Keskiviikon valmennusryhmän ihanan pienen eli viiden ratsukon koulutunnille menin aika odottavaisin mielin. Sisäinen kouluratsastajani oli herännyt ja halusi päästä vääntämään koulua. Pollearpajaisten tulosta en osannut arvella, mutta en odottanut yllätystä. Se sieltä lopulta sitten tuli: Dille. Viimeksi olen mennyt tällä ponitammalla viime toukokuussa eli taukoa oli kertynyt. Siksipä tamman karsinakäyttäytyiminen tuli ihan yllätyksenä. Eihän se aikaisemminkaan mikään mammanmussukka ollut, mutta nyt se oli kunnon lohikäärme. Jalat viuhtuivat, suu nappasi ja kaikki tekemäni vain ärsytti tammaa lisää. Sain harjattua ja laitettua suojat Dillelle, kun sidoin sen kiinni, mutta varustamista varten pyysin toisen käsiparin pitämään tammaa paikoillaan. Kun kamppeet olivat päällä, Dille tasoittui. Taisi huomata, että se tappelu tuli hävittyä.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme käynnissä kolmikaarista kiemurauraa. Tehtävällä tuli ratsastaa ensin puolipidäte läpi, sitten asettaa pyöreyttä tavoitellen ja näiden kahden onnistuessa päästä ratsastamaan vähän eteen. Kuulostaa helpolta, mutta olihan siinä hommaa. Puolipidätteet eivät meinanneet mennä aluksi läpi, jolloin en päässyt asettamaan saati ratsastamaan eteen. Dille tykkäsi puskea molempia pohkeitani vasten ja erityisesti karata oikean pohkeen läpi. Ulkopuolen avut olivat hukassa ja sisäpohkeeni jossain muualla. Istunnasta en nyt ala edes avautua. Opettajan silmän alla sain keskityttyä paremmin, ja pidätteet alkoivat rauhassa tehtyinä mennä läpi. Oli kiva huomata, että Dille kuunteli istuntaa ja totteli sitä, kun sain oltua selkeä. Asetukset olivat edelleen vähän hukassa, mutta sentään yksi kohta tehtävästä alkoi onnistua. Välillä pyöräytin kiemurauran väliin voltin, jolla hain pelkästään asetusta. Hiljalleen sain niistä kiemurallakin vähän otetta, mutta pohkeilla ratsastaminen oli puutteellista.
Sitten tehtävää siirryttiin tulemaan ravissa. Dille oli vähän kuikuillut peilipäätyä ja jännittynyt siellä, joten ajattelin siirtyä raviin vasta ohitettuamme sen. No, en oikeastaan ehtinyt kuin ajatella ravia, kun Dille ampaisi kiitolaukkaan. Mitään en kuullut tai nähnyt, mutta jostain tamma sai kimmokkeen singota. Nojasin taaksepäin ja ajattelin, että taidan jäädä tästä kyydistä piakkoin. Dille pyörähti kohti peilipäätyä, ja sain jarrutettua sen sinne, kun olimme sitä ennen melkein teilanneet Manun. Tämän esityksen jälkeen tiesin, että nyt pitää saada poni hommiin, mutta olin silti aika tönkkönä jännityksestä. Ravasimme tovin Loren perässä turvaa hakien. Dille tuntui jonkin aikaa uudelleen räjähtämäisillään olevalta ruutitynnyriltä, ja valmistauduin heittämään hanskat tiskiin. Olen liian arka ratsastaakseni hevosilla, jotka lähtevät näin vikkelästi alta halutessaan. Dillelle kuitenkin riitti yksi pyrähdys, ja hiljalleen se alkoi rentoutua. Ravissa sitä pääsi työstämään vähän paremmin ja kiemurauralla asetuksetkin alkoivat mennä läpi. Dille väläytti tehtävällä muutamia tosi kivoja pätkiä, kun keskityin ja sain ratsuni samaan fiilikseen. Välillä menimme taas ihan väärinpäin, mutta kuten opettajakin sanoi, Dille kyllä yritti kovasti.
Laukkaa työstimme ihan ympyröillä ja uraa myöten. Jännitin tietysti ensimmäisiä laukkoja, mutta kun Dille ei lähtenyt omille teilleen, sain rentouduttua ja vähän ratsastettua. Laukassa huomasin selvästi, kuinka vakaan ulko-ohjan tuntuman Dille tarvitsi. Asetuksen kanssa sain olla tarkka, etten vääntänyt koko kaulaa mutkalle. Pohkeilla sai myös ratsastaa aika paljon, että Dille säilytti laukan. Välillä sain tamma ulkopuolen haltuun ja omaa istuntaa tasoitettua, jolloin Dille pyöristyi ja laukkasi pienen hetken mukavan tasaisesti. Aika helpolla se tosin sukelsi liian alas, mitä sai korjata kohottavilla pidätteillä ja pohkeilla. Saimme onnistumisia molempiin suuntiin, ja Dille tuntui taas siltä mukavalta ratsulta, johon sen kanssa parhaimpina hetkinä olen päässyt. Oma jännityksenikin hälveni hieman, vaikka äkkilähtö jätti kytemään pienen pelon.
Loppuraveissa tohdin Dillen antaa jo vähän venyttää ohjan perässä. Se ei enää vaikuttanut yhtään räjähdysherkältä, joten kaipa se sai kulutettua virtapiikkinsä yhden lähdön aikana. Onneksi tunnin aikana oli niitä hyviäkin hetkiä, muuten olisin varmasti kehitellyt jonkin arkuuden tätä ratsua kohtaan. Dillen kanssa ei ainakaan voi torkkua, sillä silloin tamma varmasti alkaa puuhailla omiaan. Dillehän on itse asiassa oikein hieno kouluratsu, kunhan sen saa keskittymään. Vaikka se on poni, niin siltä löytyy hyvin hevosmaiset askeleet. Kiva poni siis, kunhan ratsastaja on riittävän päättäväinen eikä säikähdä pienistä.
