Perjantain pienryhmätunnille toivoin mielessäni jotain ainakin puoliautomaattista ratsua. Sanattomat toiveeni menivät vähän niin ja näin, sillä sain kolmannen kerran Dillen. Tamma on keksinyt alkaa näyttää hieman hapanta naamaa varustaessa, jolloin napsaisinkin sen varmuuden vuoksi kiinni. Onneksi se lähinnä tyytyi luimimaan. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja tehtävänä oli puolestaan kiemurtelua luvan kanssa eli loivan kiemurauran ratsastamista.
Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti ja lähteä siitä loivalle kiemurauralle, jonka keskelle ja loppuun pyöräytettiin myös voltit. Tehtävää mentiin näin sekä käynnissä että ravissa. Dille oli hyvin pahasti kiinni oikeassa ohjassa eikä millään tuntunut antavan periksi. Opettaja neuvoi asettamaan ja taivuttamaan sinnikkäästi ja välillä käyttämään tarvittaessa vasta-asetusta apuna. Alussa ylipäänsä kunnon asetuksen saaminen kumpaankaan suuntaan tuntui vaikealta. Yritin kyllä ratsastaa pohkeilla, mutta niiden haroessa hieman ilmaa tehtävä tuntui paikoin vaikealta. Sinnikkäällä yrittämisellä sekä ennen kaikkea toistojen määrällä Dille alkoi lopulta pehmetä jopa oikealta puolelta. Hetkittäin sain sen antamaan periksikin, jolloin meno tuntui sangen kivalta. Ravissa opettaja hoksautti pitämään Dillen aktiivisesti liikkeellä, sillä hitaasti kulkiessaan sille jäi enemmän aikaa kiemurrella omiaan. Opettaja myös muistutti toistuvasti ulkopuolen tuesta, jonka annoin jäädä puolitiehen kerta toisen jälkeen. Harmittelinkin ääneen, kuinka sitä ärsyttävästi joko käytti sisä- tai ulkopuolen apuja, mutta ei toivettakaan siitä, että ne olisivat toimineet synkassa keskenään.
Samaa tehtävää tultiin myös laukassa siten, että loivan kiemurauran keskelle tehty voltti jätettiin pois. Kuvioon mahtui siis pieni pätkä vastalaukkaa, hyvin loivasti tosin. Oikeassa laukassa Dille pääsi pudottamaan kahdesti raville, mutta vasemmassa laukassa saimme tultua kuvion joka kerta laukassa pysyen. Dille tuppasi hetkittäin laukkaamaan hieman turhan vauhdilla, jolloin opettaja kehotti rauhoittamaan tahtia. Samalla muistutuksena tuli pitää ulkopuoli hallinnassa ja ulko-ohja tuntumalla. Volteilla sain laukkaa hieman rauhallisemmaksi, mutta loivalla kiemurauralla Dille tahtoi päästä aina kiihdyttämään. Liekö se sitten korvannut pientä tasapainon puutetta maltillisessa vastalaukkaosuudessa vai nauttiko se vain reippaammasta menosta. Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen siihen, kuinka saimme mentyä kuvion kuitenkin valtaosan kerroista oikeassa askellajissa pysyen. Parhaat hetket saimme volteille, kun sain pidettyä itseni ja Dillen ulkopuolen hanskassa, jolloin se pyöristyi hienosti ja rauhoittui aina hetkeksi laukkaamaan rennommin.
Loppuraveissa opettaja pisti meidät vielä tekemään muutamia keskiravipätkiä. Aluksi Dille rikkoi laukalle, kun en yksinkertaisesti osannut pitää ohjia tuntumalla, vaan liki nakkasin ne pois. Opettaja muistutti, että hevonen pitää saada ravaamaan takaa eteen ohjan tuntumalle eikä se voi sitä tehdä, jos tuntumaa ei ole. Lopulta aloin saada pidettyä tuntuman ja pyydettyä Dilleä eteen, jolloin pari kertaa se pääsi esittämään aika kivaa keskiravia. Hienointa oli tuntea selkään se, kuinka Dillen takaosa käynnistyi, ja se työnsi askeleita sieltä alkaen. Opettajakin oli lopulta tyytyväinen menoomme, ja pääsimme siirtymään loppukäynteihin. Mukava tunti, kun alkutunnin jäykistelystä pääsimme lopulta ainakin hieman vetreämpään menoon.
