Puomeja päättömästi

Istuntatunnin jälkeen ehti levästää parisen tuntia, kunnes oli aika hilpaista oman tallin tunnille. Oikea opettaja oli lomalla, joten häntä tuurasi tämän viikon keskiviikolta tuttu tapaus. Pollenani oli Kaapo, joka aiheutti apua-mutinan listaa lukiessani. Monta kertaa kestänyt kouluvääntö päättyi viimein, kun aiheena oli puomeja.

Alkulämmittelyiden jälkeen siirryttiin tahkoamaan tehtävää, jossa oli kaksi kolmen puomin kokonaisuutta eri väleillä. Ensimmäinen puomisarja oli vähän lyhyemmällä välillä, ja sen jälkeen pyöräytettiin voltti oikealle. Tästä palattiin samalle reitille ja ylitettiin toiset kolme puolia vähän pidemmillä väleillä. Loppuun pyöräytettiin vielä voltti vasemmalle. Ensin mokasin siinä, että tyydyin pitämään Kaapon laiskassa ravissa, kun tunsin sentään sen hallitsevani. Opettaja komensi meille enemmän liikettä, jota pitäisi toki pystyä myös hallitsemaan. Volteilla Kaapo puski hieman, mutta ei onneksi niin pahasti kuin olisi voinut. Kun lopulta tohdin luottaa voltin jarruttavaan tehoon, annoin Kaapon edetä reippaammin, ja opettaja kehuikin homman onnistuvan siten rennommin ja paremmin.

Tämän jälkeen siirryttiin sitten kahden puomin suoralle, johon ensin olisi pitänyt saada viisi askelta, sitten kuusi. No, ei ihan mennyt putkeen. Jo ensimmäisessä laukassa Kaapo pisti oman vaihteensa päälle ja kaiken huipuksi kaatui ihan törkeästi käännöksissä. Tarkoituksena oli ensin pyöräyttää ympyrä päätyyn ylittäen puomin ja siitä lähteä kahden puomin suoralle, mutta hupsankeikkaa. Nostin laukan ja lähdin etenemään ympyrällä, kunnes humpsan, hevonen vain katosi alta ja vilisti omaan suuntaansa pienentäen ympyrän naurettavaksi pyörähdykseksi. Toinen yritys ja parannusta tuli ehkä promillen verran. Opettaja komensi istumaan, istumaan ja vielä kerran istumaan. Ilmeisesti en istunut, kun hommaan ei tullut muutosta. Kahden puomin välikin hurahti neljällä. Seuraavaksi olisi pitänyt kaivella se kuusi askelta. Me esitimme vastineeksi neljää ja puolta askelta. Ei vain mennyt pidätteet läpi sitten yhtään.

Vasemmassa kierroksessa homma onnistui millin verran paremmin. Kaapo ei kaatuillut ympyrällä niin pahasti ja sen aikana sain myös vauhtia vähän hyppysiini. Suoralle päästyä polle tosin taas pisti vähän kaasua, mutta muutamat pidätteet menivät läpi. Kuutta askelta ei löytynyt, mutta hallittu viisi kuitenkin.

Tunnin lopussa opettaja antoi palautetta juuri istunnan merkityksestä, sillä kuten hän sanoi, ei Kaapon kanssa ohjalla tee oikeastaan yhtään mitään. Polle ei juuri siitä piittaa, vaan lähinnä hermostuu ja alkaa kinastella vastaan, jos sitä yrittää ohjalla saada hallintaan. Mutta kuinka hallita hevosta istunnalla, jos se ei ole edes itsellä hallussa? Sitä kysymystä mietin aina tämän hevosen kohdalla. Toisaalta haluaisin pistää hanskat tiskiin tämän hevosen kanssa, toisaalta taas haluaisin nimenomaan ratsastaa sillä. Sen kanssa onnistumiset kuitenkin tuntuvat sen verran hyviltä. Perustunnin aikana en kuitenkaan ehdi saada niin paljon apua opettajalta, että voisin alkaa oppia. Yksityistunti olisi paikallaan, ehkäpä vielä joskus.

Istuntakurssin toinen tunti

Kokeilin ennen istuntakurssin toista tuntia muutamia venytyksiä. Aijaijai, että tuntui. Ei ihme, jos jalat eivät oikein taivu perusasennostaan mihinkään, kun ne taitavat olla pahemman kerran jumissa. Pitäisi oikeasti alkaa venytellä kunnolla, mutta laiskuus tahtoo aina viedä voiton. Ehdin ennen tunnin alkua myös käydä vilkaisemassa pari kouluratasuoritusta oman tallin kisoissa. Ehkäpä jokin päivä itsekin rohkenisin mukaan.

Sitten itse istuntakurssiin. Ratsuni ei ollut vaihtunut, joten menin tämänkin tunnin Ykällä. Sinällään ihan hyvä asia, sillä oli helpompi tehdä korjauksia eilisten kommentien perusteella, kun hevosen askeleet olivat jo vähän tutummat. Tunti aloitettiin eilisen tapaan lämmittelemällä vapaasti kevyessä ravissa. Kommenttia tuli siitä, ettei ohjastuntumani ollut koko ajan tasainen. Pohkeista puolestaan tuli palautetta, että tällä kertaa ne olivat jo vähän paremmin. Muuten saatoimme lämmitellä Ykän kanssa ilman suurempia huomautuksia.

Ensimmäinen varsinainen harjoitus oli siirtymät käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista pysähdykseen ja takaisin raviin. Alussa ratsastin Ykää taas silkkihansikkain eli en tohtinut pyytää kunnolla, jolloin siirtymät molempiin suuntiin olivat vähän sinnepäin meneviä hiippailuja. Opettaja komensi pitämään ohjat tuntumalla myös siirtymissä eikä päästämään niitä löysäksi niiden aikana. Tämän avulla käynti-ravisiirtymät alkoivat luonnistua kohtuullisen kivasti.

Ravi-pysähdyssiirtymät tahtoivat alussa sujua vähän hitaasti. Kyllähän se pysähdys löytyi, mutta matkalle mahtui pari käyntiaskelta. Ravi nousi ihan hyvin, mutta ponnettomasti, kun tarkoituksena oli saada etenevä ravi alusta asti. Opettaja komensi kertaalleen ottamaan pysähdyksestä raipan avustuksella noston. Ykä säpsähtelee raippaa pienestäkin kosketuksesta, joten ravi todellakin lähti reippaasti sen avulla. Tämän jälkeen raippaa ei tarvinnut mihinkään, ja hevonen nosti mukavan etenevän ravin pysähdyksestä. Pysähdyksetkin onnistuivat, kun kuski muisti valmistella sen huolella, ei vain tyhjästä pyytää hevosta jarruttamaan.

Tämän jälkeen opettaja pisti meidät menemään parit kerrat pitkän sivun harjoitusravissa. Sen aikana hän katsoi, istuimmeko suorassa vai johonkin suuntaan vinossa. Minulle kommenttina tuli, että oikea olkapää on aavistuksen alempana. Korjauksena tähän on kurkata vasemman olkapään yli tai sitten ojentaa oikea käsi ylös ja venyttää kylki siten suoraksi. Ilmeisesti parannusta oli vähän tullut näiden keinojen avulla, kun toisella tarkkailukierroksella ei tullut enää samaa huomautusta.

Sitten siirryimme tekemään pohkeenväistöä käynnissä keskihalkaisijalta uralle. Tästä keräsimme Ykän kanssa pisteet kotiin. Sain kyllä huomautuksen, joka koski liian taakse mennyttä sisäkättäni. Muuten Ykä väisti todella nätisti molempiin suuntiin pienillä avuilla eikä se edes hidastanut väistöissään. Opettaja kehui istuntani pysyvän kasassa ja väistöjen näyttävän meille molemmille vaivattomilta. Muistin jopa pitää katseeni menosuunnassa. Olipa mukavaa onnistua jossain harjoituksessa.

Lopuksi otimme vielä pääty-ympyrällä laukkaa. Tarkoituksena oli yllättäen istua tiiviisti ja hyvin. Istuin eilistä paremmin Ykän laukassa, mutta olisihan siinä vielä opettelemista. Jotenkin se tuntui niin suurelta tai pomppuiselta, etten vain osannut myötäillä sitä. Opettajalta kommenttia tuli jaloista, jotka tahtoivat kääntyä osoittamaan sivulle. Olipa tätäkin haastava korjata. Kädet pysyivät vähän paremmin paikoillaan, ja asetukset menivät pätkittäin paremmin läpi. Ykä sai pisteet siitä, että se meni mukavan tasaista laukkaa eikä sitä tarvinnut kummemmin nohitella liikkumaan.

Tunnin lopussa opettaja kiersi kommentoimassa jokaisen menoa. Minulle palautteena tuli juuri pohkeen asennon korjaamista, jota olin jo vähän eilisestä parantanut. Muuten istuntani oli hänestä ihan hyvä. Nyt olisi siis edessä rankkaa korjaamista. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja keskittyä myös itse korjaamaan pohkeen asentoa. Jos jätän sen isoilla ryhmätunneilla opettajan murheeksi, pohkeeni saavat seikkailla ihan missä sattuu seuraavatkin neljä vuotta. Täytyy myös pitää silmät auki, jos vaikka sitä löytäisi itsensä taas jonkin ajan päästä seuraavalta istuntakurssilta.

Kaikesta sitä oppii ihme ja kyllä tykkäämään. Siinä vaiheessa minut saa viedä hoitoon, jos alan hehkuttaa kouluratsastusta ja mollata esteratsastusta. Silloin on täytynyt jo ruuvin tai toisen tipahtaa päästä. Ei kouluratsastuksessa varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta kyllä se esteratsastus vie enemmän mukanaan.

Istuntakurssin ensimmäinen tunti

Istuntakurssin ensimmäiselle tunnille (tai tunnille ja vartille, jos nyt tarkkoja ollaan) meno vähän jännitti. Omilla tunneilla oli jo käynyt selvästi, että istunta oli levähtänyt taas ihan omille teilleen. Toisaalta olin innoissani, sillä viiden ratsastajan kurssilla huomiota saisi vähän enemmän kuitenkin. Hevosenani oli Cytrus, tutummin Ykä. Seitsenvuotias ihan reipas ruuna, jota en kuitenkaan saanut paljon rentoutumaan. Onneksi se ei varsinaisesti ollut aiheena, vaan kuten opettaja tuumasi, kurssin aikana keskitytään ratsastajaan.

