Hengitä ja malta odottaa

Keskiviikkona menin melko jännittynein mielin valmennusryhmän tunnille, jolla oli luvassa esteitä Peralla. Tiesin, ettei jännittäminen ainakaan parantaisi suoritusta, joten keskityin tietoisesti hengittelemään mahdollisimman rauhassa ja miettimään pahimpien katastrofien sijaan sitä, millaisia tunnin hypyt onnistuessaan olisivat. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä, joten pääsimme treenaamaan mukavan väljästi. Alkuverryttelyssä saimme mennä omaan tahtiimme. Keskityin hakemaan jonkinlaista otetta Peraan, jotten taas kesken tunnin huomaisi sen häilyvän omissa maailmoissaan. Tällä kertaa Pera olikin enemmän sellainen kuin olen tottunut eli aluksi hieman vetkula ja nohiteltavissa. Oma istunta tuntui heiluvan irti hevosesta, joten ehdin korjailla sitäkin tovin hakemalla pohjetta paremmin tuntumalle ja polvia irti satulasta. Laukkaverryttelyssä työstimme vasenta laukkaa niin koko kenttää edeten kuin toisella pääty-ympyrällä ollutta kavalettia ylittäen. Tällä kertaa näin askeleen kohtuullisen hyvin, sillä en tainnut jännittää pientä kavalettia, vaan saatoin keskittyä katsomaan paikkaa. Opettaja tosin muistutti, että vaikka Pera saikin mennä rauhassa, ei se silti saanut heittäytyä laiskaksi. Välillä siis sorruin matkustamaan, jolloin Perakin heitti letkeilyvaihteen silmään.

Ensimmäiset oikeat hypyt otimme yksittäiselle pystylle (ratapiirroksen este 1) vasemmassa kierroksessa. Opettaja muistutti odottamaan, mikäli en näkisi ponnistuspaikkaa, sillä Pera kyllä hoitaisi meidät esteestä yli. Niinpä toistojen myötä keskityin hokemaan itselleni mielessä malttia odottamiseen, jotta en sortuisi puskemaan ja aiheuttamaan Peralle herneilykohtauksia. Näin ehkä kertaalleen ponnistuspaikan, mutta muina kertoina se oli hienosti hukassa. En oikein tajua, miten näin on käynyt, sillä aiemmin olin juuri hyvin oppinut tuntemaan Peran laukan ja näkemään paikat oikein. Nyt taas paikoin näytti siltä, ettei minulla ollut mitään hajua, millä askeleella olisi hyvä lähteä. Kaikeksi onneksi sain odotettua rauhassa. Pera otti kertaalleen sellaisen hypyn, johon en täysin ehtinyt mukaan. Silloinkin käteni saivat annettua ohjalla tilaa, jolloin en kiskaissut Peraa suusta. Muutoin sain oltua hypyissä ihan asiallisesti mukana.

Toisena tehtävänä tulimme lävistäjäesteitä (esteet 2 ja 3) aloittaen vasemmasta kierroksesta. Oma keskittyminen meni täysin siihen, että olin säätämättä yhtään mitään ylimääräistä, jolloin en kyennyt edes johtamaan esteillä. Niinpä Pera laskeutui yleensä väärässä laukassa, jonka saimme korjattua jonkinlaisen ravimökellyksen kautta, takapään osalta siis. Etuosanhan Pera vaihtaa lennosta oikein, mutta jostain syystä takapään kanssa pitää vielä vähän ottaa raviaskelia. Ponnistuspaikat olivat edelleen hukassa, mutta hiljalleen aloin tajuta, että siinä vaiheessa, kun arvelin hyppyyn olevan matkaa kolme askelta, oli niitä oikeasti yleensä neljä. Tosin monesti neljäs askel oli mielestäni muita lyhyempi ja töksähtävämpi, joten ilmeisesti laukka-askeleen mitassa olisi ollut parannettavaa hyvissä ajoin ennen esteelle lähestymistä. Jotenkin päädyin silti leikkimään paikoin suolapatsasta, jolloin en juuri vaikuttanut hevoseen. Välillä taas opettajan vinkkien mukaan keskustelin Peran kanssa pidätteiden ja pohkeiden vuorovaikutuksella, jolloin se tuntui vastaavan niihin hyvin ja olevan kuulolla. Silti lähestymisessä esteelle jäädyin paikoin ja väitin sitä kovasti vain malttamiseksi ja odottamiseksi. Pera kuitenkin näytti arvostavan tätä tyyliä enemmän kuin puskemista, vaikka se joutuikin tekemään itse paljon enemmän hommia.

