Kohti parempaa

Lauantaina oli vuorossa Tallinmäen halliestesarjan kolmannet kisat. Jetin lisäksi sain ratsuksi Hiliman, jolla menin 60 sentin (A.1.0) ja ensimmäistä kertaa 70 sentin (367.1) luokat. Jetillä menin luonnollisesti luokat 80 ja 90 senttiä (molemmissa 367.1). Ratojen opettelustakaan ei tarvinnut stressata, sillä se oli ihanasti sama kaikissa. 367.1-arvostelussa toki perusvaiheen perään ratsastettiin uusinta. Radan kävelin kertaalleen läpi ensimmäisessä tutustumisessa.

Hiliman kanssa otimme alkuravit jo matkalla maneesille. Tamma oli oma, ihana itsensä, joten sen kanssa ei tarvinnut jännittää. Verryttelyssä Hilimalla oli virtaa, jolloin pidätteet kaikuivat paikoin kuuroille korville. Laukassa puolestaan ohjaus katosi, ja Hilima pääsi pistämään muutamia mutkia railakkaasti suoraksi. Verryttelyhypyt otimme oikeassa kierroksessa ristikolle, joka nousi myös pystyksi (ratapiirroksen este 6). Vasemmassa laukassa hyppäsimme okseria (este 3). Hypyt menivät tosi kivasti, joten hypyt riittivät meille. Sen sijaan etsin jarruja ja ohjausta, jotta emme radalla viipottaisi aivan miten sattuu.

60 sentin radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Hilima eteni mukavasti, mutta pääsi edelleen oikomaan kaarteita. Ykkösokseri ylittyi hyvin, ja Hilima vaihtoi laukan toivotusti oikeaan. Kakkoseste meni myös sujuvasti laukanvaihdon kera. Kolmoselle tuli oikaistua hieman, mutta Hilima hyppäsi okserin helposti. Laukka vaihtui hypyssä ensin turhaan oikeaksi. En ehtinyt alkaa korjata sitä, jolloin Hilima vipsautti itsensä ristilaukkaan. Neloselle tulimme hitusen lähelle, mutta se ei onneksi aiheuttanut ongelmia. Hypyn jälkeen korjasin Hiliman ravin kautta vasempaan laukkaan. Viitoselle annoin Hiliman venyä pitkäksi, jolloin ponnistuspaikka sattui huonosti. Hilima tuntui miettivän tovin miniaskelta, mutta lähtikin hyppyyn ilman sitä. Itse olin vähän kehnosti mukana. Laukka kuitenkin vaihtui hyvin oikeaksi. Kuutonen meni hyvin, mutta sen jälkeen olimme ristilaukassa. Seiskalle pääsimme viidellä askeleella, ja laukka korjaantui siinä oikeaksi. Tie kasille käväisi hitusen linjan ulkona, mutta Hilima tajusi kuitenkin suuntamme ja ylitti vielä radan viimeisen eli kahdeksannen esteen puhtaasti. Nollarata, jes!

Seuraavassa eli 70 sentin verryttelyssä en tehnyt mitään uutta. Hilimalla oli edelleen hyvin energiaa, joten keskityin lähinnä ratsastamaan ympyröitä ja kaarteita asiallisesti. Verkkahypyt olivat samat tässäkin luokassa. Oikeassa kierroksessa hyppäsin kerran ristikon ja kerran pystyn. Molemmat hypyt menivät kivasti, ja se kierros riitti meille. Vasemmassa kierroksessa tulimme okserin kolmesti. Kahdella kerralla en saanut tietä kuntoon, jolloin ponnistuspaikka tuli huonosti, ja Hilima kolautti puomin matkaansa. Kolmannella kerralla ratsastin tien kunnolla, ja Hilima hyppäsi okserin puhtaasti. Se riitti, ja jäimme odottamaan vuoroamme.

70 sentin radalle lähdimme taas vasemmassa laukassa melkoisesti oikoen, hups. Ykköselle lähdimme hieman kaukaa, mistä seurasi kolautus. Laukka kuitenkin vaihtui oikeaksi. Kakkoselle tulimme puolestaan turhan lähelle, kun en antanut laukan sujua riittävästi. Hilima selviytyi kuitenkin esteestä ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Kolmoselle tuli hieman parempi tie, ja Hilima hyppäsi sen puhtaasti. Tie neloselle meni kohtuullisesti, ja sekin ylittyi ihan ok. Sen jälkeen tosin piti korjata laukka ravin kautta vasemmaksi. Viitoselle tulimme taas vähän pitkänä, jolloin kolautimme sitäkin hieman. Laukka kuitenkin vaihtui oikeaksi. Kuutoselle tie olisi voinut olla parempi. Hilima eteni sen verran hyvin, että suoran linjan viides askel jäi selvästi lyhyemmäksi ja aiheutti jarruttavan hypyn. Seiska ylittyi kuitenkin puhtaasti. Kasille tuli kurvattua turhaan tiukemmin, mutta Hilima hyppäsi perusvaiheen viimeisen esteen vielä hienosti puhtaasti. Näin pääsimme jatkamaan uusintaan.

