Kaksin maastossa

Ja niin sain toteutettua toiveeni päästä maastoilemaan Kuivasjärvellä ihan kaksin hevosen kanssa. Ratsunani oli Easy ja keliolosuhteina aurinkoinen -16 astetta. Onneksi ehdin maastoon vielä valoisan aikana, niin tohdin ratsastaa kaikissa askellajeissa. Omistajan toiveena olikin rauhallista menoa pääosin käynnissä ja ravissa tasapainottamaan edellispäivän treeniä.

Aurinko + valoisuus = iha-ha-naa!

Tallilta poispäin kulkeminen oli Easylle taas vähän hankalaa, ja se ehdotteli kovasti matelemista. Sinnikkäästi komensin sitä etenemään, kunnes risteyksen jälkeen Easy uskoi, että nyt lenkkeillään joka tapauksessa. Käynnissä Easy kulki ihan mukavasti, mutta ravissa aluksi tarjosi hieman jännittynyttä menoa. Kaikkea piti kuulostella ja tarkkailla ja lisäksi säpsähtää maltillisesti lumen kuorruttamia maastoesteitä. Halusipa tamma lyhyen hankitreeninkin, kun se ominpäin syöksähti ravissa hankeen. Komensin sen sitten sielläkin ravaamaan, kunnes pääsimme taas auratulle osuudelle. Sen kahlauksen jälkeen Easy malttoi rauhoittua ja alkoi mukavasti ravata rennommin vähän pidemmällä kaulalla. Vuorottelin käynti- ja ravipätkiä tunteroisen ensimmäisen puolikkaan verran. Siinä ajassa ehdinkin kiertää muutaman lenkuraisen, jolloin vähän hahmotin reittiä. Vaikeahan se ei ole, mutta olen täysin suuntavaistoton samoin kuin suunnituskyvytön eli reitit eivät jää kovin helpolla mieleeni.

Ensimmäinen laukkapätkä meni plörinäksi, sillä lumihangesta pölähti teeri lentoon. Jo ennen laukkapätkää oli pari muuta teertä lehahtanut samalla tavalla lentoon, mikä oli vähän vienyt Easyn keskittymistä. Laukassa Easy kuitenkin säikähti isommin ja sivuloikilla vei itsensä taas hankeen. Ei muuta kuin ratsu takaisin reitille ja hetki käyntiä, kunnes tamma oli taas kuulolla. Sitten vielä pätkä laukkaa, joka meni mukavan rennosti. Otin vielä lenkin aikana pari laukkapätkää, joissa pyrin pitämään vauhdin maltillisena. Easy olisi kovasti halunnut mennä, mutta otti pidätteet hienosti vastaan ja malttoi aina hidastaa. Tällaiselle nynnylle oli riittävän jännittävää mennä rennon rauhallista laukkaa yksinään maastossa.

Hieman puutteellinen yhteiskuva.

Kotimatkalle lähdettäessä Easyä ei tarvinnut hoputtaa tippaakaan, päinvastoin. Se lähinnä tuppasi unohtamaan, mitä pidätteet tarkoittivat ja yritti tarjota ravia ja laukkaakin. Otin sitten näistä yrityksistä aina pysähdyksen kautta peruutuksia, kunnes hevonen tuli taas kuulolle. Loppupätkän ravissa pidätteet tosin kaikuivat ihan kuuroille korville, mitä aloin ihmetellä. Sitten huomasinkin hyvän matkaa takanamme olleen ratsastajan, joka huikkasi tervehdyksen ja siirsi ravaavan hevosensa käyntiin todella hyvän välimatkan päähän. Easy kuitenkin sai tästä jonkinlaisen virtapiikin, ja sitten painelimmekin eteenpäin niin epämääräistä ravikylkimyyryä kuin vaikka millaista poikituksen sävyttämää etenemistä. Easy kun halusi kipittää, ja minä taas sanoin, että nyt kävellään. Tässä välissä Easy ehti esittää myös hyvin lyhyttä, mutta silti ponnekasta laukkaakin hetken ennen kuin kiepsautin sen hangen kautta käyntiin.

Hetkiseksi Easy malttoikin rauhoittua, ja pääsimme jatkamaan. Kipusimme vielä minimäen yli, kun alamäessä Easy lähtikin itsestään raville. Ohjaukseni oli puutteellista ja mätkäytin naamani lumiseen männynoksaan, josta irtosi osa mukaan samoin kuin aimo pölähdys lunta niin minun kuin Easyn päälle. Easy oli innoissaan, kun kuski ei ollut yhtään kartalla ja kipitti taas. En voinut muuta kuin naureskella tohelointiani, kunnes aloin pistää ratsua järjestykseen. Siinä sitten neuvottelimme tovin pienessä risteyksessä sitä, johtaako ratsu vai ratsastaja tätä lenkkiä. Easy pyrki tallille, ja minä taas pistin sen kävelemään tallilta pois. Askel kerrallaan sain ratsun viimein hyväksymään minun suuntani, ja muutaman rauhallisen metrin jälkeen pyöräytin hevosen tallille, ja pääsimme sen pihalle kohtuullisen harmoniassa. Virtaahan Easylle tuntui jäävän vaikka millä mitalla, mutta pitäähän sitä joskus olla rennompiakin päiviä.

Maastolenkinkin jälkeen Easy haikailee ulos.

Valtaosa maastoreissusta meni lopulta kivasti, vaikka loppupätkän kinastelut vähän jäivätkin harmittamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, etten kangistunut kauhusta vähän mieltään osoittavan hevosen kanssa, vaan pyrin parhaani mukaan olemaan rauhallinen ja saamaan hevosen taas kuuntelemaan minua. Siitä olin vielä erityisen ylpeä, etten antanut sen kipittää tallille, vaan pistin sen hyväksymään minun päättämäni suunnan. Eipähän tullut siis ainakaan 6-0 hävittyä tälle tammalle, vaikka epäilen sen kyllä oivaltaneen, että minua voisi olla mahdollista kiikuttaa. Jospa se ei kuitenkaan pistä tätä oivallusta muistinsa kätköihin, niin ehkä mahdollinen seuraava kerta menee taas vähän tasaisemmin. Kivaa kuitenkin oli, varmasti sekä minulla että Easyllä.