Viikon ensimmäisen ekstratunnin otin vasta lauantaina, hyvä minä. B-tunnille kannattikin mennä, sillä ratsukoita oli yhteensä vain viisi. Opettaja oli jakanut minulle Peran, joten pääsin vähän asennoitumaan maaliskuussa koittavia koulukisoja varten. Tunnin treeninä oli ratsastaa maneesin lyhyet sivut ympyrän puolikkaana ja muutoin mennä suoraan hieman uralta sisempänä. Tavoitteena oli saada pitkillä sivuilla hevoset suoraksi ja ympyrän puolikkailla ajoissa valmistellusti hevoset asettumaan ja kääntymään hyvin.
Alkuverryttelyssä saimme ravata omaan tahtiimme vapaasti molempiin suuntiin, joita vaihdettiin lävistäjän avulla. Peralle tunti oli päivän ensimmäinen, jolloin se oli tapansa mukaan hieman omissa maailmoissaan ja ravasi aika ponnettomasti. Opettaja pyysikin ratsastamaan raviin vähän napakkuutta, mutta en oikein tiennyt, miten se tehtiin. Pohkeista Pera ei tuntunut piittavan kummemmin, ja pienestäkin raipan kosketuksesta se vain hätkähti parin askeleen verran. Ääniavut auttoivat jonkin verran, mutta on aika hölmöä turvautua vain niihin, sillä kouluradalla niitä ei saa käyttää. Ympyröillä muistin huolehtia siitä, että Pera kääntyi etuosastaan enkä vain vääntänyt sitä kaulasta mutkalle. Keskityin siihenkin, että Pera hilasi turpansa vasemmassa asetuksessa oikeasti pois oikealta, jolloin se kulki paremmin. Kovin tasaista tai pyöreää meno ei ollut muutoin kuin hetkittäin ympyröillä, mutta maltoin olla ottamatta siitä paineita.
Sitten siirryimme varsinaiseen tehtävään eli hevosen suoraksi ratsastamiseen ja ympyrän puolikkailla järkevään asettumiseen ja kääntymiseen. Kuviota ratsastettiin kaikissa askellajeissa ja ensimmäisenä tietysti käynnissä. Pera tahtoi taas siirtyä hiippailemaan, joten jouduin liian monta kertaa nohittamaan sitä eteenpäin. Olisin mieluusti pyytänyt sitä kerralla hommiin, mutta en vain löytänyt sitä tapaa, jolla Pera olisi sen ymmärtänyt. Suorat hetket menivät pääosin ihan ok, vaikka Pera tuntui yrittävän saada vasemmassa kierroksessa takaosaa oikealle ja oikeassa kierroksessa puolestaan sisälle. Ilmeisesti ero ei näkynyt kummemmin ulospäin, sillä opettajalta tuli kommenttia lähinnä suoruuden katoamisesta ympyrän puolikkaalle tarvittavaa asetusta valmistellessa. Ympyrän puolikkaat menivät kohtuullisen hyvin, sillä käynnissä minulla oli riittävästi aikaa valmistella asetus ja antaa hevosen kääntyä. Vasemmassa kierroksessa sain tosin vartioida sisäpohkeella, ettei Pera päässyt oikaisemaan kaarretta. Oikeassa kierroksessa sain taasen muistaa kääntää selvästi ulkoa, sillä muutoin Pera valui sieltä ulos.