Alussa verkkailtiin omaan tahtiin ravissa. Tänä aikana opettaja ehti vähän tarkastella hänelle uusia ratsastajia ja heidän ratsastusasentoja. Tämän jälkeen lähdettiin menemään isoa kahdeksikko harjoitusravissa ilman jalustimia. Ykän ravi ei ollut pahimmasta päästä ollenkaan, mutta vähänkin reippaamassa tahdissa istuntani levisi ja pomppiminen alkoi. Ensimmäisenä kommenttia tuli huomio siitä, että käteni ovat liian leveällä ja että asettamisissa ulkokäsi lähtee valumaan eteen. Opettaja myös hoksautti, etten pohjepyynnöissä koukista jalkaa, vaan pidän sen rentona. Jotenkin ilman jalustinta tulee olo, ettei apu osu oikeaan kohtaan, ellei pohjetta vähän nosta ylös. Kädet pysyivät aika ajoin omalla paikallaan, mutta asettamisissa ulkokäsi lähti hyvin usein omille teilleen. kun molemmat kädet sai pidettyä oikeassa kulmassa omalla paikallaan, tuntui asento tukevammalta.

Sitten jalustimet laitettiin jalkaan ja jatkettiin samaa kuviota. Opettaja bongasi saman virheen, joka on viime aikana alkanut korostua kaikkialla: liian edessä olevat pohkeet. Kuulemma vika oli vain parin sentin luokkaa, mutta sitäkin vaikeampi korjata. Jos siirsin jalkoja taakse, asennosta tuli heti hutera ja aloin keikkua miten sattuu. Sinnikkäästi yritin pitää pohkeita ajatuksella takana, mutta kerta toisen jälkeen ne valuivat eteen. Sain koko tunnin aikana pari sellaista pätkää, että pohkeet olivat löytäneet paikkansa oikeasta kohdasta ja asentokin tuntui tukevalta. Sitten se taas katosi yhtä mystisesti kuin oli tullutkin, joten uuden onnistumisen hakeminen oli tuurin kanssa tavoittelua. Pitäisi varmasti katsoa pari hyvää venytystä, sillä epäilen jäykkyyden myös vaikeuttavan pohkeiden saamista oikealle paikalle.

Lopuksi ehdittiin vielä ottaa pätkät laukkaa. Oikeassa kierroksessa pitkät sivut mentiin harjoitusravissa ja lyhyiden sivujen keskeltä nostettiin laukka pyöräytettiin ympyrä ja samasta nostokohdasta piti saada siirryttyä tasaiseen raviin. Laukat nousivat alun jälkeen ihan kivasti, mutta mukautuminen laukkaan oli jotenkin vaikeaa, vaikkei se edes ollut mitenkään pomppuisaa. Jotenkin lähdin vain valumaan takakaarta kohti, jolloin laukka pääsi pompottamaan minua. Siirtymä raviin onnistui myös, mutta tasaisuudesta ei kannata sen yhteydessä puhua. Harjoitusravin istunnan saaminen kuntoon vei taas pitkän matkaa, kunnes sain jujusta paremmin kiinni.

Vasempaan kierrokseen kuvio oli muuten sama, mutta ennen kulmia pudotettiin ravista käyntiin ja siitä nostettiin laukat. Ykä nosti aika kivasti käynnistä laukat, mutta laukasta käyntiin siirtyminen ei onnistunut ilman useampia raviaskelia. Opettaja vähän lohdutti sanomalla, ettei treeni ole sille kaikista helpointa. Tässä vaiheessa Ykä taas tahtoi mennä vähän liian reippaasti, jolloin opettaja neuvoi pidättämään ulkopuolelta. Olin tietenkin taas sitä ennen ollut sisäohjassa liikaa kiinni, mutta kun tottelin neuvoa, palasi Ykä ihan maltilliseen laukkaan. Parit laukkanostot olivat sen verran kivoja, että sain kotiinviemisiksi kuitenkin vähän hyvää mieltä.

Paljon olisi siis korjattavaa. Olisi kiva, jos olisi käytössä satula, joka tukisi jalkojani paremmin. Silloin olisi helpompi oppia pohkeen oikea paikka, kun olisi vähän apua satulasta. Mutta koska siihen ei ole mahdollisuutta, täytyy vain sinnikkäästi viedä pohkeita taakse ja opetella löytämään oikea asento. Toivottavasti huomenna saisin taas muutaman onnistumisen, jotta mieleeni jäisi vähän ajatus siitä, miltä pohkeet tuntuvat ollessaan oikeassa asennossa. Ehkäpä sitä voisi myös alkaa katsastella, minne menisi seuraavan kerran istuntakurssille.

Pari onnistunutta hetkeä

Perjantain estetunti tuli yllätyksenä, mutta kivana moisena. Pollena oli myös ihan hyvä valinta eli Poku. Tunti aloitettiin lämmittelemällä ravissa tehden loivaa kolmikaarista kiemurauraa, jossa vaihdeltiin asetuksia. Poku oli tuttuun tapaan vähän nihkeä alussa, mutta otti kohtalaisesti reipastumispyyntöjä vastaan. Asetukset onnistuivat myös vasemmalle, mutta oikealle niitä oli liki mahdoton saada. Pitäisi opetella vetreyttämään Pokun jäykempi puoli, mutta toistaiseksi alkuverkka ei riitä moiseen.

Samaa kuviota mentiin myös laukassa. Poku nosti uudet laukat ihan hyvin, mutta opettaja huomautti hevosen oikovan todella paljon nostoissa. Yritin sitten pohkeilla pitää hevosta paremmin oikealla reitillä, en tosin onnistunut kauhean hyvin.

Sitten siirryttiinkin jo hyppelemään keskihalkaisijalla ollutta pystyä kahdeksikkona. Tarkoituksena oli saada tasainen ratatempo ja laukat vaihtumaan. En osannut hahmottaa kunnon lähestymistä esteelle missään kohden, joten kertaalleen Poku ampaisi esteen ohikin. Parit laukat jäivät vaihtumassa, koska ohjasin hevosen ihan liian vinossa esteelle. Kun lopulta hahmotin reitin oikein ja tiedotin hevoselle ajoissa, vaihtoi Poku laukat hienosti. Täytyisi alkaa miettiä teitä esteille tarkemmin, sillä nyt tuollainen pitkältä sivulta kaarrettu tie keskihalkaisijalle tuotti ihan liian paljon päänvaivaa.

Lopuksi hypättiin kaksi pystyä, joilta vaihdettiin aina laukka kaartaen kohtuullisen tiukasti seinän kautta toista estettä kohti. Ensimmäisellä kerralla homma meni meiltä plörinäksi. Kuski ei tiedotellut mitään vaihtoaikeista hevoselle, joten Poku jätti vaihtamatta. Vauhtikin oli jäänyt lepuuhetken takia matkasta. Toisella kierroksella spurttasin alussa vasemmassa laukassa kunnolla ja tällä kertaa muistin hyvissä ajoin kertoa hevoselle, että tämän pystyn jälkeen kaarretaan muuten oikealle. Laukka vaihtui, ja Poku säilytti laukan tiukahkosta mutkasta huolimatta. Taas vähän vauhtia mukaan ja oikeassa laukassa toiselle pystylle. Tiedotus ajoissa ja laukka vaihtui. Opettaja oli muutoin tyytyväinen suoritukseemme, mutta olin vähän oikaissut reiteillä. Hups. Mutta kaikkea ei voi osata kerralla, joten aina vähän kuitenkin jotain.

Sitten opettaja päättikin, että kun saatiin kaikilta onnistumisia, oli aika lopettaa. Harmitti, olisin mieluusti hypellyt vielä jotain. Loppuun humputeltiin sitten kolmikaarista kiemurauraa sekä tehtiin pysäytyksiä kääntymällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle ja pysähdyksestä pari peruutusaskelta ja taas raviin. Ensin pysähdykset eivät tahtoneet mennä Pokun päähän ja kun ne alkoivat onnistua kivasti, ei peruuttamisesta tullut mitään. Mitä lie kuski taas teki selässä väärin. Onnistumisen tässä olivat kuitenkin peruuttamisesta nostettu ravi. Poku nosti sen kohtuullisen helposti, josta kuski oli oikein tyytyväinen.

Huomenna sitten istuntakurssin ensimmäinen päivä. Saa nähdä, kuinka pahasti siellä selässä tulee keikuttua ja josko sieltä saisi hyviä vinkkejä istunnan parantamiseen. Toivottavasti, olisi kiva taas päästä vähän paremman istunnan pariin.

Keskiviikon kertailua

Helvin kanssa päätin kertailla keskiviikon oppeja eli takapään siirtelyä ulommas ja sisemmäs käynnissä. Hyvänä puolena oli se, että Helvi toimi molempiin suuntiin aika pitkälti samaan tapaan eli suurempia puolieroja ei ollut. Takapään siirtäminen ulos ja etupään vähän sisemmäs oli Helville ja varmasti myös kuskille helpompi. Yritin taas alussa oikoa tehtävää ja siirtää molempia päitä yhtä aikaa, kunnes tajusin viimein siirtää ensin etupäätä, sitten vasta takapäätä. Helvi nappasi homman jujun aika kivasti, ja siirtelyt menivät kohtuullisen vaivatta, kunhan muistin vartioida etupään liikettä. Takapää liikkui mukavasti ilman, että joka askeleella piti olla muistuttamassa.

Takapään siirtäminen sisemmäs ja asetuksen säilyttäminen myötäisenä tuottivat vaikeuksia. Liikehän oli vähän sulkutaivutuksen sulkutaivutuksen kaltainen, ja sen kanssa olen aiemminkin pähkäillyt. Jotenkin pohkeeni toimivat tässä liikkeessä vain vuorotellen, jolloin joko takapään asento pääsee karkaamaan tai sitten etupää livahtaa omille teilleen. Takapään pitäminen omalla paikallaan kyllä onnistui kivasti, mutta etupää pääsi siinä välissä suoristumaan. Sain pari mielestäni onnistunutta pätkää, joten olin tyytyväinen suoritukseen. Helvi työskenteli molemmissa harjoituksissa aika kivasti, olisin tosin voinut vaatia liikkeen säilymistä paremmin.

Ravissa ja laukassa en ottanut oikeastaan mitään kummempaa. Yritin saada Helvin takapäätä liikkeelle ja silti onnistua pitämään etupään lyhyenä. Pätkittäin Helvi tarjosi rennompaa ravia ja laukkaa, mutta varsinaisesta pyöristymisestä ei tällä kertaa voi puhua. Laukan rentous ja tasaisuus oli kuitenkin mukava onnistuminen siihen nähden, että menimme kentällä, jota valaisi yksi ainoa spotti tallin seinässä. Saatoin siis uskoa, että Helvi jopa välillä kuunteli minua eikä kyttäillyt koko ajan ympärilleen. Pieniä onnistumisia siis tällä kertaa, mutta kivalta nekin tuntuivat.

