Mitä kuski edellä, sitä ratsu perässä

Arvelin Tallinmäen maanantain tunnilla olevan koulua, mutta veikkaukseni meni ihanasti pieleen. Luvassa oli estetunti, ja ratsukseni sain Akun. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Alkuverryttelyssä menimme tovin itsenäisesti, kunnes tulimme ravissa ja laukassa kahta pääty-ympyrän kaarella ollutta puomia. Ravissa ne menivät ihan kivasti, mutta laukassa tahtoi tulla ongelmia osua ensimmäiselle puomille hyvin. Niinpä Aku pääsi pudottelemaan raville, jonka jälkeen sain laukan nousemaan aina vasta käynnin kautta. Jostain syystä en saanut laukka-apuja läpi ravissa, vaan Aku vain kiihdytti tahtia. Sentään tajusin nollata tilanteen ja siirtyä tekemään nostot käynnistä, jolloin ne onnistuivat kuin vettä vain. Hassu pulma. Toisella pääty-ympyrällä oli puolestaan kavaletti, jonka yli pääsimme molemmista suunnista laukassa mukavasti. Aku tuntui hieman tahmeammalta kuin yleensä, mutta se vastasi kohtuullisen hyvin pyyntöihin liikkua aktiivisemmin. Pyyntöjä sai tosin toistella, sillä niiden vaikutus ei aina kestänyt kovin kauan.

Ennen rataa hyppäsimme muutamia yksittäisiä tehtäviä, mutta laiskuuksissani en jaksa tällä kertaa niistä kirjoittaa. Sen sijaan kertaan vain radan, jonka hyppäsimme kertaalleen vähän pienempänä ja sitten noin 70 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, ja kakkosesteelle pääsimme hyvällä tiellä. Laukka ei vaihtunut vielä siinä vasemmaksi, mutta se korjaantui kolmosella. Sitten muistin edessä olevan suoran linjan, johon piti pistää neljä askelta. Jouduinkin sitten kaasuttamaan, kun tähän asti olin huristellut sunnuntailaukalla. Aku heräsi silti hyvin, ja pääsimme välin neljällä askeleella. Matka jatkui siitä näppärästi kuutoselle, jossa laukka vaihtui oikeaksi. Sitten kaarsimme ihan asiallisella tiellä seiskalle, mutta keksinkin yrittää hypätä sen hieman kauempaa. Aku sen sijaan vilkaisi hetken esteenä ollutta porttia ja otti vielä miniaskeleen. Niinpä sukelsin, ja Aku tuli perässä. Harmillinen päätös radalle.

Toisella yrittämällä opettaja neuvoi hakemaan tasaisen vauhdin, etten joutuisi kesken kaiken spurttailemaan. Pitkän sivun aikana pyysinkin Akua liikkeelle, ja sehän lähti. Ohjaus tosin katosi samalla, ja tulimme ykköselle vähän mielenkiintoisella tiellä pienen mutkan kautta. Joka tapauksessa Aku hyppäsi sen, ja matka jatkui. Kakkos- ja kolmoseste menivät näppärästi, ja Aku vaihtoi taas laukan hypyssä. Aloin sitten ährätä jotain ylimääräistä ennen nelosta, jolloin hyppypaikka osui kehnosti, ja sukelsin taas. Noloa! Aku onneksi seurasi perästä, ja saimme rämmittyä välin silti vielä neljällä askeleella. Tämän mokan jälkeen keskityin taas ihmeen hyvin, jolloin kuutonen meni nätisti, ja seiskalle ratsastin ja odotin viimeistä askelta maltilla. Aku hyppäsi nyt esteen hyvästä paikkaa, jolloin laukka vaihtui, ja rata päättyi siivosti. Opettaja pisti meidät uusimaan vielä nelosen ja viitosen, ja nyt yksittäisenä tehtävänä ne sujuivat ihanan helposti.

Tunnin aikana valaistuin siitä, että unohdan monesti kertoa hevoselle, mitä olen itse tekemässä. Se näkyy selvästi juuri noina kertoina, kun ajattelen, että hyppyyn voisi lähteä vähän kauempaa, jos askel ei ole sopimassa lähemmäs. Sen sijaan, että pyytäisin hevosta hyppyyn hieman aikaisemmin, otan ja sukellan itsekseni tiedottamatta hevoselle yhtään mitään. Siinä ratsureppana sitten ihmettelee, kun kuski ampaisee matkaan askelta ennen. Tietystikään päätavoite ei ole päästä hyppäämään aina kauempaa, mutta noina muutamina kertoina, kun se tuntuu sujuvammalta vaihtoehdolta, sen ratkaisun voisi ratsastaa. Silloin hevonenkin tietäisi, mitä tehdä. Aiemmin tunnilla olleilla maapuomeilla ja yksittäisellä kavaletilla sain säädettyä Akun kanssa ponnistuspaikkaa kivasti, jolloin se varmasti lähtisi hyppyynkin, kun pyytäisin selvästi ja tietysti mahdollisesta paikasta enkä mistään järjettömän kaukaa. Pulmana on vain se, etten osaa kertoa tätä kesken radan ratsastamisen, vaan oletan hevosen tuntevan tai vähintään lukevan ajatukseni, kun päätän sukellella. Oli kiva viimein vähän valaistua sukellusinnostani. Tietysti se osittain johtuu myös siitä, etten aina malta odottaa sitä viimeistä askelta ennen hyppyä. Mutta uskallan väittää, että muutamat sukellukset korvautuisivat ihan järkevällä hypyllä, kun vain ratsastaisin enkä häseltäisi. Aku oli muutoin sangen kiva esteratsu. Sen kanssa tahti pysyy mukavasti kasassa, se on varma menijä ja kaiken lisäksi vaihtelee laukat hypyissä sangen helposti. Mikäs sellaisen hevosen kanssa on sitten hypellä.