Ennen rataa tulimme vielä suoran linjan (esteet 4 ja 5) vasemmasta kierroksesta. Väliin pistettiin viisi askelta ja myöhemmin radan aikana neljä. Ensimmäisellä pystyllä oli jälleen koristeena musta-valkoinen portti, josta päätin tällä kertaa oikeasti olla tekemättä ongelmaa itselleni. Tehtävä taidettiin tulla kahdesti. Ensimmäisellä yrittämällä sain hyvän lähestymisen eikä Pera piitannut portista tuon taivaallista. Väli meni sujuvasti viidellä askeleella, ja toisen hypyn jälkeen olimme pysyneet myötälaukassa. Toisella kierroksella Pera liikkui itse jo paremmin, jolloin olisin saanut ottaa sitä viimeistään ensimmäisen hypyn jälkeen vähän kiinni. Pääsimme välin edelleen viidellä askeleella, mutta viimeinen askel ennen hyppyä oli lyhyempi, sillä tila kävi ahtaaksi. En vain sitten tohtinut ratsastaa esteiden välissä, sillä pelkäsin vääriä ratkaisuja niin paljon, että mieluummin jätin vastuun hevoselle. Pohkeita sentään yritin pitää tuntumalla ja kertoa niiden avulla hevoselle, että kyllä minä täällä selässä olen ja luultavasti myös menossa mukana.

Päivän rata näytti tältä, ja se tultiin kisakorkeudessa eli meidän kohdallamme 80 sentin tuntumassa. Ensimmäisellä kierroksella tulimme perusradan esteillä 1-5 ja sitten toisella kierroksella uusintaradan esteillä 6-10. Perusrata meni meillä Peran kanssa asiallisesti. Jännitin kyllä, mutta keskityin sen verran, että olin menossa mukana, mutta en ennakoinut liikoja. Laukat eivät tosin vaihtuneet taaskaan hypyissä, kun kipsissä ollessani en sitten tiedottanut Peralle mistään mitään eikä se ehtinyt itsekään aina huomata, minne olimme menossa. Rata oli rauhallinen, mutta kivasti tasainen ja ennen kaikkea puhdas. Kovin varma oloni ei ollut senkään jälkeen, mutta kuitenkin helpottunut, kun mitään kommelluksia ei sattunut.

Uusintaradalla ensimmäinen este eli numero kuusi ylittyi asiallisesti, mutta olimme ristilaukassa sen jälkeen. Jätin ristilaukan Peran ongelmaksi ja lähestyin seiskaa. Tiestä tuli huono, ja ristilaukka sotki tahdin, jolloin Pera kielsi seiskalle ihanan maltillisesti. Opettaja tuumasi heti, että uudestaan alusta. Tällä kertaa johdin ensimmäisessä hypyssä niin selvästi, ettei Pera vaihtanut turhaan vasenta laukkaa mihinkään. Seiskalle ratsastin nyt paremman tien, jolloin Pera tuli sitä lähelle, mutta hyppäsi asiallisesti. Kasille ratsastin myös tilaa käyttäen tien, sillä en halunnut pilata koko tuntia alkamalla tehdä päättömiä teitä sekuntiviisari silmissä kiiluen. Kasi ylittyikin ihan hyvin, ja jatkoimme ysille. Tällä kertaa Pera vaihtoi siinä oikean laukan vasemmaksi, ja saatoimme jatkaa helposti kympille. Tulimme sinne kiertämällä ykkösesteen ulkoa, vaikka tiukempikin tie olisi ollut mahdolliinen. Kymppikin ylittyi hyvin, ja uusintarata oli kohtuullisesti ratsastettu. Ei ollut nopeaa, mutta kuitenkin asiallista. Parempi sekin kuin lukuisat kiellot ja kaulalla roikkumiset.

Siihenpä tunti sitten loppuikin. Kun hypyt oli hypelty, oli olo sangen huojentunut. Opettaja neuvoi kisoja silmällä pitäen odottamaan hyppyjä, sillä Pera osaisi kyllä katsoa paikan. Laukatkin Pera osaisi tarvittaessa korjata itse, joten saisin itse keskittyä ratsastamaan rauhassa. Tämän tunnin perusteella kisajännitys ei silti kadonnut eikä lieventynyt kauheasti, mutta saatoin kuitenkin jo vähän uskoa siihen, että Pera kyllä tekisi osuutensa, kun en häiritsisi sitä. Nyt Pera oli myös paremmin tuntumalla kuin aikaisemmin. Vasta uusintaradalla se alkoi vähän touhottaa, mutta muutoin kulki sangen asiallisesti. Oma tönkköilyni tietysti vähän harmitti, sillä se tosiaan muistutti paikoin enemmän suolapatsastelua kuin odottamista. Onneksi Peralle tämäkin tuntui sopivan paremmin kuin ylenpalttinen hätistely, joten selvisimme tunnista kohtuullisesti. Ainakin sain varmistuksen sille, että Pera menee eikä meinaa, kun se on sille mahdollista ja kannattavaa.