Aina ei mene niin kuin on suunnitellut. Sen sain todeta, kun selvisi, että Pera-reppana on alkanut taas yskiä eikä tietysti voi osallistua sunnuntain koulukisoihin. Niinpä pääsin kolmannen kerran kevään neljästä kisakerrasta miettimään itselleni uutta kisaratsua, kun Lorellakin oli jo kuskit valittuna. Myönnän harkinneeni kisoista kokonaan poisjättäytymistä (jonka Nora tyrmäsi muitta mutkitta), mutta jossain vinksahduksessa päätin, että testaanpa keskiviikon tunnillani Elmon ja sen kokemuksen perusteella ilmoittaudun joko sillä tai Hilanterilla kisoihin mukaan. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheet liippasivat hyvin tulevia koulukisoja sisältäen niin siirtymiä kuin volttien ja ympyröiden pyörittelyjä.
Tunti aloitettiin käynnissä kääntymällä pitkältä sivulta keskelle ja tekemällä pysähdyksiä keskihalkaisijalle. Elmolle siirtymiset alaspäin ovat kohtuullisen suurta herkkua, joten pääsimme käynnistä pysähdyksiin aika mukavasti. Paikoin en muistanut tehdä siirtymistä huolella, jolloin Elmo pysähtyi hieman vinosti. Liikkeelle lähteminen ei ollut niin mutkatonta, sillä ensimmäiset askeleet olivat kohtuullisen laahaavia. Samaa tehtävää tultiin myös tekemällä pysähdykset ravista. Nyt alaspäin siirtymiseen mahtui muutamia käyntiaskelia, mutta ei mitenkään pahasti. Sen sijaan pysähdyksistä palaaminen raviin vaati enemmän käyntiaskelia. Opettaja muistutti avittamaan raviin siirtymistä tarvittaessa raipalla maiskuttamisen sijaan, jotta en kouluradalla saisi ääniavuista turhia miinuspisteitä. Raippamerkkien avulla Elmo tsemppasi, ja pääsimme siirtymään pysähdyksistä pari kertaa kohtuullisesti raviin.
Työstimme siirtymiä vielä pyöräyttämällä lyhyille sivuille ravissa voltit, jonka jälkeen ratsu käännettiin taas pitkältä sivulta keskelle ja keskihalkaisijalla käytettiin käynnissä noin 3-5 askeleen verran. Elmo oli ollut jo aiemman tehtävän raviosuudessa jännittynyt eikä harjoitusravissa istuminen ollut kauhean mielekästä puuhaa. Yritin kuitenkin sinnikkäästi istua alas koulukisoja silmällä pitäen. Volteilla meno tuntui vain pahenevan. Elmo pääsi liirailemaan, kun ulkopuolen apuni eivät olleet tukevasti paikoillaan. Hytkyin ja pompin kyydissä paikoin niin, että hävetti. Yritin sinnikkäästi hokea itselleni, että pohkeet kiinni, ja opettaja puolestaan neuvoi korjaamaan rintakehää vähän eteenpäin ja vatsalihaksia jänteviksi, jotten kippaisi takanojaan. Pyrin oman asentoni korjaamisen lisäksi saamaan Elmoa rentoutumaan ja vähän pyöristymään, jotta meno ei olisi molemmilta niin tihkasta. Vahvalla ulkopuolen tuella Elmo pyöristyikin, mutta samalla aktiivisuus katosi entisestään. Niinpä ravi oli edelleen aika kurjaa istuttavaa. Opettajakin tuumasi, että Elmo meni paikoin kauniissa muodossa, mutta ei jaksanut ottaa takaosaansa rehellisesti käyttöön. Sentään muutaman käyntiaskeleen siirtymät onnistuivat ihan mukavasti. Siirtymisessä käynnistä raviin olisi jälleen voinut olla enemmän aktiivisuutta.
