lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kylkien käytön kertausta

Lauantaina pääsimme Jetin kanssa taas Aira Toivolan oppiin. Jaoimme tunnin Kaisan ja Vaken kanssa. Opettaja kyseli toiveitamme tunnille, ja omaksi toiveekseni kerroin edelliskerralla harjoitellun kylkien käyttämisen kertauksen. Kaisa toivoi sivuttaisliikkeitä, joten tehtäväksi saimme toiveet huomioiden kylkien käytön pohkeenväistöissä ja avotaivutuksissa.

Tunnin aikana teimme pitkille sivuille niin pohkeenväistöjä etuosan uralla säilyttäen sekä avotaivutuksia. Pyörittelimme voltteja vaihtelevasti niin pitkien sivujen alkuihin kuin loppuihin sekä myös keskelle. Laukannostot teimme ravista pituushalkaisijalta lyhyelle sivulle käännyttäessä sekä pyöräytimme pitkän sivun alkuun ja loppuun voltit. Niin kulmissa, volteilla kuin väistöissä ja avotaivutuksissa tuli luonnollisesti miettiä kyljen kautta kääntämistä.

Volteilla alkaneet pohkeenväistöt olivat todella hyvä tapa päästä käyttämään molempia kylkiä vuorotellen. Esimerkiksi oikealle tehdyllä voltilla piti kääntää vasemman kyljen kautta, kun taas sitä seuranneessa väistössä oikealle piti oikean kyljen olla käytössä. Väistön jälkeen tulikin jo kulma, jossa taas sai pistää toisen kyljen käyttöön. Tämä oli ihanaa vuorottelua kylkien välillä! Opettaja muistutteli kääntämään kunnolla kyljen kautta ja pitämään olkapäät rentoina. Samalla sain kertailla pohkeen paikkaa eli viedä niitä lähemmäs satulavyötä. Onnistuneissa hetkissä voltilta pääsi aloittamaan pohkeenväistön mukavan pehmeästi ja tavallaan portaattomasti. Väistöt taas menivät kohtuullisen helposti, kun istunta oli paremmassa kunnossa. Korjaamista oli paljon, mutta sain mukavasti myös oikeaan, aiemmin vahvasti hukassa olleeseen kylkeeni tuntumaa.

Avotaivutuksissa kylkien käyttö jatkui edelleen. Sain molempiin suuntiin kääntää ihan kunnolla, sillä omat paikat kinnasivat herkästi vastaan, jolloin jätin kääntämisen puolitiehen. Avotaivutuksissa sain myös muistaa korjata pohkeen paikkaa, mikä taas auttoi itse liikkeen hallinnassa. Opettajan ohjeiden avulla muistin taas ensin ajatella kääntävään kylkeen pienen rutun, jonka jälkeen varsinainen kääntö vasta lähti. Omissa treeneissä olen unohtanut tämän, jolloin kääntö on lähtenyt enemmän vartaloa kiertämällä kuin kylkeä käyttämällä. Tämä ahaa-hetki oli taas palkitseva. Avotaivutukset samoin kuin väistöt olivat ravissa helpompia, kun Jetti ei alkanut hidastella ihan niin paljon kuin käynnissä.

Laukkakuviona tulimme pituushalkaisijaa ravissa kääntyen siitä vuoroin kumpaankin suuntaan. Kulmaa ratsastaessa nostettiin myötälaukka ja pitkän sivun alkuun ja loppuu pyöräytettiin voltit. Toisen voltin jälkeen siirryttiin raviin ja palattiin tehtävän alkuun. Laukat nousivat hieman hitaasti, mutta hyvää niissä oli se, että ne lähtivät ponnistuksen kautta, ei raahautumisen. Jetti ei tarjonnut kiirehtiviä raviaskelia, vaan ponnisti suoraan laukkaan. Istuntani taisi olla sen verran kohdillaan, että Jetilläkin oli paremmin takajalat käytössä. Volteilla sain haeskella tietysti kylkiä ja pohkeiden paikkaan muiden istuntapalikoiden lisäksi. Ne löytyivät paikoin mukavasti, jolloin voltit sujuivat molempiin suuntiin tasaisesti. Suorilla pätkillä myös Jetti tuntui suoralta, jolloin laukassa oli mukavaa rentoutta. Laukkasimme lopuksi myös oikeaa laukkaa uraa myöten, jossa tuli monta hyvää hetkeä. Kulmat menivät tasaisesti ja suorat pätkät suoraan. Jetti hakeutui mukavaan muotoon aika rentona pysyen, mikä tuntui selkään mainiolta. 

Siihen päättyivätkin tämän tunnin treenit. Töitä sai tehdä taas kunnolla, mutta olihan se palkitsevaa. Oli kiva saada oma kroppa toimimaan parhaimpina hetkinä siten, että sekä oikea että vasen kierros tuntuivat samanlaisilta ja helpoilta. Laukan hyvät hetket tarjosivat myös aihetta hymyyn. Tämän tunnin pohjalta on taas hyvä muistaa muillakin tunneilla kylkien käyttö, pohkeiden paikka sekä lonkkien kunnollinen avaus.