Ohitukseton estetunti

Hyppelyt jatkuivat Hiliman jälkeen Jetillä. Edellispäivän maastoreissu oli valanut minuun hieman itsevarmuutta, jonka päätin hyödyntää estetunnilla. Tälle tunnille lähdin sillä asenteella, että yhtään ohimenoa ei muuten tule. Alkuverryttelystä lähtien pyrin ratsastamaan kunnolla pohkeilla sekä istumaan satulassa tiiviisti leijumisen sijasta. Verryttelimme ravaamalla kiemuratiellä olleita puomeja ja laukkasimme pitkää sivua. Jettiä sai nohittaa, mutta pyynnöt alkoivat mennä perille, ja laukka pyöri kohtuullisesti.

Ensimmäiset hypyt otimme kavaletti-innarille (esteet 1a–1c). Jetti pyrki hieman hidastamaan, mutta pyysin sitä tomerasti hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Olin ilmeisesti riittävästi itse menossa, sillä Jetti lähti hyppyihin pyynnöstäni. Seuraavaksi hyppäsimme kahdeksikkoa (esteet 2 ja 6) laukkoja vaihdellen. Jetti nappasi hypyissä vasemman laukan, mutta oikean laukan korjasimme lennosta hypyn jälkeen. Se ei haitannut, sillä vaihdot tulivat ihan asiallisesti. Tulimme samat esteet vielä tiukemmin eli esteeltä 2 jatkoimme tiukahkolla kaarevalla tiellä suoraan esteelle 6. Laukka pääsi välissä vähän sammumaan, mutta Jetti oli silti menossa, ja saimme laukkojakin vaihtumaan. Hyppäsimme vielä suoran linjan (esteet 3–4). Väli matalilla esteillä oli viidellä askeleella sopiva. Tässä vaiheessa tuntia tekemisen meininki oli aika hyvä, ja minulla tuntui olevan Jettiin jopa otetta.

Hyppäsimme radan kahteen kertaan. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa tullen kavaletti-innareille. Eteneminen pääsi hyytymään, jolloin kavaletit menivät vähän mönkien. Matka kuitenkin jatkui, ja hyppäsimme kakkosen. Sen jälkeen korjasin laukan lennosta oikeaksi. Kolmosen ja nelosen linja oli ihan ok, vaikka tulimme sille ehkä hieman hitaasti. Kavaletit toiseen suuntaan menivät jo vähän paremmin, joskin niiden jälkeen sain taas korjata Jettiä pois ristilaukasta. Tie kuutosta kohti käväisi hieman linjasta ulkona, mutta sain liimattua pohkeet kiinni eikä Jetti miettinyt vaihtoehtoisia reittejä. Toisella kierroksella sain säilytettyä tempon vähän paremmin, jolloin noin 80 sentin esteet menivät aika mukavasti. Uusia ongelmia ei tullut, ja vanhojakin sain korjattua vähän sujuvammin.

Radan jälkeen saimme ottaa pariin kertaan 90 sentin hypyt esteille 2–4. Kolmen esteen putki meni ihan ok, vaikka olisin saanut aloittaa paremmalla etenemisellä. Silloin ei olisi tarvinnut säätää kesken kaiken, vaan olisi päässyt etenemään tasaisemmin. Toisella kierroksella aloin kolmosen ja nelosen linjalla sekoilla askelissa niitä ääneen laskien, kun kolmoselle tuli pienempi hyppy. En onneksi alkanut tuupata Jettiä, vaan pidin pohkeet tuntumalla ja odotin nelosta. Ratkaisu oli ihanan järkevä, sillä Jetti selviytyi linjasta ongelmitta, vaikka ottikin sille viidennen askeleen suunnitellun neljän sijasta. Jos olisin alkanut tuupata sitä, olisi sillä voinut menne herne turpaan, ja matka tyssätä siihen. Odotin siis järkevästi, mutta en heittäytynyt matkustajaksi. Jes! Lopuksi hyppäsimme vielä ympyrällä kavalettia ja pystyä tavoitteena säilyttää myötälaukka koko ajan. Tämähän onnistui, sillä ympyrällä oli helppo säilyttää ajatus oikeasta suunnasta. Seuraavaksi pitäisi osata viedä sama suuntatietoisuus myös radalle, jolloin turhat risti- ja vastalaukat voisivat vähentyä.

Hyppyjen päätyttyä oli pakko hihkua ääneen: tasan nolla kieltoa tai ohimenoa, wohoo! Kaikkea sitä päättäväisyydellä voikaan saada aikaan. Tämä tunti tuli tarpeeseen, sillä alkuvuosi Jetin kanssa on ollut estetunneilla välillä melkoista stoppailua ja ohittelua. Tänään tajusin taas tiiviin pohjetuntuman ja satulassa istumisen merkityksen paremmin kuin aikoihin. Kun olen mahdollisimman lähellä hevosta, on vaikuttaminenkin nopeampaa ja toimivampaa. Jos taas hillun irti satulasta, kestää ongelmien ehkäisy ja korjaus kauemmin. Onhan näitä asioita toisteltu kerrasta toiseen, mutta viimein ne onneksi pääsivät myös käytännön tasolle. Tämä tunne ja kokemus pitää kyllä säilöä tiukasti mukaan ja muistaa se jatkossa.