Käynti- ja raviverryttelyn saimme tehdä omaan tahtiimme. Käynnissä Poku liikkui ihan mukavasti, kunhan olin ensin kertonut sille, että olemme tekemässä töitä. Ravissa annoin sen hetken aikaa liikkua omaan tahtiinsa ja nautiskelin sen lystikkäästä ja epäilemättä sangen taloudellisesta hissutteluravista. Aloin jo haaveilla, kuinka Pokulle pitäisi hankkia lännensatula, jonka jälkeen sen kanssa voisi hipsutella kaikessa rauhassa kohti auringonlaskua. Hissutteluravissa kun oli todella helppoa istua mukana ja jotenkin se keinutti mukavan rauhoittavasti. Kun arvelin Pokun saaneen jalkojaan vetristettyä, aloin pyytää vähän tarmokkaampaa ravia. Ensin leikimme potkuria eli minä lykkäsin vauhtia, Poku eteni sen siivin muutaman metrin ja hyytyi sitten odottamaan uutta lykkäisyä. En kuitenkaan haaveillut talvisesta liikkumismuodosta, joten nohitin ratsuni lopulta liikkumaan ihan itse. Poku oli paikoin samaa mieltä, paikoin taas ehdotteli etanailua.
Laukassa Poku liikkui suorilla pätkillä ihan kivasti, mutta alkoi ravistella päätään. Kenttä pölisi melkoisesti, ja se taisi kulkeutua ikävästi Pokun turpaa kutittamaan. Yritin valita aina sellaisen paikan, ettemme olisi pahimmassa pölypilvessä, mutta se oli sangen haastavaa. Samalla aloimme tulla verkkahyppyinä ensin ratapiirroksen estettä 2 ristikkona vasemmassa kierroksessa ja sitten esteiden 2 ja 3 suoraa linjaa oikeassa kierroksessa. Ensimmäisellä ristikkolähestymisellä Poku suunnitteli livahtavansa vasemmalta ohi, mutta älähdin moiselle suunnitelmalle, ja Poku näki paremmaksi hypätä. Toisella kierroksella se ei enää suunnittellut ohareita, vaan imi pienelle esteelle innoissaan. Suoralle linjalle esitimme ensin kuusi askelta, sitten viisi ja puoli, kunnes opettaja lopulta komensi meidät tulemaan viidellä. Pienellä nohituksella ja ensimmäisen hypyn jälkeisellä kaasutuksella saimme tultua välin sujuvasti viidellä, ja Poku heräsi viimein hommaan. Sitten olikin kokonaisen radan vuoro ensin miniesteinä, sitten noin 50 sentin korkuisena.
Toisella kierroksella esteet ylittyivät edelleen sangen vauhdikkaasti. Poku oli ihan menossa mukana ja näytti siltä, että älä kuski häiritse, minä osaan tämän homman. Niinpä nautin menosta, joskin yritin parantaa hieman kaarteiden ratsastusta. No, yritys oli hyvä, mutta tulos hieman puutteellinen. Ehdinkin radan aikana hihkaista, että meillä Pokun kanssa on tällainen uusintaradan teiden harjoittelu menossa. Tällä kierroksella pääsimme kaikista kerralla yli, mutta kieltämättä ne tiet olisivat voineet olla harkitumpia ja sitä myöten hypyt suorempia. Niinpä saimme tulla vielä esteet 2-7 tarkoituksena ratsastaa kaarteet huolellisesti. Opettaja pisti itsensä vielä tötsäksi, joka piti kiertää, jotta tiestä esteelle tuli hyvä. Kummasti sekä minä että Poku tsemppasimme, kun emme voineet enää hurjastella ihan oman mielemme mukaan. Opettajan oleminen tien merkkinä auttoi rutkasti, ja saimmekin ratsastettua niin nelos- kuin seiskaesteelle hyvin asialliset tiet, jolloin esteiden yli pääsi mukavan suoraan. Pokulla ei tosin vauhti vieläkään hiipunut turhaan, joten eteneminenkin oli sujuvaa hyvien teiden lisäksi. Kivaa!
Loppuverryttelyssä lähdimme pois pölisevältä kentältä ja ravasimme ensin tietä pitkin, kunnes pääsimme metsäpolulle kävelemään. Poku huomasi tulleensa buffettiin ja imuroikin kävellessään kaikkea vihreää parempiin suihin. Nyt ruunalla ei ollut enää minnekään kiire, pikemminkin päinvastoin. Se olisi mieluusti jäänyt ruokailemaan eikä jatkanut matkaa. Onneksi perille päästyämme sitä odotti iltaruoka, joten kotiutuminenkin oli kiva juttu. Kaikkinensa todella mukava tunti. Tällä kertaa en jaksanut jäädä viilaamaan mitään liian tarkkaan, vaan nautin siitä, että Poku oli hereillä ja selvästi tykkäsi hypätä. Tällaisten tuntien jälkeen en yhtään ihmettele, miten tämän lajin parissa viihtyy niin hyvin, vaikka välillä menisikin syteen ja saveen. Ne kun unohtuvat välittömästi, kun kohdalle sattuu näin kiva kerta.