Seuraavaksi jatkoimme kuvion työstöä harjoitusravissa. Istuntani hytkyi ja hyllyi vaikka miten, ja kaiken huipuksi pohkeeni pyrkivät koko ajan eteenpäin. Opettaja huomautti useampaan kertaan siirtämään pohkeita taaemmas, mutta se ei vain ottanut onnistuakseen. Yritin kovasti pähkäillä, miten minun pitäisi muuttaa istuntaani, jotta saisin siirrettyä pohkeita taaemmas, mutta en keksinyt tätäkään. Jokin palanen tai satakin jäi loksahtamatta istunnassani paikoilleen, jotta ongelma olisi korjautunut. Pitkillä sivuilla Pera kulki, kuten käynnissä eli kohtuullisen vähillä korjauksilla pääsimme järkevästi suoraan. Kaarteissa Peran tahti tahtoi hiipua, jolloin opettaja muistutti säilyttämään menon sielläkin. Asetuksen valmistelu hyvissä ajoin ennen ympyrän puolikasta tuotti kuitenkin enemmän vaikeuksia kuin käynnissä. Pera pääsi luikahtamaan asetusta valmistellessani joko vähän sisemmäs tai ulommas, kun en kyennyt sekä hakemaan asetusta että kontrolloimaan hevosta yhtä aikaa. Puhisin jo mielessäni, että onpas taas naurettavan vaikeaa. Opettaja muistutti ratsastamaan suorissa hetkissä hevonen tasaisesti jalkojen väliin, minkä seurauksena älysin asetustakin hakiessa vartioida pohkeilla, että Pera pysyi suorana. Tämä auttoi kummasti, ja meno parani hitusen. Kuvioon lisättiin myös toisen pitkän sivun aikana pyöräytetty voltti, jossa ongelmaksi tahtoi lähinnä tulla voltin venähtäminen loppupuoliskolla. Ohjeeksi tuli tasapainottaa menoa ulko-ohjalla ja muistaa edelleen kääntää tarkasti ulkopohkeella. Neuvo auttoi aina, kun muistin sen oikein toteuttaa.
Lopuksi tulimme samaa tehtävää vielä laukassa, tosin ilman toiselle pitkälle sivulle pyöräytettyä volttia. Laukka on yksi Peran vahvuuksista, ja kehtasin ajatella, että nyt saamme tehtävään jotain tolkkua. Mutta ehdinpä olla turhan toiveikas ja keskittyä toivomaan ehkä enemmän ihmettä kuin yrittämäänkään ratsastaa. Periaatteessa Pera laukkasi ihan hyvin, mistä tuli opettajaltakin kehu. Silti kaarteet menivät vähän miten sattuu, ja etenkin oikeassa kierroksessa Peran etuosa tahtoi liirata ulommas. Opettaja neuvoi selvästi kääntämään etuosaa niin, että se ja takaosa ovat samalla uralla. Pyörittelin avuksi muutaman ympyrän, jossa vasta-asetusta hyödyntämällä hain Peran suoraksi. Niinä hetkinä itsekin pystyin nauttimaan menosta, sillä kun Peran saa suoraksi, loksahtaa se liki itsestään oikeinpäin. Pitkät sivut menivät sinällään myös suorana, mutta jokin menosta puuttui. Nyt mietittynä se taisi olla rentous. Olin onnistunut pumppaamaan muun tunnin aikana itseeni niin paljon harmitusta kaikista pienistä kömmähdyksistä, etten enää osannut rentoutua. Ketutuksen kruunasi sitten se, ettei istuntani toiminut edes laukassa. Lässähtelin kummallisesti ja valuin satulassa edestakaisin. Tässä vaiheessa jo buuasin itselleni mielessäni sen verran, että olisin halunnut jättää koko homman kesken. Onneksi en sellaista oikeasti koskaan kehtaisi tehdä, joten nytkin roikuin sisulla satulassa mukana, vaikka yrittämisen into oli jo pahasti hävinnyt.
Loppuraveissa Pera viimein kulki itse aktiivisesti, jolloin sitä ei tarvinnut hoputtaa. Se pysyi samalla myös rutkasti paremmin tuntumalla, jolloin sitä oli paljon helpompi ratsastaa. Olin tunnin aikana valittanut opettajalle Peran turhan eläväisestä päästä. Neuvona tuli ratsastaa etuosaa lyhyemmäksi tuntumalla pysyen ja samalla pyytää pohkeilla takapää hommiin. Kun sain pyydettyä pohkeilla niin, etten heittänyt samalla tuntumaa pois, tasoittui Pera heti. Mutta käteni eivät osanneet säilyttää tasaista tuntumaa, joten hetken päästä Pera pääsikin taas pilkkimään päänsä kanssa miten tahtoi. Tunnista jäi inhottava harmitus. Eniten varmasti siksi, että alan viimein luopua siitä toivosta, että minun ja Peran yhteistyö paranisi niin, että sillä olisi järkevää vielä jatkaa koulukisaamista. Pisteet eivät parane mihinkään suuntaan, jos en ala ymmärtää kunnolla, miten Peran saa ratsastettua rennon aktiiviseksi. Treeniä ja treeniä vain siis, sillä ihmeitä ei taida itsestään tapahtua.
