Pienryhmätunnin ratsuarvonta aiheutti taas hilpeyttä. Kolmen ratsastajan kesken ratsut oli jaettu niin, että tunnin ainoa junnu sai hevosen, ja me kaksi sennua puolestaan ponit. Minut oli merkitty toistamiseen Dillelle, mitä jaksoin edelleen hihitellä. Dillehän on noin 145-senttinen eli samaa kokoluokkaa kuin Eetukin, mutta silti Dille tuntuu siihen nähden hitusen pienemmältä. Opettaja oli valikoinut ratsut myös sen takia tunnille, että niillä jokaisella on samankaltaiset ongelmat. Tässä tapauksessa rehellisesti asettumisen ja taipumisen välttely.
Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla keskihalkaisijaa ensin käynnissä ja sitten ravissa siten, että alkupätkä mentiin suoraan ja sen jälkeen asetettiin aina jompaankumpaan suuntaan. Sitten hieman ennen lyhyelle sivulle tuloa ratsastettiin taas suoraan. Tehtävän tavoitteena oli saada hevoset asettumaan rehellisesti eikä vain niksauttamaan kaulaansa pyöreäksi asetuksesta piitaamatta. Erinomainen harjoitus minulle, sillä lumoudun pyöreästä kaulasta niin, etten enää muusta piittaa. Dillellä asetuksen saaminen oikealle tuntui hankalammalta, sillä Dille lähti asetusta pyytäessäni samalla puskemaan oikealle. Yritin pohkeella muistutella sitä pysymään reitillä, mutta jotenkin vikkelästi se ehti aina ottaa sivuaskelia. Vasemmalle asetusta oli helpompi pyytää, kun Dille ei pyrkinyt valumaan samalla sinne, mutta toisaalta asetus siihenkään suuntaan ei tapahtunut kovin helposti. Hetkittäin Dille kuitenkin keskittyi, ja pohkeeni toimivat, jolloin Dille asettui rehellisemmin ja pyöristyi. Ravissa suurin ongelma oli saada Dille kuvion alkuun, sillä katsomopääty oli sen mielestä täynnä petoja. Muutoin asettamiset sujuivat niin kuin käynnissä: välillä onnistuen, välillä liiraillen. Oli kuitenkin kivaa päästä kerrankin ajatuksella miettimään asettamista suoralla uralla.
Seuraavana tehtävänä oli ratsastaa Dillen päätykyttäilyn takia pienemmäksi rajatussa tilassa ravissa voltit jokaiseen kulmaan ja hakea pitkille sivuille askeleenpidennystä. Nyt Dille keksi, että vain peilipäädyn oikeanpuoleinen kulma on täynnä petoja, jolloin se esitti muutamat laukkalähdöt sieltä. Keskittymiskykyni repsahti viimeistään tässä vaiheessa ja nauraa käkätin näinä hetkinä. En vain voinut sille mitään, kun pienen ponin pöljäilyt olivat niin huvittavia. Eihän se olekaan ollut tuossa samassa maneesissa kuin lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja. Dille kuitenkin keräsi säikähdyksistään sen verran pöllövirtaa, että lähti aina kipittämään peilipäädyn ajaksi. Opettaja komensi ottamaan pidätteet niin, että Dille lakkaa hötkyilemästä ja alkaa kuunnella. Sain neuvotella Dillen kanssa asiasta joka ainoan kierroksen ajan, ja välillä se kuunteli minua hetken ja sitten taas ei korvaansa lotkauttanut. Opettaja neuvoi asettamaan volteille rohkeammin ja muistamaan huolehtia samalla ulkoavuilla kääntämisestä ja ulko-ohjan tuesta. Katsomopäädyn puoleisella alueella Dille keskittyikin paremmin, jolloin asetukset menivät volteilla paremmin läpi. Sen sijaan ulkoavuilla kääntäminen tökki hieman, ja voltit tahtoivat olla välillä vaikka millaisia niin muodoltaan kuin kooltaan. Helpommalta kierrokselta tuntui tällä kertaa oikea, sillä siinä kierroksessa Dille puski vähemmän ulos. Sen sijaan se kyllä yritti valua sisälle, mutta kohtalaisesti sain sitä aina estettyä.
