Valmistautumista kisoihin

Maanantain Tallinmäen tunnilla oli odotetusti ja ennen kaikkea toivotusti esteitä. Tallillahan on harjoitusestekisat 18.8., joten treeni niitä varten oli enemmän kuin paikallaan. Ratsukoita oli kolme, ja minun ratsunani oli tietysti kisakumppaninani toimiva Jetti. Alkuverryttelyn käynti- ja raviosuudessa opettaja pisti meidät pyörittelemään vaikka mitä kiemuroita itsenäisesti. Jetti mennä humputteli sangen rauhallisesti, ja meinasin paikoin jo tuskastua sen hitauteen. Sitten muistin, että sen saa kyllä hereille, kunhan sen antaa lämmetä sopivan rauhassa. Laukassa ratsastimme kolmea ympyrää laukkoja lennosta vaihtaen. Vaihdot vasemmasta oikeaan menivät näpsäkästi, mutta jostain syystä oikeasta vasempaan vaati aina enemmän yritystä. Nekin onnistuivat aina lopulta, mutta pienellä viiveellä. Laukassa Jetti toimikin jo paljon paremmin kuin käynnissä ja ravissa, joten onnistuin itsekin rentouttamaan omaa ratsastustani. Kirjoitan tällä kertaa ylös vain varsinaisten ratojen sujumiset. Sen osia olimme treenanneet ennen kuin tulimme koko radan kokonaan.

Tulimme radan kahdesti, ensin noin 60-70 ja sitten noin 80-90 sentin korkeudella. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Kun aloin kääntää Jettiä ykkösporttiesteelle kolmosen edestä, se kompastui hieman. Rytmi meni sekaisin, mutta päätin silti jatkaa esteelle, kun matkaa oli sen verran. Jetti ajautui pohjaan esteelle, mutta kömpi siitä kiltisti yli. Kakkosesteenä oli yhden laukka-askeleen välillä oleva sarja, joka sujui mukavasti, kun annoin Jetin hoitaa homman. B-osan jälkeen Jetti yritti kirmata tiukemmin vasemmalle, mutta sain pidettyä sen suunnilleen reitillä. Tie kolmoselle olisi voinut olla parempi, mutta ei se onneksi kauheimmasta päästä ollut. Sen jälkeen tullut pitkä laukka sujui hyvin, mutta kaarteessa neloselle unohdin tasapainottaa. Niinpä Jetti jäi vähän pitkäksi, ja hyppy oli vähän hassu. Laukka ei vaihtunut, mutta Jetti jatkoi ihan hyvin vanhassakin laukassa etenemistä. Viitoselle katsoin ponnistuspaikan ihan väärin ja sukelsin askelta ennen, voi huoh. Jetti puolestaan otti sen yhden askeleen rauhassa ja tuli sitten kiltisti perässä. Miksihän sitä aina pitää olla menossa ennen hevosta? Tuomio radasta oli se, että alkupuoli oli vähän ponnetonta, mutta loppua kohti parani.

Isommalle radalle lähtö jännitti hieman, mutta ei pelottanut. Kyllähän ne muutamat 90 sentissä olleet esteet näyttivät isoilta, mutta uskalsin luottaa Jetin selviytyvän niistä. Samalla vähän korkeammat esteet saivat minut keskittymään todella hyvin. Ykköselle pääsimme asiallisesti, ja muistin tasapainottaa Jettiä sopivasti, kun lähestyimme kakkosestettä eli sarjaa. Se ylittyi tosi sutjakasti, kun pidin itseni tuntumalla ja annoin Jetille rauhan tehdä oman osuutensa. Tie kolmoselle oli hieman aiempaa parempi, mutta laukka pääsi vähän hyytymään. Sain fiksusti oltua puskematta Jettiä estettä kohti, vaan annoin sen edetä ja selviytyä tilanteesta omin voimin. Jetti ylittikin 90 sentissä olleen kolmosen ihan tuosta noin vain, vaikka laukka olikin sellaista sunnuntaiköpöttelyä. Sen jälkeen spurttasin hieman ja aiemmasta oppineena tasapainotin kaarteessa neloselle. Nyt hyppy tulikin paljon fiksummin, ja laukkakin vaihtui. Siitä oli helppo jatkaa viitoselle, kun askel passasi enkä lähtenyt etukäteen hyppyyn, vaan odotin rauhassa. Rata oli siinä, ja oma fiilis oli huikea. Hengissä selvittiin, jes!

Tämä tunti tuli niin tarpeeseen. Vielä ennen tuntia mietin, että olen ihan suuruudenhullu, kun haaveilen meneväni sunnuntain kisoissa 90 sentin radan. Tämän perusteella se ei olekaan ihan niin päätöntä. Toki ratsastamiseni olisi voinut olla tasaisempaa ja olisin voinut pysyä paremmin koko ajan tuntumalla, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään järjettömiä mokia. Jetti puksutti tasaisesti ja hyppäsi isommatkin esteet tuosta noin vain, joten sille rata ei ollut kummoisempi. Kunhan vain muistan pitää pohkeet hypyissäkin tuntumalla, ratsastaa hyvät tiet ja vielä tiedottaa, kun on aika vaihtaa laukka, niin arvelisin kisaradankin sujuvan ihan hyvin. Ainakaan korkeus ei enää pelota, mikä on oikein hyvä juttu. Sen sijaan minulla on sopiva kunnioitus tuota korkeutta kohtaan, mikä näkyy hyvällä tapaa keskittyneempänä ratsastuksena.

Loppuravit menimme kentällä, ja annoin Jetin venyttää ohjan perässä. Loppukäynnit käppäilimme puolestaan maastolenkin kautta, joten tunti päättyi hyvin rentoihin fiiliksiin. Seuraavan kerran olenkin Jetin selässä sitten sunnuntain kisoissa. Ensin menemme alle 75 sentin luokan ja jatkamme siitä siihen 90 senttiin. Kunhan vain keskityn, ratsastan ja annan hevosen tehdä oman osuutensa, niin eivätköhän kisat suju ihan hyvin.