Kipaisin tallille tiistaina odottavaisin mielin, sillä olin katsonut C-B-tunnin aiheena olevan esteitä. Olin myös toivonut Manua tai Elmoa, joista opettaja oli jakanut minulle Manun. Se oli jo valmiiksi aiemmalla tunnilla, joten tiitteränä tunnin lopussa kyselin, mitä rakennetaan. Sitten selvisikin, että luvassa oli koulua ja että tuntisuunnitelmassa oli vanhaa tietoa. Hieman harmitti etenkin, kun meillä Manun kanssa ei ole kovin hyvin koulutunnit menneet. Päätin niellä harmitukseni ja koettaa tsempata parhaani mukaan.Tunnin aiheina olivat loivat kiemuraurat sekä siirtymiset käynnistä laukkaan ja lyhyestä laukasta raviin.
Tunnin ensimmäinen puolikas hurahti käynnissä ja ravissa loivien kiemuraurien parissa. Keskihalkaisijalle laitetun puomin avulla kiemurauran sai hahmoteltua järkeväksi, jolloin saattoi keskittyä paremmin hevoseen. Käynnissä Manu liikkui aluksi hieman tahmeasti, vaikka koetin komentaa sitä aktiivisemmaksi. Asetukset oikealle tökkivät pahemman kerran, ja niiden aikana Manu yritti liirata vasemmalta karkuun. Vasemmalle asetukset sujuivat paremmin, mutta olisin saanut pyytää niitä selvemmin. Koulukisoissa tuomari on monesti pyytänyt tätä samaa, joten saisin kiinnittää asiaan huomiota jo treeneissä. Ravissa Manu tuppasi kipittämään ja valumaan pitkäksi ja edestä raskaaksi. Opettaja neuvoi hakemaan ensin Manu kantamaan omaa etuosaansa ja vasta sitten miettiä sen ratsastamista pyöreäksi. Hetkittäin sain Manua kevenemään edestä ja vähän lyhenemään, mutta annoin sen useaan otteeseen roikkua ohjalla ja valua vaivihkaa pitkäksi. Ravissa tehdyillä kiemuraurilla ei uusia pulmia ilmaantunut, joskin Manun jäykkyys asetuksissa oikealle paheni entisestään. Välillä Manu lähti myös kiihdyttämään, mutta kiemurauran ja asetusten avulla malttoi taas rauhoittua. Opettajalta tulikin paikoin kehuja siitä, kuinka mukavan rentoa ravia Manu eteni.
Kiemurteluiden jälkeen pääsimme tunnin siirtymätehtävään, jossa nostettiin käynnistä laukka ja ratsastettiin pääty-ympyrälle, jossa oli tarkoitus lyhentää laukka niin, että siitä oli helppo siirtyä hallittuun harjoitusraviin. Laukannostot sujuivat vähän niin ja näin. Omaa vuoroa odottaessa Manu ehti aina sopivasti jäädä omiin maailmoihin, jolloin kumpikaan meistä ei varmaan oikein ollut skarppina. Muutama hyväkin nosto mahtui mukaan, mutta olisin saanut ratsastaa Manun nostoon aktiivisena, jolloin laukkakin olisi varmasti lähtenyt pyörimään paremmin. Oikean laukan nostaminen tuntui sujuvan paremmin kuin vasemman, johon mahtui ravipätkiäkin väliin ennen varsinaista laukkaa. Muutamia kertoja Manu tuntui vaipuneen johonkin transsiin, sillä se vain seisahtui paikoilleen eikä liikahtanut hetkeen mihinkään. Käänsi vain päätään ja taisi mielessään ajatella, että itsepäs käskit odotella. Sain käyttää välillä pohkeitani aika mielikuvituksellisesti, että sain Manun taas liikkeelle.
Laukan lyhentäminen ympyrällä ei ollut ihan niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Oikeassa kierroksessa Manu puski railakkaasti sisälle samalla, kun sen takapää liirasi vasemmalla. Opettaja sanoi vinouteni korostavan sitä, mutta Manu menisi samalla tavalla muutoinkin. Neuvona oli koettaa siirtää takaosaa vähän sisemmäs. En tainnut juuri takaosaa saada hallintaan, mutta laukka lyheni kuitenkin hetkittäin kohtuullisesti. Yritin muistaa olemaan roikkumatta ohjassa ja sen sijaan pyrin lyhentämään ja rentoutumaan ja tekemään saman uudelleen. Harmikseni ajatukseni olivat koko ajan tulevassa ravissa, jolloin laukan lyhentäminen tahtoi jäädä vähän puolitiehen, sillä tyydyin jo pariin lyhyempään askeleeseen ja joko annoin Manun siirtyä raviin tai sitten se vain itse keksi sen.
Ravi laukan jälkeen olikin sitten melkoista kaahausta. Manu vain kauhoi eteenpäin piittaamatta pidätteistäni tuon taivaallista ja alkoi kuunnella minua vasta voltin aikana. Vasemmassa laukassa lyhentäminen tuntui hieman vaikeammalta, ja Manu pudotti muutaman kerran omia aikojaan raville. Opettaja muistutti pitämään oman istunnan jäntevänä ja pyrkimään istumaan syvälle satulaan. Tässä kohtaa huomasin, kuinka heikosti hallitsen istuntani ja kuinka minulta selvästi puuttuu keskivartalon lihakset eli se korsetti, jolla saisin istuntanikin kasaan. Molempiin suuntiin saimme lopulta kuitenkin ainakin yhdet järkevät siirtymiset ilman, että Manu ihan ryntäsi raviin, joten siihen oli tällä kertaa tyytyminen. Kuten opettaja sanoi, monissa siirtymissä ja lyhennyksissä oli ideaa. Toteutus vain tahtoi jäädä puolitiehen.
Loppuraveissa Manu sitten taas leikki lännen nopeinta ravaajaa ja viis veisasi pidätteistäni. Opettaja komensi meidät ympyrälle, jossa sain taas jämäköittää omaa istuntaani ja ensin vasta-asetuksen ja siitä myötäasetukseen siirtymällä pala kerrallaan hinata hevosta rauhallisemmaksi ja enemmän oikeinpäin. Mitään valtavaa läpimurtoa ei ympyrän aikana ehtinyt tapahtua, mutta meno onneksi tasoittui paljon. Haikailin taas kovasti keskivartalolihasten perään, sillä niiden avulla olisin voinut ratsastaa Manua istunnallani, en vain ohjalla ja huteralla istunnan kaltaisella esityksellä. Tunnin lopuksi murehdinkin opettajalle ongelmaani. Hän tuumasikin, että Manu poimii herkästi ratsastajan istunta-avut ja reagoi niihin silloinkin, kun ratsastaja ei edes tiedä tehneensä mitään. Niinpä esimerkiksi vähäinenkin keikahtaminen istuinluiden takaosalle ja sitä kautta pohkeiden työntyminen liian eteen merkitsee Manulle sitä, että pitää mennä reippaammin, ja niinhän se sitten menee. Siinäpä istunnastaan autuaasti oleva kuski (lue: minä) ihmettelee ratsun kummallisia päähänpistoja. Toisaalta on kyllä kivaa, että Manu paljastaa armotta tällaiset asiat, vaikka kivahan se olisi osata ratsastaa paremmin.
