Ratsun työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreäksi

Epper edustaa, kuski ei niinkään (kädet & katse!).

Keskiviikkona tallille päästyäni kouluvääntö ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Aiempi tunti meni vielä kavaletteja, joten vihersin kateudesta sitä seuratessani. Onneksi sain ratsukseni Epperin, jonka kanssa kouluvääntökin on useimmiten ihan kivaa. Kun sain noustua satulaan, unohtuivat harmitukseni kouluväännöstä kuin taikaiskusta. Pääasia oli, että pääsin satulaan. Tunnilla ratsukoita oli lisäkseni ihanasti vain neljä. Treeniaiheena oli puolestaan hevosen työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, vähän neliömäiseksi siis. Tähän pyrittiin käynnissä tehdyillä avo- ja sulkutaivutuksilla sekä ympyröiden työstämisellä ravissa ja laukassa.

Hapuilevia ja jännittyneitä avotaivutusyrityksiä.

Työt aloitettiin pitkille sivuille käynnissä tehdyillä avotaivutuksilla ja ensin muutamaan kertaan käynnissä tehdyillä pääty-ympyröillä, kunnes ne tultiin jo ravissa. Epperin sai avotaivutukseen kohtuullisesti, mutta se ei juuri rentoutunut sen aikana. Yritin houkutella ja maanitella, mutta jokin jäi kinnaamaan eikä Epper hetkeä tai paria enempää koko tehtävän aikana suostunut myötämään avotaivutuksen aikana. Avotaivutuksissa takapää tahtoi sammua pahemman kerran, mikä saattoi selittää rentouden puutteen. Samalla taisin itse jäädä pusertamaan eri apuja niin sinnikkäästi, että oma jännityneisyyteni varmaan tarttui Epperiin. Huomasin oman ylimäääräisen äherrykseni jo selässä ollessani ja pyrin rauhoittamaan pyyntöjäni, mutta niin vain seuraavassa hetkessä pyysin pohkeella yhtä, vaadin ohjalla toista ja istunnalla taas epämääräisesti kerroin kolmatta. Etenkin pohkeeni olivat tässä tehtävässä lennossa. Hippoksessa olleen artikkelin mukaan pohje liikkuu paikaltaan maltillisesti, ehkä pari senttiä. Minulla se taas taisi ottaa eroa lähtöpisteeseen parikymmentä senttiä. Kaikeksi onneksi avotaivutuksia eikä sitä myöten sulkutaivutuksia tehty tällä kertaa muussa kuin käynnissä, sillä muutoin olisin ollut ihan pulassa. Avotaivutukset tuntuivat onnistuvan omalta osalta paremmin oikeassa kierroksessa.

Pohkeillani on oma elämä sulkutaivutusyrityksissä.

Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivatkin sitten tavattoman vaikeita. Istuntani meni ihan mutkalle, kun yritin saada Epperin takaosan sisemmäs ja etuosan pysymään omalla paikallaan. Sitten vielä joko asetin Epperiä liikaa tai sitten annoin sen pullahtaa oikean lavan kautta karkuun. Eniten kismitti se, kuinka oma istunta jarrasi kaikkea vastaan ja kuinka vaikea sitä oli yrittää korjata. Samaa ongelmaa oli toki myös oikeassa kierroksessa, mutta aavistuksen maltillisempana. Sulkutaivutuksissa kuitenkin sain avotaivutuksia paremmin Epperiä rentoutumaan ja hakeutumaan pyöreäksi. Hetket olivat tosin lyhyitä ja vaativat melkoista työstöä, mutta kovasti Epper yritti ymmärtää pyyntöjäni. Ongelmaksi tuli lähinnä se, että keskityin säätämään liikaa sisäavuilla, jolloin ulkopuoli jäi välillä huomiotta, ja Epper pääsi pullahtamaan sieltä karkuun. Aika paljon sain tehdä töitä sen kanssa, että tajusin pitää etupään odottamassa takapäätä, ettei koko ratsu päässyt venymään tavarajunaksi. Sulkutaivutuksissakin Epper hidasteli ja paikoin suorastaan mateli. En toisaalta voinut keskittyä siihen, sillä pelkästään palasten asettaminen kohdilleen vei suuren osan keskittymisestäni. Naureskelin kyllä mielessäni, kuinka esittämämme avot ja sulut olivat niin kaukana niistä oikeaoppisista ja tarmokkaista suorituksista, joita esimerkiksi koulukisoissa näkee.

