Keskiviikon vakiotuntini treeniaihe oli tismalleen sama kuin viime sunnuntaina. Luvassa oli siis sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla käynnissä ja ravissa sekä laukan työstämistä pääty-ympyröiden avulla. Ratsukseni opettaja oli merkinnyt Jussin, ja koska pakkasukko oli (v)ihastuttanut meitä -21 asteen pakkasella, päätin mennä ilman satulaa. Maneesissa tosin olisi tarennut muutenkin, sillä siellä oli vain -10 astetta. Satulan halusin jättää matkasta senkin takia, että pääsisin tunnustelemaan istuntavirheitäni paremmin ja kehittämään aika heikkoa tasapainoani parempaan suuntaan.
Tunti polkaistiin käyntiin aloittamalla sulkutaivutukset pienen kävelyhetken jälkeen. Käynnissä sulkutaivutukset onnistuivat aika mukavasti molempiin suuntiin ilman huomattavampaa puolieroa. Aluksi pyysin Jussia siirtämään takaosaa sisemmäs liian tarmokkaasti, jolloin poikitusta tuli turhankin paljon. Tämän töppäyksen jälkeen aloin aina välillä kurkistella olkani yli, etten ollut tyrkännyt takaosaa tahattomasti liikaa. Pienemmillä avuilla pyydettynä ja vähän kerrallaan Jussi olikin helpompi saada maltillisempaan poikitukseen. Etuosa pysyi aika helposti omalla reitillään, ja Jussi pyöristyi kulkemaan mukavasti. Oikeassa kierroksessa opettaja hoksautti Jussin hieman puskevan oikeaa lapaa sisemmäs, jolloin sain pyytää sitä kantamaan itsensä siltäkin puolen. Apukeinona tähän toimi kohottavat pidätteet sisäohjalla ja sisäpohkeella lavan vartiointi. Aluksi Jussi hieman vastusteli tätä, mutta pyyntöjen jälkeen keveni taas hyvin edestä ja kantoi itsensä tasaisemmin.
Ravissa takaosan siirtäminen sisemmäs vaikeutui molempiin suuntiin hieman käyntiin verrattuna. Nyt huomasin myös puolieronkin, sillä vasempaan kierrokseen meno oli hitusen tihkaampaa. Jostain syystä en saanut Jussia kovin helpolla siirtämään takaosaa, vaan sitä sai pyydellä napakammin. Hetkittäin saimme aina palikoita kohdalleen, jolloin sulkutaivutus luonnistui ravissakin helpommin, mutta en päässyt keksimään, mitä tein niinä kertoina paremmin. Oli kuitenkin kivaa, että Jussi pysyi koko ajan ravissa, vaikka ei aina pyynnöistäni tajunnut, mitä siltä halusin. Ainakin se yritti ymmärtää eikä vain vaihtanut vapaalle. Ravissa huomasin myös jostain syystä lipuvani pienoiseen etunojaan, kun pyysin hevoselta sulkutaivutusta. En tiedä, mitä ihmettä oikein sillä luulin saavani aikaan, mutta niin vain ylävartalo lähti kippaamaan eteenpäin, kun käytin pohkeitani. Ilmeisesti painoni oli enemmän istuinluiden etuosalla, jolloin pohkeiden käyttäminen hetkautti ylävartaloni eteen. Sen sijaan, jos painoni olisi ollut tasaisesti istuinluiden päällä, en ehkä olisi nyykähtänyt eteenpäin. Onneksi tätä vaivaa ehti korjata liki joka kerta, sillä sen kyllä huomasi. Muutoin istuminen harjoitusravissa ilman satulaa oli kohtuullisen vaivatonta, kun muistin korjata asentoani aktiivisesti ja sain Jussin olemaan leikkimättä hirveä. Pääosin ravi olikin aika mukavaa, joskin hetkittäin Jussi lähti sukeltelemaan päänsä kanssa kummallisen alas ihan itsekseen. Kun pyysin sitä pohkeella ylös sieltä, pahastui Jussi teostani ja leikki hetken hirveä pää ylhäällä kipittäen ennen kuin malttoi taas pyöristyä rennosti tuntumalle.
Laukan työstämisessä olennaista oli muistaa saada hevonen molempien ohjien tuntumalle. Jussin kanssa sain tehdä molemmissa kierroksissa töitä etenkin ulkopuolen kanssa, sillä muutoin se yritti vähän valua sieltä ulos. Opettaja neuvoikin ajattelemaan ulko-ohjaa vähän passiivisena tarjoamassa tasaista tukea samalla, kun sisäohja asetti. Näin Jussi ei päässyt vetämään itseään ulkopuolelta pitkäksi, vaan sai hakeutua molempien ohjien tuntumalle. Laukassa sain ratsastaa melkoisesti pohkeella ennen kuin Jussi alkoi työskennellä paremmin ja malttoi hakeutua parempaan muotoon. Alussa ennen oikeinpäin hakeutumista Jussi olikin hieman raskas edestä, jolloin onneksi muistin aktivoida pohkeitani töihin. Sinnikkäällä yrittämisellä ja sopivalla rentoutumisella saimmekin molempiin suuntiin muutamia aika hyviä hetkiä. Kuten opettajakin tuumasi: ei yhtään hullumpaa laukkaa. Istuntaan tuli laukassa sen verran muistutusta, että sain taas vetää vatsaa sisään, etten päässyt notkauttamaan selkääni ja könöttämään etukumarassa. Laukassa olikin muutoin luonnollisesti helppoa istua. Siirtymisissä raviin sen sijaan istuntani hajosi muutamia kertoja niin hupaisasti, että saatoin vain hihittää. Siirtymien treenaus ilman satulaa voisi ollakin seuraava haaste.
Loppuraveissa houkuttelin Jussia venyttämään ohjan perässä alas, mitä se tekikin ihan kohtuullisesti. Tunnista jäi hyvä mieli pelkästään sen takia, että menin sen ilman satulaa. Jotenkin tunnun suhtautuvan treenaukseen silloin paljon kepeämmin, kun ei ole sitä perusvarustusta vakavasti otettavaan kouluvääntöön. Hymähtelinkin tunnin alussa, että jos jokin menee pahasti pieleen, voin aina selitellä sen johtuneen satulattomuudesta. Mutta eipä onneksi tarvinnut alkaa selitellä. Olen nyt vähän ajan sisään mennyt ilman satulaa varmasti useammin kuin viime vuoden aikana yhteensä. Jatkossa olisi myös tarkoitus jättää aina silloin tällöin satula matkasta, sillä ilman sitä huomaan itse paljon paremmin istuntaongelmiani. Satulan kanssa kun niitä voi helposti vähän peitellä ottamalla siitä tukea. Jussi oli myös oikein kiva ratsu sulkutaivutuksiin, sillä sen verran mutkattomalta se tuntui ja teki tehtävät ilman suurempaa kinastelua. Jussilla onkin varsin hyvä työmoraali, josta se ansaitsee isot kiitokset. On kivaa tehdä töitä hevosen kanssa, joka jaksaa keskittyä ja kuunnella ratsastajaansa, vaikka tämä ei ihan joka hetki olisikaan kartalla.