Kasin jälkeen Hilima oli ristilaukassa, mutta korjaukset jäivät väliin. Uusinnan ensimmäiselle esteelle eli ysille tuli tehtyä tiukempi tie, jonka Hilima selvitti hienosti. Kympille tulimme sujuen ja hyppäsimme sen tahattomasti oikeaa reunaa hipoen. Yhdelletoista tuli kurvattua aika samalla tavalla kuin jo perusvaiheessa. Nyt Hilima oli hyvin kartalla ja vaihtoi hypyssä laukan toivotusti vasempaan. Uusinnan viimeiselle esteelle eli kahdelletoista kurvasimme vähän ympyrämäistä tietä seuraten. Hilima oli hyvin menossa ja hyppäsi vielä senkin esteen puhtaasti. Niin olimme maalissa toisella nollaradalla, mainio Hilima! Radan jälkeen en voinut jäädä odottelemaan tuloksia, vaan minun piti hilpaista tallille purkamaan Hilima ja varustamaan Jetti kuntoon. Niinpä meille selvisi takaisin maneesille palattuamme, että Hilima oli napannut 70 sentin luokassa toisen sijan 15 ratsukon luokassa, jee! Eroa voittajaan oli hieman yli sekunti ja kolmanneksi tulleeseen vähän vajaat kolme sekuntia. Superhieno Hilima!



Jetin kyydissä olikin taas vähän erilaisempaa kuin Hiliman. 80 sentin verryttelyssä pyrin herättelemään sitä ja keskittymään hommiin. Jetin mielestä avonaisen oven luona olleet ihmiset sekä parit ikkunasta maahan langenneet aurinkoläiskät tosin olivat jänniä. Kyttäilyt olivat kohtuullisia, joten niiden kitkemiseen ei mennyt onneksi liikaa huomiota. Laukassa sain Jetin perusvaihteen silmään, mutta en juuri enempää. Laukka kuitenkin rullasi, joten en alkanut panikoida. Oikeassa laukassa otin muutamat hypyt ristikolle ja pystylle. Ne olivat ihan ok, ja Jetti lähti hyppyihin enemmänkin positiivisen askeleen kautta. Vasemmassa laukassa otin yhden hyvän hypyn okserille. Se sujui ongelmitta, joten hypyt riittivät meille.

80 sentin radalle lähdimme kohtuullisessa vasemmassa laukassa. Ykköseste ylittyi ok, mutta Jetti oli sen jälkeen ristilaukassa. Yritin saada sitä vaihtamaan, mutta en onnistunut. Tiesin sen kuitenkin järjestelevän itse jalkansa, kun kokisi ristilaukan liian vaikeaksi. Niinpä se vaihtoikin itsensä kokonaan vasempaan laukkaan, kun lähestyimme kakkosestettä. Se meni ihan hyvin, vaikka varmistin hieman äänellä laatikkokoristeen takia. Kolmoselle sain suoristettua hyvin, mutta sille tuli silti hieman jarruttava hyppy. En tajunnut ratsastaa nelosen tietä riittävän tarkasti, sillä este tuli Jetille ilmeisesti yllätyksenä. Niinpä se hyvissä ajoin karkasi siitä vasemmalta ohi. Otin rauhassa uuden, pitkän lähestymisen neloselle. Tällä kertaa olin niin vahvasti itse menossa, että Jetti lähti hyppyyn jopa vähän kauempaa. Näin pääsimme nelosen yli. Viitonen menikin sitten jo ihan ok. Kuutosen ja seiskan suora linja meni neljällä askeleella ehkä hieman kauas seiskalta jääden, sillä Jetti kolautti puomia. Tie perusvaiheen viimeiselle esteelle eli kasille oli kamala. En tiedä, mitä ihmettä oikein ajattelin siinä. Niinpä tulimme esteelle melkoisesti mutkalla. Ratsastin kuitenkin päättäväisesti, jolloin Jetti hyppäsi radan viimeisen esteen puhtaasti. Siihen päättyi suorituksemme. Neljä virhepistettä jälleen kerran ohimenon takia. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että saimme hyväksytyn tuloksen. Kyllä se hylkäyksen voittaa.

