Keskiviikkona oli vuorossa valmennusryhmän tunti. Pakkasta oli ulkona -20, mutta maneesissa tuntuvasti vähemmän (Kaisa arveli blogissaan, että noin -12). Ratsukseni sain Jussin, jolla hyppäämisestä olen viime aikoina alkanut hassusti tykätä. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja Jussi tuli illan toiselle tunnilleen tallista.
Alkuverryttelyssä ravasimme suoralla linjalla olleita kolmea puomia vasemmassa kierroksessa sekä pyörittelimme päätyihin ympyröitä. Jussi liikkui mukavasti, mutta yritti ratkaista jokaisen pyyntöni niksauttamalla kaulansa pyöreäksi tekemättä mitään muuta. Pyysin vähän eteen, Jussi pyöristi kaulaansa ja kysyi, riittääkö. Pyysin olemaan nojaamatta vasemmalle lavalle, Jussi pyöristi kaulaansa entisestään. Hain asetusta vasemmalle paremmin läpi, Jussi väänsi kaulansa täysin itsenäisesti puolittaiseen rollkuriin ja vaikutti tyytymättömältä, kun vielä sekään ei kelvannut. Tunnustan kyllä, että olen ollut ja olen välillä yhä niitä ratsastajia, joille on riittänyt se, kun hevonen pyöristää kaulaansa riippumatta siitä, tekeekö se mitään muuta. Yleensä ratsun ei ole tarvinnut tehdä mitään muuta, sillä olen lumoutunut nätistä kaulasta, jolla ei ole ollut oikeasti mitään tekemistä ratsun oikeinpäin kulkemisen kanssa. Onneksi hiljalleen alan tajuta, että pyöreä kaula ei ole tae mistään sen enemmästä. Parempi on vain jatkaa sen takaosan työstöä, josta lopulta kaikki lähtee. Itse puomit menivät aika kivasti. Tahti säilyi pääosin, ja Jussi mennä puksutti helposti suoraan. Muualla Jussi yritti välillä heittäytyä edestä raskaaksi. Kohottavilla puolipidätteillä ja pohkeilla ratsastamalla tilannetta sai korjattua.
Seuraavaksi tulimme pääty-ympyrää vasemmassa laukassa ylittäen samalla yhtä puomia. Laukka tuli hakea vähän lyhyemmäksi, mutta silti aktiiviseksi. Ensin ratsastin laukan pelkästään hitaaksi, jolloin opettaja muistutti ratsastamaan takaosaa aktiivisemmaksi. Seuraavaksi sain laukkaan enemmän pontevuutta, mutta Jussi tahtoi päästä venymään välillä pitkäksi. Hiljalleen sopiva yhdistelmä alkoi löytyä, ja Jussi pääsi laukkaamaan kivan tasaisesti. Puomi ylittyi aika asiallisesti, kun muistin kääntää kunnolla ulkoavuilla. Askelkin sattui yleensä kohdilleen ja näin sen. Muutamia kertoja tosin paikka jäi näkemättä, mikä aiheutti minussa hämmennystä ja sitä myöten Jussissa. Tuloksena olikin sitten pudotus raville tai ihmeellinen kömpiminen puomin yli. Pitäisi oppia noina hetkinä nappaamaan pohkeet tuntumalle ja antamaan hevosen katsoa paikka. Jussi toisaalta ei ole tuossa hommassa kaikista näppärin, joten se kaipaisi siinäkin ratsastajalta vähän vinkkiä.
Oikeassa laukassa tulimme samoin pääty-ympyrää, mutta nyt siinä oli kaksi erillään olevaa puomia. Ensin tulimme tovin yhtä puomia, kunnes sen sujuessa sai ottaa toisenkin puomin mukaan. Jussi laukkasi mukavan tasaisesti, vaikka pyrki vähän painumaan edestä alas. Pohkeilla muistuttamalla se jaksoi aina nostaa pääyään vähän ylemmäs, jolloin etuosa keveni kummasti. Ulkoavuilla sai myös kääntää välillä reippaasti, jotta ympyrä ei lähtenyt suurentumaan. Muutoin puomien ylitys sujui ihan hyvin. Laukka rullasi, tiet löytyivät ja askel osui yleensä hyvin. Tehtävä tuntui sopivan vaivattomalta alun jälkeen, ja sain oltua selässä kohtuullisen rento niinä hetkinä, kun asiat toimivat melkein itsestään. Kivaa!
Lopuksi tulimme kolmen minikavaletin suoraa linjaa molemmista kierroksista. Vasemmassa kierroksessa ensimmäinen väli oli noin yhdeksän metriä ja toinen noin 15. Askelia tuli saada kaksi ja neljä. Ensimmäisellä kierroksella tuli ravirikko, kun en nähnyt paikkaa ja hyydyin selässä. Jussi hämmentyi samalla ja pudotti raville. Ihanan opettavaista. Toisella kierroksella hain paremman laukan alle, ja nyt saimme väleihin kolme ja viisi askelta. Lopulta tajusin antaa laukan rullata kunnolla, jolloin kaksi ja neljä askelta menivät väleihin kivasti. Jussi pysyi edelleen tehtävällä mukavan suorana eikä siihen tarvinnut juuri kiinnittää huomiota. Oikeassa kierroksessa homma alkoi sujua tosi kivasti, ja pääsimme tulemaan tehtävää välillä niin tasapainossa ja hyvässä rytmissä, että saatoin fiilistellä selässä ja ajatella meidän olevan melkein kuin oikea esteratsukko. Sillä laukalla ja rytmillä olisi varmasti esteiden ylittäminen ollut vaivatonta. Parasta olivat ne hetket, kun Jussi kuunteli ja toimi helposti ja kerrankin saatoin olla rauhassa selässä heittäytymättä matkustajaksi. Tällaiset fiilikset olivat kyllä paikallaan.
Loppuraveissa annoin Jussin venyttää ohjan perässä, minkä se teki paikoin mainiosti. Vähän kiire sillä tuppasi olemaan, joten kaiketi sekin oli vähän innostunut minikavaleteista. Jussin kanssa on jotenkin tosi kivaa puuhailla pienillä esteillä. Se on niin sympaattinen kaveri siinä hommassa, sillä vaikka se ei oikein täydellisesti sitä osaakaan, niin se kyllä yrittää parhaansa. On se vain mukava ruuna.
