Viikon toinen tunti hurahti valmennusryhmässä neljän ratsukon voimin. Luvassa oli ennalta-arvattavasti koulutunti, ja ratsukseni sain Manun. Tunnin treeniaihe oli puolestaan pitkälti sama kuin syyskauden aloittaneella sunnuntain tunnilla eli luvassa oli hevosten pyöristämistä ylälinjasta myötäasetusten ja takaosan ulommas väistättämisen avulla. Lisänä tuli se, että hevosen muotoa tuli vaihdella eikä jämähtää vain yhteen koko tunnin ajaksi eli välillä mentiin vähän lyhyemmässä muodossa, sitten taas pidemmässä tempoa samalla vaihdellen.
Alkuverryttelyssä menimme ensin tovin käynnissä ennen kuin aloimme ravata. Saimme pyöritellä ympyröitä omaan tahtiimme ja koettaa työstää hevosia niin lyhyemmäksi kuin pidemmäksi. Manun kanssa sai olla tarkkana, että ulkoavut olivat käytössä ja että pohkeet toimivat, sillä muutoin se lähti liiraamaan ja yritti painua etupainoiseksi. Se lähti myös välittömästi nojaamaan ohjiin, jos jäin näpertämään niillä liikaa. Ihanan opettavainen ratsu siinä mielessä. Oikeassa kierroksessa sain Manua vähän rentoutumaan ja pyöristymään lyhyiksi hetkiksi, mutta temponsäätely oli vähän vaikeampaa. Manu kyllä hidasti, mutta reipasta ja rentoa menoa ei juuri löytynyt. Vasemmassa kierroksessa asettaminen oli tällä kertaa minulle hevosta vaikeampaa, sillä Manu kyllä asettui, kun sain omat palikat kohdilleen. Huomasin vain taas jääväni liikaa leikkimään sisäohjalla. Oma vartalo pääsi myös kiertymään vaikka miten mutkalle, jolloin koko kierros tuntui kamalan hankalalta itselle.
Sitten siirryimmekin pääty-ympyrälle ja aloimme oikeassa kierroksessa käynnissä työstää myötasetusta ja takaosan väistättämistä ulommas. Manu vaati aika topakat pidätteet, jotta se malttoi kuunnella väistättävän pohkeen. Ongelmaksi sen lisäksi tahtoi tulla se, että päästin Manun pullahtamaan vasemmalta karkuun, kun en aina saanut ulkopuolen lapaa haltuun. Opettaja neuvoi ottamaan kohottavia pidätteitä ulko-ohjalla ja johtamaan sisäohjalla asetuksen saamiseksi. Kun näiden lisäksi sain vielä ulkopohkeen pidettyä tuntumalla, parani meno selvästi. Rehellisiä väistöaskeleita emme aina kerrallaan montaa saaneet, mutta Manu pääsi silti kohtuullisesti tehtävästä jujulle ja keveni rehellisemmin edestä. Siitä olikin aina hyvä jatkaa tovi ympyrällä rennommin eteenpäin.
Ravissa työstimme sitten pyöreyttä säilymään, mikä ei kauheasti meiltä onnistunut aluksi. Manu halusi kipittää eikä juuri kuunnellut, mitä yritin inistä. Nollasin sitten omaa häseltämistäni hieman, jolloin Manukin palasi kuulolle. Pidäte ja myötäys -rytmi alkoi toimia, ja paikoin Manu löysi rennon letkeää ravia ilman, että oli ihan täysin hirvimoodissa. Harjoitusravissa istuminenkin helpottui aina näinä hetkinä. Laukassa puolestaan työt sai aloittaa taas aika alusta. Opettaja muistutti kääntämään ulkoavuilla, jotta hevosen saisi ensinnäkin suoristumaan. Asetus tahtoi paikoin jäädä sangen puutteelliseksi, ja Manu pääsi myös välillä suurentamaankin ympyrää. Joinain hetkinä sain kasattua omaa istuntaani siten, että Manu tuntui heti paremmalta. Laukkasimme pätkiä myös kevyessä istunnassa rentoa, isoa laukkaa tavoitellen. Vetristymisen jälkeen Manu tarjosi muutaman kivan hetken, jossa laukka rullasi tasaisen rennosti. Jos olisin hallinnut istuntaani paremmin, olisi Manusta voinut irrota kivaakin laukkaa. Nyt kuitenkin huomasin jo, kuinka vähän sain säädettyä Manun laukkaa eikä meillä ollut siinä vain yhtä kaahotusvaihdetta.
