Perjantain tunnille toivoin jo etukäteen Peraa, ja toiveeni meni mukavasti läpi. Sen sijaan harmia aiheutti se, että pienryhmätunti oli yhdistetty aikaisempaan C-B-tuntiin sillä seurauksella, että ratsukoita oli täydet yhdeksän. Vähän harmistunut olo katosi kuitenkin, kun opettaja vei meidät alkukäyntien ja -ravien ajaksi maastoon. Köpöttelimme lyhyen lenkin ja tulimme kahdesti isomman vesilätäkön läpi, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Aloin taas fiilistellä kesän maastoestekurssia enkä olisi malttanut enää palata kentälle kouluväännön pariin.
Kentälle joka tapauksessa palasimme ja sinne päästyämme aloimme pyöritellä voltteja jokaiseen kulmaan ravissa. Saimme itse päättää, kevensimmekö vai istuimmeko harjoitusravissa. Koulukisoja silmällä pitäen valitsin ensin harjoitusravin. Ensimmäisenä ongelmana oli saada Pera kulkemaan tasaisesti. Istuntani levisi naurettavasti joka suuntaan, ja opettaja patisteli hakemaan Peraan silti aktiivisuutta. Jarruttelin menoa varmasti omalla hytkymiselläni enkä osannut mieltää aktiivisempaa menoa yhtään helpommaksi. Eihän se sitä tietenkään ollut, kun en saanut Peraa työskentelemään pyöreänä takaa eteen, vaan se tarjosi minulle hirviravia. Istupa siinä sitten, kun oma pakka on niin hajalla, että jalat vispaavat, ja takamus hyppii satulasta irti ja lässähtää takaisin. Oikeassa kierroksessa tehdyillä volteilla ongelmana tahtoi olla se, että Pera puski hieman sisälle pienentäen reittiä. Meno parani kyllä, kun muistin pitää sisäpohkeen estämässä moista puuhaa. Vasemmassa kierroksessa Pera teki tutut temput eli sojotti turpansa kanssa oikealle. Opettaja kehotti etsimään keinoa, jotta Peran saisi asettumaan rehellisesti. Turvan houkutteluun oikeaan paikkaan auttoi kohottavat otteet sisäohjasta, mutta kovin tasaiseksi emme menoa saaneet. Pera tuntui karkaavan turpansa kanssa aina takaisin väärään paikkaan, jos yritin rentoutua ja antaa sen pysyä itse toivotusti. Pyyntöni eivät siis menneet oikein läpi, kun hevonen singahti vanhaan asentoon.
Laukkatehtävänä oli kääntyä pitkältä sivulta keskelle ja nostaa käynnistä vuorotellen kummankin suunnan laukkoja. Laukannoston jälkeen tuli ratsastaa mahdollisimman suoraan ennen kuin käänsi hevosen laukan mukaiseen kierrokseen. Lisäksi ensimmäiseen lyhyen sivun kulmaan pyöräytettiin noin 15 metrin voltti. Laukannostot onnistuivat käynnistä ihan ok, mutta aktiivisuutta olisi saanut olla paikoitellen rutkasti enemmän. Yhtä kertaa lukuun ottamatta tunsin, että Pera nosti toivomani laukan, mutta kertaalleen jouduin sen varmistamaan. Ensimmäiset yritykset mennä laukannoston jälkeen suoraan ja ratsastaa kulma huolellisesti olivat aika karmeita. Opettaja muistuttikin ratsastamaan tien paremmin. Keskittymällä tämä asia parani jonkin verran, mutta välillä olin itse sen verran haahuileva, että Pera pääsi mutkittelemaan, kun ei tiennyt, mihin olimme menossa. Volteilla pyrin opettajan ohjeiden mukaan hakemaan Peraa vähän lyhyemmäksi ja ponnistamaan kunnolla takajaloilla. Kun sain tehtyä tuon ja pidettyä etenkin ulkopuolen hallussa, tarjosi Pera muutaman kerran sangen näppärää laukkaa. Juuri sellaista, jota olisi kiva esittää kouluradalla ja jota olisi varmasti mahdollista säädellä vaikka miten. Laukassa istuntani oli ravia parempi, mutta silti sangen hutera. Keljutti kyllä, kun välillä huomasin seilaavani satulassa edestä taakse ja takaisin.
Loppuraveissa opettaja pisti meidät tekemään keskiraveja lävistäjillä mukavan monta kertaa. Esitin tehtävän aikana helmasyntini eli tuntuman kadottamisen, kun pyysin hevosta pidentämään askelta. Lisäksi sain olla tarkkana siinä, etten jättänyt Peraa lävistäjän alussa vinoksi, sillä silloin keskiravi ei lähtenyt mitenkään. Tein keskiravin keventäen, sillä hutera istuntani olisi varmasti pilannut koko homman. Sinällään väärä valinta koulukisoja ajatellen, mutta en viitsinyt treenikerralla hermostuttaa itseäni saati hevosta. Taisimme saada pari kertaa kohtuullisen hyvät keskiravit, kun sain oman pakettini pidettyä kasassa. Peran kanssa saisi olla todella tarkka siitä, että se on keskiraviin lähdettäessä suora, sillä muutoin meno muuttuu ymmärrettävästi hankalaksi. Jostain syystä teen suoristuksen puolihuolimattomasti ja kiiruhdan nopeasti hoputtamaan hevosta, jolloin tuloksena on pahimmillaan vinossa laahustava hevonen, jonka kuski huhkii selässä omiaan. Ei näytä hyvältä tunnilla ja vielä vähemmän kouluradalla.
Tunnin aikana myönnän miettineeni moneen otteeseen, mitä ihmettä oikein ajattelen, kun pusken väkisin sinne kouluaitojen sisään sekoilemaan. Tällä hetkellä otteeni Peraan koulupuolella on aika kadoksissa, mutta enpä ole keksinyt tallista toistakaan mahdollista kouluratsua. Onko sinne kisoihin sitten pakko mennä? No ei tietenkään, mutta oman kehittymisen kannalta on kiva kuulla silloin tällöin ulkopuolisen ihmisen kommentteja. Samalla on myös kiva venyttää niitä omia kisahermoja, etten olisi aina niin sätkyilijä siellä selässä. Tunnista jäi eniten harmittamaan oman istunnan hajoaminen, mikä varmasti vaikeutti tehtäviä ja mikä osaltaan näkyy aina kouluradoillakin. Kun minä jännityn, istuntani jännittyy, ja kun nuo kaksi edellistä ovat toteutuneet, jännittyy Perakin. Melkoinen yhdistelmä. Mutta treenaamalla ja kisaamalla kait tuostakin saattaa päästä yli, joten sunnuntain kisoja mielenkiinnolla odottaen. Jospa ehtisin ennen sitä käydä kerran Peran selässä ja mieluusti paremmalla menestyksellä.