90 sentin verryttelyssä Jetti tuntui kyttäävän enemmän. Avonaisesta ovipäädystä menimme pari kertaa kylkimyyryllä ohi. Keskityin verkan aluksi esittelemään Jetille kaikki jännät paikat sekä erityisesti nelosesteen. Otin oikeassa laukassa hypyt ristikolle sekä pystylle. Ne sujuivat ihan asiallisesti. Vasemman laukan okserin jätin kokonaan hyppäämättä, sillä olen ihmeellisesti onnistunut kehittämään verkkaoksereista aina elämää suurempia ongelmia. Niinpä en halunnut lietsoa tilannetta pahemmaksi, sillä Jetille on periaatteessa yksi hailee, hyppääkö se verkassa kisakorkeudessa pystyn vai okserin. Ratsastin kuitenkin vähän vasenta laukkaa muutoin, jotta sekin puoli olisi verrytelty.

90 sentin radalle lähdimme ihan kelvollisessa laukassa. Lähestymisessä ykköselle en nähnyt ponnistuspaikkaa, mutta en panikoitunut. Olimmehan aiemmalla radalla hypänneet sen ongelmitta. Vaan niin se Jetti vilahti siitä vasemmalta ohi, argh! Otin sitten uuden lähestymisen ja liimasin pohkeeni niin tiukasti molemmilta puolilta kylkiin, ettei Jetille jäisi vaihtoehtoja livahdella ohi. Siinä sentään onnistuin, mutta Jetti ei halunnut hypätä ja pysähtyi esteen eteen. Vaan eipä päässyt ohi, parempi sekin! Mutta niinpä vain 90 sentin suorituksemme päättyi hylkäykseen, voi huoh. Ehdinpä kuitenkin todeta ääneen, että ongelmia aiheuttanut este oli sentään eri kuin 80 sentin radalla. Jostain se ilo on revittävänä näinä hetkinä. Sain luvan jatkaa radan loppuun. Ratsastin pitkän lähestymisen ja kuinka ollakaan, herra Jetson II hyppäsi ensimmäisen esteen ilman mitään ongelmia. Kakkoselle tuli hieman jarruttava hyppy, mutta yli mentiin. Kolmonen meni ongelmitta. Neloselle ratsastin päättäväisesti, jotta 80 sentin ohimeno ei toistuisi. Jetti hyppäsikin sen oikein asiallisesti samoin kuin viitosen. Kuutonen meni myös ihan hyvin, mutta aloin säätää välissä jotain ihmeellistä. Niinpä neljän askeleen sijaan Jetti joutui ottamaan viidennen miniaskeleen. Se selvitti kuitenkin seiskan, vaikka olikin ristilaukassa sen jälkeen. Rämmimme siinä sitten kohti viimeistä estettä. Tie kasille oli edelleen sangen omituinen, mutta niin vain Jetti hyppäsi huonommastakin paikasta sen yli. Tällä radalla hylkäyksestä huolimatta positiivista oli se, että muita isompia ongelmia ei ilmennyt, vaan sain ratsastettua aika napakasti.

Pääsimme kisojen lopussa kuitenkin Jetin kanssa palkintojenjakoon. Keräsin Hiliman ja Jetin kanssa kolmesta estekisasta sen verran pisteitä, että voitimme Tallinmäki-cupin tuntiratsastajien sarjan. Jetti sai sen voittoruusukkeen lisäksi Hiliman sinisen ja puna-valkoisen ruusukkeen suitsiinsa hetkeksi. Naureskelinkin, että tämä on Jetille hyvä vinkki siitä, että estekisoissa voi ohimenojen sijasta liidellä myös palkintojenjakoon. Kaikkineen kisat olivat taas mukavat sekä opettavaiset. Hilimasta olen kyllä niin ylpeä, on se vain hieno! Ainakin näillä korkeuksilla yhteistyömme pelaa mukavasti. Se kieltämättä pistää miettimään, voisimmeko enemmän yhdessä treenaamalla hypätä vielä 80 sentinkin ratoja. Mietittäväksi ja nähtäväksi jää. Jetin kanssa meno oli taas tällaista. Ohimenoista alkaa tulla enemmän sääntö kuin poikkeus. Alan uskoa siihen, että olen tehnyt ohimenoista Jetille kannattavampaa kuin hyppäämisen, jolloin se tietenkin yrittää sitä. Kun taas saan itseni ratsastamaan kunnolla, menee Jetti ongelmitta. Se nähtiin niin 80 kuin 90 sentin radoilla. Ohimenojen jälkeen ei olisi uskonut, että aiemmin radalla olisi ollut moisia ongelmia. Tänään sain onneksi 80 sentin radalla tsempattua, joten siihen olen tyytyväinen. Nyt täytyy opetella ratsastamaan selvästi siten, että hyppääminen muuttuu Jetille taas mielekkäämmäksi vaihtoehdoksi. Siinäpä tekemistä, mutta mieleistä moista.

Videoista kiitos Hanskille! Jetin kanssa poseerauskuvasta kiitos Riikalle!