Kieltoja ja apinailua

Pieniä haasteita tuonut porttieste.

Sunnuntaina lähdin innoissani valmennusryhmän tunnille, sillä luvassa oli esteitä. Lähestyvien kisojen takia arvelin aivan oikein saavani Peran, jonka sain käydä nappaamassa tarhasta tunnille. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme hyvän kelin suosiessa hyppäämään kentällä. Tunnin aikana treenattiin rauhassa hyvien teiden ratsastamista sekä päästiin kokeilemaan kisakorkeutta, joka minun tapauksessani oli se 80 senttiä. Alkuverryttely käynnissä ja ravissa mentiin vikkelästi ja itsenäisesti. Pera oli oma itsensä eli ei juuri intoillut, mutta ei ollut laiskinkaan. Se kääntyi ihan asiallisesti samoin kuin jarrutti ja kaasutti. Olisin toivonut vähän parempaa ja tasaisempaa tuntumaa, mutta en saanut sitä tällä kertaa loihdittua.


Ensimmäiset hypyt otettiin oikeassa laukassa lävistäjäesteelle (ratapiirroksen este 1) ensin kahdesti ristikkona ja sitten kerran pystynä. Ensimmäisellä kerralla askel osui hyvin, ja Pera vaihtoi hypyssä oikean laukan vasemmaksi. Sitten kahdella muulla kerralla ponnistuspaikka oli vähän hukassa, jolloin jäin kyttäämään sitä enkä tiedottanut vaihtotoiveistani, jolloin Pera laskeutui hypyn jälkeen vanhassa laukassa, kunnes vaihtoi muistaakseni aina etu- ja takapään eri tahtiin myötälaukkaan. Positiivista oli se, että jos en väärin tuntenut, vaihtoi Pera takapäänsä ilman ravimökellystä ihan asiallisesti laukassa takaakin pysyen.

Ilmavaraa ainakin löytyy.

Seuraavaksi tulimme viiden askeleen suoraa linjaa (esteet 2 ja 3) vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä esteellä oli portti, jonka kävin esittelemässä Peralle ennen hyppyjä. Molempien kierrosten ongelmana olikin se, että syystä tai toisesta askel ei ottanut sopiakseen ensimmäiselle esteelle, vaan tulimme sen pääsääntöisesti hyvin läheltä. Pera kuitenkin venyi viiteen askeleeseen hyvin, joten se ei tuottanut ongelmia. Ensimmäisellä kerralla Pera kuitenkin vaihtoi hypyssä laukan jostain syystä oikeaksi. Se korjautui etupään osalta lennosta vasemmaksi, mutta takapää tuli vasta raviaskelten kautta. Meno tuntui vähän lentävältä eikä sitä auttanut se, että aloin puskea Peraa kohti porttiestettä. Sainkin myöhemmin tunnilla varsin herättävän muistutuksen siitä, mitä puskemisesta pahimmillaan seuraa.

Ennen rataa tulimme vielä kaarevan linjan pystyltä okserille (esteet 4 ja 5) vasemmassa laukassa. Saimme tultua välin seitsemällä askeleella, kun olimme ensin esittäneet kuuden askeleen vauhdikkaamman yrityksen. Ponnistuspaikat näin tällä kertaa kivasti enkä häseltänyt ylimääräistä. Pera kuitenkin otti ensimmäiselle esteelle pari jotenkin tosi hassulta tuntuneen hypyn, jolle en keksinyt syystä. Toisella esteellä tiedotin aina hyvin selvästi johtamalla, että halusin Peran oikeaan laukkaan eikä sille ollut epäselvää, vaan se vaihtoi hienosti hypyssä laukan oikeaksi.

Kaisalle kiitos ratapiirroksesta!

Lopuksi tulimme radan kisakorkeudessa eli 80 sentissä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, ja Pera tuntui taas vähän ilmavalta enkä saanut siihen otetta kunnolla. Takapää tuntui olevan töissä, mutta etupäässä tuntui lyövän tyhjää. Jos olisin ajatellut vähänkään, olisin ottanut jotain kontrollia ennen ampaisemista radalle. Vaan eipä tullut sellainen hieno juttu mieleen. Ykkönen ylittyi ehkä hieman turhan kaukaa, mutta sujuvasti ja laukka vasemmaksi vaihtuen. Kakkoselle Pera hidasti varmaankin parantaakseen ponnistuspaikkaa, jolloin pääsimme hieman töksähtäen siitä yli. Pera samalla oli vaihtanut laukan hypyssä oikeaksi. En tiedä, mitä luulin, mutta ajoin sitten linjalla Peraa eteen, vaikka se olisi hyvin mennyt välin viidellä askeleella muutenkin.

Este numero 4.

Kolmosen jälkeen olimme edelleen oikeassa laukassa, mutta Pera vaihtoi itse puhtaasti laukan lennosta vasemmaksi. Tässä vaiheessa opettaja huuteli tasapainottamaan, sillä Pera meni pitkänä. En tosin tainnut tehdä tässä kohden mitään sinnepäinkään. Neloselle tuli ihan asiallinen hyppy. Sen jälkeen Pera laskeutui oikeassa laukassa, mutta vaihtoi ristilaukaksi, kunnes ennen viitosta vaihtoi oikeaan laukkaan. Kaarevan linjan menimme edelleen seitsemällä askeleella.