Kuin tehotunnilla

Kaksi ratsastustuntia tälle viikolle takana, viisi vielä edessä. Päätin tosiaan ilahduttaa itseäni ratsastusviikolla, kun ei ollut syyslomaviikkoa tiedossa. Kävin näin keskiviikon iloksi omalla tallilla tunnin. Vakiopettaja oli lomalla, ja tuuraajana oli aikaisemmistakin kirjoituksista tuttu opettaja. Polletoiveeni oli jälleen mukavasti mennyt läpi, ja Pera siis oli hevosenani.

Tunti aloitettiin käynnissä ja ravissa opettajan tarkkaillessa ratsastajien. Tunnilla oli mukavasti vain kuusi ratsastajaa, joten opettaja ehti paremmin kommentoimaan. Minulle kommenttia tuli käsien asennosta, tahdoin painaa ne alas, vaikka oikeasti ne pitää tietenkin kantaa. Tämän lisäksi opettaja komensi käyttämään reisiä aktiivisemmin, jolloin pohje pysyy myös paremmin paikallaan. Näitä asioita korjatessa unohdin kiinnittää huomiota siihen, miten hevonen liikkuu. Opettajalta tulikin palautetta siitä, että Pera täytyy saada pysymään liikkeessä takapäästä saakka ja että minun pitäisi uskaltaa pitää ohjat käsissä ja ottaa takapäästä tuleva liike niillä vastaan, jotta hevonen tulisi tuntumalle. Ravissa pyöräyteltiin aina pääty-ympyröitä, joista toisen aikana opettaja ehti kiinnittää paremmin huomiota menoon. Pätkittäin opettajan ohjeita noudattaen sain Peran mukavan pyöreäksi ja aktiiviseksi myös takapäästä lähtien.

Sitten porukka jaettiin kolmelle ympyrälle. Treeninä oli siirtää takapäätä vuorotellen sisemmäs ja ulommas. Homma aloitettiin vasemmassa kierroksessa. Takapään liikuttamisen ohjeeksi tuli ottaa ensin etupäätä vähän sisemmäs, jonka jälkeen saattoi siirtyä takapään pariin. Kuskille tuotti vaikeuksia saada Pera uskomaan pidättäviä apuja etupäähän, jolloin opettaja siirtyi näyttämään kädestä pitäen. Tajusin siinä, että etupää piti tosiaan saada pienemmälle liikkeelle ja sisemmäs, jonka jälkeen myös perä oli helpompi siirtää ulommas. Työskentelyä tämä kuitenkin vaati, sillä puoli oli Peralle vaikeampi, ja se mieluusti yritti luistaa hommasta. Tärkeimpänä oppina itselle tuli ulko-ohjan varma tuki, myötäys sisäohjasta ja ulkopohkeen pitäminen kevyesti tuntumalla. Näitä asioita vartioimalla sain Peran viimein toimimaan pätkittäin aika kivasti, jolloin se myös pyöristyi todella hienosti.

Takapään siirtäminen sisemmäs oli vasemmassa kierroksessa helppoa. Asetus pysyi nätisti, ja takapää väisti todella pienestä pyynnöstä. Kaiken tämän aikana Pera pysyi myös hyvin pyöreänä ja työskenteli apujani kuunnellen. Lopulta näitä kahta siirtelyä alettiin tehdä lyhyissä pätkissä vuorotellen. Loppua kohti meno parani, kun sekä kuski että hevonen hahmottivat treenin kulun.

Oikeassa kierroksessa takapään siirtelyiden onnistumiset vaihtuivat toisinpäin. Nyt takapäätä oli todella helppo siirtää ulommas, kun taas sisemmäs viestin oli alussa vähän haastavaa. Kun taas muistin kertailla avut, löytyi yhteisymmärrys Peran kanssa ja homma toimi hienosti. Opettajakin tuumasi, että tämä suunta meni meillä oikein mukavasti.

Lopuksi saatiin nostettiin laukka, kun takapään siirtäminen ulommas oli valmisteltu hyvin ja jäätiin laukkaamaan ympyrää. Tarkoituksena oli saada hevonen ratsastettua hyvälle tuntumalle ja pyöreäksi, kuten aiemmissa kohdissa oli onnistuneesti tehty. Ihan koko aikaa en saanut Peraa pysymään pyöreänä laukassa, mutta tällä kertaa hyviä pätkiä tuli paljon enemmän, ja ne myös olivat pidempiä kuin ennen. Oli todella hieno tunne ratsastaa laukassa rehellisesti pyöreää hevosta ja saada se palaamaan oikeaan asentoon pienillä puolipidätteillä ja pohjepyynnöillä. Laukat sujuivat mukavasti myös molempiin suuntiin.

Tunti oli ihan huippu, tuntui kuin olisi tehotunnilla ollut. Ehdimme treenata asioita rauhassa, ja opettaja tuntui ehtivän kommentoida tavallista enemmän. On niin hyödyllistä päästä aina vähän tuoreemman silmäparin syyniin. Etenkin kun tämä opettaja myös tuntee tallin pollet ja osaa antaa täsmävinkkejä. Pera kyllä ansaitsi taas suuret kiitokset, on se van uskomattoman hieno hevonen.

Ratsastusviikkooni mahtuu vielä normaali kerta Helvillä, ohjatut tunnit perjantaina ja sunnuntaina sekä istuntakurssi lauantaina ja sunnuntaina vieraallammalla tallilla. Tähän ratsastusmäärään voisi jopa tottua.

Aina jotenkin väärinpäin

Mistä tietää alkaneensa muka ratsastaa niin, että haluaa kehittyä? Siitä, kun istuntatunti ei aiheuta nyrpistystä, vaan pienen hihkaisun. Näin kävi minulle tiistain ekstratunnilla, jolle olin ennakkoon toivonut Peraa tai Jussia. Onneksi arpaonni sattui ensimmäisen kohdalle, sillä Peran askeleet ovat hivenen helpompia mukailtavia kuin Jussin.

Tunti aloitettiin avaamalla lonkkia nousemalla satulassa seisomaan jalustinten varaan ja istumalla takaisin ilman, että lysähtää taakse. Tätä tehtiin käynnissä ja ravissa. Opettaja ohjeisti suoristautumaan kunnolla ja jos asento oli hutera, olivat jalat liian edessä. Alussa en löytänyt millään oikeaa asentoa, vaan humpsahdin aina tasapainon pettäessä satulaan. Lopulta aloin hahmottaa, että jalkoja tosiaan sai viedä taaksepäin ja että suoristautumalla sai niiden tuen alle. Niinpä meno ravissakin oli kohtuullisen hallittua. Sitten myös tätä asentoa hyödyntäen vaihdettiin kevennystä ja pyrittiin laskeutumaan satulaan kevyesti, ikään kuin sitä vain pyyhkäisten. Tämä onnistui muutaman kierroksen jälkeen mukavasti, ja opettajakin kehui istunnan olevan tukeva. Ei lysähdyksiä ja horjahteluja siis enää tässä, vaan lämmittäviä onnistumisia.

Tämän jälkeen siirryttiin harjoitusravin treenaukseen. Opettaja muistutti, että ravissa istuinluut tekevät samankaltaista liikettä kuin jalat, jotka polkevat pyörää taaksepäin. Jos kuulostaa vaikealta hahmottaa, niin on se haastavaa toteuttaakin. Olennaista oli myös saada pohkeet pysymään paikoillaan ja pitää painopiste alhaalla. Alussa luulin tekeväni ihan hyvin, kun en pomppinut kummemmin ja kädetkin pysyivät paikoillaan. Mutta sitten alkoikin sataa korjausneuvoja ja hyvä niin, ei sitä itsekseen oikein opi.

Ensinnäkin valuin koko ajan satulan takakaarta kohti. Opettaja neuvoi "kiskomaan" reisien sisäosia ulommas, jotta ne painautuisivat tiukemmin hevosta vasten. Tätä en osaa paremmin selittää, koettakaa kuvitella asiaa. Tämän jälkeen jalustimia korjattiin vähän syvemmälle jalkaan, jotta pohkeet eivät koko ajan pyrkisi niin eteenpäin, kun kantapää pääsee painumaan liikaa alaspäin. Sitten vielä ohjeena tuli estää selän kyömyyntyminen tuomalla vatsaa enemmän eteen ja hengittämällä sen alaosalla. Tähän vielä lopuksi yhdistettiin painopisteen tuominen mahdollisimman alas sekä hartioiden rentouttaminen.

Huh, melkoiset korjaukset siis eli jälleen kerran istuntani on päin mäntyä. Yritin toteuttaa tätä pitkää mantraa parhaani mukaan, mutta onhan se vaikea oppia istumaan oikein, kun on saanut taas mennä monet kerrat miten sattuu. Välillä tuntui, että sain hommaa paremmin hanskaan. Vaikka täydellistä asentoa ei tunnin aikana löytynytkään, olin tyytyväinen siihen, että sain omasta mielestäni pohkeitani paremmin kuriin ja että käteni pysyivät hyvässä kulmassa ja ranteet suorina.

Sitten tunti päättyikin. Ei siis edes ehditty laukata, mutta mielenkiintoni säilyi silti. Muistan niin monet aiemmat kerrat, kun olen harmitellut tunnin kuluvan tylsään istuntatreeniin. Nyt vain toivoin, että istunnan opettelun voisi ottaa osaksi koulu-, puomi- ja estetreenien täyttämää tuntirytmiä. Täytyy kyllä lähteä jollekin istuntakurssille, hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Luovuttamista

Pitäisi lähteä opettelemaan jotain itsensä tsemppaamista ja motivointia. Se saattaisi auttaa niinä kertoina, kun pollearpajaisissa sattuu sellainen hevonen, jonka kanssa tahtoo luovuttaa jo ennen kuin on kiivennyt selkään. Tosin yritin kyllä tsempata itseäni nähdessäni, että sunnuntain tunnille oli hevosekseni pistetty Hessu. Kaikesta tsemppauksesta huolimatta minuun jäi kytemään epäonnistumisen pelko, joka tietenkin toteutui tunnilla.

