Ei varmaan tule yllätyksenä, mutta hilpaisin ihan muuten vain torstainakin seitsemän ratsukon tunnille. C-B-tason vakiotuntilaiset olivat sopineet keskenään menevänsä ilman satulaa. Koska opettaja oli jakanut minulle Epperin, jätin itsekin mieluusti satulan matkasta. Epperin selkä ja tasaiset askellajit ovat omiaan satulatta ratsastamiseen. Tunnilla mentiin hyvin perusratsastusta eli työskenneltiin niin ympyröillä kuin suoralla hevosia oikeinpäin ja pienenä bonuksena harjoiteltiin pitkästä aikaa peruutuksia.
Käynnissä työskennellessä Epper hakeutui kyllä kauniisti pyöreälle kaulalle, mutta sammutti samalla takapäänsä kokonaan ja siirtyi hiippailemaan. Opettaja neuvoi hakemaan Epperin etuosaa ensin ryhdikkäämmäksi, jonka jälkeen sitä voisi alkaa työstää pyöreämmäksi. Epperhän tuppaa helposti olemaan hyvin etupainoinen, ja minun ratsastustyylilläni tyrkkään sen tuplasti edestä raskaammaksi alkamalla heti ajatella vain pyöreää kaulaa takaosasta piittaamatta. Ratsastan siis usein edestä taaksepäin, joka on kaukana siitä oikeasta tavasta. Epperin etuosaa sai kevennettyä kohottavilla pidätteillä, jonka jälkeen pidin ohjat tuntumalla ja ratsastin pohkeella eteen. Välillä Epper ymmärsi kantaa itsensä ja tuoda jopa pikkuriikkisen painoa takajaloille sen sijaan, että yritti valuttaa kaiken painonsa eteen. Tätä sai kyllä pyydellä sinnikkäästi, sillä parin hyvän askeleen jälkeen Epper oli ehtinyt unohtaa, miten piti kulkea ja tarjosi taas pitkäksi ja etupainoiseksi muuttumista.
Ravissa ongelma pysyi samana eli Epper yritti hiippailla itsensä etupainoiseksi, joten sain taas ryhdistellä sitä ennen kuin kuvittelin mitään muuta. Harjoitusravi ei onneksi tuottanut ongelmia, sillä Epperin ravi on ihanan tasaista. Opettaja keskittyi taas hetkeksi korjaamaan istuntaani eli kehottamaan ajattelemaan lantiota alle, vetämään vatsaa sisään, jotta alaselän notko häviäisi ja huolehtimaan siitä, että ylävartalo pysyi luontevasti tämän paketin jatkona. Nyt ensimmäistä kertaa ilman satulaa taisin saada korjattua asentoni niin, että tunsin selvästi eron. Toki vatsalihaksia alkoi poltella hyvin nopeaa, kun en ole tottunut tätä asentoa pitämään yllä. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka asento tuntui sekä suoralta että rennolta, ei väkisin väännetyltä, kuten jotkin yrittämäni korjaukset ovat tuntuneet. Tosin eipä asento vieläkään itsestään tullut, mutta ainakin nyt on hyvä tuntuma siihen, miltä sen pitäisi tuntua. Ravissa oli myös jännä huomata se, kuinka etenkin takareisiin tuntui ilman jalustinten tukea meneminen. Olen näemmä oppinut varaamaan jalustimille hyvin paljon painoa sen sijaan, että osaisin kantaa jalkani itse. Niinpä varatessani paljon painoa jalustimille, en voi istua niin syvällä satulassa, jolloin olen enemmän irti hevosesta kuin pitäisi.
Peruutuksia emme ole tainneetkaan tehdä tunneilla taas hyvään toviin. Siksipä oli hauska virkistää muistia niidenkin suhteen. Epper oli mukavasti kuulolla ja siirtyi käynnistä pysähdyksiin kevyesti. Opettaja neuvoi hakemaan omaa painoa hieman istuinluiden etuosalle, ajattelemaan istuinluita osoittamaan taakse ja tarvittaessa viemään vähän ylävartaloa myös eteenpäin. Liikettä sai aluksi liioitella, jotta tunsi varmasti asennon, jonka jälkeen sitä tietysti viilattiin vähän eleettömämmäksi. Muutamina kertoina Epper lähti peruutukseen todella kevyesti ja suorana. Askeleet se olisi voinut ottaa hieman aktiivisemmin, mutta muutoin peruutus oli mielestäni täsmällinen ja hallittu. Välillä taas Epper lakkasi ymmärtämästä, mitä yritin pyytää ja joko seisoi paikoillaan tai vipsautti itsensä vinoon parilla askeleella. Noina kertoina Epper tuntui edestä raskaammalta, joten olisiko se voinut jo pysähdyksessä jäädä niin etupainoiseksi, että väärin oleva istuntani korosti asiaa ja peruutus muuttui tahmeaksi? Kenties. Tai sitten syynä oli jokin muu vinkkarallaan ollut kohta.
Laukassa tulivat tunnin kivoimmat hetken, kun muutamien pätkien verran sain Epperin edestä kantamaan itsensä pyöreänä. Työtä se tosin vaati, ja opettaja sai huomautella hevosen pitämistä molempien ohjien keskellä ja etenkin ulkopuolen kontrollointia. Kun lopulta aina sain Epperin tasaisesti molemmille ohjille, napsahti se ihanan kevyeksi ja pyöreäksi, ja laukkakin rullasi ihan uudella tavalla. Jotenkin tuntui, että ilman satulaa pääsin vaikuttamaan hevoseen paljon paremmin kuin yleensä, jolloin saatoin vaatia nopeammin, jos meno tuntui muuttuvan väärään suuntaan. Väliin Epper myös kehtasi pudotella laukan raville, jolloin komensin sen napakasti takaisin laukkaan. Välillä Epper uskoi suosiolla, välillä taas yritti edelleen pysyä ravissa. Tulipahan pysyttyä hereillä, kun ei voinut jäädä matkustelemaan. Tuntuipa myös samalla siltä, että nämä pienet hyvät hetket laukassa olivat parhaimpia, mitä Epperin kanssa tähän mennessä olen saanut.
Tunnin lopussa olikin varsin hyvä mieli. Kaikki ratsastajat pysyivät kyydissä, ja itsestä tuntui, että ilman satulaa meneminen antoi taas aivan uusia vinkkejä omaan istuntaan. Kuten viimeksikin ilman satulaa menemisen jälkeen taisin tuumata, niin näitä pitää kyllä ottaa jatkossakin. Kun vain on sopiva ratsu alla, voi tavalliseltakin tunnilta jättää sen satulan matkasta. Tuleepahan taas tehtyä itse kunnolla töitä, kun ei voi ripustautua sen satulan varaan joka hetki.
