Hevonen puhuu, jos sitä kuuntelee

Lauantai sattui olemaan varsin näppärä päivä testata viimein, millä mallilla ratsastusleirikuntoni on. Päivän ensimmäinen tunti alkoi kello 10 Tallinmäellä kaverini ja opettajan lapsen kanssa. Ratsuvaihtoehtoina olivat tallin uusin tulokas Erä-Aku sekä Jetti, joista kaverini otti Akun testiin, ja minä kipusin vanhan tutun Jetin kyytiin. Tallinmäellähän ei maneesia ole, mutta keli oli kerrankin meidän puolellamme: -5 astetta ja hieman tuulta, joka ei onneksi ollut kylmää viimaa. Tunnilla harjoiteltiin ympyrällä kääntämistä ja asettamista sekä loppuun tahkottiin puomeja niin isommalla kuin pienemmällä ympyrällä.

Ympyrätehtävän pariin ryhdyttiin heti ensimmäiseksi. Ympyrää piti ajatella hieman kahdeksankulmioksi, jolloin niin kääntämistä kuin asettamista tehtiin kulmion kulmien ajan välillä ratsastaen melkein suoraan. Ideana oli se, ettei hevosta jäisi pitämään asettuneena, vaan ratsastaisi asian läpi ja sen jälkeen voisi rentoutua. Opettaja muistutti, että Jetin kanssa tällaisella tehtävällä olennaista oli etenkin ulkopohkeen käyttö. Vasen kierros oli tällä kertaa taas vaikeampi. Asetus ei tahtonut mennä läpi, ja annoin Jetin puskea sisemmäs. Koetin kyllä naputella sisäpohkeellani hevosta takaisin oikealle reitille, mutta liekö sitten kenottava istuntani valuttanut hevosta sisemmäs.

Molempiin suuntiin ratsastaessa toistelin itselleni, että pyydä ja rentouta, pyydä ja rentouta. Näin muistin olla jäämättä ohjaan kiinni, mutta samalla myös vaatia hevoselta jotain. Oikeaan kierrokseen saimme käynnissä ja ravissa kohtalaisen mukavaa menoa, mutta vasen jäi vähän kesken. Ehkä olisi pitänyt nakata jalustimet matkasta ja kokeilla siten tasapainottaa istuntaa ja saada pohkeitani toimimaan paremmin. Teimme samaa kuviota myös laukassa, jossa molemmat suunnat tökkivät. Sain keskittyä enemmän siihen, että Jetti liikkui järkevästi, jolloin en muka pystynyt samalla kääntämään ja asettamaan sitä kunnolla. Pitkillä sivuille kevensin aina istuntaa ja pyysin Jettiä laukkaamaan isommin, minkä se toteuttikin hyvin. Jostain syystä hyvä liike katosi ympyröiden aikana, joten pahoin arvelen itse alkaneeni pusertaa silloin jotain ylimääräistä. Välillä tuntuu, että ratsastuspalapelissä on liian monta liikkuvaa osaa.

Jatkoimme ympyröiden parissa puomitehtävällä. Tulimme isommalla ympyrällä puomin, kavaletin ja puomin sekä yksittäisen puomin yli samoin kuin pienemmällä ympyrällä toisen yksittäin puomin yli. Tavoitteena oli saada rento ja tasainen eteneminen. Ravissa saimme homman toimimaan Jetin kanssa ihan kohtuullisesti. Jettiä sai kyllä ratsastaa, sillä muutoin se tuppasi jäämään turhan hitaaksi. Paikoin kääntämisen kanssa sattui myös ongelmia, kun en muistanut enää käyttää ulkoapuja, mutta rentouden saavutettua homma alkoi toimia. Jetti ravasi niin pienemmän kuin isomman ympyrän aika sujuvasti ja ennen kaikkea sopivan letkeästi. Pienemmälle ympyrälle oli ensin hankalampi saada järkevä tie, kunnes opettaja vinkkasi, että sille lähdettäessä kannattaa alkaa kääntää jo isomman ympyrän kaarella olleella puomilla.

Laukassa meno tökkikin sitten vaikka miten. Laukka joko putosi raville ennen puomeja tai sitten en kääntänyt hevosta oikein, jolloin liirasimme tehtävältä ulos. Ratkaisuna tähän aloin puskea Jettiä ja hoputtamaan sitä laukkaamaan. Jetti ei arvostanut hätiköintiäni, vaan jännittyi, mikä pahensi kommunikaatio-ongelmiamme entisestään. Opettaja ohjeistikin hakemaan rentoa ja rauhallista laukkaa, jolloin Jetti alkaisi toimia paremmin. Hevoselle pitää muistaa antaa aikaa ajatella eikä vain työntää sitä koko ajan eteenpäin. Aikani asiaa pähkäiltyäni aloin taas kyetä itsekin rauhoittumaan, jolloin Jettikin palautui lunkimmaksi. Ja niin vain puomit ylittyivät taas niin paljon helpommin, kun en sinkoillut ja säheltänyt selässä kaikkea mahdollista.

Tunnin suurin anti oli se, kun Jetti jännittymällä yritti kertoa minulle, että ratsastan väärin. En itse tätä valitettavasti silloin tajunnut, mutta onneksi oli opettaja tulkkaamassa hevosen käyttäytymistä minulle. Kunpa vain tajuaisin tarkkailla ratsua joka tunnin aikana ja yrittää huomata, milloin se tekee parhaansa ja milloin se ei voi tehdä parastaan, kun jokin ratsastuksessa on vialla. Jetin kanssa suurin ongelmani on ehkä juuri se, etten osaa kertoa sille rennon jämäkästi, mitä haluan. Enemmän taidan olla jämäkän pingottunut vaatimaan sillä hetkellä sitä asiaa, mitä on tarkoitus tehdä. Ei muuta kuin om-äännähdykset mukaan ja zen-olotilaa etsimään.