Tunti aloitettiin kolmikaarisella kiemurauralla ravissa. Tarkoituksena oli saada hevosia ravaamaan rennosti ja pyöreänä. Yritin saada Hessun kavioihin vipinää, mutta suurin ongelmani on se vauhdin puute. Tällä kertaa valitsin kehumistaktiikan. Jokaisesta läpimenneestä reippauspyynnöstä yritin muistaa ja ennen kaikkea ehtiä kehua. Ilmeisesti en onnistunut tässä taktiikassa kovin hyvin, sillä sain kaivettua hevosesta tunnin aikana vain muutamia eteneviä pätkiä. Näin ollen kiemuraura meni myös vauhtia pumpaten, jolloin kaikki pyöreyden tavoittelu ja järkevien reittien valinta. En yhtään tajua, miten Hessun saa liikkumaan vapaaehtoisesti reippaasti. Vinkkejä tähän suuntaan, kiitos.

Tämän jälkeen siirryttiin jo laukkapuuhiin. Pitkältä sivulta käännettiin tietyistä kohdista kentän keskelle ja keskikohdasta nostettiin laukka. Opettaja ohjeisti nostamaan laukan vain sisäpuolen pohjeapua käyttäen ja antamaan sisäohjalla myöten heti, kun laukka nousee. Hessu kieltäytyi uskomasta parit ensimmäiset yritykseni nostaa laukka, mutta lopulta raippanapsautuksella ohjeistettuna nosti laukan. Muut kerrat nousivat kohtuullisen kivuttomasti, ja olen iloinen siitä, että sain nostettua laukat sisäpohkeella. Mutta reippaus? Sitä ei nähtykään. Jos hetkeksikään yritin rentoutua, Hessu kuvitteli sen tarkoittavan vapaata menoa ja pudotti ravin. Kraah.

Toisen suunnan laukat tehtiin siten, että pitkältä sivulta nostettiin laukka ja käännettiin jossain kohden kentän poikki ja pudotetiin raville keskikohdassa. Laukat nousivat edelleen sisäpohkeen avulla ja yllättäen laiskahko polle pudotti raville näppärästi. Tässä oli varmasti tunnin suurin onnistuminen. Sain Hessun vaihtamaan laukan raviin suunnilleen ajattelemalla kyseistä askellajia ja vähän istunnalla jarruttaen. Tästä plussaa. Parannettavaa olisi ollut ravin eteenpäinpyrkimyksessä. Unohdin ratsastaa heti sen jälkeen, kun vaadittu kohta oli suoritettu.

Tunnin aikana ei paljon suu kääntynyt hymyyn. Tuntui, että kaikki voimani kuluivat siihen, että yritin saada hevosta liikkumaan edes siedettävästi. Siinä ei sitten enää kauheasti riittänyt virtaa mihinkään muuhun. On vähän toivotonta lähteä yrittämään jotain haastavampaa, jos hevonen ei edes liiku kunnolla. Hessu on Tapsan ohella tallin vaikeimmista hevosista minulle. En vain käsitä niiden ajatusmaailmaa ollenkaan enkä jotenkin osaa ratsastaa niitä niin, että ne tajuaisit aikeeni tai että haluaisivat toteuttaa niitä. Haluaisin vain luovuttaa ja olla ratsastamatta näitä hevosia, mutta sillä tavalla ei taida oppia. Täytyy vain yrittää opetella yhä vain.

Haparoivaa menoa

Korvasin heti lauantaina perjantain väliin jääneen tunnin, ja sattuipa sille mukava aihe: esteet. Sen sijaan heppavalinta oli perin kummallinen, sillä minulle oli laitettu Mortti. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo kaksi kuukautta, ja tämä kerta taisi itse asiassa olla ensimmäinen estetunti tällä pollella. Ilmeisesti opettaja ei ollut laittanut hevosta minulle, sillä meidät nähdessään hän totesi ääneen, että vai Morttikin on paikalla.

Tunti aloitettiin tekemällä käynnissä ja ravissa temponvaihteluita. Mortti hidasti ihan kivasti ja pienen nohituksen jälkeen myös vauhtia löytyi. Kuski ei vain tahtonut saada istuntaansa kuosiin. Joko jalat heiluivat minne sattuu tai sitten tuntui, että satula valui jonnekin. Vyön tarkistamisen jälkeen meno jatkui aikalailla yhtä huterana, kunnes aloin saada vähän paremmin otetta hommaan. Jotenkin oli outoa mennä Mortilla, kun se myös kuuluu näiden kapoisten heppojen joukkoon. Orpo olo, kun omat pohkeet eivät voikaan levätä kevyesti hevosen kylkiä vasten, vaan ne jäävät haromaan vähän ilmaa.

Tempotreenien jälkeen lähdettiin humputtelemaan ravissa puomin, kavaletin ja puomin yli. Opettaja komensi pitämään katseet eteenpäin ja korjaili tehtävää ylittävien asentoa tarpeen mukaan. Meille ei tullut korjauskommentteja tällä kertaa. Sitten sama homma mentiin laukassa, mutta alkuun pyöräytettiin kierros tai kaksi ympyrällä. Tässäpä kävikin niin, että Mortti otti ohjat omiin kavioihinsa ja kolme kertaa puski ympyrältä läpi ja laukkasi suoraan. Minä typeränä yritin sisäohjassa roikkua, jolloin polle vain laukkasi karkuun pää vinossa. Opettaja komensikin ottamaan hevonen haltuun ulkoavuilla, jopa vähän ulos asettaen. Tottelin tätä ja raipalla vielä vartioin, ettei hevonen lähde omille teilleen. Samalla tajusin alkaa katsoa menosuuntaan, jolloin Mortti meni kuin vettä vain. Arvelisin tässä kohtaa, että heikunkeikun-istuntani oli osasyy pollen tempauksiin. Istunta käski ihan minne sattuu, pohkeet toista ja kädet varmaan kolmatta, jolloin Mortti sai tarpeekseen.

Sitten päästiinkin jo hyppäämään kahden esteen suora. Väliin piti laittaa hevosesta riippuen viisi tai kuusi askelta. Ensimmäinen kierros meillä meni viidellä ja puolella askeleella. On se kumma, miten sitä ei ensimmäisellä kerralla ikinä älyä alkaa ratsastaa. Tuntuu, että aina pitää epäonnistua kerta ennen kuin tajuaa tehdä jotain. Opettaja käski minun valita viiden tai kuuden askeleen väliltä ja vähän nynnynä otin sen kuusi. Se kannatti, sillä kuudella askeleella esteet ylittyivät nätisti ja ponnistuspaikat osuivat kohdilleen. Minulle tosin tuli yhdellä kertaa palautetta siitä, että lähden sukeltelemaan. Ei hyvä, onneksi sain vähän korjattua menoa.

Tämän jälkeen hypättiinkin jo rata. Ensin kahden esteen suora vasemmassa laukassa, seinän kautta lävistäjän lähellä ollut kavaletti, laukka oikeaksi, toinen lävistäjää mukaileva pysty, laukka vasemmaksi ja pitkän sivun suuntaisesti ollut kavaletti. Meillä rata meni Mortin kanssa muuten hyvin, mutta en saanut itse pyydettyä laukanvaihtoa. Sen sijaan Mortti vaihtoi sen itse niinä kertoina, kun se lähti ponnistamaan kavaletille kauempaa kuin olin ajatellut. Plussaa siitä, että tempo oli se samainen, jota oli aikaisemmin treenattu eikä vauhti kummemmin kasvanut tai hiipunut sen aikana. Toinen kierros ei myöskään tuonut mitään uusia ongelmia.

Mortti tuntui ihan hyvältä hyppääjältä, mutta jotenkin se oli liian pieni minulle. Vähän sellainen haparoiva meno, kun istuntakin tuntui olevan hyvin kehno, mutta sentään hypyt olivat sellaisia, joihin oli helppo mennä mukaan. Esteiden korkeudella ei pelattu tällä kertaa, sillä kaikki esteet olivat maksimissaan 50 senttiä. Hyvä homma, sillä aina on vähän jännää pelkästään hypätä ensi kertaa jonkin hevosen kanssa.

Pellolla

Työpäivä sattui olemaan sen verran raskas, etten enää jaksanut yksinkertaisesti keksiä Helvin kanssa mitään kummempaa treeniä. Siksipä suuntasin peltolenkille sitä vähän pidempää reittiä myöten. Olin myös niin myöhään liikkeellä, että alkoi jo hämärtää. Loppujen lopuksi pimeäkin ehti tulla kesken peltoilumme, mutta onneksi peltolenkki sijaitsee puoliksi valaistun kuntoreitin vieressä, joten ei ihan säkkipimeässä tarvinnut tallustaa. Helvi myös otti pimeyden ihan lunkisti, mitä nyt vähän kuunteli tavallista herkemmällä korvalla kaikkea.

Peltolenkillä halusin vain humputella, aivot eivät pystyneet oikein mihinkään muuhun. Hurauttelimme lenkuraa pitkin mukavan reippaassa ravissa ja otimme laukkapätkiä valoisalle puolelle. Helvi tykkää ottaa maastossa vähän kierroksia, jolloin jarrut tuppaavat vaimenemaan harmillisesti. Otinkin sitten tehtäväksi saada Helvi kuuntelemaan myös laukassa. Parit kerrat meni niin, ettei Helvi piitannut paljoa jarrutuspyynnöistäni, mutta muutaman jämäkämmän pyynnön jälkeen tamma lotkautti korvaansa minunkin suuntaan, ja laukasta tuli hallitumpaa. Jarrujen löydyttyä oli pakko ottaa pikkuinen spurttikin. Kyllähän se laukan jytinä on niin hienoa. :)

Koemielessä testailin lyhyet pätkät takaosakäännöksiä. Taisi yhden kerran mennä nappiin, muut kerran Helvi asteli harmistuksissaan pohjepyynnöstäni vain nopeat harppaukset siitä karkuun. Ilmeisesti rajoitin liikaa etupäätä ja vaadin liikaa puolestaan pohkeella. Kokeilin myös avo- ja sulkutaivutuksia pienet pätkät, jolloin tamma kaivelikin pyöreämpää itseään esille. Avotaivutus tuntui menevän nätisti ilman suurempia ongelmia, sulkutaivutuksessa puolestaan oli vaikea hallita takapäätä.

Kiva peltohumputtelu, nollasi mukavasti työpäivän. Perjantain tunti jää menojen vuoksi välistä (anna kun arvaan, niin sillä tunnilla on sitten tietysti esteitä!), mutta paikkaan kerran jo lauantaina. Puomi- tai estetunti olisi kyllä jo paikallaan, tulisi vähän vaihtelua kouluvääntöön.

