Pienoisen tauon jälkeen suuntasin testaamaan kaverin kanssa uutta tallia. Tällä kertaa vuorossa oli Haukiputaalla sijaitseva Isolahden Ratsutila, jossa tutustumistunti helmikuun ajan maksoi 22 euroa. Maneesiton talli järjestää pienryhmätunteja, ja pääsimmekin kahdestaan omalle tunnille. Ratsut saimme päättää keskenämme kahdesta vaihtoehdosta, ja minä nappasin 2004 syntyneet entisen estekisaratsun eli Perkunasin. Pertsa-ruunaa kuvaillaan tallin nettisivuilla 120 sentin rutinoituneeksi kisaajaksi, joka ei pienistä hetkahda. Noin 169-senttisenä sillä silti on mukavat liikkeet, ja kaiken lisäksi se on kuuliainen. Tunnin aiheena oli sopivasti perusratsastus, jolloin opettajalta sai mukavasti uuden silmäparin tekemiä havaintoja.
Alkuraveissa menimme ihan uraa myöten ja välillä pääty-ympyröitä pyöritellen. Pertsa kulki sopivan reippaasti, mutta asettuminen kumpaankaan suuntaan ei ottanut onnistuakseen eikä ratsu juuri kuunnellut minua, vaan tarkkaili ympäristöään kiinnostuneena. Opettajalta tuli kommenttia nyrkkien pitämisestä kiinni, kyynärkulman säilyttämisestä sekä ylävartalon suoristamisesta. Näitä korjatessa huomasin, kuinka oikeassa kierroksessa Pertsa hieman kyttäsi kentän talopäätyä. Eipä aikaakaan, kun tulimme samaan kohtaan, jotain mystistä tapahtui, ja Pertsa kiskaisi itsensä parin pukin kautta laukkaan. Istuntani horjahti jo ensimmäisestä pukista, mutta ihmeen kaupalla sain hoettua itselleni, että nyt muuten nojaat taakse. Ja niin tein, mikä varmasti oli ainoa syy, miksi en päätynyt kuperkeikalla selästä alas. Pukkien jälkeen Pertsa jatkoi holtitonta laukkaa, jossa pidätteeni eivät menneet läpi. Aloin sitten tehdä yhden ohjan pysäytystä, mutta ihmeen pitkään Pertsa jaksoi hangoitella sitä vastaan ennen kuin lopulta oli vääntänyt itsensä sellaiselle mutkalle, ettei laukkaaminen onneksi enää onnistunut. Ei tarvitse varmaan ole yllätys, että sydämeni takoi kahtasataa ja mietin jo, että nyt jänistän koko hommasta. Opettaja kehotti nollaamaan tilanteen, ja niin kävelimme ohjat tuntumalla hyvän tovin ennen kuin siirryimme takaisin ravin pariin. Opettaja kyseli kohtauksen syytä enkä vielä tälläkään hetkellä tiedä, mitä kummaa tapahtui.
Kohtauksen jälkeen pääsimme hiljalleen takaisin raviin, ja opettaja muistutti pitämään ohjat käsissä ja vaatimaan Pertsaa liikkumaan sellaisessa ravissa, jossa sen sai hallittua. Hetken aikaa Pertsa tuntui kiikkuvan toisen räjähdyksen partaalla, mutta hiljalleen taisi uskoa, että välillä voisi käyttäytyäkin. Vaikka opettaja oli kehunut toimintaani pömelikohtauksessa, tönkköönnyin itse melkein koko lopputunnin ajaksi suolapatsaaksi. Koska en ollut nähnyt syytä kohtaukselle, en voinut myöskään varmistua siitä, ettei toista tulisi. Inhotti jäädä ylivarovaiseksi, mutta minkäs arkajalka itselleen mahtaa. Pääsimme kuitenkin työstämään niin kevyessä kuin harjoitusravissa pääty-ympyröitä. Asetukset menivät edelleen hyvin jähmeästi, ja Pertsa alkoi painaa ohjille melkoisesti. Pohkeita en juuri tohtinut käyttää, sillä pelkäsin hevosen räjähtävän pienestäkin ylimääräisestä avusta. Välillä meno meinasi mennä vetokilpailuksi, kunnes muistin alkaa käyttää ikään kuin sähköttäviä pidätteitä, joita vastaan ratsuni ei voinut jäädä vetämään. Hiljalleen Pertsa jäi paljon tasaisempaan ja rauhallisempaan raviin, jolloin uskalsin itsekin hengittää. Opettaja jatkoi edelleen sinnikkäästi perusvirheideni korjailua. Pääongelmat olivat juuri ryhdissä ja käsissä. Kumman helposti se käsi aina aukenikin nyrkistä.