Oikeaa laukkaa työstimme pääty-ympyrällä. Ensin hevoset piti hakea hyvään raviin, josta saattoi tehdä laukannoston. Elmo oli taas omissa mietteissään enkä saanut sitä juuri keskittymään. Niinpä ravi oli aika velttoa ja mutkittelevaa. Sain tovin vaatia Elmoa liikkumaan ennen kuin se malttoi totella. Ensimmäiset laukannostoyritykset menivät silti mönkään. Elmo ei lotkauttanut korvaansakaan, kun pyysin laukkaa, vaan jatkoi ravia. Sitten turvauduin nostossa raipan apuun, ja johan poni muisti osaavansa myös kolmannen askellajin. Siinä ei kuitenkaan ollut hurraamista, sillä meno oli sangen epätasaista. Elmo joko kiihdytteli tai pyrki pudottamaan raville, mutta ei juurikaan tasoittunut. Kierros kierroksen jälkeen mietin vain, mihin olen taas päätäni pistämässä, kunnes lopulta valaistuin ulkopuolen suhteen. Kun sain Elmon siltä puolen tuettua, tarjosi se parempaa ja pyöreämpää laukkaa. Kovin pitkiä nämä hyvät hetket eivät olleet, mutta niiden pohjalta jaksoin aina yrittää uudelleen, kun pakka levisi käsiin. Opettaja muistutti olemaan tarkkana oman ulkopuolen kanssa, jotta en valuisi itse sinne, vaan pitäisin oman vasemman kylkeni jämäkkänä ja varoisin, ettei vasen jalkani pusertuisi satulaan kiinni.
Vasemman laukan kuviona oli ravata yksittäin opettajan silmän alle, pyöräyttää lyhyelle sivulle voltti, jossa valmisteltiin tulevaa laukannostoa ja sitten nostaa pääty-ympyrälle laukka muutaman kierroksen ajaksi. Palasimme Elmon kanssa taas lähtöruutuun, sillä pelkkä asiallisesti ravaaminen oli hankalaa. Vasemmassa kierroksessa Elmo pyrki selvästi enemmän liiraamaan ulos, jolloin sain kertailla niitä hyvin kuuluisia ulkopuolen apuja. Jostain syystä tässä kierroksessa en saanut ponia ulkoa kunnolla kiinni, sillä liiraamista esiintyi sangen paljon. Laukka nousi hieman viiveellä, mutta pyöri hitusen paremmin kuin oikeaan kierrokseen. Lopulta tajusin, etten ollut itse omalla kropallani kääntymässä yhtään Elmon mukana. Kun vähän ajattelin oman kropan kääntämistä ympyrän mukana, vähensi Elmokin liiraamistaan ulos hieman. Työstin tehtävän ulkopuolisella alueella myös ulkopuolen hallintaa, mutta kunnon valaistumista ei tapahtunut. Elmo kuitenkin paransi siellä laukkaa jonkin verran, joten jotain muutosta kuitenkin tapahtui.
Loppuraveissa sai testailla keskiravia niissä kohdin, joissa se ratsulle tuntui helpoimmalta. Päädyin tässä vaiheessa suosiolla keventämään koko ajan, kun hajoileva istuntani ei ollut tehnyt ihmeparannusta. Ensimmäisissä keskiraviyrityksissä tein perinteiset eli en pitänyt ohjilla tuntumaa, jolloin Elmo rikkoi laukalle. Kun sain pidettyä ohjat kädessä, en puolestaan saanut takaosaan liikettä. Opinpahan kuitenkin sen, että Elmo tarvitsi jämäkän tuntuman edestä, sillä ilman sitä se vain venyi pitkäksi. Kerran tai pari taisimme saada vähän eroa tavalliseen raviin, mutta kovin lennokkasta muutosta ei tullut. Elmolla on poniksi kuitenkin hyvin säädeltävissä olevat askeleet, mutta en osannut kaivaa niitä siitä esiin.
Tunnin jälkeen molemmat tallin opettajat sattuivat olemaan paikalla, joten menin kysymään heiltä vielä neuvoa kisojen suhteen. Molemmat tuumasivat, että kisoissa oleva C-merkin kouluohjelma 1997 on Elmolle omiaan sen ensimmäiseksi kouluradaksi. Jos olisin mielinyt kisoihin muulla ratsulla, opettajat olisivat pistäneet minut ratsastamaan K.N. Special 2009 -ohjelman. Mietin tosiaan Hilanteria toisena vaihtoehtona, mutta päädyin siihen, että oma kisajännittämiseni saattaisi vaikuttaa Hilanteriin turhankin paljon, jolloin ohjelman tehtävien sijasta esittäisimme keskellä rataa juntturoimista. Vaikka tunti Elmonkin kanssa meni vähän niin ja näin, päädyin ilmoittamaan itseni ja Elmon helpon C:n luokkaan. Kaikkea sitä pieni ihmismieli keksiikin. Toivottavasti osaan ratsastaa sunnuntaina sitten sen verran rauhassa ja maltillisesti, ettei Elmo saa ihan kauheita traumoja ensimmäisistä koulukisoistaan. Ne muuten pidetään näillä näkymin kentällä eli onpahan tilaa ja kaikkia mahdollisia virikkeitä pitämässä sekä kuskin että ratsun hereillä.