Kuutoselle oli pidempi lähestyminen, jonka aikana opettaja muistutteli tasapainottamaan. Yritin kyllä kovasti jotain, mutta ilmeisesti näpersin vain ohjalla. Sitten aloin huomata, ettei askel taida sopia ja ainoana ratkaisuna käytin hevosen puskemista eteen. Pera ei enää jaksanut tätä, jolloin se stoppasi esteelle. Ihanan maltillisesti onneksi, sillä kyydissä pysyminen ei tuottanut tuskaa. Opettaja muistutti, että jos Peraa alkaa puskea, se stoppaa jossain vaiheessa. Neuvoksi tuli huokaista, nollata tilanne ja uudella yrittämällä laittaa paljon vähemmän painetta hevoseen. Olin säikähtänyt stoppia sen verran, että taisin muuttua selässä suolapatsaaksi. Huomasin, ettei askel sopinut vieläkään, mutta en osannut tehdä mitään. Niinpä Pera stoppasi toisen kerran maltillisesti. Kolmannella kerralla Pera yritti vielä luikertaa ennen estettä vasemmalle, mutta tällä kertaa jalkani olivat kiinni. Niinpä tulimme vähän pohjaan kuutoselle, mutta Pera päätti hypätä. Jäin hypystä, mutta kehuin heti hevosta, kun olin taas matkassa.

Puskemisen haittavaikutukset.

Hypyn jälkeen Pera oli hetken oikeassa laukassa, mutta jostain syystä vaihtoi takapäänsä ristilaukkaan, jota en tajunnut. Omatkin pasmat olivat niin pahasti sekaisin, että Pera kielsi sitten seiskalle. Tätä en ollut odottanut aiemmista kielloista huolimatta, jolloin keikahdin kunnolla Peran kaulalle makaamaan. Pera nosti päänsä ylös, kääntyi oikealle ja lähti ravaten kavereita kohti. Nostipa se vielä hetkeksi laukankin minun ensin nauraessa, sitten ärjyessä kaulalla, kun säikähdin oikeasti putoavani. Sain ohjattua Peran tallin seinustalle, jossa kaveritkin olivat, ja se suostui lopulta pysähtymään. Sain hinattua itseni takaisin satulaan, vaikka tutisutti melkoisesti. Olin laukassa jo ajatellut, että maakosketus olisi väistämättä luvassa. Ei onneksi tällä kertaa. Taas oli pieni nollaushetki ennen kuin tulimme vielä loput radasta. Seiska ylittyi kolistellen miniaskeleen avulla, ja Pera oli sen jälkeen vasemmassa laukassa. Viimeisenä hyppynä odotti seiska eli porttieste. Ilmeisesti linjan väliin olisi tullut tällä kertaa kuusi askelta, mutta Pera päätti, ettei hyppää porttia suosiolla, vaan väisti sen vasemmalta ohi. Tulimme sitten vielä portin uudelleen. Opettaja neuvoi pitämään kädet ja istunnan hiljaa ja ratsastamaan Peran pohkeella kohti estettä. Toisella yrittämällä portti ylittyi, mutta taas miniaskeleen avulla ja sangen töksähtävästi. Olipa siinäkin taas rata, huh.



Lopuksi saimme ottaa vielä yhden hypyn, ja valitsin radan pienimmän eli ykkösesteen. Jännitti kyllä melkoisesti, ja taisipa Perakin olla aika varovaisena. Sen seurauksena se otti jälleen miniaskeleen ennen hyppyä, vaikka sujuvammin se olisi päässyt lähtemällä ennen miniaskelta. Tällä kertaa en kuitenkaan enää puskenut sitä, mutta en kyllä voi sanoa ratsastaneenikaan. Taisin tehdä sen klassisen eli ohjasin hevosen suunnilleen esteelle ja toivoin sen jälkeen vain parasta. Onneksi tällä kertaa se riitti, vaikka tuollaiseen ei saisi oikeasti turvautua koskaan. Opettaja ihmetteli ääneen samaa mitä itsekin mietin: minne katosi se rentous ja sujuvuus, jotka olivat aiemmalla kerralla mukana? Niinpä! Tuumasin opettajalle, etten tuntunut saavan Peraan otetta, vaan annoin sen mennä omia menojaan.

Onnistuuhan se laukkaaminen näinkin.

Vasta tunnin loppuessa tajusin, että minun olisi pitänyt työstää Peraa kunnolla, jotta olisin saanut siitä lyhyen, mutta napakan. Nyt enemmänkin vain menimme holtittomasti aina vain pidemmäksi valuen, joten ei ihme, etteivät ponnistuspaikat ottaneet osuakseen kohdilleen. En vain tajua sitä, miksi en vaikuttanut hevoseen, vaan ajauduin matkustajaksi. Niinä harvoina vaikuttamishetkinäni sorruin vain puskemaan. Missä oli se rauhallisuus ja odottaminen? Samaa varmasti ihmetteli Pera, joka lopulta kyllästyi jatkuviin virheisiini ja sakotti niistä aiheellisesti. Tunnin jälkeen fiilikset olivat kyllä niin matalalla, ettei aikoihin. Tunnin aikana vanhat muistot Peralta putoamisesta tulivat vyöryen mieleeni, ja aloin jännittää ihan tosissani. Se ei tietenkään auttanut mitään, mutta toistaiseksi en osaa nollata mieltäni. Aloin myös arpoa, onko minun fiksua mennä Peralla kisoissa, mutta haluan kokeilla nujertaa pelkoni menemällä vielä keskiviikon tunnilla Peralla. Jos silloinkin mokailen yhtä paljon enkä pääse eroon tutinasta, selvitän, voinko vaihtaa kisaratsua. Ei ole järkeä mennä kisoihin ratsulla, jonka kanssa arveluttaa hypätä. Eikä se ole reilua tosiaan hevostakaan kohtaan. Toivottavasti saan tsempattua itseäni ratsastamaan rennosti ja rauhassa, jotta saisin taas otteen Perasta ja päihittäisin oman pääni pelleillyt.

Videoista kiitos Alekseille ja kuvista kiitos Jennille!