Ensimmäinen laukkatehtävä sovellettiin meille turvalliseksi eli nostin pääty-ympyrän toiselta puoliskolta oikean laukan, jossa menimme ympyrän pari kertaa. Aluksi laukka ei meinannut nousta, vaan apuni saivat Pertsan vain kiihdyttämään. Sorruin ajamaan hevosta kiitoravista laukkaan, mistä opettaja huomautti ja palautti meidät takaisin hallittuun raviin ennen kuin mitään laukannoston tapaistakaan sai yrittää. Lopulta oikea laukka alkoi nousta, ja laukassa Pertsa oli itse asiassa ihan mukava. Jännitin kyllä hieman edelleen, mutta onneksi aika turhaan. Laukasta Pertsa siirtyi helposti raviin, mutta tahtoi jäädä kiireiseksi, jolloin sain taas rauhoitella sitä hyvän tovin. Koska olin päästänyt Pertsan etupainoiseksi, se sai aina vietyä minutkin etukenoon. Keskivartalon lihakset, missä olette?
Seuraavaksi otimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle. Teimme niitä käynnissä ja ravissa vasemmalle sekä oikealle vain ravissa. Suurin ongelmani oli saada pidätteet läpi, jotta Pertsa olisi kuunnellut väistöapuni. Käynnissä sain ratsun sen verran haltuun, että opettaja oli tyytyväinen hyviin askeliin. Ravissa sen sijaan oli tuskaisaa. Pidätteet eivät menneet läpi, ja Pertsa kipitti karkuun. Opettaja neuvoi ottamaan selvemmät pidätteet, mutta en vain saanut toivottua lopputulosta juuri mitenkään. Lopulta kunnon jämäköillä pyynnöillä Pertsa malttoi ottaa muutamia järkevämpiä raviväistöaskeleita molempiin suuntiin. Niinä hetkinä hevonen loksahti mukavasti oikeinpäin ja tuli kevyeksi ratsastaa. Harmi vain, ettei niitä hetkiä ollut montaa.
Väistöjen jälkeen otimme vielä vasenta laukkaa samalla tavalla kuin aiemmin eli pääty-ympyrän toiselta puolikkaalta nosto ja sitten kierros tai pari laukassa ennen raviin siirtymistä. Aluksi laukannostot eivät taaskaan ottaneet onnistuakseen, mutta tällä kertaa en jäänyt ajamaan Pertsaa, vaan rauhoittelin ravin uutta yritystä varten. Tämän seurauksena Pertsa tulikin paremmin kuulolle, ja saimme lopulta pari aika hyvää laukannostoa, jossa laukka nousi selvästi takaosalla ja pari askelta noston jälkeen kulki vielä hienosti ylämäkeen. Sitten oma pakkani hajosi, ja Pertsakin antoi periksi siinä vaiheessa. Oli kuitenkin kiva saada nämä muutamat hyvät hetket, kun tuntiin oli mahtunut harmillisen paljon muuta sähellystä.
Loppuverryttelyssä taisin olla jo melkein muuttunut suolapatsaasta kohtuullisen rennoksi ratsastajaksi, ja Pertsakin noudatti esimerkkiäni kulkien rauhassa. Opettaja tsemppasi sanomalla, että rentouduin koko ajan tunnin loppua kohti ja ratsastin alun jännityshetkestä huolimatta silti aika päättäväisesti. Pertsaan en tosiaan tällä kertaa saanut otetta, mutta se väläytti kuitenkin muutamia hienoja hetkiä, joiden perusteella saatoin hyvin uskoa sen olevan varsin näppärä ratsu reippaan kuskin kanssa. Se ei tainnut kovin arvostaa minun jännittynyttä ratsastustani ja käyttäytyikin sen mukaisesti. Totesinkin huvittuneena opettajalle, että tällaisten tuntien aikana on varmasti monen vaikea uskoa, että olen oikeasti ratsastanut jo pidempään kuin pari hassua tuntia alle. Aina ei voi mennä putkeen, mutta onneksi niistä kehnoimmistakin kerroista voi oppia jotain.
