Perjantaina suuntasimme ratsuillamme Kaisan kanssa maastoon. Otimme Jetin kanssa vetovastuun ja lenkiksi valitsimme aiemmiltakin kahden hengen maastoiltamme tutun tie- ja metsäpätkien yhtälön. Jetillä ei tietysti ollut mikään kiire kotoa, vaan sitä sai vähän nohitella.
Käyntipätkän jälkeen ravasimme tovin, kunnes saavuimme tuttuun laukkapätkään. Laukassa Jetti oli ihanan asiallinen, joskin tarjosi mummolaukkaa, sillä pitihän kaikkea nyt ehtiä samalla vähän tuijotella. Yritin vaihtaa laukkaa lennosta, mutta kun se ei onnistunut, tein vaihdon ravin kautta. Laukasta siirryimme ravin kautta käyntiin edempänä kulkeneen ratsukon takia. Käppäilimme osan reitistä hyvän matkan tämän ratsukon takana, mutta kummasti Jetillä alkoi askel venyä. Kai se ajatteli harppovansa hevosen kiinni, jolloin pääsisi vetovastuusta. Poikkesimme lopulta eri metsäreitille, jolloin Jetin piti ihmetellä kadonnutta kaveria.
Kotimatkalla otimme taas pätkän ravia ennen laukkaosuutta. Toisessa laukkapätkässä Jetti eteni jo paremmin. Tein taas laukanvaihdon ravin kautta, kun ensin olin yrittänyt nyhrätä sitä tuloksetta lennosta. Loppuravissa Jetti olikin jo rutkasti alkua rennompi, jolloin se tarjosi taas vähän parempaa ravia. Käynnissä se oli jopa niin rohkea, että meni pelottavan postilaatikkoristeyksen ohi sivuaskeltakaan ottamatta. On se reipas! Maastolenkki sujui kaikin puolin siis kivasti, jolloin tallille oli tosi mukava palata. Kunhan loputkin lumet sulavat, pääsemme taas tahkoamaan monipuolisempia reittejä. Niitä on kyllä ehditty kaivatakin jo tovi.