Ymmärtämisvaikeuksia

Aiemmin tallille saapunut tuntilainen oli halunnut vaihtaa hevostaan. Minulle oli alun perin merkattu Manta, mutta tämän vaihdoksen myötä sain Kaapon. Harmittelin ennen tuntia vaihdosta vähän, mutta ylioptimistisena kuvittelin, että meillä saattaisi Kaapon kanssa mennä ihan kivasti. No joo, yllättäen tauko kyseisestä hevosesta ei ole tehnyt yhtään hyvää keskinäiselle ymmärryksellemme, päinvastoin. Jos ennen tuntia harmitti vaihdos, tunnin aikana tuon tunteen sai ainakin kymmenkertaistaa. Kuski pitäisi laittaa kyllä tukiopetukseen, jotta se alkaisi viimein tajua tämän hevosen ratsastamisen päälle.

Tunnin treenailut aloitettiin käynnissä pyörittelemällä päätyihin ympyröitä, joissa hevosen etupäätä tuotiin vähän sisemmäs ja takapäätä väistätettiin. Koska jarrutustaitoni tämän pollen kanssa on hyvin kadoksissa, en saanut Kaapon etupäätä hallintaan, jolloin takapääkin oli tavoittamattomissa. Opettaja antoikin meille tukiopetusta kädestä pitäen ja korostikin sitä, että ensin oli otettava etupää haltuun. Kun se on hyppysissä, voidaan alkaa ajatella takapäätä. Uskalsin sitten paremmin alkaa vaatia, jolloin Kaapo alkoikin pätkittäin kuunnella paremmin ja tarjosi homman tajuttuaan mukavaa pyöreyttä. Vaivalloista tämä oli kuitenkin, mutta ne parit onnistumiset ilahduttivat kuitenkin.

Tämän jälkeen jatkettiin ravissa. Tarkoituksena oli pyöritellä ympyröitä ja saada hevosta koottua. Opettaja ohjeisti kokoamaan Kaapoa enemmän istunnalla kuin ohjalla ja jos polle yritti lähteä kaahaamaan, ulko-ohjalla saattoi ottaa pidätteitä. Homma meni valtaosan ajasta taas kinasteluksi pollen kanssa siitä, mitä nyt pitikään tehdä. Kaapo olisi halunnut ravailla harja hulmuten oman mielensä mukaan, ja minä halusin saada sitä kuuntelemaan ja pyöristymään. Yritin pitää itseni tiukkana pakettina, jolloin en antaisi hevoselle mahdollisuutta vetää minua mukanaan. Muutaman kerran onnistuinkin, jolloin Kaapo löysi itsestään pyöreän, rennosti etenevän hevosen. Sitten taas keskittymiseni herpaantui, ja hevonen lässähti pannukakun tavoin pitkäksi kaasuttelijaksi.

Laukassa haettiin myös pyöreyttä ja tasaisuutta. Minä lähinnä keskityin siihen, ettei Kaapo puskisi sisäpohkeestani läpi mielensä mukaan ja että se pysyisi suunnilleen hallinnassani. Vasen kierros meni ihan mukavasti. Kaapo laukkasi tasaisesti, minä pystyin pitämään itseni ryhdikkäänä ja vauhti pysyi hallinnassa. Jes. Mutta sitten kaikki liki nollaantui, kun vaihdettiin oikeaan kierrokseen. Se on hevoselle selvästi vaikeampi ja se puski häikäilemättä sisäpohkeeni läpi. Lopulta taisin istua selässä miten sattuu, nykiä ohjia joka suuntaan ja muutenkin hötkyillä päättömästi. Kun unohdin kaiken tuon ja otin rauhassa, sain Kaapon vähän parantamaan. Hyvin vähän, mutta kuitenkin.

Hyvää tunnissa oli se, että opettaja pyrki auttamaan meitä eikä jättänyt pyörimään oman onnen nojaan. Tärkeämpänä korjauksena opettajalta tuli se, että ulkopuoleni tahtoo lähteä omille teilleen. Etenkin käteni kyynärpääkulma katoaa ja lisäksi vielä painan käden lähelle hevosen kaulaa. Ei hyvä. Kaiken kruunaan sillä, että lysähdän ulkopuolelta myös kasaan. Riittää ainakin korjattavaa.

Jostain syystä ratsastan Kaapoa aina alussa silkkihansikkain. En uskalla vaatia siltä suoraan kunnolla, vaan tyydyn puolittaiseen suoriutumiseen. Siitä sitten tietenkin koituu vaikeuksia, kun hevonen ehtii tottua lepsuiluuni. Onneksi tunnin aikana sain sekä käynnissä että ravissa parit oikein nätit, pyöreät ja yhteistyöhaluiset hetket hevosen kanssa. Vaikka suurin fiilis tunnista oli pettymys omaan osaamattomuuteen, nuo pari hetkeä nostivat mieltä sieltä maasta kuitenkin vähän.

Perjantain kertailua

Vaihdoin torstain menojen takia Helveilyn näin lauantaiksi. Hiippailimme maneesille ja ajattelin kertailla perjantain tunnin oppeja. Heti ravissa huomasin, että onnistuin jumiuttamaan itseni eilisen tunnilla hyvin perusteellisesti. Kuski olisi tarvinnut sitä juoksuttamista ja verryttelyä paljon enemmän kuin Helvi.

Sinnikkäästi kuitenkin jäykän alkuravailun jälkeen siirryin tekemään pohkeenväistöä käynnissä. Keskityin pitämään Helvin liikkeessä väistön ajan, sillä muutoin se yleensä jarruttaa menoaan. Väistöpohje, hoputuspohje, väistöpohje, hoputuspohje ja tällä mantralla mentiin molempiin suuntiin väistöjä. Helvi haki itseään tuntumalle mukavasti, mutta reippautta olisi saanut olla enemmän. Ei meno ihan hiippailuksi onneksi mennyt.

Sitten otinkin pitkillä sivuilla lisäyksiä ravissa. Muuten kiva, mutta tamma ei kuvitellutkaan pyöristyvänsä saati pysyvänsä tuntumalla. Pää kohti kattoa ja kaviota toiseen eteen oli tamman tapa totella, kun pyysin sitä lisäämään ja houkuttelin kohti tuntumaa. No, ainakin se vauhti löytyi. Laukassa pyörittelinkin vain vähän isompaa ja pienempää ympyrää. Helvistä löytyi heti alusta mukavasti rullaava laukka, joten ympyröitä oli kiva pyöritellä. Pyöreyttä itse hevosesta ei kauheasti löytynyt, mutta oli se kuitenkin rento.

Lopuksi otin omaksi ja myös pollen iloksi parit hyppelyt minipystyn yli. Helvi innostui hommasta samantien ja parit kerrat sinkoili vähän turhankin kaukaa esteen yli. Kavioita se reppana ei vieläkään jaksa edes innostuksissaan nostella, joten toinen pysty kolisi alas. Onneksi toinen pysyi muut hypyt ylhäällä. Jarrutkin tahtoivat vähän kadota, kun tamma spurttaili esteen jälkeen. Helvillä olisi varmasti vähän nuorempana ollut mukava hypätä. Sillä on sopivaa imua esteelle, se etenee reippaasti ja on edelleen käänneltävissä ja ratatempokin taitaisi löytyä tuosta noin vain. Loppukäynneissä tamma ei olisi millään edes pitkällä ohjalla halunnut rauhoittua. Höpsönä se nosteli ravia itsenäisesti ja koetti kuunnella, enkö vahingossa pyytäisi siltä laukkaa tai ohjaisi esteelle. Hassu tamma.

Kukkaispojan kyydissä

Tällä kertaa en jänistänyt, kun minulle tarjottiin tallin uusinta hevostulosta. Kyseessä on kuusivuotias Flower-niminen ruuna, joka on tuotu muutama viikko sitten Puolasta. Kouluvääntötasosta en tiedä, mutta esteratana sillä on menty vähän päältä metriä. Opettaja naureskelikin, että meidän pitää vaihtaa opettajaa, jos haluamme kouluhevosia. Ei me mitään sellaisia tarvita, estehevosia vain lisää! Ja kas kummaa, sieltä on tulossa toinen estepainotteinen hevonen, joka on Floweria onneksi isompi. Flower oli säkäkorkeudeltaan varmaan jotain 155 sentin hujakoilla, mutta kapoinen kuin mikä. Tällaisen hongankolistajan jalat tahtoivat vähän jäädä ilman kylkiä, joihin koskea.

Flower (en kuullut pollen helpompaa lempinimeä vielä tallilla) on ollut parilla samalla tunnilla kanssani, jossa se on mennyt ihan siivosti, mutta aika jäykästi. Alkulämmittelyksi menimme käynnissä ja ravissa voltteja, joissa haettiin asetuksia. Polle jännittyi heti pienimmästäkin ohjakosketuksesta ja nosti niskan todella korkealle. Kun mikään tapa ei tuntunut alkavan toimia, kysyin opettajalta tästä. Hän epäili hammaspiikkejä vaivaksi ja kehotti ratsastamaan tunnin niin paikallaan pysyvällä kädellä kuin mahdollista. Raspausaikaa oli kyllä yritetty saada pollelle, mutta tähän aikatauluun se ei ehtinyt. Tunnista tulikin sitten minulle istuntapainotteinen, kun yritin tehdä kaiken mahdollisen enemmän istunnalla kuin ohjalla. Ja tällaiselle ohjaan lumoutuneelle se oli todella haastavaa. Jotain tein kuitenkin oikein, sillä Flower alkoi vähän rentoutua eikä enää jännittynyt pohjepyynnöistä. Polle oli myös mukavan reipas, joskin jarrutustaidottomalla ja nyt liki ohjattomalle kuskille se tietenkin tuotti vähän ongelmaa. Parit kerrat ravissa Flower tulkitsi sisäpohkeeni koputtelun laukkanostoksi sen sijaan, että olisi ottanut onkeeni pohkeen kiellon pienentää ympyrää. Hepan innokkuus vaihtaa askellajia kuitenkin tahtoi vain naurattaa, syystä tai toisesta.

Alkulämmittelyn jälkeen siirryttiin pohkeenväistöön. Sille lähdettiin lyhyen sivun keskeltä, josta väistätettiin reunalla ollutta tötteröä kohti. Ensimmäiset kierrokset Flower halusi uskoa pohjeapuni tarkoittavan kaasua, jolloin se nosteli ravia. Kun lopulta sain sen tajuamaan, ettei kaasu ole oikea vastaus, sain siltä muutamia väistöjä. Kieltämättä oli todella hankalaa, kun en käyttänyt ohjaa juuri minkään vertaa. Yritäpä siinä vatsalihaksilla jarruttaa ja pohkeella väistättää. Niin siis mitä, ai että tämä on sitä ratsastusta? Aina riittää opittavaa.

