea laukka oli taas Elmolle vähän vaikeampi, ja se esittikin muutaman kerran alkuun ristilaukkaa, jonka korjasimme ympyrällä pois. Elmo oli mukavasti linjan välissä kuulolla, jolloin ehdin laskea laukat ja vaikuttaa ajoissa, mikäli tarvetta moiselle ilmestyi. Pääosin tehtävä meni kuitenkin lopulta mukavasti, kun rohkenin antaa Elmon laukata enkä jarrutellut sitä turhaan.
Lopuksi tulimme vielä yksittäisenä okseria, jolle laskimme viimeiset kolme askelta ennen hyppyä. Tämä meni hyvin sen jälkeen, kun annoin Elmon taas laukata rennosti ja sopivan rennosti. Laukka tosin taisi muutamia kertoja hypyssä vaihtua, mutta sen onneksi ehti korjata esteen jälkeen ympyrällä. Miinusta tosin minulle siitä, että pohkeeni kehtasivat taas heilahdella hypyissä taakse, vaikka okseri ei edes leveä ollut. Ei ihme, jos ratsuni tulevat esteelle vähän miten sattuu, kun jätän ne silloin melkein yksin irrottamalla pohkeeni tuntumalta. Onneksi loppuun sain hieman korjattua ongelmaani, ja meno tuntuikin heti tasaisemmalta ja helpommalta, kun pidin koipenikin matkassa.
Tunnin loppuraveissa olikin hyvä mieli, ja tuumasin opettajalle tekeväni Elmosta vielä esteponini. Se on kuitenkin ihanan mutkaton hyppäämään, kun sen saa liikkeelle ja näyttää esteen. Jännitin siis onneksi aika pitkälti turhaan ja varmasti tartutin vinkuenergiaa sitä kautta Elmoon. Rohkaistuin kuitenkin pistämään Elmon toiseksi vaihtoehdokseni seuraavalle estetunnille ja luulenpa myös, että muutoinkin uskallan taas useammin hyppäämään tällä ponilla. On se kuitenkin parhaimmillaan sen verran mukava ja mutkaton tapaus.
Videoista kiitos Alekseille!