Melkein istunta paketissa, melkein.

Työskentely pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa tuntui sujuvan lopulta paremmin kuin taivutusten teot. Toisaalta niiden työstäminen varmasti auttoi myös ympyröillä. Pääongelmana ympyröillä oli se, että annoin Epperin jäädä pieneen sievään menoon sen sijaan, että olisin pyytänyt sitä liikkumaan kunnolla takapäästä. Niinpä paikoin esitimme nättiä muotoa, mutta puutteellista eteenpäinpyrkimystä. Keskeisimpänä oppina tuli huolehtia siitä, että Epper on tasaisesti molempien ohjien tuntumalla, ja että olen itse kääntymässä sen mukana enkä jää omalla istunnallani olemaan liikettä vastaan. Istunta vaati korjaamista etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa en hevillä saa käännettyä vartaloani hevosen mukana, vaan vasen puoleni jää matkasta. Opettaja syynäsi menoamme mukavan tarkasti, ja ohjeiden avulla sain paikoin istuntaani parannettua. Kertaalleen opettaja tuumasi jonkin loksahtaneen kunnolla paikoilleen, kun Epper ryhdistäytyi ja laukkasi rennosti eteenpäin ihan kuin olisi ajatellut, että nyt viimein saa edetä kunnolla. Saimmepa kertaalleen yhden näpsäkän laukannoston siten, että se oikeasti lähti ylämäkeen. Pieniä onnistumisen hetkiä, mutta sitäkin kivemmilta tuntuvia.

Mikä tuota pohjettani oikein riivaa?

Tunnin aikana opettaja hoksautti yleisesti, että hevoselle piti jättää vastuu itsensä kantamisesta eikä jäädä turhaan näpertelemään koko ajan itse jotain. Tämän jälkeen tajusin, kuinka huonosti annan hevoselle mahdollisuuden tehdä oman osuutensa. Niinäkin hetkinä, kun Epper kulki oikein, olin varmistelemassa. Hiljalleen opettajan kommenttien pohjalta aloin muistutella itseäni jättämään hevonen rauhaan, kun palikat olivat oikein ja puuttumaan menoon vasta sitten, kun se sitä tarvitsi. Aika paljon keskittymistä se vaati, mutta hiljalleen aloin nopeammin osata rentoutua. Tämä taas näkyi siinä, että Epper rentoutui paremmin ja pysyi kuin pysyikin toivotusti, kun annoin sen vain olla. Tällä kertaa en sekoittanut rentoutta ja matkustajaksi heittäytymistä niin pahasti kuin yleensä, vaan pysyin omasta mielestäni edelleen ratsastajana, mutta annoin silti hevoselle työrauhan. Järjettömän pieneltä kuulostava asia, mutta aika merkittävä, kun sen unohtaa.



Lopputunnista opettaja tuumasi, että onnistuimme Epperin kanssa mukavasti tunnin tehtävässä eli hevosen ratsastamisessa lyhyemmäksi ja pyöreäksi. Jatkotyöstöä varten opettaja neuvoi ratsastamaan takapäätä kunnolla töihin, jotta liike lähtisi sieltä, ja Epper pääsisi kantamaan itseään paremmin. Olinpa ihanan turhaan ennen tuntia vastustellut kouluvääntöä, kun se jälleen kerran paljastui ihan mukavaksi puuhaksi. Epper on kuitenkin kohtuullisen mutkaton ratsu, jonka kanssa jaksaa yrittää vääntää sitä kouluakin. Tunnin aikana ehdin myös miettiä, että kai sitä on jotain oppinut, kun Epper ei ihan joka hetki enää mene kaula pitkällä kilometrin mittaisena, vaan pyrkii jokaisessa askellajissa aina hetkellisesti kulkemaan oikeinpäin. Ratsastus, mikä ihana tekosyy oppia jotain uutta.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!