 |
| Radan ykköseste. Niin mikä keskeltä hyppääminen? |
Sunnuntai koitti vikkelästi ja samalla LidRid Teamin Kiimingin ratsastuskeskuksessa järjestämät estekisat, joissa osallistuin ainoaan seuraluokkaan eli 70 senttiin. Arvostelu oli A.0.0 eli kaikki virheettömän suorituksen tehneet olivat tasaveroisia. Osallistujia oli yhteensä 37. Ratsunani oli tietysti
Jetti. Luokkani aloitti kisapäivän kello 10, ja olimme kisapaikalla jo yhdeksältä, jolloin ehdin mainiosti hoitaa ja varustaa Jetin valmiiksi kisapaikalla. Kävin maksamassa lähtöni, jonka jälkeen tutustuin rataan opettajan seurassa hyvissä ajoin. Rata oli ihanan simppeli: kahdeksan estettä ja vain yksi porttieste eikä mitään muita erikoisesteitä. Hihkuin tätä seikkaa helpottuneena, sillä juuri erikoisesteitä jännäsin eniten.
 |
| Viitoseste ja sangen onnellinen kuski. |
Ennen maneesissa ollutta verryttelyä kävelimme Jetin kanssa ja ravasimme hetken molempiin kierroksiin. Verryttelyssä ravasimme aluksi ja sitten laukkasimme hetken. Opettaja komensi herättämään Jetin, mikä onnistui hyvin, kun vain pyysin tomerana. Otimme muutamat hypyt ristikolle, pystylle ja okserille. Vauhti tahtoi aluksi sammua, mutta toistojen myötä saimme ihan järkeviä hyppyjä. Jetti tosin jostain syystä vipsautti itsensä useamman kerran oikeasta laukasta vasempaan, vaikka hypyn jälkeen matka jatkui aina oikealle. En murehtinut tätä pientä virhettä, sillä yhtä kertaa lukuun ottamatta Jetti vaihtoi aina näpsäkästi laukan lennosta. Verkka ajoittui sopivasti siten, että pääsin siitä liki suoraan radalle odottamaan vuoroani. Edellisratsukon suorituksen aikana kävin suunnitelman mukaisesti näyttämässä Jetille ykkösokserin, jolle aurinko heitti isot varjot sekä nelosportin. Sen jälkeen lähdinkin suuntaamaan kentän metsäpäätyä kohti, jossa pääsin varsin pian tervehtimään tuomaria ja sain lähtömerkin. Opettajan neuvojen mukaan herätin Jetin hyvissä ajoin napakasti, ja se vastasikin tomeraan ratsastukseen varsin mainiosti laukaten hyvin sujuvasti. Videota radasta ei harmillisesti ole, mutta enpähän pääse ylianalysoimaan menoani. Vaikka olisihan se silti ollut kiva nähdä oppimismielessä.
Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa. Jetti ehti vilkaista ennen ykkösestettä jotain, mutta en antanut sen häiritä, vaikka pientä häiriötä se laukkaan toikin. Ykkösokseri ylittyi hyvin, mutta luulen Jetin jääneen sen jälkeen ristilaukkaan. Kakkoseste läheni, joten en ehtinyt korjatakaan sitä. Saimme kuitenkin siinä hypyssä vaihdettua laukan vasemmaksi, ja muistin välissä hengittääkin. Kolmoselle vauhti hieman hyytyi, jolloin väliin meni viiden sijasta kuusi askelta. Pääsimme nelosestakin kuitenkin hyvin yli. Viitoselle tuli ihan asiallinen lähestyminen eikä reitti kuutosellekaan ollut hullumpi. Saimme siinä laukan oikeaksi, mutta annoin kaarteen syödä taas vähän laukkaa. Hoputin Jettiä, ja se otti sen kohtalaisesti vastaan. Seiskaokseri ylittyi ihan ok, ja laukkakin vaihtui siinä taas oikeasta vasemmaksi. Kasille suunnistin kääntämällä nelosesteen edestä. En muistanut pysyä aktiivisena, jolloin laukka pääsi taas vähän hyytymään kaarteessa. Onneksi suorituksen jälkeen oli aikaa, joten sain pyydettyä Jettiä vähän reipastumaan, näin hyvin ponnistuspaikan, ja niin pääsimme elämäni toisen oman tallin ulkopuolisen estekisaradan puhtaasti maaliin. Olin ihan mielissäni ja kiittelin Jettiä rutkasti. Mahtavaa!
 |
| Kuutoseste. |
Radalta mieleen jäi se, etten sukeltanut ihme kyllä kertaakaan. Maltoin odottaa ja näinkin aika hyvin, mikäli tulossa oli miniaskel, ja milloin askel sopi hyvin. Joissain hypyissä tunsin kuitenkin pohkeideni heilahtavan eli tuntuman pito läpi radan ei onnistunut. Ihanaa oli kuitenkin se, että alun pientä tuijottelua lukuun ottamatta Jetti ei pällistellyt radalla mitään, vaan puksutti menemään. Mikä lie tilanne olisi ollut, jos erikoisesteitä olisi ollut enemmän. Laukat vaihtuivat myös tosi kivasti, joten niistäkään ei tarvinnut huolehtia.
 |
| Radan viimeinen eli kahdeksas este. Kuskin ilme: priceless. |
Tiet olivat pääsääntöisesti ihan ok, vaikka en erityisemmin muistanutkaan kiinnittää niihin huomiota. Kaikista parasta oli kuitenkin se, että kuten opettaja oli sanonut, oli Jetti monta kertaa kotitreeneihin verrattuna helpompi ratsastaa. Avain tähän onneen on varmasti se, että sen herättää töihin eikä jää mumisemaan itsekseen. Radan jälkeen Jettikin näytti siltä, että muisti olevansa estehevonen. Oma jännitykseni purkautui pitkästä aikaa pienenä tutinana, joka onneksi poistui aika nopeasti. Sen jälkeen olikin jo olo, että olisipa ollut kiva mennä toinenkin luokka. Kummasti siltä ei tosiaan tuntunut ennen kisarataa, kun jännitin melkoisesti.
 |
| Ruusukkeen arvoinen suoritus! |
Olipa kiva tapa käynnistää syksyn kisakausi. Luvassa olisi mahdollisesti vielä tälle samaiselle kuulle vielä kahdet estekisat ennen kuin oman seurani kisakausi starttaa 1.9., kuinkas muutenkaan kuin estekisoissa. Kylläpä tämä laji on vain kiva, kun asiat sujuvat mukavasti.
Kuvista kiitos Hanskille!