Pitkille sivuille tehdyt askeleenpidennykset ravissa eivät tainneet aivan muistuttaa sitä oikeaa liikettä, mutta ainakin niissä oli hieman ajatusta. Kovin rennosti Dille ei niihin lähtenyt, mutta ainakin se yritti, kun muistin pyytää. Opettaja ohjeisti pitämään selvän tuntuman myös pidennyksen aikana, sillä tuppasin päästämään Dillen etuosan karkuun. Dille vaati hieman nohitusta pidennyksissä, mutta hiljalleen kaviot alkoivat ottaa toivottuja askelia. Muutaman kerran Dille rikkoi laukalle, joten ainakin se löysi moottoriaan taas vähän. Laukalle rikkominen puolestaan kieli hyvin siitä, kuinka hatara tuntuma minulla oli, kun hevonen pääsi sekoittamaan askeleenpidennyksen laukkapyyntöön. Samalla tajusin itsekin sen, että hevosen takapäästä työntämä energia valuu hukkaan, mikäli sillä ei ole tuntumaa, jolle sitä energiaa tuoda. Jos humputtelen ohjat löysänä pitämättä tuntumaa, pääsee hevonen yhtä hyvin venymään kilometrijunaksi.
Lopuksi otimme vielä laukkatehtävänä mennä toinen pitkä sivu hieman irti urasta mahdollisimman suoraan ja toiselle sivulle vuorostaan pyöräytettiin kaksi ympyrää. Oikeassa kierroksessa Dille intoili hieman ja erityisesti kiihdytti suorituspätkälle. Siinä se kyllä meni suoraan ilman kummempaa säätöä, mutta opettaja toivoi tasaisempaa menoa. Ympyröillä sain taas muistaa kääntää selvästi ulkoavuilla, sillä muutoin Dille lähti puskemaan ulos. Opettaja muistutti myös asettamaan rohkeasti. Kun sain sekä ulkoavuilla kääntämisen että asetuksen kohdilleen, pyöristyi Dille mukavasti ja työskenteli paljon hallitummassa laukassa. Laukka ei pyörinyt ihan täydellisesti, kun ilmeisesti väsymys alkoi painaa jo ponia. Se kuitenkin keskittyi nyt paremmin kuin koko tunnin aikana. Vasempaan kierrokseen Dille ei enää jaksanut juuri kiihdytellä, vaan laukkasi suoratkin hetket maltillisesti. Ympyröillä tuli hyviä hetkiä, kun sain koko ratsun kääntymään, en vain yhtä osaa kerralla. Ihmeen hyvin sain myös pidettyä pohkeet tuntumalla ilman, että polveni olivat puristamassa satulaa. Laukassa tulivatkin tunnin parhaat hetket, sillä ilmeisesti Dillekin joutui siinä tekemään jo sen verran hommia, ettei sille jäänyt aikaa kyttäillä kaikkea muuta.
Loppuraveissa houkuttelin Dilleä vielä vähän rentoutumaan pyörittelemällä ympyröitä ja pysyttelemällä visusti pelottavista päädyistä kaukana. Hiljalleen Dille rauhoittui, ja pääsimme siirtymään käyntiin. Opettajalta tuli kommenttina, että mukaan mahtui hyviä pätkiä, mistä olin samaa mieltä. Käynti ja ravi olivat hieman heikkoja esityksiä, mutta laukassa sitten palaset loksahtelivat paremmin kohdilleen. Välillä tuli olo, että kumpikaan meistä ei jaksanut keskittyä. Hetkittäin taas ajattelin Dillen keskittymiskyvyn ollessa nollassa, että kokevatkohan jotkin hevoset minut samanlaisena häseltäjänä niiden selässä. Ainakin voisin kuvitella, että toimin keskittymiskyvyn puuttuessa niin kuin Dille: häsellän, kipitän, venkoilen ja teen kaiken muun paitsi kuuntelen ketään. Dille on kyllä näppärä ratsu, kun sen saa keskittymään eikä se liikkeidensä puolesta tosiaan ponilta tunnu. Seuraava hassu ajatus onkin, että sillä voisi olla kiva hypätä. Tuumataanhan siitä tallin nettisivuilla, että sen laukka on rytmikästä, joten esteet ylittyvät helposti. Sitä kertaa odotellessa.
