 |
| Matkalla kuutosesteeltä seiskalle. Katse toimii! |
Perjantaina pääsin osallistumaan
Jetillä Ones Again Ridersin järjestämiin seuraestekisoihin Pikkaralassa. Osallistuminen oli aika ex tempore, kun Tallinmäen opettaja torstaina tunnin päätteeksi kysyi, halusinko lähteä mukaan. Enpähän tällä kertaa ehtinyt stressata kuin muutaman tunnin ennen kisoja. Ratsastettavaksi luokaksi valikoitui tuttu ja turvallinen 70 senttiä, ja arvostelukin oli mukavasti taas A.0.0 eli kaikki puhtaan radan ratsastaneet olivat tasavertaisia. Koska kisapaikka oli lähellä (vähän päälle neljä kilometriä), menimme sinne kolmen ratsukon voimin ratsain. Menomatka toimi mukavana verryttelynä, ja menimme valtaosan matkasta käynnissä ja otimme muutaman ravipätkän. Verryttelyssä Jetti pällisteli niin maneesin reunoilla olleita koristekukkia kuin avonaisia ovia. Ihmeen hyvin se silti kuunteli, vaikka tahtoikin vähän puskea pelottavia asioita karkuun. Hyppyjä otin muutamat niin pystylle kuin okserille. Ne sujuivat hyvin, ja näin ponnistuspaikat. Oma ote oli vähän hukassa, mutta kun sain pohkeet kiinni Jetin kylkiin, meno helpottui kummasti. Luokassani oli seitsemän lähtijää, ja olin itse kuudentena lähtövuorossa. Radalle päästyäni kiiruhdin näyttämään Jetille seiskaesteellä olleen portin (näkyy ylhäällä olevassa kuvassa) ja sen jälkeen otin sallitun verkkahypyn ykköselle. Sen jälkeen olikin aika startata.
Rata alkoi ykkösokserilla oikeassa laukassa. Olin herättänyt Jetin, mutta taannuin sitten pahimmoilleen matkustajaksi ennen ensimmäistä hyppyä. Niinpä Jetti vaihtoi laukan vasemmaksi ja ehti esittää ristilaukkaakin ennen kuin sai itsensä järjestykseen ja takaisin oikeaan laukkaan. Kakkos- ja kolmoseste menivät kohtuullisesti, vaikka olimme Jetin kanssa molemmat vähän unessa. Olin etukäteen jännittänyt yhden laukka-askeleen sarjaa, joten tsemppasin Jettiä ja varmaan itseäni eniten ennen sitä. Nelosena ollut sarja menikin mukavasti, ja laukka vaihtui b-osalla vasemmaksi. Maltoin käyttää kaiken tilan, jolloin sain viitoselle hyvän lähestymisen. Tilan ottaminen oli kuitenkin syönyt laukkaa sen verran, että Jetti ajautui esteelle tosi pohjaan. En ihme kyllä panikoinut, vaan luotin siihen, että kyllä se konkari nostelee kavionsa näin pienestä esteestä yli, ja niinhän se tekikin.
 |
| Sarjan a-osa. |
Viitosen jälkeen spurttasin hieman, sillä edessä oli radan ainoa este, jossa oli muutakin kuin puomeja. Pohkeet pysyivät napakasti kiinni ja rohkaisin vielä äänellä, jolloin Jetti ponkaisi kuutosenkin yli tuosta noin vain. Tie seiskalle ei ollut paras mahdollinen, kun kääntäminen jäi viime tinkaan, mutta Jetti kuitenkin eteni kivasti. Seiskalla laukka ei vaihtunut, vaan Jetti vaihtoi laukan oikeaksi sen jälkeen lennosta. Kasille kaartaminen söi taas hieman laukkaa, mutta suoristuspätkää oli sen verran, että sain Jetin hereille. Niinpä viimeinen este eli kasi ylittyi hyvin, ja saimme Jetin kanssa toisen puhtaan tuloksen 70 sentin radalta seuraestekisoista. Jes! Harmillisesti emme tosin saaneet puna-valkoista ruusuketta, sillä niitä ei valitettavasti ollut jokaiselle.
Radan jälkeen olin ihan fiiliksissä. Jetti tuntui pari kertaa radan alun jälkeen jopa "kuumuvan", mikä oli vain hyvä juttu. Käsistähän se ei edes yrittänytkään lähteä, vaan tämä kuumuminen oli oikeastaan vain sitä, että ratsu heräsi vihdoin ja viimein. Tälläkään kertaa en sukellellut omiani, ja pohkeet pysyivät vähän paremmin tuntumalla. Opettajakin oli tyytyväinen rataan, vaikkakin huomautti, että alun ristilaukat sun muut kielivät siitä, ettei Jetti ollut hereillä. Onneksi Jetti kuitenkin virkistyi radan edetessä, ja loppupuolisko oikeastaan sarjalta eteenpäin oli kohtuullisen hyvää etenemistä. Jatkossa saisin vain sekä herättää Jetin että ylläpitää saavutetun aktiivisuuden. Nyt ilmeisesti jännitän itse sen verran vielä, että unohdun matkustelemaan. Joka tapauksessa kannatti ehdottomasti käydä nämäkin kisat, kun näistä jäi taas kerran sangen hyvä mieli. Kotimatkakin sujui mukavan leppoisasti, ja Jetilläkin kavio nousi, kun se tiesi reitin johtavan kotiin.
Kuvista kiitos Hanskille!