Vasemmassa kierroksessa meno muuttuikin hyvin hankalaksi. Manu jyräsi käynnissä pidätteideni läpi eikä halunnut yhtään ymmärtää, mitä tarkoitin väistättävällä pohkeellani. Olin ihan hukassa, vaikka opettaja koetti auttaa. Lopulta sain esteraipan käteeni (Manu pelkää raippoja, sen kanssa yleensä käytetään vain lyhyitä raippoja, jos ollenkaan), ja ilman, että edes koskin sillä Manua, se muisti yhtäkkiä pohkeideni tarkoittavan jotain. Sitten menimmekin hetken jännittyneesti Manu vasemmassa kädessä ollutta raippaa väistäen reippaasti, ja minä menoa toppuutellen. Hiljalleen Manu uskoi, ettei raippa hyökkää sen kimppuun ja alkoi kuunnella apujani. Sitä sai tosin edelleen jarrutella melkoisesti, mutta nyt se sentään yritti ymmärtää minua. Kehuin kaikki pienetkin sinnepäin menneet yritykset enkä vaatinut ihan täydellistä suoritusta, sillä raipan aiheuttamassa jännityksessä sitä ei olisi edes saanut. Lopulta jätin raipan matkasta ja kokeilin vielä muutaman kerran tehdä tehtävää sinnepäin ja kehuin heti, kun Manu yritti.
Vasen laukka oli puolestaan hieman vaikeampaa kuin oikea, mutta ei onneksi mitenkään mahdottoman paljon. Sen kummempaa onnistumista ei siinäkään tullut. Eniten ehkä jäi harmittamaan rennon letkeän isomman laukan uupuminen. Yritin kyllä herätellä kevyessä istunnassa Manua liikkumaan, mutta jokin tökki vastaan. Tässäkin suunnassa sain muistutella itseäni kääntämään ulkoavuilla tarkemmin, sillä Manu vietti aina isommalle ympyrälle itsekseen, jos jäin matkustamaan. Oma kroppa vänkäsi myös niin paljon vastaan, että se varmasti osaltaan heijastui Manun etenemiseen. Kuten opettajakin sanoi, kuuntelee Manu istuntaa hyvin tarkasti.
Loppuraveissa Manu taas kaahotti tovin, mutta rauhoittui silti aikaisempaa nopeammin. Kovin rennoksi se ei enää malttanut alkaa, mutta tasoittui sen verran, että saatoin antaa sen hieman venyttää ohjan perässä. Loppukäynneissä opettaja ohjeisti ratsastamaan Manun vielä vähän lyhyemmäksi ja pontevaksi, mikä onnistui pienen säädön jälkeen pitämällä ohjat käsissä ja ratsastamalla pohkeella. Kun nuo olivat kunnossa, antoi Manu helposti periksi ja keveni edestä. Siitä olikin hyvä antaa hevoselle kiitoksena kokonaan pitkät ohjat. Loppupalautteessa opettaja kommentoi, että sain kuitenkin vaikutettua Manun muotoon ja vähän tempoonkin, kun aikaisemmin on ollut tunteja, jossa olemme puksutelleet samassa asennossa ja tahdissa läpi tunnin. Jotain kehitystä siis oli havaittavissa, ja se lämmitti kyllä mieltä. Pienin askelin eteenpäin.