Sitten otettiinkin ravailua ihan uralla. Pitkille sivuille tuli tehdä lisäykset ja hyvissä ajoin ennen sivun loppumista siirtyä takaisin normaaliin raviin. Flower innostui taas siitä mahdollisuudesta, että pohkeeni voisi tarkoittaa laukkaa ja painatteli muutamat pätkät tätä askellajia. Suhtauduin taas asiaan huumorintajulla ja treenasin vatsalihaksiani nauramalla. On mukava joskus ottaa vähän rennommin nämä epäonnistumiset kuin kiskoa vannetta kiristämään päätä. Sain kuitenkin pollen taas hallintaan, jolloin onnistuimme yhdessä tekemään parit toimivan lisäykset. Askel lähti rullaamaan kivasti, polle oli kuulolla ja vauhti myös palautui normaaliin menoon.

Laukkaharjoituksessa pyöräytettiin päätyyn ympyrä, pitkän sivun keskeltä noin 20 metrin halkaisija ja toisen pitkän sivun alusta lävistäjää myöten laukaten toiselle pitkälle sivulle, jossa yritettiin siirtyä nätisti raviin. Flowerille oikea laukka oli haastavampi, ja se tarjosikin mieluusti vasenta. Piti oikein ajatuksella nostaa se oikea, jotta polle otti kuskin todesta. Laukka oli melko töyssyistä menoa ja hyvin reipasta myös. Ilman kunnon ohjasotteita polle tahtoi oikoa ympyrän suoraksi, kun kuski ei vain muistanut, miten sitä taas ratsastettiin. Oikeassa kierroksessa meni myös turhan vauhdikkaasti lävistäjä, mutta toisella kierroksella sain laukan vaihtumaan raviin kivasti. Vasen kierros oli oikeaa helpompi. Kyllähän polle spurttaili tässäkin, mutta selvästi paremmin malttoi kuunnella kuskia.

Loppuraveissa humputtelimme uraa myöten ja käännyimme aina valitsemassamme kohdassa keskelle kentää, jossa tuli siirtyä käyntiin ja nostaa taas ravi. Flowerin reippauden ja kuskin jarrutaidon puutteen vuoksi siirtymät käyntiin vähän venyivät, mutta löytyivät kyllä kuitenkin lopulta. Polle tahtoi lähinnä vain olla juuri valmisteltu kunnon ratsastusta varten, sillä energiaa sillä olisi ollut muillekin jaettavaksi.

Yleisfiilis tunnista oli hupaisa. Nauru pääsi moneen kertaan, kun polle jopa itsekseen nosti laukkoja tai yritti kyseistä askellajia ehdotella mistä tahansa pohkeen pyynnöstä. En osannut ottaa turhia paineita onnistumisista, kun kyse oli ensimmäisestä yhteisestä kerrasta. Opettaja kuitenkin sanoi olleensa tyytyväinen suoritukseemme. Hän myös kertoi, että uudet hevoset tottuvat uuteen paikkaan asteittain. Ensin ollaan ja möllötetään rauhassa, sitten vähän virkistytään ja kokeillaan, mille mallille täällä voisi alkaa ja sitten tasaannutaan omaksi itseksi. Opettaja sanoikin, että Flower oli nyt alkanut piristyä ja päättänyt vähän kokeilla, mitä tarvitsee tehdä ja mistä voi luistaa.

Onkin jännä nähdä jatkossa, millainen kukkaispoika tästä ruunasta paljastuu. Ruuna reippaasta jäi minulle kaikesta innosta huolimatta hyvä kuva. Kunhan se pääsee kunnolla kotiutumaan ja saa mahdolliset suuhuollot tehtyä, siitä voi kuoriutua melkoisen kiva nuorukainen. On myös todella mukava saada tallille estepainotteinen hevonen, jolla on ponnua vähän isompiinkin. Yhtä innokkaasti odotan myös sen toisen hevosen saapumista talliin. Uudet hevoset ovat aina mukavia uutisia.

Pyörittelyä ja pyöreyttä

Tiistain ekstratunti toteutui, ja myös polletoiveeni oli mennyt läpi. Tunnin siis humputtelin Jussilla, ja sen aiheena oli yllätys, yllätys hevosen pyöreys volteilla ja ympyröillä aseteltuna hakien. Ensin lämmiteltiin pyörittelemällä koko maneesin kattavaa kahdeksikkoa. Tarkoituksena oli saada hevosta rennoksi, ei vielä varsinaisesti pyöreäksi saati kovin lyhyeksi. Jussi meni tässä ihan kivasti, mutta vasen kierros alkaisi tuntua oikeaa hankalammalta. Täytyy jatkossa alkaa kiinnittää huomiota siihen, että saan apuni myös tässä kierroksessa oikein läpi, jolloin hevonen myös kuuntelisi paremmin.

Alkuverkan jälkeen siirryttiin lyhyille sivuille pituushalkaisijan suuntaan tehtyihin kahdeksikkoihin. Pitkillä sivuilla tehtiin puolestaan avotaivutuksen kaltaisesti yksi sivu, toinen taas lisäyksellä. Kahdeksikolla alettiin hakea hevosta pyöreäksi, ja opettaja korosti jälleen kerran myötäyksen merkitystä. Tällä kertaa osasin paremmin tunnustella hevosta ja myödätä kohtuullisen monta kertaa oikein. Jussi palkitsi tämän menemällä kahdeksikkoa sekä käynnissä että ravissa mukavan rennosti asettuen. Myös lisäyksen menivät nätisti, etenkin ravissa. Yleensä olen jotenkin komentanut pohkeilla liikaa, mutta unohtanut pidättää edestä, jolloin hevonen on valinnut laukan lisäämisen sijaan. Nyt muistin myös hallita etupään, jolloin Jussi lisäsi etenkin ravia hienosti. Avotaivutuksen kaltaiset etenemiset toisella sivulla olisivat saaneet olla parempia, mutta sentään itse asetus pysyi pienillä avuilla.

Lopuksi haettiin hyviä laukkanostoja, joiden jälkeen pyöräyteltiin ympyröitä. Tavoitteena oli saada kerralla etenevä laukka ja mahdollisuuksien mukaan myös pyöreyttä. Jussi nostaa laukan etenkin käynnistä todella näppärästi, joten tässä ei ollut ongelmaa. Muistin jopa pyytää pollea tekemään ajoittain töitä myös takapäällä, jolloin pyöreys löytyi pätkittäin ja laukka oli rennon etenevää.

Yleisesti ottaen tunti meni meillä kivasti. Sain Jussia kulkemaan mukavan pyöreänä jälleen ja muistin tosiaan välissä vartioida myös takapäätä. Pitäisi vain vielä keksiä, miten saan hevosen työskentelemään pidempiä pätkiä pyöreänä.

Tunnin aikana taisin saada opettajalta ehkä pari kolme kommenttia. Kaksi niistäkin taisi olla hyvä-sanoja, kolmas sitten reitin korjaus. Ehkä meillä sitten Jussin kanssa meni sen verran kivasti, että meidät saattoi jättää treenaamaan kahdestaan tai ehkä muut tuntilaiset kaipasivat enemmän huomiota. Onhan se vähän harmi, kun opettaja ei ehdi katselemaan jokaista kunnolla. Mutta sitten kun tämä asia alkaa oikeasti vaivata, on varmasti aika siirtyä teho- tai yksityistunneille.

Avotaivutuksesta sulkutaivutukseen

Minkä perjantaina menetin, sen näin sunnuntaina sain takaisin. Eli pollenani oli Jussi, treeninä avo- ja sulkutaivutuksia. Aluksi kuitenkin verkattiin hevosia ravissa kahdeksikolla, jossa aloiteltiin jo pohkeiden läpivienti väistättämällä takapäätä pätkittäin ulommas. Jussi liikkui muutoin hyvin, mutta pohkeistani se lähinnä lähti puskemaan ulos. Piti taas kaivella muistista asia nimeltä ulko-ohja, jonka jälkeen pohje meni paremmin läpi ja ulko-ohja puolestaan esti, jos polle halusi punkea. Ravissa opettaja kehotti laittamaan pollea ravaamaan niin, että se työskentelee kunnolla selälläkin. Kun unohdin pitää tästä huolta, Jussi vaihtoi toimivan ravin lyhyempään ja hitaampaan menoon. Kun taas muistin, sai Jussin helposti takaisin toimivaan raviin.

Sitten siirryttiin kuviolle, joka lähti liikkeelle kulmaan tehdyllä voltilla. Sen jälkeen suunnattiin pitkällä sivulla ollutta tötteröä kohti avotaivutuksessa. Ennen uralle osumista avotaivutus kiepsautettiin sulkutaivutukseksi ja sillä mentiin pitkä sivu loppuun. Kuviota piti ensimmäisen kerran miettiä vähän, kunnes se avautui. Sen jälkeen saimmekin Jussin kanssa ihan onnistuneita avotaivutuksia ilman kummempia ongelmia. Asetus pysyi nätisti, ja Jussi kuunteli apujani tarkalla korvalla.

Mutta sulkutaivutukseen vaihto ei ollutkaan helppoa. Minulle sulkutaivutus on vieläkin avoa paljon vaikeampi. Joko saan etupään aseteltua oikein, mutta sitten takapää ei enää olekaan paikoillaan tai toisinpäin. Jotenkin käteni ja pohkeeni eivät osaa asettua oikein hallitsemaan hevosta kokonaisvaltaisesti. En ole keksinyt miksi. Lähinnä vain tuntuu, että jotenkin en saa taivuteltua itseäni istumaan oikein ja laittamaan pohkeita täsmällisiin kohteisiin. Opettaja tosin havainnollisti sulkutaivutusta sanomalla, että pohkeet kannattaa pitää niin kuin olisi nostamassa myötälaukan. Tämä vähän auttoi, mutta sitten kädet taas jäivät höpsöttelemään omiaan.

Parin kierroksen jälkeen sulkutaivutusta seurasi ensin ravin, sitten laukan nostot. Ravi meni ihan kivasti, mutta laukassa tulivat parhaimmat onnistumiset. Ensinnäkin laukka nousi tosi nätisti sulkutaivutuksesta ja toiseksi Jussi työskenteli mukavan pyöreänä. Sain sen myös opettajan avustuksella taas selkää käyttäen, jolloin se loksahteli pätkittäin hyvään muotoon. Laukassa piti myös säädellä vauhtia. Jarrutaidottomana pidennys toki onnistui, mutta lyhennystä piti työstää paljon. Kunnon lyhennyksiä en tainnut tuntiin saada yhtään, mutta sentään pidennykset olivat nättejä ja hallittuja.

