Oikealla tiellä

Lauantaina kävimme hyppäämässä tutulla Tallinmäen porukalla maneesilla. Buukkasin itselleni taas tuplatunnin, jonka aloitin ensimmäistä kertaa Jetin kanssa. Yleensä olen mennyt aina ensin Hilimalla. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyssä mietin aiemman valmennustunnin oppeja eli napakkaa ratsastamista. Ratsastin ravissa kolmikaarista kiemurauraa ja pyrin pitämään Jetin liikkeellä niin kaarteissa kuin suorilla. Laukassa yritin myös herätellä Jettiä tekemällä vaihtoja lävistäjien lopussa. Jetti pääsi hidastamaan vaihdoissa, mutta sentään teki ne molempiin suuntiin. Sain ratsastettua nyt vähän tavallista napakammin, mikä tuntui herättävän Jettiä hommiin kohtuullisesti.

Ennen rataa hyppäsimme oikeassa kierroksessa ristikon (este 1), kavaletin ja ristikon (este 6) linjaa. Tulimme samat hypyt toisesta suunnasta lisäten perään vielä pystyn (este 4) ja kavaletin (este 3) ja lopuksi hyppäsimme pystyn (este 4) ja kahden askeleen sarjan (esteet 5a–b) putkeen. Sitten vielä viritimme tämän tehtävän lisäämällä kolmen hypyn perään neljännen pystyn tai viuhkan, mikä lie (este 6). Tunnin ainoan kiellon otimme heti alussa, kun Jetti ei suinkaan voinut mennä ristikon, kavaletin ja ristikon linjan viimeistä osaa yli, koska olihan se nyt sangen epäilyttävä. Se lähti livahtamaan vasemmalta ohi, mutta tällä kertaa sain napattua sen kiinni aika nopeasti ja jatkoimme oikealle. Sen jälkeen tehtävä meni asiallisesti väleihin neljä askelta pistäen. Toisesta suunnasta kahden lisähypyn kanssa ei varsinaisesti tullut uusia ongelmia. Pontevuutta olisi saanut olla hieman enemmän, mutta emme kuitenkaan mönkineet. Niin ja hei, esitimme kahdesti tyylipuhtaan vaihdon kavaletilla oikeaan laukkaan. Jihuu! Naureskelinkin, että nyt olen saavuttanut kaiken, mitä esteurallani voin saavuttaa. Meillehän tuo oikean laukan säilyttäminen ja siihen vaihtaminen ovat jotenkin hassun vaikeita juttuja. Pystyn ja sarjan yhtälö meni myös hyvin, vaikka sain herätellä Jetin, jotta kaksi askelta meni sujuvasti. Näiden perään lisätty viuhka sujui myös ihan asiallisesti.

Sitten hyppäsimme radan kahdesti noin 70 ja sitten 80 sentin tasolla. Molemmilla kierroksilla radan alkupuoli oli uneliasta, kun en jostain syystä herättänyt Jettiä. Sen sijaan möngimme alun toivoen, että kyllä se siitä sitten suttaantuu. Ykkösen ja kakkosen kaareva linja sujui molemmilla kerroilla hyvin, mutta sain sen jälkeen nohittaa Jettiä eteenpäin. Tie kolmoselle tuli vähän tiukasti, mikä sössi kaarevan tien neloselle. Emme tainneet tulla sitä kummallakaan kerralla keskeltä, vaan enemmän oikeasta reunasta. Sarja kuitenkin meni hyvin kahdella askeleella, ja pääsimme kuutoselta seiskalle hyvin. Esitimme toki ristilaukkoja, kuten tyyliimme valitettavasti kuuluu, mutta ne eivät onneksi pahemmin sekoittaneet hommaa.

Toisen radan jälkeen opettaja pisti meidät vielä hyppäämään esteet 1–2 uudelleen ajatuksella kunnon etenemisestä heti radan alussa. Yksittäisenä tehtävänä tämä toki onnistui. Miksihän se pitää radalla sitten jättää tekemättä? Sen kun tietäisi. Yhtä kieltoa lukuun ottamatta tunnin tehtävät menivät aika asiallisesti. Keskityin myös pitämään käsiä hypyissä pehmeämpinä, mikä onnistui paikoin hyvin. Sen lisäksi olisin saanut liimata pohkeita paremmin tuntumalle. Mutta ei kaikkea kerralla, vieläkään. 80 sentin hyppääminen oli kyllä kivaa, kun se on niin mukavuusalueella. Nyt vaan täytyy jalostaa sama helppouden tunne kisaradalle. Seuraavat kisat kun olisivat viikon päästä sunnuntaina. Hylsyjä olemme ottaneet ihan tarpeeksi, joten nyt olisi aika alkaa hypätä tuttuun tapaan paremmin.