Ratsastusviikkoni alkoi tiistain C-B-tunnilta, jonne änkesin hieman harmillisesti yhdeksänneksi ratsastajaksi. Ratsuarpajaisten tulos sen sijaan oli pieni yllätys: sain vasta toisen kerran Lennin. Taukoa tästä ratsusta onkin ehtinyt tulla liki yhdeksän kuukautta, joten ehkä oli aikakin. Toisaalta olen ymmärtänyt varsin hyvin, miksi Lenniä ei ole minulle jaettu. Tallin sivuilla sen kerrotaan olevan erittäin herkkä ratsastajan istunnalle ja kädelle sekä jännittyvän helposti kaikista ohjasotteista. Tiedän kyllä, että käsilläni on oma elämä istunnastani puhumattakaan, joten olen suosiolla ollut Lenneilemättä hyvät tovit. Nyt olin kuitenkin varovaisen iloinen näkemään, miten ratsu liikkuisi tauon jälkeen minun kanssani.
Tunnin tehtävinä olivat kulmien ratsastaminen takaosakäännösmäisesti sekä siirtymät mahdollisimman paljon istuntaa käyttämällä. Aloitimme heti käynnistä kulmien ratsastamisen ja pitkillä sivuilla puolestaan ajattelimme hieman hevosen askeleen lyhentämistä ja sitten pidentämistä. Lenni jännittyi päänsä kanssa heti, kun otin ohjat tuntumalle. Keskityin sitten ajattelemaan mahdollisimman kevyttä kättä ja ratsastamaan enemmän pohkeilla. Takaosakäännösmäiset kulmat menivät käynnissä ihan ok, mutta niissä olisi saanut olla terävyyttä vähän enemmän. Koetin kyllä kääntää jämäkästi ulkoa, mutta ilmeisesti en sitten hallinnut hevosen etuosaa niin, että käännös olisi tapahtunut vikkelästi. Ravissa Lenni tuppasi jännittymään niin paljon, että kipitti mieluusti kulmat ja muut pätkät vikkelästi ohi ilman, että juuri keskittyi pyyntöihini. Menoa ei varmasti auttanut se, että ravissa käteni tuntuivat hyppelehtivän miten sattuu, vaikka kuinka yritin pitää niitä vakaana. Pitkille sivuille tehdyt askeleen lyhentämiset ja pidentämiset eivät myöskään juuri onnistuneet. Välillä hoputin Lenniä liikaa, välillä taas sammutin sen menon totaalisesti.
Siirtymisiä treenattiin ravi-käynti-ravikuviolla pitkillä sivuilla. Aloin käyttää alusta alkaen apuna hengitystä eli uloshengityksen aikana koetin pysäyttää oman liikkeeni ja kertoa siten hevoselle, että sen tulisi siirtyä käyntiin. Alussa Lenni tuntuikin tajuavan, mitä halusin ja vaihtoi ravin käyntiin ihan hyvin. Sen sijaan raviin palaaminen ei lähtenyt kovin sutjakkaasti. Omasta mielestäni en kuitenkaan sortunut puskemaan hevosta istunnalla liikkeelle, vaan komensin pohkeilla. Raippaa olisin saanut tosin käyttää, sillä siirtyminen raviin oli aika tahmaista. Opettajalta tuli kommenttia, etten varaisi siirtymissä alaspäin niin paljon painoa jalustimille. Tätä en ennen huomautusta ollut hoksannutkaan, mutta tunnistin pian jännittyväni siirtymisessä myös jaloista, vaikka koetinkin hengityksen avulla olla rento. Ilmeisesti aloin jännittyä enemmän, sillä Lenni tahtoi alkaa ravissa taas kipittää eivätkä istunnalla yritetyt siirtymät käyntiin enää tahtoneet onnistua, vaan jouduin käyttämään ääntä ja ohjaakin apuna. Lenni sitten väliin esittikin taas ihan kelvollisen siirtymän käyntiin ilman noita kahta. Jäi vähän mysteeriksi, mitä tein oikein ja mitä taas väärin, kun homma toimi ja oli toimimatta. Tulipahan kuitenkin taas treenattua siirtymiä myös ilman, että halasin joka hetki ohjaa.
Laukassa saimme jatkaa edelleen kulmien ratsastamista joskin enemmän ajatusta hyödyntäen kuin varsinaisia takaosakäännöksiä tehden. Lisäksi lyhyille sivuille sai pyöräyttää ympyrät, mutta niille ei pitänyt jäädä turhaan pyörimään, sillä tavoitteena oli tehdä laukkatyöskentelyä vähän enemmän. Opettaja myös huomautti, että jokaisen pitäisi tarkkailla muiden menoa ja yrittää pysyä koko ajan laukassa. Eli tavoitteena oli voida kontrolloida hevosta laukassa niin, että toisia hevosia ehti väistää joko reippaammalla tai rauhallisemmalla laukalla sen sijaan, että siirryttiin raviin tai käyntiin. Koska ratsastajia oli yhdeksän, ei homma mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut eli moni minä mukaan lukien esitti ravia ja käyntiä, kun tila kävi ahtaaksi. Laukassa ongelmaksi tuli Lennin pieni kaahotus ja toisaalta helposti laukan pudottaminen raviin. Ympyröillä Lenni rauhoittui aika mukavasti, mutta näki pitkän sivun alun aina kiihdytyskaistana. Kun toppuuttelin sen menoa, se pudotti usein raville. Opettaja kommentoikin, että vaikka hevosta lyhentää, täytyy sille edelleen sanoa, että pysytään laukassa. Meno paranikin hieman, kun muistin pitää pohkeet paremmin tuntumalla pidätteiden aikana. Jostain syystä laukassa en oikein osannut istua, vaan tunnuin seilaavan satulassa eteen ja taakse. Opettaja huomautti myös siirtämään pohkeita vähän taaemmas, mutta se tuntui liki mahdottomalta. Jalkani eivät vain halunneet venyä siihen suuntaan, ja jos sainkin niitä sinnepäin, muuttui istuntani entistä huterammaksi. Loppua kohti laukkaa saattoi alkaa jo vähän säädellä, mutta kaukana hallitusta menosta olimme silti.
Loppuraveissa Lenni taas yritti kipittää niin, että kaviot vain kopsahtelivat toisiaan vastaan. Sain taas toppuutella sitä ja päädyinpä siirtymään käyntiin sitä varten. Hiljalleen Lenni alkoi taas rauhoittua, jonka jälkeen tohdin siirtää takaisin raviin. Nyt meno oli jo asteen hallitumpaa, ja hetkittäin Lenni vähän rentoutuikin, joskaan ei pitkiä aikoja. Opettaja tuumasi, että tuntiin mahtui hyviäkin askeleita, jolloin Lenni työskenteli paremmin takapäällä. Hän tuumasi vielä myös, että kyllä me vielä joskus Lennin kanssa saamme homman toimimaan. Haasteeksi jäi kuitenkin saada se käyttämään selkäänsä. Omilla taidoillani en siihen kyennyt, joten Lenni mennä jolkotti valtaosan tunnista hirvimoodissa. Näin ollen sain hyvillä mielin tunnustaa, että se on minulle liian herkkä hevonen. Toivottavasti sitä ratsastaa jatkossakin enemmän ne ratsastajat, jotka osaavat herkistää apujaan riittävästi. Toisaalta Lennillä olisi kiva mennä silloin tällöin, sillä se muistuttaisi hyvin siitä, kuinka kevyesti tulisi ratsastaa, niin sitä kuin muitakin hevosia.
