Lomattoman hiihtolomaviikon kunniaksi ilmoittauduin O-Rin järjestämälle ylimääräiselle koulutunnille, jonka piti Petri Lopakka. Hänen opissaan olen ollut tasan kerran, Helvillä kesäkuussa 2011. Pidin silloin hänen opetuksestaan, joten kun hän tuli omalle vakiotallilleni, oli tunnille päästävä. Ratsukseni toivoin ja sainkin Epperin, sillä halusin jonkun mahdollisimman Jetin kaltaisen, jotta saisin samalla vinkkejä sen ratsastamiseen. Tunnin jaoin toisen ratsukon kanssa.
Treeniaiheena olivat pohkeenväistöt, ja niitä kyllä tahkottiin koko tunnin edestä. Pohkeenväistöjä teimme käynnissä ja ravissa lävistäjää pitkin. Laukassa sen sijaan teimme pohkeenväistön kaltaisia hetkiä pitkillä sivuille, joiden aikana käytimme hevosen takaosaa tovin sisempänä. Vietimme tunnin näiden tehtävien parissa, mutta niiden aikana sain kyllä rutkasti myös muita asioita korjattavaksi ja ajateltavaksi.
Pohkeenväistöissä sain keskittyä tekemään avut oikea-aikaisesti sekä käyttämään pohkeita enemmän "rummuttaen" kuin puristaen. Opettaja totesi hyvin, ettei hevosten kanssa voiteta voimalla, vaan nopeudella ja ketteryydellä. Minä taas olen höhlästi ajatellut, että jos vain halailen ratsua pohkeillani ajan X, niin kyllä se jossain vaiheessa tekee pyydetysti. Tällä tavalla kuitenkin vain nihkeytän ratsuja sen sijaan, että herkistäisin niitä avuille. Väistöissä sain myös huolehtia siitä, että Epper myös otti ne ristiaskeleet eikä punkenut lapojen kautta karkuun. Etuosan kontrolli jäi tällä kertaa vähän puutteelliseksi. Pohjetyöskentely vei sen verran huomiota, että siitä kärsi sitten muu ratsastus. Tehtävää onneksi tahkottiin niin tiiviisti, että sinne mahtui myös hyviä hetkiä. Suurin haaste oli saada sekä väistöaskeleet että säilyttää tahti. Molempien hallinta yhtä aikaa oli välillä haastavaa, mutta välillä palaset myös loksahtelivat paikoilleen.
Laukassa tehty takaosan väistätys uralta sisemmäs oli kyllä haastava! En edes muista, milloin olisin moista treenannut. Suurin pulma oli varmasti se, ettei minulla ollut kunnolla hallussa Epperin etu- saati takaosa. Lisäksi otin tehtävästä jotenkin todella paljon paineita, jolloin aloin ylisuorittaa. Suomennettuna häselsin ja puskin aivan liikaa, jotta Epper olisi voinut tehtävää kovin rennosti tehdäkään. Opettajalta tuli jossain vaiheessa myös kommentti, ettei Epper ainakaan lisää vauhtia laukkaan tarvinnut. Kommentti kyllä hymyilytti, sillä harvemmin saan noottia liiasta reippaudesta. Tajusin kuitenkin siitä, että tehtävä pääsi meillä lipsahtamaan tohottamiseksi keskittymisen sijasta. Sen tsemppaamana sain petrattua hieman. Loppujen lopuksi saimme molempiin suuntiin kohtuullisia pätkiä. Opettaja hoksautti vielä ratsastamaan myös suoristuksen eikä vain antamaan hevosen valua uralle. Olipa palikoita hallittavaksi!
Tunnin loppupuolella sekä minä että Epper aloimme olla aika puhki. Olimme kyllä tosiaan tehneet hommia kunnolla, ja sen kyllä huomasi. Tunnin aikana opettaja huomasi hyvin perusvirheitäni ja korjasi niitä. Sain myös kommenttia liian takana olleista pohkeistani, joita yritin sitten korjata oikealle paikalla. Opettaja myös neuvoi suoristamaan ylävartaloa nojaamalla jopa vähän taakse. Tämä neuvo tuntui tunnin aikana ainoalta, jota en osannut toteuttaa. Itsestä tuntui jotenkin väärältä mennä vastakkaiseen suuntaan, josta olen Airan tunneilla juuri pyrkinyt pois. Opettaja todennäköisesti vain suoristi minua pois etukumarasta, mutta ilman kunnon keskivartalon tukea tehty korjaus tuntui vievän oman istunnan väärään suuntaan. Tässäpä oli hyvä hoksautus taas itselle siitä, miksi keskivartalon tuen säilyttäminen on tärkeää. Kokonaisfiilis tunnista oli hyvä. Pidin edelleen opettajan opetustyylistä, ja korjauskehotukset tulivat tarpeeseen. Epperille myös pojot siitä, kuinka hienosti se teki töitä. On se vain mainio poni!