Jussia oli kyllä huippu ratsastaa jälleen kerran. Kun muistin pitää sen aktiivisena ja houkutella myös selkää mukaan, palkitsi se minut hyvällä pyöreydellä ja rennolla työskentelyllä. Se kuunteli minua hyvin ja pyrki toteuttamaan pyyntöjäni. Jussi on kyllä kiilannut itsensä hyvin suosikkipollelistani kärkituntumaan. Ajattelin hemmotella itseäni ratsastelemalla ainakin tiistaina ylimääräisen kerran, jos tunnille mahtuu. Kehtasin myös laittaa polletoiveet listaan. Jospa onnistaisi ja pääsisin parin päivän päästä kipuamaan joko Jussin tai sitten Peran kyytiin.

Myötäyksen mystinen taito

Perjantain tunnilla keskityttiin monien menneiden viikkojen tapaan hevosen asettamiseen ja sitä kautta sen saamiseksi pyöreäksi. Pollena minulla oli Epper, jota vähän harmittelin kuullessani, että alun perin opettaja oli laittanut minulle Jussin. Joskus pollet tosin vaihtuvat, ja onneksi harmittelin turhaan. Epper-herra kun sattui oli ihan mukavalla tuulella.

Koko tunti tahkottiin kuta kuinkin kuviota, jossa pyöriteltiin kulmiin voltit ja keskikentälle ympyrä. Askellajeina oli vain käynti ja ravi, mutta ihmeen kautta en edes kyllästynyt tehtävään. Epper tykkäsi tehdä yhteistyötä, mutta olin sen verran haasteellinen, että mielenkiinto pysyi koko tunnin yllä. Asettamiseen opettaja antoi tutun vinkin eli sen, ettei siinä sisäohjassa roikuta ja että alussa myötäykset tehdään reilulla kädellä.

Sain muutamaankin otteeseen opettajalta kommentia siitä, että joko en huomaa myödätä tai sitten jos huomaan, en silti myötää kunnolla. Pakko myöntää, että olen kehno tässä puuhassa. Pitäisi oikeasti alkaa tarkkailla pollea ja osata palkita se oikeaan aikaan. Se varmasti auttaisi saamaan sitä työskentelemään paremmin, kun se saa myös kiitosta yrityksistään.

Parit kerrat sain Epperiä pyöristymään niskasta käsin, mutta muutoin polle humputteli aika pitkälti ilman kummempia pyöreysajatuksia. Oli se kuitenkin itseään sen verran kasaillut, ettei ihan kaula suorana painellut. Se myös eteni ihan oma-aloitteisesti, mikä auttoi kuskia treenaamaan samalla käsien pitämistä oikealla paikalla. Muuten taisi mennä ihan hyvin (jopa asetuksissa), mutta kädet jäivät taas vähän liian alas. Pohkeiden olemassaolon taisin unohtaa koko tunnin ajaksi.

Opettaja antoi korjauskehotusten lisäksi myös pari kehua meille siitä, että meno oli tasaista ja turhia säätöjä välttävää. Epperiä oli mukava ratsastaa, sillä sen puolissa ei tuntunut olevan kovin suurta eroa. Ei ainakaan, jos vertaa Pokuun, jonka puolten väliset erot kyllä huomaa.

Mukanani oli myös videokuvaaja, mutta kameran outo tallennusformaatti ja kentällä pimeyden jo tultua menty tunti ovat vähän hidastuttava yhdistelmä siihen nähden, että saisin tänne jotain pätkää. Mutta pitää laittaa, jos vain saa aikaiseksi. Nyt voikin suunnata tuonne sateiseen keliin tämän päivän tunnille.

Käsien ja pohkeiden miettimistä

Tänään vähän laiskotti, joten päätin lähteä peltolenkuralle Helvin kanssa. Tamma oli virkkuna etenkin, kun tajusi pääsevänsä muualle kuin maneesille. Kuski puolestaan keskittyi vain pitämään käsiään ja pohkeitaan oikeassa asennossa. Käsien paikka oli kohtuullisen helppo tajuta, tosin vieläkin se vaatii pidemmän ohjan. Pohkeiden paikka sen sijaan on haastava. Syytän vähän satulaakin, se ei tue yhtään jalkojani. Muutenkin kun on ratsastanut neljä vuotta pohje väärässä paikassa, ei oikeaa asentoa ole ihan heti helppoa ottaa omaksi.

Lenkuralla kulutin pollen virtaa menemällä hyvin reipasta ravia kevyemmässä istunnassa. Helvi kulki innokkaasti eteenpäin ja saatiin mukavasti etenevää ravia. Rikkoipa tamma pari kertaa innoissaan laukallekin, kun ei vissiin päässyt ravissa haluamaan nopeutta. Laukassa se puolestaan innostui niin, että jarrut katosivat pariin kertaan hetkeksi. Näiden hetkien jälkeen otin taas kuuntelutreeniä käynnissä, kunnes nostin taas uuden laukan. Tamma muisti niiden jälkeen kuunnella minua laukassakin.

Kesken peltoilun alkoi sataa sen verran, että lähdin maneesille vielä pyörähtämään. Halusin nähdä peilistäkin sen, miten olen saanut itseni aseteltua satulaan ja liikkuuko hevonen takapäästä asti. En vielä kunnolla osaa tuntea istunnallani sitä, milloin hevonen tekee asioita oikein. Maneesilla Helvin reippaus koki pienoisen kolauksen, mutta ei se onneksi ihan patalaiskaksi alkanut. Helvi tarjosi tuttuun tapaan nätisti pyöristettyä kaulaa, mutta viime viikon yksityistunnin ansiosta olen tajunnut sen, että valtaosan ajasta se vain huijaa minua. Se oppi, että lakkaan vaikuttamasta, kun se vain vähän pyöristää kaulaansa, mutta jää edelleen jumittamaan takapäästä. Tällä kertaa tajusin huomautellakin, että kiitti pyöristymisestä, mutta vauhtia sinne takapäähän.

Asetuksissa käteni lähtivät taas karkuteille. Jostain syystä ne eivät vain tajua noina hetkinä pysyä paikoillaan, vaan luulevat olevansa apuna lähtiessään omille teilleen. Sitten taas piti keskittyä pitämään kädet kevyessä kontaktissa vartaloon, jolloin sain asetuksiakin paremmin läpi. Laukassa oli kaikista vaikein pitää kädet paikoillaan. Siinä askellajissa ne haluavat lähteä suoristumaan, joten jatkossa pitää kiinnittää tähän huomiota.

Päivän paras anti tuli ratsastuksen lopussa. Tamma alkoi muistaa, että sillä on myös takaosa, jonka jälkeen se tarjosi todella pehmeää ja venyvää ravia sekä käyntiä. Näytti vieläpä keskittyvän työhönsä kunnolla. Paluumatkalla tallille mietin, että olemme me Helvin kanssa tässä yli 1,5 vuoden aikana kehittyneet ja saaneet hitsattua yhteistyötämme paremmalle mallille. Kyllähän meillä vielä käydään monestikin neuvotteluita, mutta sitten on niitä hetkiä, kun tamma kuuntelee minua, ja minä osaan pyytää asioita niin, että sekin ymmärtää. Kerrassaan hieno tunne ja hieno hevonen.

Erilaisiin hyppyihin mukautumista

Polletoiveeni oli mennyt läpi, ja estetunti kului mukavasti Peran kyydissä. Tunnin aiheena oli erilaisiin hyppyihin mukautuminen. Tätä treenattiin vähän erikoisempien esteiden kanssa.

Pera oli vähän laiskemmalla tuulella, mutta ei onneksi mikään mahdoton. Alkuverkat humputeltiin käynnissä ja ravissa tempoa säädellen ja tarkistaen, että hevonen on kuulolla. Peran kanssa testailimme vähän pohkeenväistöä ja siirtymiä, mukavasti lähtivät molemmat. Ensimmäisenä hyppynä pompittiin pientä pystyä parit kierrokset. Opettaja komensi ohjaamaan tarkemmin esteelle, johon yritin tunnin ajan keskittää huomiotani.

Sitten siirryttiinkin jo ensimmäiselle erikoisesteelle, joka oli pysty vesimatolla varustettuna. Esittelin maton Peralle jo ennakkoon, josta se ei kauheasti piitannut. Opettaja ohjeisti kuitenkin tulemaan ensimmäisen hypyn lähestymisen pystymmässä, jos hevonen kuitenkin reagoi erikoisempaan esteeseen. Pera ei paljoa matosta piitannut, vaan loikkasi ongelmitta yli. Kuski seurasi mukana ihan hyvin, plussaa siitä, ettei katse jäänyt tapittamaan estettä, vaan katsoi eteenpäin. Miinusta siitä, että kaikki kuskin keskittyminen meni johonkin muuhun, sillä laukka ei vaihtunut.

Sitten siirryttiin holvikaaren ja okserin käsittäneelle suoralle. Ensimmäinen kierros meni ihan kohtalaisesti, mutta toisella kierroksella holvikaarelle tuli minihyppy, jolloin vauhti sammui enkä ehtinyt reagoida siihen, jolloin lähestyminen okserille tuli myös liian lähelle ja jäin hypystä pahasti. Rytkähdin epämääräisesti mukana, jonka jälkeen kiittelin pollea siitä, että oli kestänyt kurjan hyppyni. Kolmannella kierroksella meni jo vähän paremmin, mutta edelleen olisi pitänyt ottaa reippaampi laukka, jolloin ponnistuspisteet olisivat osuneet paremmin kohdalleen. Mutta pieni pelko häilyy vielä mielessä, jolloin otan mieluusti liian rauhallisesti, vaikka ei sekään kyllä aina yllättäen auta.

Sitten hypättiin parit kierrokset pystystä okseriksi muuttunutta estettä. Opettaja korosti suoruutta ja sitä, että hevonen pysyy kasassa eikä valu pitkäksi. Koska okseri oli tarkoitus muuttaa trippeliksi parin hypyn jälkeen, käski opettaja kiinnittää huomiota ponnistuspaikkaan. Se piti saada kohtalaisen lähelle estettä ja tähän pystyttiin sillä, että hevonen tosiaan pidettiin kasassa. Tässä vaiheessa heräsin taas miettimään istuntaani. Lähden hyppyyn nykyisin paremmin kuin ennen eli en ihan aina sukeltele, mutta tykkään istua satulaan takaisin kesken hypyn. Se tietenkin sekä näyttää että tuntuu pöljältä ja lisäksi häiritsee hevosta. Lähestymiset ja ponnistuspaikat saatiin kuitenkin mukavasti kohdilleen samoin kuin istunta. Onhan se eri tunne, kun oikeasti pysyy kevyessä istunnassa oikean ajan. Mukautuminen paranee niin huipusti ja hypystä tulee mukavan pehmeä.

Sitten este muuttuikin trippeliksi. Eihän se korkea ollut, mutta näyttihän se vähän pelottavalta. En edes muista, milloin viimeksi olisi trippeliä hypätty. Aikoja sitten varmaankin. Mutta mitään ei varsinaisesti tarvinnut okserin hypystä muuttaa. Ensimmäinen hyppy meni kivasti ja kohdilleen, toisessa hypyssä mätkähdin taas ihan liian aikaisin satulaan, josta opettaja antoikin palautetta. Kolmas kerta ei ollut ihan niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta oli se silti toista hyppyä monta kertaa parempi.

Estekorkeudet taisivat tunnin ajan olla jossain 50-75 sentin tuntumassa. Kaipaan edelleen sitä, että hypeltäisiin vaikka jumppasarjana vähän korkeampaa, että saisi alkaa treenata sitä istuntaa. Tärkeimpänä itselle olisi tosiaan muistaa olla kevyessä istunnassa riittävästi eikä heti istua alas, kun hyppy on alkanut. Opettaja kommentoi hyppyasennossani lähinnä noissa mokakohdissa sitä, että istuin satulaan liian aikaisin, mutta mistään muusta ei tullut sanottavaa. Olin tyytyväinen itsessäni siihen, että katse pysyi valtaosan ajasta esteen yli ja että myötäsin hypyissä mielestäni hyvin. Pera oli tietenkin myös oikein kiva, vähän virtaa olisi tietenkin saanut olla, mutta muutoin polle suuntasi esteelle innokkaasti ja hyppeli niiden yli ilman kummempia epäröintejä. Lisää esteitä minulle tämän pollen kanssa, kiitos.

Maastoilua ja asettamista

Lauantain ekstratunnin menin Rappenilla, ja tunnin aiheena oli alkuun käyty pieni käynti-ravimaasto, jonka jälkeen palattiin kentälle kouluväännön pariin. Treeninä oli aikaisemmalta kerralta tuttu asettaminen sisäohjassa roikkumatta. Tätä treenattiin pyörittelemällä päätyihin voltteja sekä keskelle isompi ympyrä.

Rappen oli maastossa tuttu reipas itsensä, mutta malttoi kuunnella kuskin jarrutuspyyntöjä, kun letkaa letkeästi johtaneen Pokun takalisto läheni liikaa. Kentälle tultua pollen reippaus ei kadonnut onneksi mihinkään. Asettelut aloitettiin käynnissä. Oikea kierros oli vähän tahmaisempi kuin vasen, mutta molemmille puolille saatiin mukavia myötäyksiä ja vähän pyöreyttä. Ravissa sama meno jatkui, mutta opettaja napautti kuskia sanomalla, että myötäykset tulivat liki joka kerta liian myöhään. Tykkään siis tosiaan jäädä hypistelemään sitä ohjaa ja unohdan oikeasti keskittyä siihen, että olen myötäyksen kanssa ajoissa.

Kun pysyin paremmin hereillä, sain myötäykset osumaan nappiin, jonka Rappen palkitsi pyöristymällä mukavasti eteen alas. Olisin toivonut osaavani ratsastaa hevosen myös suoralla pyöreäksi, mutta jostain syystä tässä pollessa oli liian monta aseteltavaa palasta, jotta olisin tällä kertaa onnistunut.

Laukassa kuvio pysyi samana. Rappenilla oli vähän unohtunut laukan kulku ja muutamat kerrat se pudotti parin laukka-askeleen jälkeen itsensä ravurin etevään raviin. Epäonnistuin myös muutamissa nostoyrityksissä, sillä polle vain kiihdytti vauhtia, muttei vaihtanut askellajia. Napakamman pohjeavun kanssa Rappen tosin taas muisti, että osaa myös laukata. Onnistuimme eteen alas -ajatuksen toteuttamisessa laukassa kohtalaisesti. Jäin varmasti taas nykimään ohjaa enkä myödännyt ajoissa, mistä polle ei tykännyt. Taisin myös kallistua kaarteissa vähän liikaa sisällepäin, jolloin ohjaus vähän kärsi, ja Rappen kutisti ympyrää.

Tunti oli ihan kiva. Muistin kiinnittää käsiini huomiota ja reippaamman hevosen kanssa se onnistuikin paljon paremmin. Asetuksisa ulkokäteni tosin lähti taas seikkailemaan ja ajoittain huomasin myös laskeneeni kädet taas liian alas. Pohkeiden tarkkailu unohtui tällä kertaa, mutta eihän aina voi onnistua kaikessa. Huomisen omalla tunnilla pitäisi olla esteitä. Kehtasin käydä pyytämässä, että jos vain mahdollista, menisin tunnin mieluusti Peralla. Saa nähdä, toteutuuko toiveeni.

Tahtojen taisto

Pitkästä aikaa oli vuorossa sellainen ratsastuskerta, joka saa miltei itkemään, ajaa raivon partaalle ja lopulta opettaa, jos osaa kuunnella. Minä en tällä kertaa osannut, joten keskityin ensimmäiseen ja toiseen määritelmään enemmän. Treeniaiheena oli esteitä, hevosena ikisuosikkini (kyllä, näistäkin huonoista kerroista huolimatta) Hilanteri.

Tunnin alkuverkka alkoi ihan normaalisti. Kiinnitin torstain oppien mukaisesti huomiota käsiini, pohkeiseen ja hevosen liikkumiseen. Sitten jokin vinksahti pahemman kerran. Hilanteri tökkäsi seisomaan keskelle maneesia eikä hievahtanut siitä minnekään, ei hyvällä ja vielä vähemmän pahalla. Pari askelta sain taas puskettua sitä eteenpäin, kunnes se teki saman tempun uudelleen. Sinnikkäästi komensin sitä eteenpäin raipan avustamana, mutta mitään järkevää tulosta ei syntynyt. Puhti ehti loppua kuskilta ennen hevosta, mistä tulikin suurin virhe: luovutin. Aloin jo epäillä sitä, että hevosella on jokin paikka kipeänä, mutta opettaja ei ollut huomannut mitään moista. Tässä vaiheessa jumituksen jo jatkuttua pidemmän aikaa ei itku ollut kaukana. Tunsin itseni eläinrääkkääjäksi, joka potkii ja piiskaa hevosta osaamatta oikeasti ratsastaa sitä. Lopulta opettajan osallistuessa hevosen nohitukseen sai Hilanteri taas liikkumiskykynsä takaisin. Siihen onneksi loppuivat sen tunnin jumitukset, mutta niistä syntynyttä pahaa mieltä ei enää tunnin aikana saatu korjattua.

Sitten päästiin vähän kokeilemaan estehyppelyä. Hilanteri liikkui edelleen aika tahmeasti ja puski mielensä mukaan. Korjauspyynnöt eivät jo taistelutahtonsa menettäneeltä kuskilta tulleet kovin vakuuttavasti. Päätyyn pyöräytetty kavaletti meni töksähtävillä hypyillä yli ja siitä pystylle jatketulla reitillä polle puolestaan kiihdytteli oman tahtinsa mukaan. Siitä toki seurasi myös töks-hyppyjä, kun polle pääsi liian lähelle estettä.

Sitten yritettiin löytää ratatempo menemällä kolmen esteen suora, jossa ensimmäiseen väliin piti tulla vain yksi laukka-askel, toiseen neljä. Kuski ei vieläkään ollut käsittänyt, miten hevonen saadaan vauhtiin, joten parit kierrokset välit mentiin kahdella ja viidellä, jopa kuudella. Sitten pontevien pohje-, raippa- ja ääniapujen saattelemana sain pollen taas töihin, jolloin välit menivät pyydetysti. Ja se, joka ei usko ratsastuksen olevan oikeaa liikuntaa, voi käydä testaamassa samanlaisen tunnin. Kyllä hiki virtaa ja hengästyttää!

Seuraavaksi kokeiltiinkin laukanvaihtoja. Oikealta lähdettiin, hypättiin ristikko, kaarrettiin vasemmalle ja hypättiin ristikko, josta piti saada vasen laukka taas oikeaksi. Tehtiin Hiltsun kanssa uusi ennätys: yksikään laukka ei vaihtunut. Vauhtia ei ollut tarpeeksi, mutta opettaja sentään kehaisi, että avut annoin silti oikein. Lisäsi vielä sen, että jonkin toisen pollen kanssa olisivat vaihdot tulleet. Hilanterilta vaihtoihin vaaditaan oikeasti kunnon liikettä, jota ei yllättäen tällä kertaa löytynyt.

Lopuksi hurautettiin vielä pari kertaa rata. Olihan se naurettavaa menoa. Yritin kannustaa ja komentaa, mutta suurin puhti oli jo kulutettu. Väleihin tuli liikaa askelia eivätkä laukat vaihtuneet. Oikeastaan ainoa onnistuminen koko tunnin aikana oli se, että kestin osaamattomuuttani ja istuin selässä. Muita onnistumisia en edes asioita kaunistelemalla löydä. Kuten toinen ratsastustunnilla ollut tuumasi: tällaiset hevoset opettavat. Minä tosin keskityn aina mieluusti surkuttelemaan osaamattomuuttani, joten haasteellisimpina hetkinä taidan luovuttaa liian herkästi. Ja kyllä, tiedän, ettei pitäisi. Aina ei vain jaksa. Murehdin opettajalle tunnin kulkua, jolloin hän sanoi huomanneensa, että pollella on taas alkamassa huonompi motivaatiokausi. Kesän se taisi humputella aika kivasti (todisteena on ainakin se yksi kerta, jolloin minäkin onnistuin pollen kanssa), mutta nyt on taas vissiin akut hevoselta vähissä.

Hassua on se, että oikeasti rakastan tätä hevosta ja sen luonnetta, mutta se sama asia toisinaan saa minut onnettomaksi. Hilanterilla on luonnetta parin muun hevosen puolesta, jolloin epäonnistumiset tuntuvat pahoilta, mutta onnistumiset taas monin verroin makeammalta.